Kukaan ei synny ateistiksi eikä uskovaksi. Ei sittenkään vaikka kuinka liruteltaisiin vettä lapsen päähän tai ei liruteltaisi.
Itse olen ateistisen perheen lapsi. En ole kuulunut uskonjärjestöihin koskaan. Kotona uskonnosta ei paljon puhuttu, koska se ei koskettanut arkitoimia.
Kohdallani uskonnonvapaus oli vielä pakkouskontotunnilla oloa. Siinä yhteydessä isä sanoi hyvin lakonisesti jotain mm. "kahdella kalalla ei tuhansia ihmisiä ruokita tai veden päällä ei voi kävellä tai henget eivät auta eivätkä vahingoita ihmistä".
Kasvaminen lapsesta ammattiin ja työhön tavallaan osoitti reaalisen maailman ja siinä ihmisen paikan työssä ja maailman muuttamisessa.
Noin 20 ikävuoden jälkeen uskonnon olemus tuli selväksi siten, että se pyrkii vieroittamaan kansalaista todellisuuden ymmärtämisestä ja tekee kaikkensa reaalimaailman tekojen "synnistämiseksi eli paheeksi.
Tähän asti siis lähes pelkillä aihetodisteilla.
Historia on aina kiinnostanut. Ohessa myös kaikenlaiset antiikin aikaiset jumaltarut. Nekin ovat ihmiskunnan yhteistä historiaa. Siten tuli lueskeltua raamattua ja mukana filosofiaa ja ylipäänsä, kuinka ihmiskunta on kehittynyt luolaihmisestä digitaalitietotekniikan aikakauteen.
Raamatun kautta vahvistui sen ideologian taantumuksellisuus Oksennukset olivat monesti lähellä. Epäsiveellisyyden ylistys hämmästytti. Murhien ihannointi jumalapäällikön hyväksi - mikä kumma ihmisessä tuollainen mellyttää!
Ja ihmisen vetäminen todellisuudesta mustaan taikauskon utumaailmaan - uskonnon kyltymätön halu kumota kaiken sen minkä inhimillinen tiedostus saa aikaan.
Vähäisempänä mutta ei suinkaan mitättömänä se, että uskonto on erittäin käyttökelpoinen kapine herkkien ihmisten alistamisessa todellisuudelle vieraan ideologian alle.
Nämä lienevät pääsyitä ateismilleni. Se, sanottakoon, ei tarkoita sitä, että kokisin uskovaiset ihmiset vihollisiksi.
miten aloit tiedostaa uskontojen mielettömyyttä?
28
189
Vastaukset
- Jeesus Kirstus
Muistan että jo alaluokalla uskonto-tarinat herättivät minussa pelkkää kummastusta.
Sitten seuratessani ihmisten käyttäytymistä kotiseuroissa,esimerkiksi omahyväinen hymy huulillaan mahtailevasti esiintyvä pappi ja nöyristelevä seurakunta osoittivat uskonnollisuuden siksi humbuugiksi,jota se todellakin on. - zyrt
"En ole kuulunut uskonjärjestöihin koskaan. Kotona uskonnosta ei paljon puhuttu, koska se ei koskettanut arkitoimia.
Kohdallani uskonnonvapaus oli vielä pakkouskontotunnilla oloa."
Ei sinun ole tarvinnut uskonnontunneilla olla, jos et ole kirkon jäsen ollut.- Sepeteus13
Ai.
Sä et ole syntynyt ennen -80 lukua.
Huvittavin lause uskonnon opettajan sanomana oli, että Intian tuhannet eri Jumalat ovat itseasiassa sama Jumala kuin Kristinuskon yksi Jumala.
Hän ilmestyy eri muodoissa maailmalla, mutta on Yksi ja sama Jumala.
Vuonna 1930 nainen avioliitossa vapautui aviomiehensä holhouksen alta.
Kuka haluaa mennä avioliittoon ja vielä KIRKOSSA?
heh - zyrt
Sepeteus13 kirjoitti:
Ai.
Sä et ole syntynyt ennen -80 lukua.
Huvittavin lause uskonnon opettajan sanomana oli, että Intian tuhannet eri Jumalat ovat itseasiassa sama Jumala kuin Kristinuskon yksi Jumala.
