Suomi ei halua NATO:on

avarakatsanto

Näin on kansa päättänyt siitä asti kun vapaus valita tuli eli noin rapiat kaksikymmentä vuotta takaperin kun kommunistinen diktatuuri romahti sivistyneesä maailmassa.

Ktllä kapitalismille, ei kommunismille sanoi kansa kun minä olin nuori. Neukkujen pelko oli niin suuri ettei kukaan uskaltanut sanoa, että mennäään NATO:on. uskallettiin EU:hun ja meinattiin, että nyt ollaan intergoittu länteen lopullisesti. Eihän se näin ole vaan vielä NATO:on pitää mennä.

Tänään palattiin Kekkosen aikaan; neukkukenraali sanoo - uhkaa - Suomea valisemasta omaa tietänsä. No, Kekkosen aikana neukkumarsalkat uhkasi Kekkosta, ei Suomea julkisesti mediassa. Olen vanhoillä päivilläni - käyn jo pitkälti viidettäkymmenettä - alkanut vähän niinkuin alistumaan siihen, että ehkä meidän ei pitäisikään liittyä NATO:on vaan olla sellainen reliikki joka vielä ainakin itse kunnoittaa termiä puolueeton ja yrittää olla puolueeton vaikka tässä olllaankin unionin jäseniä. Että ollaan jäseniä talouskysymyksissä muttei sotilaskysymyksissä.

Tänään neukkukenraalin - puna-armeijan ylimmän johtajan - uhkailijen jälkeen olen muuttanut mielipdettäni:

SUOMEN PITÄÄ LIITTYÄ NATOON. SE ON SUOMEN KANSAN AINOA TURVA VENÄJÄÄ VASTAAN.

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jb

      Natoon vain.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4108
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2911
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2320
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1321
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      909
    6. 131
      885
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      874
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      766
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe