palkatunvallan rajat.

veteenpiirrettyraja

Timo Räty sai potkut
Julkaistu: 7.6.2012 11:12, päivitetty: 7.6.2012 11:59

AKT:n valtuusto on yksimielisesti erottanut puheenjohtaja Timo Rädyn torstaina.

Yksi valtuutetusista vahvisti IS:lle, että Räty sai potkut.

Timo Räty hyllytettiin maaliskuussa toistaiseksi viranomaistutkinnan ajaksi, koska epäilyt työpaikkakiusaamisista päätyivät poliisin syyteharkintaan.

AKT:n valtuuston kokous on parhaillaan tauolla.

Valtuutetut olivat muuten hyvin vaitonaisia kommentoimaan kokouksen antia.

IS:n tietojen mukaan kokouksessa ei ole vielä valittu uutta puheenjohtajaa AKT:lle.

Kokouksessa valitaan parhaillaan henkilöitä, joka etsivät uutta puheenjohtajaa.

IS

83

2738

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pyih

      Mielenkiintoista.

      Ja mikähän taho palkkaa Rädyn seuraavaan asemaansa ainakin n. 6000 €/kk palkalla.

      • sillä lailla

        Samaan aikaan kun Finnairin työntekijöiden lakko kielletään käräjäoikeuden päätöksellä ja Räty saa kenkää kyseessä lienee valtataistelu SDP:n sisällä. Ahde ja Räty kun ovat molemmat demareita. Ahteen takana on kuitenkin ns, vanha kaarti eli 70-lukulaiset, jotka ovat vanhentuneet ja pelkäävät jäävänsä syrjään ensi kunnallivaalien jälkeen. Oikeuslaitos on vielä vahvasti SDP:n hallussa.

        Finnairin johdon etujen asettaminen työntekijöiden edun edelle puhuu siitä, että SDP vanha kaarti haluaa hyvän eläkeviran. Jos Finnairin toimintoja uudistetaan ei eläkevirkoja löydy enään puolueaktiiveille.

        SDP:n sisällä myös kuohuu. Se on nähtävissä viime puoluekokouksessa. Kun kunnallisvaaleissa tulee taas tappio 70-lukulaiste eivät haluaa huomata joutuvansa työttömiksi kunnissa ja valtion viroissa.

        Räty sai kenkää ja Finnairin työntekijät "urhrataa" 70-lukulaisten eläkevirkojen säilyttämiseksi kunnallisvaalien jälkeen.


      • joopajoo
        sillä lailla kirjoitti:

        Samaan aikaan kun Finnairin työntekijöiden lakko kielletään käräjäoikeuden päätöksellä ja Räty saa kenkää kyseessä lienee valtataistelu SDP:n sisällä. Ahde ja Räty kun ovat molemmat demareita. Ahteen takana on kuitenkin ns, vanha kaarti eli 70-lukulaiset, jotka ovat vanhentuneet ja pelkäävät jäävänsä syrjään ensi kunnallivaalien jälkeen. Oikeuslaitos on vielä vahvasti SDP:n hallussa.

        Finnairin johdon etujen asettaminen työntekijöiden edun edelle puhuu siitä, että SDP vanha kaarti haluaa hyvän eläkeviran. Jos Finnairin toimintoja uudistetaan ei eläkevirkoja löydy enään puolueaktiiveille.

        SDP:n sisällä myös kuohuu. Se on nähtävissä viime puoluekokouksessa. Kun kunnallisvaaleissa tulee taas tappio 70-lukulaiste eivät haluaa huomata joutuvansa työttömiksi kunnissa ja valtion viroissa.

        Räty sai kenkää ja Finnairin työntekijät "urhrataa" 70-lukulaisten eläkevirkojen säilyttämiseksi kunnallisvaalien jälkeen.

        Taidat uskoa vielä muihinkin urbaanilegendoihin?