Hän ilmestyy eri muodoissa maailmalla, mutta on Yksi ja sama Jumala.
Vuonna 1930 nainen avioliitossa vapautui aviomiehensä holhouksen alta.
Kuka haluaa mennä avioliittoon ja vielä KIRKOSSA?
hehKun uskonnonvapauslaki tuli voimaan vuonna 1923, niin sen jälkeen ei ole kirkkoon kuulumattoman tarvinnut uskontoa koulussa opiskella.
- zyrt
Sepeteus13 kirjoitti:
Ai.
Sä et ole syntynyt ennen -80 lukua.
Huvittavin lause uskonnon opettajan sanomana oli, että Intian tuhannet eri Jumalat ovat itseasiassa sama Jumala kuin Kristinuskon yksi Jumala.
Hän ilmestyy eri muodoissa maailmalla, mutta on Yksi ja sama Jumala.
Vuonna 1930 nainen avioliitossa vapautui aviomiehensä holhouksen alta.
Kuka haluaa mennä avioliittoon ja vielä KIRKOSSA?
hehSepeteus13
Mitä tarkoitat tuolla maininnalla "Ai. Sä et ole syntynyt ennen -80 lukua."
Miten se liittyy pakolliseen uskonnonopetukseen?
- Kalapagos (ei kirj.)
Minä en yksinkertaisesti pysty uskomaan mielikuvitusolentoihin ilman todisteita. Kenenkään ei pitäisi uskoa mielikuvitusolentoihin ellei heillä ole äärettömän vahvoja todisteita asian puolesta.
1. En ole koskaan nähnyt tai kuullut todisteista Jumalan / jumalien puolesta. Kysymys on siis todisteiden puutteesta. Se, että meillä ei ole todisteita ei tarkoita, etteikö Jumala voisi olla olemassa. Minulla ei todisteiden puuttuessa ole kuitenkin syytä olettaa, että olisi.
2. Uskontojen määrä. Eri uskontojen edustajat ovat kaikki varmoja oman uskonsa totuudellisuudesta. Tämä todennäköisimmin tarkoittaa sitä, että kaikki ovat väärässä.
3. Raamattu on ristiriitainen, väkivaltainen ja järjetön. Akateemisen koulutuksen saaneena ja loogisuuteen taipuvana yksilönä en ymmärrä miten niin sekavaa ja ristiriitaista opusta voidaan väittää Jumalan sanaksi. Se on loukkaus hypoteettista Jumalaa kohtaan.
4. Raamatun Jumala ei ole hyvä vaan pääosin paha ja moraaliton olento. Miksi ylipäätään palvoa pahaa olentoa. Olisi eri asia jos Raamattu esittäisi vain Jeesuksen, mutta koska näin ei ole niin Jumala ei ole kovin sympaattinen olento. Ihmisten uhkailu helvetillä ei kuulosta kovin jalolta.
5. Kristinuskon tosiuskovat eli täälläkin pyörivät fundamentalistit ajavat uskon varjolla omaa agendaansa muista ihmisistä välittämättä. Miksi niin moni "tosiuskova" on vihaan taipuvainen? Miksi kristityt eivät pysy rakkauden sanomassa? Itse en voi sietää kaksinaismoralistista jeesustelua ja omien pahojen tekojen puolustelua tämän "Jumalallisen" sanoman pohjalta.
6. Jokainen "todiste" jumalasta on kumottu tähän mennessä. Sateenkaaret, salamat tai maanjäristykset eivät ole jumalien aikaansannoksia.
Oma ateistinen näkökulmani on vahvistunut ajan myötä. Välillä yritin tutkia filosofisia väitteitä Jumalan puolesta, mutta nekään eivät mielestäni tarjoa edes teoreettisesti riittäviä todisteita Jumalan puolesta. Filosofit eivät pysty todistamaan Jumalaa edes teoriassa siten, että asiasta olisi jonkinlainen vahva konsensus.
