Pulahdin 15 vuotta sitten Äijönkylässä Äijönkylän uimamonttuun, jota myös kuramontuksi kutsuttiin silloin. Pintaan noustuani karvat ties mistä olivat tarttumassa minuun.
En ole pulahtanut siihen veteen toista kertaa.
Kertokaa nyt joku viisaampi, että onko se Äijönkylän lätäkkö jo parempi, että voisi siellä jopa uidakin?
Jännä juttuu tuo asia, että paikalliset ovat tuon lätäkön nimenneet muinaisen kylän mukaan, jota ei viralliset kartat edes tunne.
Missä on Äijönkylä ?
Kauhajoen uimapaikat
8
789
Vastaukset
- Pöh!
Äijönkylä on Kepun ehkä se kovaakin kovempi ydin täällä Aronkylän ja Harjankylän välissä.
Äijönkylä hävisi tuossa 1990 luvun laman paikkeilla, kun säästöjä piti tehdä.
Äijön koulu sen sijaan säilyi vielä kauan ja siellä harrastettiin köyhälistön sortoa.
Onneksi Äijöjen valta viimeinkin mureni kun maanviljelijät ottivat omakseen puolueen nimeltään Kokoomus.
Nykyään jokainen Siankasvattaja, viljantuottaja on Kokoomuslainen. Kepu kieltämättä petti. Kokoomukseen liittyivät nämä tuottajat, koska luulevat olevansa yrittäjiä ja hyötyvänsä jostain.- Pahan alku
Äijön koulussa harrastettu koulukiusaaminen on sellaista luokkaa, että nykyään joutuisi jokainen opettaja oikeuteen ja myös muutaman oppilaan vanhemmat.
Jo se mitä Aronkoulussa harrastettiin. En osaa verrata, mutta pahaa tapahtui ennen ja paljon. Vastuuseen kuuluu tyhmät opettajat ja heidän esimiehensä.
Se Aronkylän koulu on juttu erikseen, mutta kukaan ei kiinnitä huomiota Äijön pahaan kouluun. Siellä ne masentuneet kasvatettiin.
- öijä
Ottakaa pellet aamulääkkeenne ajoissa.
- uimamaisteri
Kyllä siellä voi käydä uimassa. Taisi taannoin saamasi karvat olla Valten hevosen uitosta peräisin. Nykyisin siellä on kyltti eläinten uittaminen kielletty.
- uimajonne69
missä se on
- kalervo
Osaako joku neuvoa missä se on
- msmsdsd
Eihän täälä missään uskalla enää uida. Kokemusta karhunkankaalla: Riisuin siinä kaikki vaatteet pois, puskasta pomppasi mies yhtä paljon pukeessa kuin itse, meinasi "yllättää" "taakse" onneksi kävi vain huulella muuten olisi lääkäri reissu ollut.
- Kyläläinen
Äijönkylä on hyvä paikka miksi vitsilläkään te valitatte meirän kylää
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1342005Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.291052- 69878
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?261766Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65752- 14735
- 83688
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132686Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.213673- 26671