http://www.europalehti.fi/2012/06/timo-soini-rakas-vihollinen-eu-houkuttaa-oudosti/
Juuri tällä hetkellä Soini ei kuitenkaan vaadi Suomen eroamista EU:sta.
– Nyt ei ole realistinen tilanne lähteä. Ei se niin mene, että Suomi voi yksin erota. Eroaminen on koko ajan vaikeampaa, mitä pitempään siellä on oltu, Soini pohtii.
Hetki ei ole oikea muun muassa siksi, että Euroopan taloustilanne on niin pahasti kesken muun muassa Etelä-Euroopan maiden työttömyyden ja velkakriisin takia. Vaikka moni voisi muuta luulla, Soini löytää Euroopan unionista hyviäkin puolia.
– Yli 500 miljoonan asukkaan kotimarkkina on ehkä paras asia. Eikä minulla ole mitään klassisia vapauksia kuten vapaata liikkuvuutta vastaan. Maiden välisestä yhteistyöstä hyötyvät kaikki.
– Ja kyllä meidät otetaan vakavammin esimerkiksi Kiinassa, Intiassa, Israelissa ja Afganistanissa kokonaisena maanosana.
Rakas vihollinen
2
<50
Vastaukset
- kyllä eullle
Näin se vaan tämäkin laiva kääntyy (tässäkin asiassa)...
- rautaako?
Soini ymmärtää ettei hän voi loputtomast huijata ihimisä uskomaan että suomi pärjäisi paremmin yksin neuviotellessaan Kiinan, USA:n, Venäjän ja muiden suurten maiden kanssa esimerksiksi niinkin yksinkertaisista asioista kuin ulkomaankaupasta.
Tyhmempikin tajuaa että nämä maat poimvat rusinat pulasta omista lährökohdista jos vastapuoli on pikkutekijä kuin Suomi. Skoe Reettakin tajuaa että koska Suomi on pieni ja yksi maailman eniten ulkomaankaupasta riipuvaisiata maista, niin jäsenyys jossakin suuremmassa "ammattiliitossa" on välttämätöntä.
Ja nyt kun maailma heitti Soinille lottopotin eurokriisin muodossa hän voikin siirtää populisminsa siihen, kunnes hitaimmatkin tajuaa että Suomen liikkumavara siinäkin on hyvin lähellä nollaa. Siihen mennessä onni on varmasti heittänyt Soinille jo seuraavan aiheen.
Oli hauskaa nähdä miten Soinista yön yli tuli euroalueen suuri raha-ja finanssipolitiikan suuri tietäjä. Meppinä hän istui tuppisuuna niinä vuosina kun eurokuplaan puhallettiin ilmaa oikein olan takaa. Silloin hän mesoi gloabalisaation haitoista ja EU:sta irtaantumisesta. Eurosta tai euroalueen rahapolitiikasta hän ei sanonut yhtään mitään.
Mikä liekään hänen seuraava aiheensa, niin voimme olla varmoja siitä että hän ei seiitäkää puhu mitään ennen kuin hän iltiksestä lukee seuraavsta hänelle sopivasta "vaarasta". Mutta heti uutisen jälkeen, tai niin nopeasti kuin Jusula ehtii asian työstää, hän on taas profeetta.
Olisi hauskaa joskus nähdä Soinin käyttävän taitojaan oikeaan politiikkaan. Hän on ollut pitkään mukana ja osaisi varmaan senkin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874028Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242891No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452310- 341311
- 10899
- 131875
- 6844
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12811Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124756- 11750