      • sic transit gloria
        sillä lailla kirjoitti:

        Samaan aikaan kun Finnairin työntekijöiden lakko kielletään käräjäoikeuden päätöksellä ja Räty saa kenkää kyseessä lienee valtataistelu SDP:n sisällä. Ahde ja Räty kun ovat molemmat demareita. Ahteen takana on kuitenkin ns, vanha kaarti eli 70-lukulaiset, jotka ovat vanhentuneet ja pelkäävät jäävänsä syrjään ensi kunnallivaalien jälkeen. Oikeuslaitos on vielä vahvasti SDP:n hallussa.

        Finnairin johdon etujen asettaminen työntekijöiden edun edelle puhuu siitä, että SDP vanha kaarti haluaa hyvän eläkeviran. Jos Finnairin toimintoja uudistetaan ei eläkevirkoja löydy enään puolueaktiiveille.

        SDP:n sisällä myös kuohuu. Se on nähtävissä viime puoluekokouksessa. Kun kunnallisvaaleissa tulee taas tappio 70-lukulaiste eivät haluaa huomata joutuvansa työttömiksi kunnissa ja valtion viroissa.

        Räty sai kenkää ja Finnairin työntekijät "urhrataa" 70-lukulaisten eläkevirkojen säilyttämiseksi kunnallisvaalien jälkeen.

        Ensin Jouko Ahonen, nyt Räty. Kukahan lähtee seuraavaksi. SDP:n ote on kirpoamassa. Puolue on eläköitynyt.


      • tyäppäri..

        ukko työppäriin ja tukityöllistyjäksi kadunlakasu hommiin..8€/päivä..


      • more reality..
        tyäppäri.. kirjoitti:

        ukko työppäriin ja tukityöllistyjäksi kadunlakasu hommiin..8€/päivä..

        Ei vaan kaverin firmaan työharjotteluun (siis virallisesti). ja todellisuudessa rivieralle tai pattayalle. niin ei kulu liiton tukipäivät.


      • vallankummous..

        SAK:n pitäisi järjestäilakko. yleislakko. Tärkeästi poljetaan Rädyn saavuttamia etuja.


      • asssssssss

        Ei kai se palkka noin vähän ole? Nykyään on jollain liitoilla puheenjohtajillaan mielestäni selvästi tuosta kovempia palkkoja.


    • Voiha nenä.....

      Ihan oikein oli,ei ketään saa kiusata oli sitten työpaikalla tai muualla tai nainen tai mies.
      Kyllä ainakin aikuisen ihmisen se pitää ymmärtää.
      Nähtäväksi jää missä tehtävässä hänet nähdään jatkossa.

      • jk

        melko yllättävää...

        heh heh...


    • hoitsu

      Miksi ihmiset saavat tai voivat olla työpaikoilla pikku aatuja? Ketä se palvelee? Minne on hävinnyt työpaikkojen "me-henki"? Olen päässyt nauttimaan toimivasta työpaikasta ja työ tuntuu todella mielenkiiintoiselta ja ihanien työkavereiden takia myös "keveältä".

      • Voihan nenä.....

        No kylläpä sitä nyt niin rehennellään onnellisuudella. Haista ppa nulikka kukkanen! Et tiedä maailman menosta vielä mitään.


      • ent. bussikuski
        Voihan nenä..... kirjoitti:

        No kylläpä sitä nyt niin rehennellään onnellisuudella. Haista ppa nulikka kukkanen! Et tiedä maailman menosta vielä mitään.

        Olin 23 vuotta ihan paskassa työssä ja kun vaihdoin ammattia, niin jopas parani! En olisi malttanut eläkkeelle lähteä ja edellisessä olin itsarin partaalla vuosia.


      • pikpoi

        Eihän AKT muuta vikaa mutta,kaksi "AATUA" ei sovi samaan puljuun .


