elämä tuskallista, masennus painaa

Mulla syvä masennus alkanu 14v, ystäviä ei mulla koskaan ole ollu montaa. Psykologilla käynnit alkanu jo silloin ja 10mg cipramiilejä sain. 7-8lk meni varmaan jo säälistä läpi.

9lk. Tutustuin ainoan kunnon kaverin kautta yhteen tyttöön. Meillä synkkas tosi hyvin ja alettiin seurusteleen. Olin ihan onnen kukkuloilla silloin ja luulin että pääsen tästä masennuksesta eroon.

kaikki sitten muuttu ku menin ammattikouluun. Eka vuosi amitsussa meni hyvin ja tyttöystävän kans meni hyvin. Mutta toiselle vuodelle siirtyessä huomasin että mieliala on ollu normaalia matalampi. Koulu ei jaksanu enää kiinnostaa ja tyttöystävään pidin vähemmän yhteyttä. Aika kului kotona maatessa ja nukkuessa. Apua osasin hakea heti ja lääkitys muuttu 20mg, pari kertaa kävin juttelemassaki. Siinähän se toinen vuosi meni.

Kolmas vuosi ei juuri muuttunu. Erosin koulusta koska ei jaksanu enää kiinnostaa. Tyttöystävä suoritti lukion hyvin numeroin. Makasin sen kesän kotona taas yksin ja tyttöystäväki muutti pitemmän matkan päähän opiskeleen, seurusteltiin tosin vielä.

Nyt viime syksynä tyttö jätti minut koska olin niin välinpitämätön, vaikka tyttö oli minulle ainoa lohtu enään. Yritin tosin selittää sille mutta oli löytäny paremman eikä halunnu edes enää nähdä minua.
Sitte mulla pimeni vintissä, yritin tappaa itteni ja oisin varmaan tappanukki jos ei oltas estetty.
Minusta tuli ihan psykoottinen, uhkailin exää, olin aggresiivinen, en välittäny mistään mitään. exäki haki lähestymiskiellon 1v koska pelkäsi minua.

Suljetulle määräsivät minut, lääkkeitä söin jo varmaan ruuaksi, lepositeissä välillä muutama vuorokausi putkee. Ruokakaan ei enään maistunu laihuin monta kiloa, painoindeksi oli luokkaa 15-16. Kaverit jätti kans.

Nyt olen päässy pois osastolta, psykiatrilla käyntejä kertyny 6v aikana 500 ja lääkkeitä ties kuinka paljon.

masennus ei ole loppunu ahistus ja vitutus siihen päälle vielä. Exääki ikävä. Ei oo töitä/kavereita/tekemistä.
Yksin olen ollut nytten 8kk ilman mitään sosiaalisia kontakteja.

nykyyän toivon että kun pistän nukkumaan että kaikki oid vaan ollu painajaista tai en heräisi enään.