Ostin joskus Etelä-karjalasta perheelleni omakotitalon ja katseltiin eukon kanssa ties kuinka montaa, joista mikään ei kelvannut ja sitten omavaltaiseti päätin tämän ostamisesta. Eukko valittaa lähes joka päivä. En tiedä kannattaako sitä edes yhdessäoloakaan jatkaa, kun ollaan tavallaan samassa talossa asuttu erikseen jo useamman vuoden ajan, eikä oikeastaan edes keskustella. Lapsille minusta on tehty taksinkuljettaja, joten isän rooli ei ole enää sellainen kuin sen pitäisi olla. Olen päättänyt että muuttaisin haaparantaan ja löytänytkin kivoja asuntoja. Vaimo vaan kuvittelee että siellä on kuin etelänavalla, ettei millään tarkene. Haluaisi asua jossakin missä minä en jaksa viihtyä, eikä viihtyisi kyllä itsekkään. Kuinkahan vaimoa saisi taivuteltua haaparantaan muuttamaan kanssani, ettei yksin tarvitse muuttaa, kun lapset eivät kuitenkaan ole vielä niin itsenäisiä että saattaisivat joskus minunkin apua tarvita.
Kuinka saisin eukkoni pään kääntymään
9
231
Vastaukset
- älä luovuta, mies!
Jokainen tekee elämästään semmoisen kun haluaa, itse siihen voi vaikuttaa. Ei antamalla periksi toiselle. Omat haaveet pitää täyttää, mutta mikä on sitten se hinta? Ei avioerokaan ole ratkaisu, vaan pako.
Suuret ostokset kuten talono staminen, pitää tehdä yhdessä, josta kumpakin voi olla onnellinen. Se ei ole yhden kauppa. En ihmettel yhtään vaimosi reaktiota, kun menit tekemään talokaupat ilman että hän sai yhtään vaikuttaa siihen.
Nyt kyllä vika on sinussa, ei vaimossa.
Ja mitä tulee lasten taksikuskiin, jos iso mies alistuu lasten tahtoon, sekin on oma vika. Olet aikuinen, sinun pitää olla se pomo, tuotamenoa olet kohta renkin talossa.
Iso mies.. vielä voit korjata mikä korjattavissa on.
Talo on talo, niitä saa, mutta jos perheen menetät, olet menettänyt kaiken.- Töppö..
Vaimolla on periaate että vastustaa kaikkea mitä minä ehdotan. Sitten hänellä on jotain ihmeellisiä kuvitelmia kuinka asioiden pitäisi olla.
Tänään muutaman sanan vaihdoin ja sain ainakin selville että hänen suurin huolenaiheensa taitaakin olla se ettei auto lähtisi talvipakkasilla käyntiin.
Aina on jotakin, mikä viivyttää omienkin suunnitelmien tekoa ja lasten kanssa loman suunnittelukin menee päin prinkkalaa, mutta eiköhän se ympäristö jotenkin vaihdu, kunhan ottaa vaan etäisyyttä kaikkiin rasitteisiin. Täytyy vaan vaimolle yrittää vakuutella kaikenlaista,
- Kun ostimme
tätä nykyistä taloamme niin minäkin jouduin tekemään monta kompromissia.
Harvoin löytää täydellistä taloa, jollei tee itse tai rakennuta. Meillä oli viime talon vaihdossa 4 lasta, emmekä miettineetkään muuta kuin vanhan ostoa.
Minä olisin halunnut ehdottomasti puutalon, mutta asumme nyt kivitalossa. Olisin halunnut isomman eteisen kuin tässä on, mutten saanut sitäkään. En olisi halunnut avokeittiötä, enkä korkeaa olohuonetta.
Enemmän oli kuitenkin plussia; sijainti, varustelu ( ykkösinä mm. saunassa puu- sekä sähkökiuas, takka, puuhella sekä leivinuuni...), talon koko ja ikä, tontin koko istutukset piharakennukset sekä tilava parkkialue.
Sano vaimollesi, että etsii talon, joka tyydyttää häntä. Muutatte sitten sinne, koska sinä olet viimeksi saanut valita talonne! :o)- Töppö...
Vaimo vaan puhuu, eikä tee mitään. Jos hän valitysee talon, niin se on jossakin paskassa paikassa, mitä hän vihaa itsekkin.
Joihinkin hommiin olisin tarvinut talkooväkeä, mutta kun on tapana että talkoiden yhteydessä saatetaan ottaa pari kaljaa, niin vaimo on kuin verikoira, eikä kukaan uskaltaisi tulla talkoisiin. Eli yksin joutuisin kaiken tekemään. Mikään ei myöskään tunnu toimivan. Paikalliset merkkikorjaamot tekevät surkeaa työtä ja saa juosta jokaisen asian tähden ties missä, mikä muualla olisi itsesytään selvyys. Kyllä siinä koko perheen pinna menee kireälle
- ugliuömäpom
Aloita kutsumalla vaimoa rakkaksi eikä eukoksi.
- Nou tajuu..
Miksi Haaparantaan haluat muuttaa jos kerran Etelä-Karjalassa on kotinne? En saanut oikein selvää jutustasi,mutta aloita kuitenkin ongelmien ratkominen istumalla vaimon kanssa yhteiseen pöytään ja juttelemalla asiat selviksi.
- Töppö..
Ei vaimon kanssa voi keskustella mistään. Tästä olisi tullut unelmakoti, ellei vaimo olisi puuttunut remontointiin. Eli perheeni muutti tähän ennekuin remontti oli valmis ja silloin rupesi työnjohtajan ääni kuulua mikä pitää tehdä ensin ja kuinka kaikki miehet rakentavat vaimoilleen uuden talon ym...
Haaparanta siksi, että tämä yhteikunta on tullut rasittavaksi. Täällä ajetaan asioita siten että ihminen on yhteiskuntaa, eikä yhteiskunta ihmistä varten. - Tööt!
Töppö.. kirjoitti:
Ei vaimon kanssa voi keskustella mistään. Tästä olisi tullut unelmakoti, ellei vaimo olisi puuttunut remontointiin. Eli perheeni muutti tähän ennekuin remontti oli valmis ja silloin rupesi työnjohtajan ääni kuulua mikä pitää tehdä ensin ja kuinka kaikki miehet rakentavat vaimoilleen uuden talon ym...
Haaparanta siksi, että tämä yhteikunta on tullut rasittavaksi. Täällä ajetaan asioita siten että ihminen on yhteiskuntaa, eikä yhteiskunta ihmistä varten.Ihmiset ovat yhteiskunta
- Töppö..
Arvasin, että pieleen menee. Ei kannata kattella enää eukkoa, joka aina vaan vaatii enemmän ja enemmän. Esittelin asunnon, josta olin kiinnostunut, niin olisi kelvannut hänellekkin, mutta keksi että pitääkin olla tiilitalo. Jo rupeaa pikkuhiljaa ottamaan päähän. Siis mikään ei toimi. Se että haluan muutta kauas pois täältä johtuu myös siitä, että joku lähipiirissäni on tekemisissä sosiaalitoimiston kanssa, enkä halua lähelleni yhtään ihmistä joka on sosiaalitoimiston kanssa missään tekemisissä.
Olen kokeut ilkivaltaa aiheettomasta lastensuojeluilmoittelusta ja sosiaalityöntekijät suojelevat niitä rikollisia. Haluaako joku asua rikollisten läheisyuydessä? Minä en.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341998Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.291037- 69877
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?261763Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65751- 13725
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132686- 83685
- 26669
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.210668