    • minä vaan

      Ehdotan omaa toimistoa, siellä voi olla puhumatta alaisilleen ja päättää itse. Minä.minä.minä

    • tympeäätoimistaaoli

      No niin, tuo olisi pitänyt tehdä jo kauan aikaa sitten. Hyvä että heräsivät..........

    • S-Kyösti7

      Temmi kohti persettä, niin varmasti osuu!

      • N

        Joo opin minäkin jotain.


    • linnaan

      toivottavasti joutuu oikeuteen tekemisistään. Ei tuollainen niljake saa päästä ilman rangaistusta!

    • dyllerädylle

      tyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrätyrä

    • Tämä oli polittinen ajojahti räikeimmillään , asiaa ei ollu kuin siteeksi ja mies ulos . se on tätä tasa arvoa kun julkkis rouvalle ei joku asia käy!

      • jepujepu

        Ei. Itse kun näin vuosia sitten ekan kerran tämän herran, niin muistan ajatelleeni, että jos ihmisellä on tuollainen katse silmissään, hän ei voi olla tervepäinen. Ja oikeassahan minä olin. Ainut mihin hän kelpaa on, että juristina perustaa oman toimiston ja jos sillä pärjää niin hyvä. Luulen vain, että saattaa nälkä tulla jossakin vaiheessa Jess. Kusipää niin, että hölskyy.


      • konttoristi

        Julkkis rouvasta sanon vaan sen, että hänen itkemistään en ymmärtänyt, sillä tuon tason naisen pitää kestää enemmän. Tavallinen toimistovirkailija joutuu kestämään kaikkea eikä käyttäydy kuten hän vai onko hän nostanut itsensä alunperin liian korkealle?


      • kivakunsaipotkut!
        konttoristi kirjoitti:

        Julkkis rouvasta sanon vaan sen, että hänen itkemistään en ymmärtänyt, sillä tuon tason naisen pitää kestää enemmän. Tavallinen toimistovirkailija joutuu kestämään kaikkea eikä käyttäydy kuten hän vai onko hän nostanut itsensä alunperin liian korkealle?

        Julkkis rouvan eikä kenenkään pidä sitetää työpaikkakiusaamista! Työpaikkakiusaamista on kuitenkin paljon, mutta muut kuin julkkisrouvat eivät uskalla nostaa rähäkkää asiasta.
        Kaikki kunnia julkkisrouville!


      • minulle minulle myös

        Harmittaahan se, kun jää lahjukset nyt saamatta. Maksa timppa omasta pussista minun vuokra - ollaan hyviä tovereita keskenään.


      • Tyhmäkö olet???????
        konttoristi kirjoitti:

        Julkkis rouvasta sanon vaan sen, että hänen itkemistään en ymmärtänyt, sillä tuon tason naisen pitää kestää enemmän. Tavallinen toimistovirkailija joutuu kestämään kaikkea eikä käyttäydy kuten hän vai onko hän nostanut itsensä alunperin liian korkealle?

        Höpöhöpö! Kenenkään ei tarvitse kestää minkäänlaista kiusaamista. Senkö vuoksi et ymmärtänyt Ahteen itkua, kun olet itse tunteeton ihminen? Sopii mennä itse johonkin duuniin kiusatuksi ja miettiä sen jälkeen uudelleen.


      • Humalog

        Just noin! Täytyy sanoa, että AKT:n valtuusto on hyödyttömiä p-housu tsuhnia. Räty oli kova johtaja, koska EK:n brutaalit k-päät tarvitsivat kovan vastuksen. Ahde kuuluu siihen mennen ajan demarieliittiin, jolla ei ole enää mitään sanomaa! Kaiken kaikkiaan Hilkka-rouva on kertakaikkisen tyhmä lehmä!!


      • tietovuoto
        kivakunsaipotkut! kirjoitti:

        Julkkis rouvan eikä kenenkään pidä sitetää työpaikkakiusaamista! Työpaikkakiusaamista on kuitenkin paljon, mutta muut kuin julkkisrouvat eivät uskalla nostaa rähäkkää asiasta.
        Kaikki kunnia julkkisrouville!