Usko ilman tietoa. Järjenkäytöstä luopuminen yliluonnollisen olennon hyväksi? Ei kiitos. Jos tässä maassa enemmistö palvoisi helikeijuja tai öhkömönkiäisiä niin tällöin kirjoittaisimme täällä, miksi ei ole järkevää uskoa kyseisiin mielikuvitusolentoihin. Minä en yksinkertaisesti pysty uskomaan mielikuvitusolentoihin ilman todisteita. Kysymys samasta asiasta kuin miksi kristityt eivät pidä Zeusta totena. Tuntuisi järjettömältä uskoa Zeukseen ja yhtä järjetöntä se on Yahwen osalta. Meille Yahwe on potentiaalisempi vaihtoehto vain kulttuurimme vuoksi. - onnellinen ateisti
Minut kasvatettiin kristityksi ja uskoin jumalaan samalla varmuudella kuin omaan olemassaolooni. Eli minulle se oli fakta. Siksi pidin myös Raamattua suuressa arvossa ja luin sitä ahkerasti.
Se sitten lopulta (onneksi) koitui uskoni kuolemaksi, kun luin Raamattua niin paljon, etten enää voinut olla huomaamatta sen ristiriitoja ja järjettömyyksiä. Ja kun ne hyppi koko ajan silmille, niin lopulta kysyin itseltäni, että miksi oikein uskon Raamattuun ja kun aikani pohdin asiaa, tulin siihen tulokseen, ettei minulla ole mitään syytä uskoa siihen.
Kriittisiä ajatuksiani helvetistä, Jumalasta, taivaasta jne. nettisivuillani www.vapaaksivalheesta.com Tervetuloa sivuilleni, ja jos pidätte siitä, niin kertokaa siitä muillekkin! :) Huomasin sen armejapalvelukseni aikaan miten kaikkihyvän ja rakastavan jumalan olemassaolo. Oli ristiriidassa armeijan olemassaolon kanssa. Jos kerta jumala olisi olemassa hän ei taatusti rakastavana voisi antaa niin hirveän järjestelmän olla olemassa. Jota on käytetty ihmisten. Eli jumalan peilikuvien massatuhoamiseen.
Mutta kuitenkin näin oli. - Jumala ei joko välitä. Tai sitten häntä ei ollut olemassa. Jälkimmäinen rupesi tuntumaan luontevammalta ja paljon lohduttavammalta.- en musita tarkkaan
Vanhempani eivät olleet uskossa ja enkä käynyt pyhäkoulua. Minua on kiinnostanut henkimaailma, Jumala ja uskonasiat niin kauan kuin muistan. Olen kyllä luonnostaan uskonnollinen ollut aina. Uskooon sitten tulin noin 15-vuotiaana.
- Normimies-78
Minä en ole koskaan kokenut minkäänlaista uskoa. Vanhempani kuuluivat kirkkoon mutta uskonnosta ei koskaan puhuttu, positiivisesti tai negatiivisesti, eikä meillä rukoiltu ilta- tai ruokatukouksia. Joskus 5-6 vuotiaana kävin pari kertaa pyhäkoulussa kun kaveritkin menivät mutta minusta siellä oli tylsää ja tyhmää. Koulussa luin tietysti normaalit uskonnot mutta en koskaan ajatellut että se olisi jotenkin totta, se oli vain uskontoa.
Tämä oli sitten minulle se normaali olotila melkein aikuisuuteen asti. Kahlasin läpi pakolliset uskonnolliset opetukset ja rippikoulut mutta mitään uskoa minulla ei koskaan ollut. Uskonoto oli lähinnä yhdentekevää ja yksi helppo kouluaine.
Vähitellen sitten aikuisena tajusin olevani ateisti vaikka en sille sinällään ole koskaan mitään nimeä kaivannut tai tuntenut tarvetta sitä korostaa. Minä vain olen sellainen. - satuolentokone
Kävin pienenä pyhäkoulussa ja minua raahattiin myös joulukirkkoon, mutta jotenkin en ole koskaan pystynyt ottamaan vakavasti sitä että joku oikeasti tosissaan uskoisi kristinuskon tarinoihin.
