Työn = orjuus = luonnottomuus

O r j a

Työtä ei ole ollut aina olemassa vaan se on tullut ihmisen siirtyessä metsästäjä-keräilijästä maanviljelyn harjoittajaksi noin 10000-15000 vuotta sitten. Työ käsite on on nuori ihmiskunnan historiassa, samoin on omistamisen käsite siinämäärin kuin me sen ymmärrämme. Tuona aikana on luotu uusi käsiteistö, jolla on korvattu vanha metsästäjä-keräilijän kädestä suuhun käsiteistö. Metsästäjä-keräijijä ei ole omistanut juuri mitään ja on elänyt lauma periatten mukaisesti ja elänyt suurella todennäköisyydellä lähimpien serkkujemme simpanssien tavoilla promiskuiteettisesti, jossa myös seksuaalikäyttäytyminen on ollut yhteistä eli parisuhteita ei ollut vaan kaikki parittelivat kaikkien kanssa. Tuohon aikaa mustasukkaisuutta ei esiintynyt siinämäärin kuin mitä nyt omistavina esineinä itsensä näkevillä sitä ilmenee.

Orja yhteiskuntaan päästiin sitten tuossa maanviljelyvaihessa. Tarvittiin uskonto, jossa esineellistettiin ihminen omistavaksi ja omistetuksi.Ihmisestä aivopestiin esine, joka ympäröi itsensä esineillä ja käsittää myös itsensä ja muut ihmiset esineinä. Esineitä voi omistaa ja niitä voi varastaa. Raamattu on tuon pitkän ajan kliimaksi, pandoran lipas. Pandoran lippaan koodi on purettavissa takaisin lähtökohtaansa eli sieltä pystytään lukemaan entinen kielletty elintapa.

Siellä kielletään se mikä on ollut ihmiselle genettistä, koska muuten ei olisi saatu kehitettyä tällaista työ-orjayhteiskuntaa kuin mikä meillä on nykyään. Nautinto saadaan vasta kun on oltu orjana riittävän kauan ja toiset orja saavat huomattavasti enemmän kuin toiset riippuen osin onnesta osin koulutuksesta tai sitten vain siitä mihin sukuun on sattunut syntymään. Tai puolueeseen...

Meillä ei ole enää jäljellä orjuutta edeltävän ajan käsitteistöä tuntemuksineen. Meillä on vain tämä orjuusyhteiskunnan käsiteistö ja käsitteisiin liittyvät tuntemukset.

Tässä on syy miksi meidän kaikki yhteiskunta kokeilut tulevat päätymään aina romahdukseen kuten nytkin taas näyttää käyvän.

Nousu/romahdus tämä on esineiden palvomisen laki.

Kommunismi kärsii tästä samasta ongelmasta eikä mitenkään voi ylittää em ongelmaa, koska on tämän todellisuuden luomus.

Pitäisi siirtyä toisenlaisiin systeemeihin, jotka perustuvat meidän geneettiseen todelisuuteen eikä näiden työ/orjuus ajan vääristyneissn satukäsiteisiin.

Tai onko sillä oikeastaan enää mitään väliä... Ideolginen tyhjän tappelminen on loistavaa viihdettä ja sotiminen jännää ja on kaikenlaisia koneita ja luonnon tuhoa... Mitä ihminen voisi vielä toivoa...

8

96

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kenen orja?

      Geneettiseen todellisuuteen??

      Luonnollinen tie on väärä tie, oikea suunta on mennä yli-luonnollisen, kaikkeen todellisuuteen.

      Kun Pandoran lipas on kerran avattu, tie on silloin valittu. Takaisin ei ole kääntymistä.

    • ajaton allah
    • kilopurkki

      Kuinkahan lihava sinä mahdat olla?

      • O r j a

        Melko laiha, ei vyötärömakkaroita.

        Sielunlaki on samanlaista tavaraa kuin muutkin sadut.

        Geneettinen todellisuus tuntuu hyvältä, ei tarvitse neuvotella "saannista". Ei samanlaista kärsimystä naaraiden kanssa kuin parisuhteessa. Ei samalaista kaupankäyntiä em asiasta vaan paritteleminenv toimii aina valmiina periaatteella.


    • jk

      niinkö

    • Haista paska.

      ree554e5´p o 4w0 oo0 00ce00wi9ei9eei9e9iei9iees

      • Lipfert

        Todella ihailtavaa keskustelutaitoa;-D


    • ................

      "Työn = orjuus = luonnottomuus"

      Hai, mie oon sammaa mieltä.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1954
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      28
      919
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      863
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      259
      736
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      64
      722
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      10
      704
    7. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      678
    8. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      656
    9. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      78
      656
    10. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      204
      647
    Aihe