        Voisio joku selventää, millä lailla Räty kiusasi rouva Ahdetta?


    • Nelliinaaaa

      Oikein!

    • pekkkoko

      Nämä pikkumiehet jotka saavat liian suuret saappaat jalkoihinsa menettävät oikeuden ja kohtuuden tajun. Tämähän nähtiin jokaisessa lakkoriita asiassa periksi ei annettu koska minä olen se joka määrään ja vaadin, myöskin tämä ylimiellinen käytös muita neuvotteluun osallistuvia kohtaan osoittaa Rädyn ajatusmaailman. Ei muuta kuin uusia haasteita hakemaan ja pinempiä saappaita niin eiköhän tästä saada viellä kunnon kansalainen työrintamalle.

    • renkaitako?

      Käyttääköhän seuraava AKT:n pomo korvarenkaita?

    • xxxxx

      Onhan näitä julkisuushakusia naisia jotka on lahjottu vaikeuttamaan ammattiyhdistys toimintaa.
      Ainut liitto joka saa paljon aikaan hyvää duunareille saako vielä jää nähtäväsi

    • yksi risti kaksi

      Demarivarpuset pilasivat Timon uran ja paska lentää kun varpusparvi.
      Voi kilin vittu noita demarifemakoita minkä tekivät.
      Ei pidä unohtaa kuka veikkauksessa naisia "piippas".
      Lepakko ja demari on paha yhdistelmä

    • poprikovi

      Räty alkaa kenraali Makaroville adjutantiksi Suomen miehitys ajaksi.

      • ONHAN NÄITÄ NÄHTY

        Mitens kävi kenraalikuvernöri Bobrikolville!?


    • Oikeus voitti!

      Paha saa aina kuitenkin jossain muodossa palkkansa. Oikeus on voittanut.
      Miksi tälle Rädylle maksettiin koko ajan täyttä palkkaa. Mikis ylipäänsä herroille pitää maksaa vaikka he ovat hyllytetty. Toivottavasti joutuu korvaamaan sen takaisin AKT;lle. Koska hän on niin paljon aiheuttanut harmia ja kuluja liitolle.

      Toivon, myös ettei tällaista henkilö palkkaa kukaan esimiestehtäviin tai johtotehtäviin. Tuskin hän koskaan muuttuu hyväksi ihmisten johtajaksi.

      AKT;ssä voisi myös kiinnittää huomiota hallituksen ja valtuuston jäsenten pukeutumiseen ja erilaisiin helyihin ja koristeisiin miehillä. Ovat kuin riikinkukkoja erilaisine naamarautoineen. Toivottavasti tähänkin saadaan uudistusta. Ei anna julkisuuteen eikä liitosta hyvää kuvaa.

      Nyt on tullut uusi aika ja koko liiton tuuletus. Toivottavasti saavat hyvän johtajan ja samalla siistitään koko liiton imagoa niin ulkoisesti kuin sisäistekkin. Hallituksen jäsenistöä tulee myös uudistaa, jotta sama vanhakantaisuus enää ala orastaa uudelleen liitossa.

      Myös Hilkka Ahteen osalta on tapahtunut oikeus. Ensimmäisen kerran ilmeisemmin kiusattu saakin jäädä. Kun meillä suomessa on ollut juuri päinvastainen systeemi. Oikeus voittaa lopulta aina!

      • 1916

        Mielenkiinotoista on miten nopeasti tämä juttu käsiteltiin. Vataavat tapaukset ovat kestäneet kaksi tai kolmatta vuotta. Taisi olla julkiarvosta etua. Toisin on niiden kiusattujen joilla pärstäkerrointa ei ole. Mutta hyvä nyt jos edes julkkiksesta tuli ennakkotapaus.


