Jälleen todisteita älykkäälle suunnittelulle.

Uskovainen Uskis

http://yle.fi/uutiset/miehen_haju_houkuttelee_naista/6144393

Miehen haju houkuttelee naista. Jälleen yksi sulka älykkään suunnittelun piikkiin.

Jos oletetaan että evoluutio on kaiken luonut, niin aika hyvin silti kaikki vaikuttaisi olevan älykkäästi suunniteltua.

Tiedän kyllä että saan tästä wanhojen koko elämänsä makroevoluutiohaaskassa kuluttaneiden ihmisten vihat niskaani, mutta ei se minua haittaa. Paatuneet evoluutiovalehtelijat saavatkin valehtelustaa aikojen lopulla oikeudenmukaisen tuomion.

Muistakaa että valehtelukin on synti. Taivaaseen ei päästetä ainuttakaan valheitten valhettelijaa. Joka siis tällaiseen syyllistyy, ei ole tuleva osalliseksi tulevaisesta elämästä.

18

96

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kokemus-K

      Minusta tuo todistaa kyllä täysin päinvastaista. Hyvin suurella osalla eläimistä hajut ovat tärkeä osa lisääntymiseen houkuttelua eikä ihminen näytä olevan poikkeus. Ihminen on siis tässäkin suhteessa ihan tavallinen eläin. Ja tämä myös sopii täydellisesti evoluutioteoriaan eikä edellytä mitään älykästä suunnittelua.

      • Krevolutionjisti

        Jos mies haisee itseltään eli keskiverto mies haisee pahalta, niin se karkottaa naiset.

        Mutta jos mies on siisti ja haisee Kourokselta niin johan on vientiä.

      • Uskovainen Uskis

        "Hyvin suurella osalla eläimistä hajut ovat tärkeä osa lisääntymiseen houkuttelua eikä ihminen näytä olevan poikkeus."

        Itseasiassa, eläimillä ei ole yleisesti ottaen niin suuria sukupuolellisia eroja kuin miehellä ja naisella.

        Mies ja nainen eroavat toisistaa kuin yö ja päivä, kasvot ovat erimalliset, siinä missä eläimillä eroja on yleisesti ottaen vain koossa ja sukupuolielimien kohdalla. Ihmisnainen myös kiinnittää huomiota erilaisiin asioihin kuin ihmismies, tästä on eräs evoluutio-opin kannattajin kirjoittanut opuksen.

      • Uskovainen Uskis kirjoitti:

        "Itseasiassa, eläimillä ei ole yleisesti ottaen niin suuria sukupuolellisia eroja kuin miehellä ja naisella."

        Höpsis:

        http://en.wikipedia.org/wiki/Sexual_dimorphism

      • Apo-Calypso
        Uskovainen Uskis kirjoitti:

        "Hyvin suurella osalla eläimistä hajut ovat tärkeä osa lisääntymiseen houkuttelua eikä ihminen näytä olevan poikkeus."

        Itseasiassa, eläimillä ei ole yleisesti ottaen niin suuria sukupuolellisia eroja kuin miehellä ja naisella.

        Mies ja nainen eroavat toisistaa kuin yö ja päivä, kasvot ovat erimalliset, siinä missä eläimillä eroja on yleisesti ottaen vain koossa ja sukupuolielimien kohdalla. Ihmisnainen myös kiinnittää huomiota erilaisiin asioihin kuin ihmismies, tästä on eräs evoluutio-opin kannattajin kirjoittanut opuksen.

        "Itseasiassa, eläimillä ei ole yleisesti ottaen niin suuria sukupuolellisia eroja kuin miehellä ja naisella.
        "
        Kuten esimerkiksi riikinkukko ja -kana ovat mielestäsi toistensa kopioita.

        Olet tollo.

    • RepeRuutikallo

      >Paatuneet evoluutiovalehtelijat saavatkin valehtelustaa aikojen lopulla oikeudenmukaisen tuomion.
      >Taivaaseen ei päästetä ainuttakaan valheitten valhettelijaa.

      Tämähän alkaa vaikuttaa kiinnostavalta. Voisin jopa haluta taivaaseen, jos voisin olla varma että siellä ei ole ainuttakaan evoluutioteoriasta (ja epäilemättä monesta muustakin asiasta, sillä joka kerran keksitään, sitä aina epäillään) jatkuvasti valehtelevaa kreationistia.

    • Mainiota. Vielä äskettäin kreationistit selittivät, etteivät kainalokarvat voi olla evoluution tuotetta, koska niistä ei voi olla mitään hyötyä. Nyt kreationistien mieli onkin muuttunut ja nuo kainalokarvat feromoneineen ovatkin älykkäästi suunniteltuja.