Kun minulle joskus ala-asteella selvisi että on olemassa muitakin uskontoja, huvittelin jonkin vuoden leikkimällä eri jumaliin uskomisella. Ateismista en ollut silloin perillä; mutta sanoisin että viimeistään siinä vaiheessa kun oivalsin, että on olemassa muita uskontoja ja muita jumalia, tajusin että uskonnot ovat oikeasti ihmisen keksintöjä ja luomuksia. Ateistiksi identifioiduin kuitenkin vasta paljon myöhemmin. - kaarne
En ole koskaan yleisesti tiedostanut uskontojen mielettömyyttä.
Varsinainen kysymys siitä, uskonko johonkin uskontoon ei ole koskaan tullut voimakkaasti esille. Kristinuskokin oli pitkään vain yksi elämän ulkoreunalla sijaitseva tosiseikka muiden syrjässä sijaitsevien seikkojen joukossa.
Erosin jossain nuoruuden aktivismivaiheessa kirkosta, mutta ei siihen liittynyt mitään aktiivista ateismia.
Myöhemmässä elämässä olen tehnyt töitä kirkolle ja siinä yhteydessä ensimmäisen kerran selvästi todennut, että kristinusko on mieletän vaihtoehto minulle henkilökohtaisesti. Se uskomishomma ei toimi.
Toisaalta minulle on aina ollut selvää, että usko on mielekästä monille muille, vaikka ei itselleni ole.
Pikkuhiljaa vuosien mittaan mulle on kehittynyt käsitys yksittäisten uskontojen tasa-arvoisesta vaihdettavuudesta tai mielettömyydestä, miten vain. Ja sen rinnalle mulle on kehittynyt käsitys uskonnoista riippumattoman (uskontojen rajat ylittävän) uskon olemassaolosta.
Niinpä näen kaikkien uskontojen tavoittelevan samaa pämäärää, kukin omalla tavallaan oikein ja väärin. Suhtaudun tähän maltillisesti, tuntematta tarvetta nimittää ihmisten etsintää mielettömyydeksi. - uusiajatteleva
Monella tavalla on päädytty irtaantumaan uskonnollisuudesta. Jokaisella näyttää kuiteskin olevan takana pohdintaa ja ajettelua. Yksikään ei ole irtautunut hetken mielijohteesta.
Tulkitsinko oikein?
zyrtille:
Sanoit: "Ei sinun ole tarvinnut uskonnontunneilla olla, jos et ole kirkon jäsen ollut."
Kyllä vain piti olla. Se tapahtui 1950/60 taitteen molemmin puolin. Vanhemmat yrittivät vapautusta tai muuta opetusta. Asia oli käsittelyssä kunnassakin.
Siinä oli muistaakseni keksitty kolmen oppilaan sääntö joka olisi tarvittu vapautukseen.Meitä oli silloin 2 oppilasta irti kirkon jäsenyydestä.
Nyt täällä takaperälän kunnassa olisi enemmän syntymäeronneita ja et-opetus olisi mahdollista mutta vanhemmat eivät vaadi et-opetusta.
Arvatkaapa, pänniikö. - Alffa-Omega
Minun molemmat vanhempani ovat uskonnollisia, enkä tarkoita mitään perinnettä taikka tapakristillisyyttä.
Minä siis kasvoin ympäristössä jossa Jumalan olemassaolo ei ollut kyseenalainen, vaan niin ilmeinen että ajatus jumalan olemassa olemattomuudesta oli kokonaan vieras.
Minun vanhempani eivät kuitenkaan seuranneet mitään uskonnollista dogmaa, no ainakaan mitään mikä voitaisiin helposti määritellä. Mikä tarkoittaa sitä etten voi nimetä ainuttakaan varsianista lahkoa jonka oppia olisi noudatettu.
Sen sijaan usko oli henkilökohtainen suhde Jumalaan. Yksityisasia jonka välittämiseksi ei tarvittu kirkkoa pappeja taikka seurakuntia.
Minua ei myöskään kastettu lapsena vaan minä itse ilmoittauduin rippileirille ja minut kastettiin omasta tahdostani.
Minun epäilyni uskontoa kohtaan ei alkanut siitä että joku olisi kyseenalaistanut omat uskomukseni, siksi että olisin kuullut jonkin nerokkaan argumentin jonkin uskonnottoman toimesta enkä minä ole koskaan kokenut tragediaa joka olisi saanut minut epäilemään jumalan olemassaoloa.