    • Väiskitär

      Rädylle aivan oikein, ei ihmisiä saa kiusata ja ennen kakkiea kun Räty on jopa juristi koulutukseltaan. Vasmasti siheteeri on tehnyt Rädylle "hyvää", kun sain ikuisen asunnun AKT:lta ! Kukahan olisi uusi puheenjohtaja ? Olisikohan nuori ja nouseva tähti kansanedustaja Antti Lindtman kiinnostunut AKT:n puheenjohtajuudesta (tuskin) ! Onhan Lindtman kylläkin AKT:N jäsen

      • oikeinkirjoituskovai

        Hyvänen aika näitä kirjoitusvirheitä......


    • aivan oikein

      mieshän on näöltäänkin m.u.l.k.u.n näköinen

    • Narsismiin kyllästyn

      Harvinaisen oikein Rädylle! Toivottavasti kukaan ei palkkaa tällaista miestä mihinkään koskaan.

    • 14

      Palkkarenki vallan etuvartijana on paras työntekijänä. menetettävää ei ole kuin palkka ja seuraava kunnolla palkattu työ jo odottaa...

    • kirkasotsa

      AKT:lla on palkka- ja työehtosopimusten taso ollut korkea. Tämä on osaltaan Timo Rädyn ansiota,joten kyllä hän on tuloksia saanut aikaan. Toinen asia on hänen surkea esimies- ja ihmissuhdetaitonsa. Hyvä johtajuus ja työpaikkakiusaamissyytteet eivät kuulu samaan henkilöön. AKT:lla palkat ovat kasvaneet edes jotenkin lakkojen seurauksena.Vrt. Tehy,joka näyttävien lakkojen seurauksina on jäänyt nuolemaan näppejään.

      • kirkasotsakotodella

        Niinpä niin, rahahan se ratkaisee. Sama se miten ihmisiä kohtelee kunhan jäsenistö vain saa lisää liksaa!


    • Paha saa aina palkkansa... Ennemmin tai myöhemmin... Sitä saa mitä tilaa...

      • kuka nauraa vikana

        Juu, paha sa tässäkin tapauksessa palkkansa, koska eiköhän tuollekin idiootille makseta joku vuoden liksaa vastaava euromäärä irtisanomiskorvauksena.
        Sillain tässä maassa tuntuu noiden herrojen metkut menevän...


      • N

        Mitäs tilasit.


    • katjuusa 65

      oikein tehty.

    • Oikea Mielinen

      RÄDYN POTKUT OLIVAT TÄYSIN OIKEUTETTU TEKO.

      Räty on käyttäytynyt kaikissa tiedotusvälineissä näin:

      Räty on ylimielinen Öykkäri narsisti, joka ei koskaan tunnusta tehneensä mitään väärää vaikka on todistetusti syyllinen.
      Rädyn kalltaisia ihmisiä ei kaivata.

      Toivonkin, että kaikki Rädyn kaltaiset K-Päät poistuisivat näyttämöltä ja pikaisesti sillä teitä inhotaan ja halveksitaan.

      • itse AKT:ssä ollut

        Oikein oli tuollaisella öykkärille. Luuli olevansa Jumalasta seuraava, niitä on paljon sellaisia työpaikoilla jotka yrittää sortaa heikompia. Rätynkin olisi ollut jo aikoja sitten syytä katsoa peiliin ja miettiä hieman mitä on tehnyt.. Olen tosi iloinen hänen potkuistaan.-....)))))))


      • Militantti Antti

        Toivottavasti kaikki fiksut ihmiset nyt vihdoin älyävät ettei tuollaista paskiaista kannata palkata minkäänlaisin hommiin! Kun saatais se nyt muutamaksi vuodeksi vielä linnaan, siellähän on jo osa muitakin ketkuja.