      Kuka vielä luulee, ettei kreationismi ole kehittyvä tieteenala?

      • Uskovainen Uskis

        "Vielä äskettäin kreationistit selittivät, etteivät kainalokarvat voi olla evoluution tuotetta, koska niistä ei voi olla mitään hyötyä."

        Täh? Sori mutta juuri Evoluutikkojen kanta oli pitkän aikaa se, että ihmisillä on yhtä jos toistakin turhaketta, noita taisi olla aluksi joitakin kymmeniä, joiden lukumäärä on nyt pudonnut kahteen(josta toisella, umpisuolella vaikuttaisi olevan kuitenkin jotakin virkaa hyödyllisen bakteerikannan varastoijana).

        Luominen ei voi koskaan olettaa, että mikään osa elimistöstämme olisi täysin turha.

      • tieteenharrastaja

        Kyllä tuommoinen möttösiini todella esiteltiin muka evoluutioteorian kumoajana:

        "Vielä äskettäin kreationistit selittivät, etteivät kainalokarvat voi olla evoluution tuotetta, koska niistä ei voi olla mitään hyötyä."

        Se väite on nyt siis kumminkin kumottu.

      • Uskovainen Uskis kirjoitti:

        "Vielä äskettäin kreationistit selittivät, etteivät kainalokarvat voi olla evoluution tuotetta, koska niistä ei voi olla mitään hyötyä."

        Täh? Sori mutta juuri Evoluutikkojen kanta oli pitkän aikaa se, että ihmisillä on yhtä jos toistakin turhaketta, noita taisi olla aluksi joitakin kymmeniä, joiden lukumäärä on nyt pudonnut kahteen(josta toisella, umpisuolella vaikuttaisi olevan kuitenkin jotakin virkaa hyödyllisen bakteerikannan varastoijana).

        Luominen ei voi koskaan olettaa, että mikään osa elimistöstämme olisi täysin turha.

        "Täh? Sori mutta juuri Evoluutikkojen kanta oli pitkän aikaa se, että ihmisillä on yhtä jos toistakin turhaketta, noita taisi olla aluksi joitakin kymmeniä, joiden lukumäärä on nyt pudonnut kahteen(josta toisella, umpisuolella vaikuttaisi olevan kuitenkin jotakin virkaa hyödyllisen bakteerikannan varastoijana)."

        Haha. Noita rudimentteja on edelleen pari sataa. Eivät ne minnekkään ole hävinneet. Suurimmalla osalla niistä toiminto on muuttunut alkuperäisestä, mutta osa on menettänyt koko tarkoituksen, kuten vaikkapa korvanliikuttajalihakset.

        "Luominen ei voi koskaan olettaa, että mikään osa elimistöstämme olisi täysin turha."

        Sehän siinä keskustelussa naurattikin, että kreationisit unohtivat oman logiikkansa esittäessään, että kainalokarvoilla ei voi olla mitään käyttötarkoitusta, joten evoluutio ei ole niitä voinut tuottaa.

      • Apo-Calypso
        Uskovainen Uskis kirjoitti:

        "Vielä äskettäin kreationistit selittivät, etteivät kainalokarvat voi olla evoluution tuotetta, koska niistä ei voi olla mitään hyötyä."

        Täh? Sori mutta juuri Evoluutikkojen kanta oli pitkän aikaa se, että ihmisillä on yhtä jos toistakin turhaketta, noita taisi olla aluksi joitakin kymmeniä, joiden lukumäärä on nyt pudonnut kahteen(josta toisella, umpisuolella vaikuttaisi olevan kuitenkin jotakin virkaa hyödyllisen bakteerikannan varastoijana).

        Luominen ei voi koskaan olettaa, että mikään osa elimistöstämme olisi täysin turha.

        "Luominen ei voi koskaan olettaa, että mikään osa elimistöstämme olisi täysin turha. "

        Mitä käyttöä jumalasi on ajatellut esim. ihmisen varpaankynsille?

        Olet edelleenkin tollo.

    • ihanaaollavapaa

      Tällaisia ajatuksia minulla on herännyt aiheesta, mutta en rupea niitä tähän kopioimaan, koska ne lukevat nettisivuillani, eli tässä linkki: www.vapaaksivalheesta.com

      • Apo-Calypso

        Ihan hyviä ajatuksia.