Sen sijaan minun epäilyni uskontoja kohtaan johtui siitä että niin monilla uskonnollisilla henkilöillä joita tunsian, näytti olevan hyvinkin eriäviä mielipiteitä hyvinkin monissa asioissa, mutta siitä huolimatta jokainen näistä väitti olevansa "oikeassa uskossa".
Minun epäilyni uskontoa kohtaan aiheutti siis uskonto.
Mitä minä en edelleenkään kykene ymmärtämään on se miten monta erilaista näkemystä samasta uskonnollisesta lahkosta voi löytyä ja tästäkin huolimatta nämä uskonnot pysyvät pystyssä huolimatta siitä etteivät nämä käsitykset kaikki voi mitenkään olla samanaikaisesti tosia.
Tämä johti kiinnostukseen uskonnollisia ajatuksia kohtaan joiden kautta päädyin yleisempään kiinnostukseen filosofiaa, psykologiaa ja sosiologiaa kohtaan.
Joidenka tuloksena on hyvin vaikea olla päätymättä sellaiseen tulokseen että uskonto on ennemminkin yhteiskunnallinen kuin jumalallinen ilmiö. - docdoc
Komppaan Kalapagosta, kirjoitus sisälsi jotakuinkin hyvän koosteen etten lähde samaa sorvaamaan uudelleen.
Synnyin ihan normaaliin suomalaisperheeseen missä jotenkin uskottiin muttei siitä mitään numeroo tehty saati senkummemmin puhuttu. Iltarukouksen äiti opetti varmaankin tradition vuoksi. Tosin kyllä meillä vitsailtiin kiihkouskovien toilailuille ja puheille, mutta niinhan monessa muussakin perheessä.
Kävin rippikoulun kun muutkin kävi, mutta juuri siellä aloin pohtimaan mitenkähän mahoton raamatun tarina on. Kun nuorena oli parempaakin tekemistä niin jätin asian omaan arvoonsa. Vasta vanhempana kyllästyin tukemaan kirkkoa verovaroin ja erosin sillä en voi ymmärtää ihmisten uskoa mille ei ole mitään todellisuuspohjaa, en halua olla osana levittämässä humpuukia maailmalle. - ryqe
Minä olen ihan varma että mitään jumalaa ei ole,mulla on ollu pari hellari kaveria ja sitte lestakaveri,jonka harrastuksiin kuulu mm.moralisoiminen ja huoraaminen.
- uusiajatteleva
Muistui yksi juttu lapsuudesta. Meitä oli kansakoulussa 4 pojan porukka. Kuljettiin paljon yhdessä ja välillä tehtiin pieniä epäilyttäviä jekkuja. Ei mitään suurpahoja.
Olin jotain 10 - 12v..
Uskonnosta joskus vitsailtiin. Kerran yksi heistä sanoi kirkkain silmin, että Jumala seisautti auringon päiväksi ja historiasta on kadonnut päivä ja että se on todennettu. Kun kysyttiin miten, niin hän sanoi että kaikkivoipa pystyy mihin tahansa. Se muistaakseni on Joosuan kirjassa VT:ssa.
Olin tolppana. Mitä siihen osasi sanoa. Juttu jäi, kaveruus jatkui.
Myöhemmin luin tarinan VT:sta ja siinä kerrotaan ilmiselvästi auringonpimennyksestä ja ilmiö selitettiin henki-ilmiönä.
Tälle kaverilleni ilmiö oli selitetty joko kotona tai pyhäkoulussa ihmetekona. Lapsen syy ei ole, jos lapsi uskoo vanhemman auktoriteetin sanaan. Vastuu on aikuisella. - ylifil.m. V.Älkyin
Ateistin todellisuus ideologioineen yhteiskunnassa
Oma ajattelu on sallittu jopa suotavaa, vaikka roikkuisikin muiden esiintuomia ajatuksissa(vaikkei nämä ovat ensimmäisiä maailmassa asioita pohtineita olekaan-harvoja poikkeuksia löytyy).