    • Stadin arska

      Ei varmaan sais olla inhottava ja vahingoniloinen, mutta kyllä toi äijänkäppyrä on aiheuttanut mulle niin paljon harmaita hiuksia, että TERVEMENOA !
      Toivottavasti et saa duunia ikinä mistään......vaikka kyllä kai sun hyvävelikerho pitää siitäkin huolen

    • ihmiset katkeria

      julkisuudessa oli lähinnä toisen osapuolen kanta..ja sitten lynkattiin..lynkattiin ja lynkattiin ja helv..moinen älämölö. tällä perusteella, on aika vaikea sanoa yhtään mitään. ilman uskottavuutta, on toki vaikea enää työssään jatkaa.

    • Että näin

      Käyttäköön vaikka karvahattua, kunhan hommansa hoitaa!
      Siitä kai tässä lopunperin on kyse.
      Kyllä ne miehet osaa tuon työpaikoilta pois hoitamisen aivan yhtä hyvin kuin minkätahansa puolueen "femakotkin".
      Ihan oikein, että vihdoin käy näin ja saadaan pää auki tässäkin asiassa.
      Rötös herrat ne vaan rötöstelee, porskuttaa ja nauttivat luottamusta varsinkin veljiltään.

    • HYVIN OIKEIN!

      OIKEIN OIKEIN!!!

      POTKUT OLISI VAIN PITÄNYT ANTAA JO VUOSIA SITTEN

    • 114

      Tutkikaa mitä räty teki cannille sihteerilleen et piti antaa hyvitykseksi asunto sihteerille ja äidille jotta ovat hiljaa.

      • Onpa tolloja!

        Jos vaikka sai äitiä ja tytärtä. "Elin" ikäinen kumppanuus. Rahalla saa ja hevosella pääsee.

        Mutta miten se nyt sitten jatkossa käy Rädyn. Mistä saa sihteereitä ja äitiä sopimalla elin-ikäisiä kumppanuuksia. Näit ne herrat luulee, että rahalla saa vaikka mitä. Mutta eikö sitäkin tavaraa ole saatu aina rahalla ja vastineella!

        Mutta ei kovin hyvillä hoksottimilla voi olla varustettu tämä sihteerikkö ja hänen äitinsäkkään kun ryhtyy moiseen likaiseen peliin asuntojen suhteen.

        Mitähän muuta siihen sopimukseen kuuluu ja miten nyt Rädyn suu menee kun sopimus mitätöidään! Jääkö vastine saamatta äidiltä ja tyttäreltä?


    • ollaan rehellisiä

      Oikein hyvä asia että sai kenkää. Hilkka Ahteelle noopelpalkinto kärsi vain turhan pitkään.

    • "Yrittäjät", vittu.

      Hävetkää, torvelot. Te ette tunne miestä ja olette olleet mukana hänen kiusaamisessaan.

      Ja niille urpoille, jotka luulevat nyt muka voittaneensa, sanon sen että kyllä hänelle seuraaja löytyy. Saitte vain järjestettyä potkut yhdelle ja pilattua hänen elämänsä. Toivottavasti saatana seuraava pomo pistää yleislakon pystyyn kostoksi. Ja kaataa sen teidän rupisen nyrkkipajanne siinä sivussa.

      Typerykset.

      • nemo

        Joskus sentään tässä maassa hyvä voittaa, retale rädyn roikkuminen työ suhteessa näinkin kauan on ammattiyhdistys liikkkeelle ja koko suomelle erittäin ikävää. kaikkea hyvää nyt ainakin Hilkka Ahteelle,rädylle ei voi muuta toivottaa kun uppoa jonnekin syvälle.


    • kiva esimies

      Ja seuraavaksi vuorossa tutkinta, ketkä palstalla ovat syyllistyneet kunnialoukkaukseen ja perästä kuuluu...muistakaapa vaikka ex-pääministeriä ja sitä toista osapuolta, eikös kirjoittelu mennyt tutkintaan?

