"Euroopan keskuspankki saattaa laskea jälleen liikkeelle edullisen lainaerän euroalueen pankeille. EKP on lainannut nimellistä korkoa vastaan europankeille nyt noin biljoonan euron edestä.
Tänään EKP:n johtaja Mario Draghi totesi Bloombergin mukaan, että keskuspankki ”on valmiina toimimaan”.
Vuodenvaihteessa ja maaliskuussa liikkeelle laskettujen lainaerien määrä oli noin 1 000 miljardia euroa. Euroalueen pankit saattoivat hakea EKP:lta ohjauskorolla ja alennetuilla vakuusvaatimuksilla kolmen vuoden lainoja.
Aiemmin edullisten, ”ilmaiseksi rahaksi” kuvailtujen lainojen toivottiin menevän vaikeuksissa olleiden euromaiden Espanjan ja Italian valtionvelkoihin. Toive toteutui.
Tällä kertaa EKP:n halu lienee ohjata edulliset lainat Espanjan pankkisektorille, joka tarvitsee kipeästi lisää pääomia. EKP lainaa rahat pankeille, sillä sen säännöt kieltävät lainan antamisen suoraan valtioille.
Tällä hetkellä EKP tarjoaa pankeille kolmivuotisten lainaerien lisäksi lähes rajatonta kolmen kuukauden luottoa. Keskuspankin käytännöllinen luopuminen lainaan vaadittavista vakuuksista on herättänyt kritiikkiä.
Toisaalta massiiviset rahoitusoperaatiot vain siirtävät euroalueen velkakriisin ratkaisua, sillä ne pitää joka tapauksessa maksaa takaisin kolmen vuoden kuluttua
"
Ilmasta rahaa taas..
meijän Liikanen!
1
<50
Vastaukset
- millä rahalla se
Suomenpankki porsastelee?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874188Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293163No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351348
- 10929
- 134921
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11770