Koulutus/indoktrinointi on yleensä vaan haitaksi-nouse omiin jalkoihin ja astu ulos pimeydestä!
Ideologia eli aatejärjestelmä tai aaterakennelma on ohjeelliseksi muodostunut aatteiden kokoelma, poliittinen näkökulma todellisuuteen tai kaavoittuneeksi muuttunut poliittinen käytäntö, joka heijastaa tietyn yksilön, ryhmän, yhteiskuntaluokan tai kulttuurin tarpeita ja pyrkimyksiä.[1]lähde tarkemmin?
PiilotaEri ideologiakäsitteitä
Eri ideologiakäsitteet voidaan tiivistää kolmeen päätyyppiin:[2]
Neutraalin ideologiakäsityksen mukaan ideologia tarkoittaa ajatusten ja uskomusten järjestelmää ja näkemystä maailmasta. Sanaa käytetään neutraalisti, eikä ideologiaa itsessään pidetä sen enempää kielteisenä kuin myönteisenäkään.
Negatiivisen ideologiakäsityksen mukaan ideologia on vääristynyttä tietoisuutta, ja se häiritsee ja estää todellisuuden ymmärtämistä.
Kriittinen ideologiakäsitys liittyy kriittiseen teoriaan ja yhdistää ideologian valtasuhteisiin. Ideologia on tietty tapa, jonka avulla kuvataan, uusinnetaan ja myös muutetaan yhteiskunnan valtasuhteita.
Nämä kolme ovat ateismin pääpilareita:
1 en usko jumaliin
(määritellessä itse ateismin kirjoon ei ole muuta tapaa)
2 uskon johon taikka kaikki näihin:
tieteeseen, filosofiaan kulttuuriin johonkin "idoliin" ja itseeni
3opin/harrastan/seuraan kakkoskohdan olevissa asioita
jos te oppisitte ajattelemaan niin huomaisitte mitä roskaa jaatte itsestänne muille
bulkki yhteiskunnassa ja sen johdossa ovat just näitä päättömiä kanoja jotka toistavat mitä heille on opetettu samalla kuin elävät ymmärryksen illuusiossa
rattaat koneistossa jotka pyörivät mukaan tietämättä mihin suuntaan kokonaisuutta ajatellen- "tarve tiedä" hierarkiassa joka on niin järjetön että hävettää kanssaihmisten puolesta
se joka asia koskee ON AINA saatava tietää KAIKKI häneen koskevat asiat
Tämä myöskään ei ymmäretä johtuen jokaisen tahon ominaisluuloja
Se ei ole niin vaikea, ja jos on niin lue läpi muutama kertaa ja ota opiksesi - Kovaotteinen femakko
Olen nainen ja kasvanut varsin maallisessa perheessä. Vanhempani kuuluvat kirkkoon ja sain peruskoulussa ja lukiossa evlut-opetusta.
Olen kuitenkin aina ollut ateisti ja rippikoulunkin kävin mummojen iloksi (ja ylenpalttisten rippilahjojen vuoksi). Lukion jälkeen kävin armeijan ja siellä kypsyi lopullisesti päätökseni erota kirkosta. Yliopistossa myöhemmin uskontokritiikkini vain kasvoi.- Suuriälyinen mies.
Joo. Ei kannata ottaa uskontoja kirjaimellisesti. Vaan ajatella maailmaa laajemmin. Silloin oivaltaa että olemassa suurempi voima joka on tämän kaiken takana ja se ei välttämättä liity millään tavalla maailman uskontoihin.
- LookAtYou
Kasvoin sellaisessa peruskristityssä perheessä, olinkohan ehkä 11-v kun aloin miettimään että joku tässä uskontohommassa mättää ja pahasti. Sitä ennen olin uskonut jumalaan, lukenut iltarukoukseni jne. En hommaa ajatellut oikeastaan sen pidemmälle, mutta pidemmän päälle tajusin että en vain enää kykene uskomaan tällaiseen ristiriitaiseen hömppään. Rippikoulun kävin kuitenkin, ja sieltä oikeastaan pelkästään positiivisia muistoja, vaikka tiedostin tuolloin jo ateismini. Oppitunnit nyt olivat melkoista chaibaa, mutta siitähän papeille maksetaan...