      Työpaikalla ei saa kiusata ketään. Itse ollessani ison organisaation esimies, ne jotka vähänkin yrittivät saivat heti koppihoitoa. Ekasta selvästä tapauksesta varoitus ja kun tokaa kertaa istuttiin saman asian takia pöydän ääressä, työsuhteen purku, kaappi tyhjäksi ja morjens.

      • Totta.

        Totta turajat. Palstan haaskalinnuilla on kivaa hetken, mutta mitäs sitten jos ruvetaan oikeasti tutkimaan.

        Mikä vittu näitä ihmisiä riivaa kun pitää käydä yhden kimppuun vailla mitään tietoa siitä edes millä toimialla hän on?


    • tap-tap-tap

      Rädyn pankkitili pitää kuolettaa
      Räty itse pitää elvyttää

      Me muut voidaan vain taputtaa ( käsiämme )

    • Tolkku kunniaan

      Jo oli aikakin monottaa mokoma työpaikkakiusaaja epäämäinen "vuokranantaja"!
      HYVÄ!

      Nimim. Tolkku kunniaan!

    • typeryys voitti

      Nyt on sitten viimeinenkin AY johtaja jolla oli SELKÄRANKAA puolustaa ja ajaa duunarin etuja potkittu pois,,, no nyt ei ole sitten ainuttakaan ay pomoa joka edes haluaisi ajaa duunarin asioita eivät tiedä duunarin asioista mitään ittellä kun on vaan suuri palkka, no nyt alkaa sitten AKT jäsenten jäsenten edut meneen niinkuin lehmän häntä se on 100 % varmaa se ja kapitalisti on tyytyväinen. Valitsisivat nyt sen julkisuuden kipeän Ahteen akan niljakkeen puheenjohtajaksi.

    • idefixx

      Mies on jälleen kerran kuvassa yrjöt suussa.

    • tonttitontut

      mun isi on akt:ssa. se on kiva

    • Marikea

      Ihmeellisen paljon on henkilöitä jotka hyväksyvät työpaikkakiusaamisen! Näille taitaa olla vain tärkeintä se mitä heidän rahapussiinsa tulee. Voisi kuvitella että ovat samassa kompuksessa kiusaajien kanssa.

    • 343544265426563

      Paras ja mitä iloisin uutinen pitkään aikaan!!!!! : ) Ihan mahtavaa!

    • onomatopoet

      Ehkä olisi jo aika hieman tutkia myös AY-liikkeen taloudenpitoa laajemmin. Omassa liitossani sain tietooni pienen etupiirin käyttäneen väärin hyväksi liiton kesäpaikkaa. Omia avaimia teetettiin ja vuokrat jätettiin maksamatta. Nyt osaston pitää maksaa kallit remontit, jotta tuo pieni etupiiri voi jatkaa toimiaan. Olen tietenkin vienyt asiaa eteenpäin, mutta tieto asiasta ja Ay-liikkeen antamat vaalituet ovat sellaisia asioita, joiden takia olen vakavasti miettinyt liittymistä työtömyyskassaan. En halua rahoittaa moista ja haluan itse valita, ketä äänestän.

    • haluun sitä miestä

      Timo Räty on juuri sellainen nallekarhu, mutta kuitenkin tarpeeksi tuhma, jonka kanssa haluaisin sänkyyn. Hitsi, kun se saa halut heräämään. Onkohan se nyt vapaa muustakin kuin ay-liikkeen kiireistä? Huom! Tämä ei ole provo.

    • caania 75

      AKT :tä koko lössi vaihtoon,mikä on sellainen halitus joka antaa puh,johtajan toimia miten haluu.
      Kyl kai siel kaikki ovat päässeet nauttimaan liiton varoista,ei yksin Räty, eipäs kukaan ennen ole puuttunut asiaan.
      Tais se yksi vaalimainos kuvata AKT:n mässäilyä, ei muutakun koko sakki uusiksi !

