Ihailen syvästi Ruotsia

Mitä kauemmin ruotsalaisia seuraan, sitä enemmän ihailen heitä. Heidän kaksilla raiteilla ajonsa on liki ylimaallista. Heillä on sosialidemokraattien luoma yhteiskunta, jota koko maailman liberaalit, sosialistit, vihreät, feministit, nuoret ja homot jne. pitävät ihanteenaan; samaan aikaan maalla on kuningashuone, joka kannattaa vanhoja traditioita, kruununperimystä, aatelistapoja, kristillisyyttä, loistoa, hyviä pöytätapoja jne. Ruotsi tarjoaa jokaiselle jotakin johon samaistua.

Ruotsi rikastui sikamaisesti maailmansotien aikana myymällä Saksalle ja kaikille muillekin kenellä oli millä maksaa, rautamalmia ja Boforsin tykkejä ja hyviä palveluksiaan. Silti maailmalla on Ruotsista kuva natsismia kiivaasti vastustaneena, puhdasotsaisena länsimaana; onpa - paljon sodan jälkeen - keksitty ruotsalainen diplomaattikin, jonka kerrotaan pelastaneen tuhansia ja taas tuhansia juutalaisia. Kuvaava olikin erään ruotsalaisen lausahdus:"Viikot kävimme työssä tekemässä saksalaisille sotatarvikkeita ja sunnuntaina menimme kirkkoon rukoilemaan liittoutuneiden voittoa". Uskokoon ken uskoo.

Ruotsi on maailman omatunto, johtava rauhanmaa, siellä on oikein Nobelin rauhanpalkintokin, siellä on pidetty Vietnamin sodan vastainen Russelin tribunaali ja siellä rauhaa tutkitaan oikein hallituksen perustamassa keskusorganisaatiossa, SIPRIssä. Samaan aikaan se on kokoonsa suhteutettuna maailman suurin aseviejä; se myy tykkejä ja hävittäjiä jokaiselle jolla on millä maksaa. No, JAS Gripenin kanssa vähän takkuaa, kun se ei tahdo pysyä ilmassa ja jenkit eivät anna moottoreitaan ihan minne vain.

Ruotsi on Sveitsin ohessa maailman puolueettomin maa, jolla kuitenkin on USA:n ja Iso-Britannian "salaiset" turvatakuut - jotka esimerkiksi Venäjä kyllä tietää.

Ruotsi on maailman vihreimpiä valtioita ja ihan ydinvoimatuotannon vastustamisen ykkönen; siellä tehtiin maailman ensimmäinen päätös ydinvoimasta luopumisesta. Se on peruttu, mutta rusinat toki kerättiin pullista valtavan propagandanvoiton muodossa. Samaan luopumis-aikaan ruotsalaisten ydinvoimaloiden tehoja nostettiin yli kaksinkertaisiksi, niin että lähes puolet sen sähköstä tulee ydinvoimasta.

Ruotsi on maailman suvaitsevaisin maa. Siellä on yksi kieli: ruotsi. Sitten on vähemmistökieliä; romani chib, saame, jiddish, meänkieli ja suomi. Meänkieli on suomenkielen murre, ainakin minä ymmärrän sitä vallan hyvin. Suomenkielisiä on Ruotsissa jonkin verran enemmän kuin ruotsinkielisiä Suomessa.

Ei voi kuin ihailla!

3

101

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • KoskahanRomahtaa

      Ilmeisesti ei ihan hirvän kauan tarvitse odottaa ruotsin talouden romahtamista. Sossusta elantonsa saavien määrä lisääntyy hurjaa vauhtia. Joillain rikkaamilla alueilla kouluista päästötodistuksen saa vain hieman yli 13%.

      Ruotsin vajoaminen liveseurantana, jännättävää riittää loputtomasti.

      http://rahmispossu.net/

    • UppoaaUppoaa

      Rähmispossu on kyllä hirvä humoristi. Irvailee svennsonien akrobaatiaa hipovalle rähmällään ololle. Miten voi kansakunta vajota tuohon tilaan. Mutta, ei muuta kuin suomi kiireesti samaan paskaan

    • historia tutuksi

      Kyllä sieltä ihan valmista tavaraa tuli.
      Ei ollut aikaa sotivalla maalla tehtailla mitään malmista

      Kuulalaakeri..Onko tuttu?

      Niitä tarvittiin ruottalaisilta kaikki.. Joiden käsi tai muut aseet joko
      ampui enemmän kuin 1 kierroksen tai joilla oli torni mikä nousi laski tai kääntyi,
      tahi lentokone missä oli moottori...Tai tykki missä oli lukko.

      Malmil olis olut aika vähän tehtävää siinä tilassa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      101
      1795
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      59
      1170
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      444
      1139
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      170
      1043
    5. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      131
      822
    6. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      58
      821
    7. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      49
      766
    8. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      763
    9. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      718
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      681
    Aihe