Novellikokoelman julkaisusta

1. Yli 25 000 sanaa, mutta lyhyemmästäkin voi kustantaja kiinnostua jos teksti miellyttää, ja pyytää lisää.
2. Itse lähettäisin parhaat, en niitä joita itsekin pidän ei-niin-kovin-hyvinä.
3. Kyllä sinun täytyy tehdä jokin oma ratkaisu järjestyksen suhteen, ja jos ei se kustantajaa miellytä hän tehnee uuden. Jos tarinat ovat hyviä ja toisiinsa sopivia eli teemaan sopivia, ei kustannuspäätös kaadu järjestykseen. Ei kannata varmaan selitellä liitekirjeessä liikaa tyyliin "en oikein osannut järjestää näitä", koska eivät kustantajan lukijat sellaisella tiedolla mitään taida tehdä.
4. Kertaalleen julkaistuja ei julkaista uudestaan.
5. Taitaa olla yksi novellikokoelma per kustantaja per sesonki jos sitä yhtäkään. Mutta hyviä julkaistaan aina.

Yleensä novellikokoelmissa on teema, joka kannattelee novellikokoelmaa tai kokoelma jakaantuu temaattisiin osastoihin. Sanoisin, että kannattaa laittaa toisiksi paras ja taidokkain novelli ekaksi ja paras viimeiseksi. Jos ensimmäinen novelli ei aiheuta vaikutusta, peli lienee aika tavalla pelattu.

Novelli on kaunokirjallisuudessa taiteen lajina vaativa, sitä kohtaan on monenlaisia dramaturgisia vaatimuksia nimenomaan laadullisella puolella, mutta kilpailuissa voittaneet tai menestyneet novellit herättävät varmaan mukavasti esilukijan odotusta tulevasta.

Itse laittaisin tiiviin kokoelman: löysät ja keskinkertaiset pois. Mieluummin kirjoittaa sopimuksen jälkeen lisää korkeatasoisia novelleja kuin liittää mukaan epämääräisyyksiä, jotka voivat pilata kokoelman kokonaisarvon.

Suomessa on ulkomaalaisissa arvosteluissakin todettu olevan varsin korkea novellitaso, joten rima on tietty korkea. Ja koska kyseessä on erityisen vähälevikkinen kirjallisuus, kustantajan painopiste on muissa kuin myynnillisesti korkeissa odotuksissa.

Onnea matkaan! Tiivis ja vakuuttava saate synnyttää uteliaisuuden, uskoisin.

Miksi teema? Eikö lukijan kannalta ole kiinnostavampaa, jos novellit ovat mahdollisimman erilaisia? Ihan jo pelkästään aihepiiriltään erilaisia. Kirjoittajan tyyli on kuitenkin se, joka yhdistää, toki sekin voi vaihdella.

Meillä on ilmestynyt viime vuosina kokoelmia, joissa novellit ovat toinen toistensa kaltaisia, jäljestäpäin muistellen tuntuu, että kokoelma on ollut yhtä möykkyä. Mielen muistuu esimerkiksi Keltaiset tyypit, kirjoittaja ei muistu mieleen.

Raija Siekkisen loistavasta novellituotannosta lähtisin liikkeelle enkä unohtaisi Márquezin kokoelmaa Los funerals de la mamá Grande, joka on toki käännetty suomeksi joskus kasarin alkuaikoina, varmaan Södikan a-sarjassa.

Suosittelen Tiina Raevaaran kokoelmaa En tunne sinua vierelläni, joka voitti viime vuonna Runeberg-palkinnon. Ja Jari Tervon Siat ja naudat -kokoelmassa on ainakin hauskoja novelleja. Vähän vaikea nyt sanoa, mikä olisi "hyvä novelli", että halutaanko taidetta vai viihdettä vai jotain siltä väliltä... Fantasia-scifi-novelleista George R.R. Martinin Dreamsongs, jota ei tosin ole suomennettu.

Kaipaisin kommentteja vielä tuosta aiemmin julkaisemattomuudesta. Mihin tietosi perustuu, lkdjfgh...? Luin äskettäin vähän vanhempaa Timo Teräsahjon kokoelmaa, jossa mainittiin, että osa novelleista oli aiemmin ilmestynyt aikakauslehdissä.

Suomalaiset lukevat hyvin vähän novellistiikkaa ja niitä on vaikeampi saada myös julkaistua. Ihan sekalaista soppaa ei tulla hyväksymään, joku kokoava teema on oltava. Tekstien on oltava tosi valmiita ja toimittava myös kokonaisena kirjana, että olisi mitään mahdollisuuksia.