    • 1200 käteen

      Nousis paminkin palkat kun Timo saatais johtoon. Siinä se on hyvä ja periksiantamaton.

    • kyselen vaan007

      Miksi Laurea AMK:n johtoa ei ole hyllytetty, vaikka johto on ollut kaden vastaavan työsuojelurikosepäilyksen alaisen poliisitutkinnan alaisena? Siis kaksi yhtä aikaa.. Eikä rikosepäilyjen ajaksi pitäis hyllyttää. Kyseinen AMK on opetuministeriön, eli veronmaksajien rahoittama, ja johtoryhmä vetää reilusti yli 6000e palkkoja.

    • Ei periksi

      Piti huolta jäsenistön palkkatasosta. Se riitti minulle oikein hyvin.

    • sinä maksat sen

      Loispummeja koko liiton porukka.

    • Voiha rähmä

      Näkeehän sen kuka on kokovartalokyrpä ja vielä kun koko ikänsä joutuu olemaan eikä hoksaa. Niin kylhä se rasittaa ja riepoo ja sitten menee toisten kiusaamiseksi ja sikailuksi.

    • LOISTAVAA!

      Vihdoinkin nuo eläkeiän nostoa vastustaneet jäärät on saatu pois AY-liikkeiden johdosta. Nyt varmasti työntekijätkin kuuntelevat hallituksen asiantuntevia kannanottoja.

    • Oliskohan mitään jos Ammatti liittojen johto ottaisi KAPUSTAN nätisti käteen. Kuinka voi ajaa yhteisiä asioita esim: just tyäpaikka kiusaamisesta jos oma pesä on tahrattu? Kysyn vaan! Ei Räty ole ainoa lajissaan, kuitenkin on hyvä että näihinkin puututaan. Huonoa mainosta koko ay: liikkeelle kokonaisuudessaan.
      Muutenkin ay. liikkeen toiminnot ovat aika selkärangattomia, uudistumista tarvitaan, muuten on kyse katoavasta voimavarasta. EU on jo ottanut asiaan kantaa muutama vuosi sitten, voidaan olla varmoja että se kannan otto on uudistuvana vielä edessä. Joten ay: liikken olisi syytä alkaa selvitellä yhteistyö linjaansa kaikkien ammattiliittojen ja yhdistysten kesken, muuten on tuho edessä!

    • OIkein meni

      Hyvä näin. Räty ja siellä liitossa on varmaan vastaavia rätyjä muitakin, niillekin kenkää.

    • Aito Ahtaaja :)

      Mutta siivotkaa nyt suunne ja sanomisenne. Olette kuin mitäkin hyeenoja ja arvuuttelette asioita mutu tuntumalla. Tässä ketään ole tapettu,vaan on tapahtunut työpaikkakiusaamista (jos oikeus niin toteaa) Rahaa on Räty tuhlannut kirjanpitäjien sanojen mukaan. Laittomasti irtisanoi Ahteen. Mutta nämä on vain asioita ja niistä tulee seuraamuksia. Suunta on varmasti kohti parempaa ja liitossa ollaan paljon varovaisempia tekemisten suhteen. Minun oikeustajun mukaan Räty irtisanottiin riittävin perustein.

    • Sisäpiiriläinen-62

      Nyt Ahde johtoon ja valmistautumaan seuraaviin tes-nevotteluihin.
      Ahtaajille ja rahtareillekkin hame päälle niin miellyttävät Ahdetta, Ahteen on saatava tehdä mitä tahtoo tai muuten ei hyvä heilu.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      4370
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      86
      2230
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      556
      1718
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      101
      1451
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      67
      1157
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      1098
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      218
      971
    8. Tykkään sinusta ikuisesti

      Olet niin mukava ja ihana ihminen rakas. ❤️
      Ikävä
      5
      968
    9. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      903
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      888
    Aihe