Pohjoisella Euroopalla mahdollisuus selviytyä!

Onko teistä kukaan ikinä lukenut sen nimistä kirjaa kuin "Ennustuksia Suomen tulevaisuudesta"? Teos jonka on kirjoittanut Wolmar Holmberg, vuonna 1923, jossa hän "ennusti", "selvännäki", tai "laski" Suomen tapahtumia sata vuotta eteenpäin; kultaisen leikkauksen soveltamista jollain merkillisellä metodilla, ovat hullut salatieteilijät. epäilleet. Kyseisen kirjailijan ilmeisesti käytännössä suurimmat ennustukset ovat toteutuneet suurlakoista talvisotaan ja Kekkosiin asti.

Kirja päätyy vuoteen 2023 jolloinka hänen mukaansa käydään "jokin mittava ideologisista syistä käytävä sota". Jokainen meistä jo varmaankin tietää mikä ideologinen syy mahtaa olla kyseessä.

Sitten oli vielä toinenkin 1900-luvulta eräs teosofi J.R. "Jeiaar" Hannula, joka puolestaan epäili pohjoisimman Euroopan säästyvän tulevalta globaalilta katastrofilta, perustuen johonkin revelaatioon. Mikä johtuu kansakuntien valtaapitävien ja niiden nukkejohtajien kulkemisesta "ketunhäntä kainalossaan suden polkuja" (sitaatti siis viittaa vastaaviin Kalevalan jakeisiin).

Tuota ensimmäistä mainitsemaani jos vaan toki vielä onnistutte löytämään, kun senkin verta vanha teos. Kirjastosta ole ainakaan löytänyt.
8510
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

up...

Äänestä
  • MV ???

    Äänestä

Kysy SALE.

Äänestä

Tuo vuoden 1923 kirja on todella mainio ennustusten kirja. Niin tarkat ennustukset viden tarkkuudella mainittuna ja tulevat tapahtumat kuvattuna. Todella hieno kirja suosittelen kaikkia lukemaan tämän kirjan.

Kirjaa ei ole saatavana mistään kirjakaupasta eikä kirjastosta. Myös Kansallisarkistossa perimätiedon mukaan ollut kappale on kateissa. Kirjaa ei nyt ole missään olemassa. Mutta jos ja kun se löytyy niin siitä löytyy tarkat ennustukset nykyajalle.

Äänestä
  • Hän selvänäkeli että Suomen syntyy 1952 suuri johtaja joka vaikuttaa vuoden 1984 tienoilla, ja kun sitä kirjaa ei saa, niin 15 eurolla voit ostaa divarista sitten vaikkapa Pekka Siitoinin Selvänälijät kertovat kirjan, siinä on 43 sivua.

    Äänestä

Mutten, vain 27 sivua tuossa teoksessa. Aikansa kuuluisin suomalainen teosofi Pekka Ervast - ja taitaa olla vieläkin tunnetuin - piti Holmbergia kuitenkin vilpittömänä.

Äänestä
  • Sopivan ohuita selvänäköteoksia.

    Äänestä

Mä katoin aamulla kristallipallosta miten menee suomen tulevaisuus: Kokoomus vei suomen täyskurjuuteen sanoi pallo.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jää nähtäväksi kirjoitti:

Onko teistä kukaan ikinä lukenut sen nimistä kirjaa kuin "Ennustuksia Suomen tulevaisuudesta"? Teos jonka on kirjoittanut Wolmar Holmberg, vuonna 1923, jossa hän "ennusti", "selvännäki", tai "laski" Suomen tapahtumia sata vuotta eteenpäin; kultaisen leikkauksen soveltamista jollain merkillisellä metodilla, ovat hullut salatieteilijät. epäilleet. Kyseisen kirjailijan ilmeisesti käytännössä suurimmat ennustukset ovat toteutuneet suurlakoista talvisotaan ja Kekkosiin asti.

Kirja päätyy vuoteen 2023 jolloinka hänen mukaansa käydään "jokin mittava ideologisista syistä käytävä sota". Jokainen meistä jo varmaankin tietää mikä ideologinen syy mahtaa olla kyseessä.

Sitten oli vielä toinenkin 1900-luvulta eräs teosofi J.R. "Jeiaar" Hannula, joka puolestaan epäili pohjoisimman Euroopan säästyvän tulevalta globaalilta katastrofilta, perustuen johonkin revelaatioon. Mikä johtuu kansakuntien valtaapitävien ja niiden nukkejohtajien kulkemisesta "ketunhäntä kainalossaan suden polkuja" (sitaatti siis viittaa vastaaviin Kalevalan jakeisiin).

Tuota ensimmäistä mainitsemaani jos vaan toki vielä onnistutte löytämään, kun senkin verta vanha teos. Kirjastosta ole ainakaan löytänyt.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu