Venäjän asevoimien päällikkö ihmetteli

Natomyönteisyyttämme

"Miksi Suomi ei leiki sotaa meidän kanssa niinkuin Naton kaa?" Makarov ihmetteli.

Puolustusministerimme oli heti ajan hermolla. Hän vastasi, että Suomi tekee täysin itsenäisesti omat päätöksensä - Natonkin suhteen. Meillä on sananvapaus. Kas kun ministeri ei todennut, että mehän jo harjoiteltiin sotaa Venäjän kaa, mutta huonolla menestyksellä. Kalliiksikin meille se tuli?

Kas kummaa. Kun Eu sanoo, että meidän on mittailtava halkopinojen alustat, ettei niistä jaeta väärämielisesti maataloustukia, suomalaiset ovat hiljaa kuin kusi sukassa ja tekevät mukisematta työtä kaskettyä! Itsenäiset kreikkalaiset eivät menneet tällaiseen simputukseen, heillä ei ole ollut edes karttoja mistä mittailla... Niin onm miltä näyttää Wallin!?

14

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Veli sisko

      "Itsenäisiä" NATO-päätöksiä Suomen kansalta lupia kyselemättä, tai Suomen kansalle edes kertomatta tehneet poliitikot lienevät ITSENÄISESTI SAANEET USA:lta TALOUDELLISTA ETUA henkilökohtaisille veroparatiisitileilleen, näin on aihetta olettaa.
      -
      http://yle.fi/uutiset/soini_kummastelee_venalaiskenraalin_puheita/6166675
      -
      On näköjään Soini lähtenyt samalle linjalle Wallinin kanssa hurskastelemaan noista "itsenäisistä päätöksistä". Ja miten "Suomi ei uhkaa Venäjää".
      Jokainen, jolla on hiukankin järkeä, ymmärtää että Suomi ei ole Venäjälle uhka, mutta USA on.
      Suomi on USA:lle 1360km pitkän itärajan takia sillanpääasema Venäjää vastaan kohdistuvissa sotilaallisissa hankkeissa.
      Tuo maantieteellinen seikka on äärioikeistolaisen sisäpiirin kaupankäyntivaltti USA;n taholle. Eli ihan aitoja ISÄNMAANKAVALTAJIA ja -KAUPPIAITA maamme johtopaikoilla. Myydään oman ahneuden ajamana Suomi etulinjaksi USA:lle.

    • Ammuntaa!?

      Samanlaista sotapolitiikka USA on harjoittanut jo Keski-Euroopan itärajoilla. Sen seurauksista olemmekin jo kuulleet?

      Onko tarkoitus ampua alas ohjukset juuri Suomen kohdalla. Sirujahan me vain niskaamme saamme.

    • Poteroa kaivamaan...

      Toivottavasti sirut eivät säteile?

    • Karhu mikä karhu

      Kovin oli soitellen sotaan lähtenyt puolustusministerimme! Olisiko kannattanut ensin miettiä piikisen tarkemmin mistä oikein mahtaisi ollai kyse. Tuskinpa venäläinen kenraali ihan lämpimikseen aiheeseen tarttui. Saattaapi nääs olla hänellä takanaan useampikin kymmenenmiljoonaa ihmistä?

      • Gaalakalle

        Itse pääministeri Katainen lähti jo yllätysvierailulle valtoihin asiaa kyselemään? Ei puhettakaan, että olisi lähtenyt merta edemmäs kalaan!


    • Rajat kiinni.

      Suotavaa olisi, ettäm jos ja kun, nuo niljakkeet syöksevät Suomen sotatantereeksi, löytyisi kylliksi Isänmaallista äijää sulkemaan noilta maastapako. Etteivät jätä kansaa omin nokkineen nauttimaan niistä paljon huudetuista "turvatakuista".
      Paras turvatakuu olisi sulkea kaikki Isänmaankauppiaat telkien taakse.
      Puhelimen voi antaa, että saavat anella valkoisesta talosta, ettei sotaa alettaisikaan.............
      Sitä aiemmin luuli, että hyökkäysministeri häkämiestä hullumpaa ei ole...kyllä vain wallliini on vielä hullumpi.....kansanedustajia nyrkit pystyssä uhkaileva öykkäri, jonka paikka olisi jossain ihan muualla, kuin ministerinä. kait se on niin että katainen juonii ja walliini on se aivoton väkivaltahemmo joka tekee työtä käskettyä, kun asiakirjaväärentäjä käskee.........

