Israel-Palestiina Ristin Voitto -lehdessä 1947 – 1999

KTS (Ei kirj.)

Hyvä ja paljastava pro-gradu tutkielma Itä-Suomen Yliopistosta (Maria-Katariina Kanervikkoaho)

Herkullisia otteita. (Keisari ilman vaatteita):

Ristin Voiton kirjoituksissa Israel-Palestiinan eri ihmisryhmiin suhtaudutaan hyvin eri tavalla:
Juutalaisia pidetään Jumalan valittuna kansana, joilla on ehdoton oikeus “Luvatun maan” eli Israel-Palestiinan hallintaan. Palestiinalaisiin ja heidän vaatimuksiinsa omasta valtiosta suhtaudutaan selkeästi negatiivisemmin. Israel-Palestiinan kristittyihin ryhmiin suhtaudutaan kirjoituksissa kaksijakoisesti: Messiaanisia juutalaisia ihaillaan ja heidät nostetaan
esikuvallisiksi kristityiksi. Arabikristittyihin suhtaudutaan varsinkin vanhemmissa
kirjoituksissa varauksella, mutta uudemmissa kirjoituksissa heihin suhtaudutaan myönteisemmin.

Tyypillisessä Ristin Voiton Israel-Palestiina –uutisessa kerrotaan ensin mitä on tapahtunut ja sitten tapahtuneelle annetaan hengellinen merkitys esimerkiksi vetoamalla Raamatun ennustuksiin. Näin uutisaines ja hengellinen aines kietoutuvat toisiinsa.

Joitakin Ristin Voiton kirjoituksia lukiessa ei voi välttyä ajatukselta, että juutalaisilla on vain välinearvoa. Juutalaisia käsitellään kirjoituksissa usein objekteina, ei subjekteina, ja Israelin valtiolla on merkitystä vain ennustusten täyttäjänä.

Samanlainen välinearvo -ajatus nousee esiin, kun puhutaan Israelin ja juutalaisten siunaamisesta: Jumala siunaa niitä, jotka siunaavat Israelia ja juutalaisia. Seurakunnan ja uskovan menestys on osittain kiinni siitä, miten hän suhtautuu Israeliin ja juutalaisiin. Käänteisesti taas Israelin ja juutalaisten kiroaminen tuo kirouksen. Se, mitä tällä siunaamisella ja kiroamisella sitten tarkoitetaan, jää usein epäselväksi. Äärimmillään joissakin kirjoituksissa kaikki Israelin valtion arvostelu tuomitaan ”kiroamiseksi”.

Ja koska juutalaisilla on Ristin Voiton kirjoituksissa merkittävä rooli koko maailmanhistoriassa ja varsinkin lopun aikoina, Saatanan perimmäisenä tarkoituksena olisi siis käyttää pahoja arabeja koko maailman tulevaisuuden muuttamiseen.154 Tämä hyvät juutalaiset, pahat palestiinalaiset/arabit –jaottelu tulee näkyviin Ristin Voiton kirjoituksissa koko tarkastelemallani ajanjaksolla. Läheskään aina tätä hyvä vs. paha –diskurssia ei ole kirjoitettu auki, mutta se tulee näkyviin ”rivien välistä”,

Sanojen palestiinalainen ja terroristi käyttö synonyymeina on tehokasta mielipiteenmuokkausta

Israelin toimia ei tullut arvostella silloinkaan, kun siihen olisi ehkä näyttänyt olevan aihetta

https://www.uef.fi/c/document_library/get_file?uuid=db3eab19-0bc9-4541-aabe-4960f6748302&groupId=64874&p_l_id=912183

0

70

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Stefu LOISTAVAA!

        Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
        Kotimaiset julkkisjuorut
        134
        1947
      2. Msisa on eronnut

        Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
        Kotimaiset julkkisjuorut
        28
        891
      3. Missä sinuun mies voisi

        näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
        Ikävä
        69
        855
      4. Venäläisiä keksintöjä?

        Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
        Maailman menoa
        259
        732
      5. Tiedän että on aika luovuttaa

        En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
        Ikävä
        64
        717
      6. Raviskalla tappo?

        Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
        Oulainen
        10
        696
      7. Katumuksesta

        Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
        Sinkut
        132
        673
      8. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

        Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
        Ikävä
        26
        649
      9. Sun mies on mun

        Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
        Ikävä
        77
        648
      10. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

        KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
        Maailman menoa
        201
        640
      Aihe