Tutkijat:
Ympäristö voi romahtaa jo seuraavina vuosikymmeninä
Tutkijoiden varoitus on vastaan tiedemiesten yleisempää käsitystä, jonka mukaan ympäristön romahdus veisi vuosisatoja.
Pähkinänkuoressa kyse on siitä, että me ihmiset emme ole tehneet mitään todella merkittävää torjuaksemme tämän käännekohdan, koska sosiaaliset rakenteet tärkeiden askelten ottamiseen eivät ole olemassa, Brittiläisen Kolumbian Simon Fraser -yliopiston biodiversiteetin professori Arne Mooers totesi.
Mooers kertoi lehdistötilaisuudessa, että hänen ympäristövaikutteisia muutoksia maailmanhistoriassa tutkineet kollegansa ovat enemmän kuin huolestuneita.
- Itseasiassa, osa heistä on kauhuissan.
Tutkimus julkaistiin ennen Rio 20 -ympäristökonferenssia. YK:n ympäristöohjelma UNEP varoitti myös keskiviikkona, että kiihtyvä väestönkasvu ja kestämättömät kasvumallit ajavat maapallon ennätykselliseen eko-katastrofiin.
http://yle.fi/uutiset/tutkijat_ymparisto_voi_romahtaa_jo_seuraavina_vuosikymmenina/6168655
Joten syytä huolettomuuteenei olekaan...
-" Itseasiassa, osa heistä on kauhuissan."
9
117
Vastaukset
- housuissa jo....
Pähkinänkuoressa kyse on siitä,
että me ihmiset emme ole tehneet mitään
todella merkittävää torjuaksemme ympäristön romahduksen.
- Simon Fraser -yliopiston biodiversiteetin professori Arne Mooers. - 1.8
Todistajat voivat kukin omalta osaltaan miettiä minkälaisia vaikutuksia omalla toiminnallaan on. Vieraillessani erään todistajan kotona, huomasin miten tämä heitti pahvi- ja kartonkijätteet lajittelematta sekajätteisiin. Huomautin tätä siitä, ja nyt ilmeisesti tilanne on parempi.
Toinen miettimisen arvoinen asia on kuinka paljon asettaa arvoa omalle mukavuudelleen kulkuneuvon valinnassa kokoukseen ja kenttäpalvelukseen mentäessä. Olen kiinnittänyt huomiota paikallisseurakunnan tilanteeseen tässä suhteessa.- herätkeehä
Siinä olisikin aihetta Herätkää-lehden artikkeliksi; roskien lajittelu ja ympäristön suojelu. Ehkä he sitten alkaisivat uskomaan, kun se lukisi heidän omassa julkaisussaan.
Tai voihan olla, että he eivät ympäristön suojelusta mitään tiedäkään (vielä), koska lukevat ainoastaan järjestön omia julkaisuja. Hygieniasta saivat jo tietoa ja se on hyvä alku se... - herätkeehän
lukihärökö haittaa? kirjoitti:
Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.
No mutta, meneekös se sitten joillakin todistajilla ohi, jos kerran heittää pahvilaatikot sekaroskiin? Mitenköhän on sitten senkään hygienian kanssa? Ottavatko sitäkään kuuleviin korviinsa?
- 1.Kor 15:58
Palvokaa Jumalaa rakkaudesta,
olkaa ain työssänsä innokkaita.....
Viimeiset päivät pian jäävät jo taa,
vahvoina nyt saarnatkaa.--
-Olkaa siis vakaita ain!
Taa jääköön maailma vain.....
http://youtu.be/VNy0LfzbWh8 - viheriöt rules....
Tiedemiehet ovat kauhuissaan tulevaisuuden suhteen.
Syytä ollakin, kun ihmiset ei millään lopeta vesien saastuttamista.
Vesi on elinehto elämälle ja ruuantuotannolle Telluksella.
Se ei vaan mene jakeluun vatipäille. - Ilm. 21:1-5
Kaikki eivät kuitenkaan ole kauhuissaan...
vaan laulevat:
"Luo katseesi nyt tulevaan,
jo meidät näe päällä rauhaisan maan,
kun varjojaan ei pelko luo,
kun mikään murhettakaan ei tuo...
Hän täyttänyt on sanansa,
on meidän yllämme telttansa.
Hän kuolemaan nukkuneet tuo elämään,
he liittyvät kuoroomme Luojaa kiittämään :D
http://youtu.be/kTBdrQ_OK04 - "Rauha jaturvallisuu
YK:n ympäristöohjelma UNEP varoitti myös keskiviikkona,
että kiihtyvä väestönkasvu
ja kestämättömät kasvumallit ajavat maapallon ennätykselliseen eko-katastrofiin.
Onneksi elämmekin maapallon väkivallattominta ja rauhallisita aikaa ;D
Ei sodita vedestä eikä elitarvikkeistakaan :) - loppu lähellä:)
"Luo katseesi nyt tulevaan,
jo meidät näe päällä rauhaisan maan,
kun varjojaan ei pelko luo,
kun mikään murhettakaan ei tuo.. :D
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341979Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.29989- 69868
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?261747Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65740- 12718
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132683- 80674
- 26662
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.207655