    • Moukkamaista!

      Kokoomukselaisten pitäisi ottaa diplomatian oppitunteja, jos aikovat avata suunsa Suomen edustajina, kansainvälisillä foorumeilla. Sama pätee joihinkin RKP:läisiin.

    • Huomenta! YYA!

      Näillä lausujilla on aina ensimmäisenä mielessä Venäjän hyökkäys Suomeen. Taitavat olla niin nuortya porukkaa kaikki nykylausujat, etteivät muista YYA -sopimusta, joka oli joka aamu uudistettava niinkuin armo uus! Silloinpa ei ollutkaan pelkoa naapurin sotatoimien eskaloitumisesta rajan takana! Kuis on ny?

    • Vapauden kaiho

      On joillakin kova ahneus tehdä omaa bisnestä USA:n kanssa, pelipanoksena vain on Suomi, ja Suomen kansa. Ja tietty kaikkin "tulonhankintakulut" maksatetaan Suomen kansalla.
      Jokainen tajuaa, ettei Venäjä halua 1360km pituisen rajalinjan pituudelta USA:n ohjuksia naapuriinsa. On myöskin selvää, ettei kukaan tavallinen Suomen kansalainen halua Suomesta USA:n miehittämää siirtomaata, ja sotatoimialuetta.
      Olisi oltava Isänmaanvastaisesta vehkeilystä ankarin mahdollinen tuomio voimassa, ilman valitusoikeutta. Sillä sellaisesta on kysymys, on aihetta olettaa.
      Niinistö on tähän mennessä surkein "ylipäällikkö".Ulkoistamassa "isänmaan puolustusta", lakkauttamassa puolustusvoimia NATO:n tieltä. Mikä on tuollainen "ylipäällikkö", joka paskoo omaan pesään, koska ideologia menee
      ohitse aseman edellyttämien velvollisuuksien hoitamisesta, eli pukki kaalimaan vartijana. Ja kummitytär vartoi pukkia kokoomuksen tiedotuspäällikön ominaisuudessa, ettei tuo vanhuuttaan lipsu ruodusta.
      Hoimoilusta on kokoomuksen ansiosta tehty ylpeilynaihe, ja lahjusten vastaanotosta ja valtionvarain väärinkäytöksistä ja kavalluksista palkitaan miljoonaluokan kultaisilla kädenpuristuksella.
      On ajettu Suomi alennustilaan, josta ei näy minkäänlaista valoa, vain pelkkää p...askaa ja äärioikeistolaisdiktatuuria, uudenmaailmanjärjestyksen tehtailun tiimellyksessä....

    • Kohti Natoa

      Natomielisyydessämme ei ole mitään ihmeteltävää.Me omaamme samat arvot kuin Natomaat ja yleisimmin ns.länsimaat.Kulttuurisesti olemme aina olleet länttä,jopa silloin kun jouduimme pakosta olemaan suuriruhtinaskuntana.Meillä lait ovat olleet aina muuta kuin venäjällä,sillä meidän lakimme ovat tulleet Ruotsista ja sitäkautta länsieuroopasta.Toisin kun venäjällä meillä ei ole ollut maaorjuutta,eikä siitä johtuvaa demokratiavajetta historiassamme.Lista on loputon aina aakkosista ja uskonnosta lähtien.Meillä on yksinkertaisesti toisenlainen kulttuuri elää ja toimia kuin heillä.Kyllähän sitä ihmetellä sopiikin ja ehkä se tuntuu heistä kummalliselta,mutta meille heidän tapansa toimia ja hoitaa asioita on vähintäänkin erikoista.Miten yksi maa voikin olla niin poikkeava euroopan ja maailmankin mittakaavassa,että vainoharhaisesti etsii naapurimaista ja muistakin mahdollisia hyökkääjiä maahansa.Taitaa omaatuntoa kolkuttaa senverran historia ja siellä tehdyt vääryyden naapurimaille.