    • totuus kirvelee

      Minusta tuntuu, että nimimerkki "uskovainen uskis" vedättää ja trollaa. Tässä perusteluni:

      Hän kykenee muodostamaan ymmärrettäviä lauseita. Hänen sananojen asettelu tuntuu tarkalta ja virheet ovatkin juuri itse asiassa josta hän kirjoittaa. On vaikea uskoa, että selväsanainen ja niin luku- kuin kirjoitustaitoinen ihminen olisi oikeasti noin pahasti pihalla asioista kuin mitä hänen kirjoituksillaan väitettään.

      Uskonkin, että hän kirjoittaa vain alleviivatakseen kreationismin täydellistä typeryyttä. Voin toki olla väärässäkin, ihmisen pohjaton tyhmyys välillä onnistuu yllättämään.

      • tieteenharrastaja

        Tuohon on kaksi muutakin mielestäni kelvollista hypoteesia. Ne perustuvat havaintoihin, että tällaista tekstiä on palstalle tullut vuosikausia eri nimillä.

        Itse olen päätellyt juttujen perusteemoista, että kyseessä olisi tiedeuralle onnistumatta yrittänyt ja siksi katkeroitununut, sairauteen asti huomionkipeä ihminen, joka lähinnä kirjoittelee päästäkseen esille ja saadakseen vastauksia. Vuosi sitten mukana oli vielä melkoinen määrä oksettavan läpinäkyvää omakehuvalehtelua, joka nyt tuntuu enää pieninä sanavalinnan yksiyiskohtina.

        Toinen mielestäni järkeenpäypä ehdotus oli, että kyseessä on jokin odotusaikaa sisältävää työtä tekevä porukka, joka on keksinyt tällaisen huvittelumuodon.

        Se on niin varmaa kuin olla voi, että tämä keskustelija ei itsekään ajattele kuten kirjoittaa ja on siis trolli, samoinkuin se, että hän käyttää useita nimimerkkejä anataakseen itselleen näennäiskannatusta. Näistä johtuu nimitys, jota hänestä käytän.

      • tieteenharrastaja kirjoitti:

        Uskovainen uskis ei ole jb, joka nyt esiintyy pääasiassa nimimerkillä krevolutionisti ja sen muunnelmilla. Sinun on vain vaikeaa ymmärtää, että hänen kaltaisiaan "ajattelijoita" ja kirjoittajia on oikeasti olemassa ja paljon. Minä luotan täysin siihen, että hän on tosissaan ja uskoo sen mitä kirjoittaa toisin kuin jb. Mortonin demoni on voimakas.

      • tieteenharrastaja
        moloch_horridus kirjoitti:

        Uskovainen uskis ei ole jb, joka nyt esiintyy pääasiassa nimimerkillä krevolutionisti ja sen muunnelmilla. Sinun on vain vaikeaa ymmärtää, että hänen kaltaisiaan "ajattelijoita" ja kirjoittajia on oikeasti olemassa ja paljon. Minä luotan täysin siihen, että hän on tosissaan ja uskoo sen mitä kirjoittaa toisin kuin jb. Mortonin demoni on voimakas.

        Luota sinä näin, minä luotan vähän toisin:

        "Minä luotan täysin siihen, että hän on tosissaan ja uskoo sen mitä kirjoittaa toisin kuin jb. Mortonin demoni on voimakas."

        Minä taas luotan siihen, että jos jokin nimimerkki ottaa ainakin kolmesti esille jonkin jb:n erityisesti rakastaman ajatuksen tai käyttää hänelle tyypillistä sanontaa, niin se todistaa asian. Ovat ne kyllä niin omanlaisiaan.

        Eikä jb ole trolliksi ollenkaan huono; osaa varioidakin juttujaan.

    • ++++++++++

      "Miehen haju houkuttelee naista. Jälleen yksi sulka älykkään suunnittelun piikkiin."

      Millä tavalla toi on osoitus älykkäästä suunnittelusta?

      "Jos oletetaan että evoluutio on kaiken luonut, niin aika hyvin silti kaikki vaikuttaisi olevan älykkäästi suunniteltua."

      Kuten se, että ihminen hengittää ja syö saman putken kautta tai mustekalalla on parempi silmä kuin ihmisellä?

      "Tiedän kyllä että saan tästä wanhojen koko elämänsä makroevoluutiohaaskassa kuluttaneiden ihmisten vihat niskaani, mutta ei se minua haittaa. Paatuneet evoluutiovalehtelijat saavatkin valehtelustaa aikojen lopulla oikeudenmukaisen tuomion."

      Pelkään sinun samassa talossa asuvien ihmisten ja naapureiden puolesta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1967
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      959
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      866
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      260
      740
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      65
      726
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      10
      709
    7. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      680
    8. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      79
      665
    9. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      659
    10. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      205
      652
    Aihe