Onko Persu-sana Rasistinen Ilmaisu?

Miettiä Saa?

Jo Lenin puhui näistä "isänmaallisista PERheellisistä SUvaitsemattomista rasisteista" ( = Persu), jotka olivat kovasti esteenä kun hän oli toteuttamassa Wall-Street pankkiirien hänelle antamaa tehtävää ottaa barbaareilta eli alkuasukkailta heidän pellot ja tehtaat länsimaisen sivistyksen käyttöön.

Lenin, Darwinin oppien ihailijana, ymmärsi että PerSu -filosofia kumpuaa reviirimentaliteetista, eli kyseessä on itsepuolustusvaisto.

Lenin tajusi että tällainen alkukantainen vaisto ei voi olla sivistyneisyyden mittana, joten hän hylkäsi sen, ja ryhtyi sen sijaan vimmattuun sosialistisen maailmanhallinnon kätyriksi.

Tässä valossa voi ymmärtää hänen vihaansa venäläisten perheellisten rasismia kohtaan.

Kaikki mikä uhkasi omaa sekä omaisten turvaa ja rauhaa, oli "uhka jota vastaan oli puolustauduttava", ja "laajennettu itsekkyys tai reviirismi", toi hyvinvointia paikallisesti, hyödyttämättä juuri lainkaan kauempana olevia.

Millä oikeudella nämä surkeat pienomistajat joilla oli korkeintaan tuhat hehtaaria maata, laittoivat vastaan ulkomaisen pääoman tuodessa sinne aseet sadalla laivalla, ja vakiinnuttaessaan kansaivälisen, hyvinvointia tasaisesti joka puolelle jakanvan rahan ylivallan ihmisten päälle?

Entäpä tehtaiden Tsaari-kamut?? He luulivat että voivat noin vaan ottaa omaisuuttaan ja käyttää sitä paikallisen talouden ja sosiaalisen elämän edistämiseen!

Vaan olivat väärässä, kun Ford, IBM, yms. "paremminvoivien" yhtiöitä ottivat tehtaat omaan käyttöön, ja kansalaiset orjatyövoimaksi.

Olisi säästynyt hurjan paljon ammuksien lyijyä eikä maa olisi saastunut siitä niin paljon jos nämä "isänmaalliset kristityt rasistit" kuten Lenin ja Trotsky tapasi heitä kutsua, olisivat hirttäneet itsensä tai hypänneet Volga-jokeen?

Suomessa säästyisi paljon tuskaa ja verta jos perussuomalaiset lakkauttaisivat puolueensa ja antaisivat KOK/DEM -akselin fasistisen suurpääoman nyt ottaa mitä haluaa ilman että soppaan sekoitetaan kansalaisten huolia lasten tulevaisuudesta, pienomistajien ryöstämisestä veroin ja direktiivein, sekä ainainen pulina "demokratian vaatimasta sananvapaudesta".

Angela Merckel, perustellusti kutsuttu EU:n kuningattareksi, sanoi hiljattain, matkien USA:n sotilasjuntan lainsäädännön toteutumista:

"Saksalaisilla ei ole mitään laillista oikeutta vaatia demokratiaa ja sosiaalista markkinataloutta, ei nyt, EIKÄ KOSKAAN."

"«the Germans had no legal claim to democracy and social market economy till the end of time.»

http://www.currentconcerns.ch/index.php?id=158

Lisäksi muistakaamme että EU-maiden kansalaiset eivät ole ryhtyneet mielenosoituksiin sen johdosta että sekä Kreikassa ja Italiassa ovat amerikkalais-pankkiirit hallitusten johtopallilla. Kuten talous- ja poiittiset tutkijat huomauttavat, on Goldman Sachs -pankki vaihtamassa yhä useamman valtion demokraattisesti valitut päämiehet omiin johtajiinsa:

http://digitaljournal.com/article/314642

"By leading the world's economies into chaos, Goldman Sachs is creating a situation where they can replace key government leaders with their own people.
It's a cheap con: scare your victim then move in to offer “protection.”
That’s the technique that’s now being used on a global scale to oust world leaders and effectively take over world government."

Read more: http://digitaljournal.com/article/314642#ixzz1wuFQUNfO

Selvästi, EU:n ylimmän johdon mielestä demokratia on isänmaallisten rasistien höpöä tunteellisuutta ja persemäisyyttä.

Koska persu-nimittely kuvaa olemassaolevaa takapajuista suurpääoman intresssejä vastustavaa maailmankuvaa, niin persu-sanan käyttö on ihan poliittisesti korrektia ja suositeltavaa.

Mielellään otan vastaan kritiikkiä jonka voin sitten kukistaa tosiasioihin vedoten, kiitos.

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Totta vai?

      Kaikki suomen pienomistajat ovat "persuja".

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1954
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      28
      919
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      863
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      259
      736
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      64
      722
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      10
      704
    7. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      678
    8. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      656
    9. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      78
      656
    10. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      204
      647
    Aihe