- ikiateisti
>>>miten aloit tiedostaa uskontojen mielettömyyttä?
- Viisas agnostikko.
t"Luulit" siis. Et ole "hoksannut" että kannataa ajatella hieman maailmaa. Niin oivaltaa että mikään tässä maailmassa ei ole sattumaa. Kaikissa uskonnoissa voi olla jotain "totuudenperää"..
- ikiateisti
Viisas agnostikko. kirjoitti:
t"Luulit" siis. Et ole "hoksannut" että kannataa ajatella hieman maailmaa. Niin oivaltaa että mikään tässä maailmassa ei ole sattumaa. Kaikissa uskonnoissa voi olla jotain "totuudenperää"..
Viisas agnostikko.
10.6.2012 20:32
>>>Et ole "hoksannut" että kannataa ajatella hieman maailmaa. Niin oivaltaa että mikään tässä maailmassa ei ole sattumaa. Kaikissa uskonnoissa voi olla jotain "totuudenperää".. - sunray2012
Niin kaikki tarinat on joku keksinyt. Kaikki tuntuu kuin unelta tai sadulta joka on täynnä tarinankertojia, jotka uneksivat totuudesta. Haaveilijoita jotka unelmoivat olevansa oikeita ja olemassa ihan oikeasti. Pelokkaina siitä, että ovat vain samanlaisia satuolentoja kuin Jumalatkin ja totuus, että totuus on valhe.
- Viisas agnostikko.
Eli vaistosi sanovat että jumalaa ei ole olemassa koska uskot tiedekirjoihin ja et ole osannut ajatella niiden takana olevaa asiaa, sitä kuinka tämä maailma on suunniteltu.. Sanot että olet pitäytynyt tunnetuissa tosiasioissa. Mietippä niitä tosiasioita hieman tarkemmin ja niiden suunnitelmallisuutta.
- rlret
En syntynyt teistinä, vaan ei-teistinä, siis ateistina.
Uskontojen mielettömyys selvisi joskus alle 20-kymppisenä, kun kristinuskon lisäksi aloin tutustua muihinkin uskontoihin. Sitä ennen olin jo vuosia ollut vakuuttunut siitä, että kristinuskon jumalaa ei ole olemassa. - Itsetutkiskelija
Näen kaikki uskonnot, jotka pohjautuvat samaan historialliseen ajanjaksoon, jossa kaikki mahdolliset jeesukset, moosekset sun muut hääräilivät, yksinkertaisena väärinymmärryksenä. Ihmiset toisinsanoen luulevat tekevänsä työnsä, josta saavat tämän jälkeen palkkion. Todellisuudessahan moni meistä tietää, että raamattua sun muita teoksia ei lähes missään tilanteissa kannata ottaa kirjaimellisesti. Koko raamattu on näin iso metafora elämälle, ja helvetti on yksinkertaisesti vertauskuva huonolle elämälle! Jumala on vertauskuva meidän omalle kokonaisvaltaiselle olemassaolollemme, ja synti, on egon ruokintaa. Jo raamatun kirjoittaneet ihmiset tiesivät, että ego on harhaa, ja että tästä egosta eroon pääseminen on tie parempaan, rajoittamattomaan elämään (ei rajattomaan), ja tätä kutsuttiin taivaaksi.
Totta puhuen tämä vertauskuva tuli minulle esille vasta äskettäin, mutta en ole ikinä uskonutkaan jumaliin. Olen ehkä joskus nuoruudessa kuvitellut että olemalla osa tätä teeskentelyä voin päästä sosiaaliseen asemaan jossa olen hyväksytympi. Minua ei ole koskaan kastettu, en ole käynyt rippileiriä, enkä ole ollut kirkossa kuin hautajaisissa, naimisissa ja pari kertaa nuoruudessani kun koulu pakotti! Kaiken tämän takia näen raamatun kirjoittajan (kuka ikinä hän nyt olikaan) filosofina, ja ennen kaikkea runollisena filosofina...ikävä kyllä tämä runollisuus johti massiiviseen harhaan :/
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1342005Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.291052- 69878
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?261766Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65752- 14735
- 83688
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132686Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.213673- 26671