      • Virsi440

        Ei Venäjän sotilasjohto ja -tiedustelu taatusti ole "vainoharhaisia", tai "etsi naapurimaasta", siis nimenomaisesti Suomesta mahdollista hyökkääjää.
        Sensijaan siellä tiedetään, että USA mielittelee Venäjän luonnonvaroihin käsiksi, ja on taipuvainen hyökkäilemään milloin mihinkin maahan, missä on jotakain ryöstettävän arvoista.
        Kokoomusvetoinen sisäpiiri, joka vehkeilee USA:n juoksupoikina, ovat vastoin SUOMEN KANSAN ENEMMISTÖN TAHTOA, sitoneet Suomen NATO:on, oletettavasti henkilökohtasta taloudellista hyötyä vastaan. Pelkkä ideologia,"ryssäviha",tarve leikkiä suurvaltapoliitikkoa, tms. ei voi yksin selittää tarvetta öykkäröidä Venäjän suuntaan, ja valmistella Suomea USA:n sotatoimialueeksi.
        Tavalliselta kansalta nuo, kuten on aihetta olettaa, maanpetoksellista toimintaa harjoittavat tahot, ovat salanneet asioita. Venäjän tiedustelu tietää tarkoin, missä mennään.
        Metsä kuulemma vastaa, niinkuin sinne huudellaan. Nyt on pienen sisäsiittoisen porukan omavaltaisista kähmäilyistä suoraa seurausta Venäjän reagointi.
        Tuon Isänmaan turmioksi toimivan porukan omaatuntoa ei taida kolkuttaa mikään, koska tekevät vääryyttä vääryyden päälle. Oman maan kansalaisille, ja kustannuksella. On häpeällistä, että ko. kaltaiset niljakkeet ovat ahneita nakkisormiaan Pyhän Raamatun päällä pitäen vannoneet ministerivalojaan, ilman aikomustaan pitää niitä. Näin on aihetta olettaa, koska julkisuudessa olleet tiedon mukaan Katainenkin mm. IRVISTELI JA PILKKASI SUOMEN PUOLUSTUSVOIMIEN SOTILASVALAA.
        -
        Eiköhän tuo aika selkeän kuvan anna, millainen sakki "johtaa" maata(tuhoon).
        Perinteisesti ei ole ollut kovin kunniakasta jonkun isomman kaverin selän takaa huudella, ja v,,i,,ttuilla sellaisille, joille ei muuten uskaltaisi.
        Nyt kirjoitetaan kokoomusvetoisen lehden lööpissä, miten:"Niinistö pani kovan kovaa vastaan".
        -
        Hallitus joutaisi elämysmatkalle johonkin sotatantereelle kaikista pahimpaan mahdolliseen paikkaan, koska ovat niin innostuneita sodasta.
        Jos selviäisivät hengissä, voisivat palata jatkamaan toimiaan, ainakin tietoisina henkilökohtaisesti, mitä ovat hakemassa USA:n kätyreinä. Saakasvilpin jäljillä tarkoituksena provosoida Venäjää sotilaspoliittisilla vehkeilyillä.....Ja USA maksaa.........
        -
        (Toivottavasti olen väärässä)


    • Ei natomatoa!

      Aivopestyjä me kaikki olemme, kukin omaan uskoomme. Historiaakin tulkitsemme omien mieltymystemme mukaan, kuten kirjoituksestasi käy ilmi.
      Venäläinen kulttuuri on paljon vanhempi kuin omamme, joka on eräänlainen sekakulttuuri ruotsalaisuutta, venäläisyyttä ja saksalaisuutta. Ammoin eräs tunnettu venäläinen kirjailija sanoi: "Suomalaiset ovat korpikansaa", niin kuin silloin olimmekin. Olemme kuitenkin sivistyneet omien suurmiestemme ja em. kulttuurien ansiosta; suuri ansio sivistykseemme on kattavalla koulutusjärjestelmällä, joka on luotu äänestäjien valitsemien päättäjien toimesta.
      Nyt voisi vaikkapa sanoa: Venäläisiä emme ole (enää) USA:laisiksi emme tahdo tulla, olkaamme siis suomalaisia!

      • Kohti Natoa

        Onhan se vähintäänkin erikoista kun vieraillaan naapurimaassa,niin käydään ensitöikseen sättimään isäntiä.Kulttuuri voi olla vanhaakin,mutta ei se takaa sen olevan mitenkään parempaa.Päinvastoin venäjällähän hakataan omia kansalaisia ja vieläpä soditaan joissakin osissa maata.Onhan kiinankin kulttuuri vanhaa,mutta sielläkin valtio myy kuolemaantuomittujen sisäelimiä.Venäjälläkin mm.stalin tapatti enemmän omia kansalaisia kuin Hitler aikanaan.Kulttuurin vanhuudella ei siis suoraan ole mitään tekemistä sen paremmuudella.Venäjällä mm. tapetaan journalisteja jotka tutkivat vallan väärikäytöksistä epäiltyjen viranomaisten tai päättäjien toimia.Mielipiteen ilmaisuista viedään vankilaan tai pahoinpidellään.Vähemmistökansallisuuksien etujen puolustajia pahoinpidellään oikeuksiensa puolustamisesta tai rangaistaan muuten toiminnasta.Lista on loputon,eikä näkyvissä olevana ajanjaksona mikään näytä muuttuvan.Vaalitkin olivat pelkkä vitsi,eikä mikään demokratian "riemuvoitto".Näistä eväistä kun maa koostuu,niin eipä mitään kummosempaa voikkaan odottaa.


      • ex-demokratia
        Kohti Natoa kirjoitti:

        Onhan se vähintäänkin erikoista kun vieraillaan naapurimaassa,niin käydään ensitöikseen sättimään isäntiä.Kulttuuri voi olla vanhaakin,mutta ei se takaa sen olevan mitenkään parempaa.Päinvastoin venäjällähän hakataan omia kansalaisia ja vieläpä soditaan joissakin osissa maata.Onhan kiinankin kulttuuri vanhaa,mutta sielläkin valtio myy kuolemaantuomittujen sisäelimiä.Venäjälläkin mm.stalin tapatti enemmän omia kansalaisia kuin Hitler aikanaan.Kulttuurin vanhuudella ei siis suoraan ole mitään tekemistä sen paremmuudella.Venäjällä mm. tapetaan journalisteja jotka tutkivat vallan väärikäytöksistä epäiltyjen viranomaisten tai päättäjien toimia.Mielipiteen ilmaisuista viedään vankilaan tai pahoinpidellään.Vähemmistökansallisuuksien etujen puolustajia pahoinpidellään oikeuksiensa puolustamisesta tai rangaistaan muuten toiminnasta.Lista on loputon,eikä näkyvissä olevana ajanjaksona mikään näytä muuttuvan.Vaalitkin olivat pelkkä vitsi,eikä mikään demokratian "riemuvoitto".Näistä eväistä kun maa koostuu,niin eipä mitään kummosempaa voikkaan odottaa.

        Niinhän täällä suomessakin ainakin kahdet viimeisimmät vaalit olivat selvästi ennalta järjestetyt lopputuloksen suhteen. "Galluptuloksilla" vain pohjustettiin sitä, mikä oli valmiiksi sisäpiirin kesken päätetty.
        Ei ole täälläkään demokratiaa, vaan äärioikeistolainen yksipuoluejärjestelmä, ja diktatuuri, jossa muodon vuoksi on "puolueita", ja vedetään teatterina kansalle kyselytunteja, joissa "ollaan eri mieltä". Kun televisiokamerat poistuvat, alkaa sulle-mulle-kähmintä...........
        Joka muuta väittää, puhuu sitä ihteensä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1954
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      28
      919
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      863
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      259
      736
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      64
      722
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      10
      704
    7. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      678
    8. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      656
    9. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      78
      656
    10. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      204
      647
    Aihe