"Valtionsyyttäjä Mika Illmanin voittoputki jatkui muutama päivä sitten, kun alapäähuumorin suurmies Seppo Lehto tuomittiin kahden vuoden ja neljän kuukauden ehdottomaan vankeuteen ja kymmenien tuhansien eurojen vahingonkorvauksiin useista törkeistä kunnianloukkauksista, kiihottamisesta kansanryhmää vastaan ja uskonrauhan rikkomisesta. Asiaa on puitu pitkin internettiä niin paljon, ettei minun varmaan tarvitse toistella itsestäänselvyyksiä:
a) Lehdon tekemät törkyblogit täyttävät toki minkä hyvänsä tulkinnan mukaiset "törkeän kunnianloukkauksen" kriteerit, mutta
b) Suomessa ei ole koskaan tuomittu ketään kahden vuoden ja neljän kuukauden ehdottomaan vankeuteen tällaisista rikoksista. Mika Illmania en moiti, onhan hän mitä ilmeisimmin sukunimensä arvoinen mies, joka tekee sitä, mitä hänen mielestään on tehtävä, mutta niillä käräjäoikeuksilla, jotka kevään mittaan ovat kiltisti antaneet Mikalle kaiken, mitä tämä kehtaa pyytää, on syytä hävetä.
c) Illman kelpuutti asianomistajiksi ja jättiläiskorvausten saajiksi vain syyttäjäkavereitaan ja kansanedustajia, ei esimerkiksi Teemu Lahtista, jolle Lehdon törkyblogit aiheuttivat mahdollisesti todellista vahinkoa edellisten eduskuntavaalien alla. Ajattelu, jossa julkisuuden henkilön kunnia nauttii suurempaa suojelua kuin rivikansalaisen kunnia, on ollut tähän asti vieras demokraattiselle oikeusvaltiolle.
Muutama täky Illmanin Mikalle
11
76
Vastaukset
- .
Kunnianloukkaukset sikseen. Lehto tuomittiin myös uskonrauhan rikkomisesta. Käräjäoikeuden perustelujen mukaan Lehto rikkoi muslimien uskonrauhaa pilkkaamalla profeetta Muhammadia. Professori Jaakko Hämeen-Anttila on vahvistanut tulkinnan, jonka mukaan Muhammad on islaminuskossa pyhä hahmo.
Valtionsyyttäjä Mika Illmanin ja Tampereen käräjäoikeuden kanta siis on, että profeetta Muhammadin loukkaaminen on laitonta, koska Muhammad on muslimeille pyhä.
(Toisaalta professori Hämeen-Anttila osaisi varmasti vahvistaa senkin, että kristinuskossa Jeesus ja Jumala ovat pyhiä hahmoja. Tämä ei tietenkään estä ketään pilkkaamasta Jeesusta ja Jumalaa vapaasti valitsemallaan tavalla.)
Aion seuraavaksi heittää Mikalle syötin: - .
Kuten näemme, kaikki argumentatiiviset väylät lihavoitujen väitteiden kumoamiseksi on teologisesti tukittu. Muhammadin pedofiiliys ja muslimien sekä Allahin pedofiliamyönteisyys voidaan kiistää vain kiistämällä koraanin kirjaimellinen totuudellisuus tahi Muhammadin asema Jumalan lähettiläänä, jonka teot ovat Jumalan tahdon mukaisia.
Niinpä toistan väitteeni:
Profeetta Muhammad oli pedofiili, ja islam on pedofilian pyhittävä uskonto, siis pedofiiliuskonto. Pedofilia on Allahin tahto.
Seuraava täky kuuluu:
Ohikulkijoiden ryöstely ja verovaroilla loisiminen on somalien kansallinen, ehkä suorastaan geneettinen erityispiirre.
Onko tämä väite sopimaton? Kanssakirjoittaja Kekke kanteli Julkisen Sanan Neuvostolle taannoisesta Kaleva-lehden pääkirjoituksesta, jossa päissään tappamisen arveltiin olevan suomalaisten "kansallinen, ehkä suorastaan geneettinen erityispiirre". (Pääkirjoitus on sittemmin poistettu Kalevan Internet-sivuilta. - Toim. huom.) JSN ei ottanut kantelua edes käsittelyyn. Neuvoston sihteeri Nina Porra:
"Kirjoittaja viitannee selvityksiin, joissa humalajuominen on havaittu suomalaisen alkoholikulttuurin erityispiirteeksi. Myös humalan ja väkivallan välillä on todettu yhteyksiä. Ongelman geneettistä taustaa kirjoittaja ei käsittele faktana vaan esittää siitä oman arvelunsa." - .
JSN:n päätökset eivät tietenkään ole juridisia ennakkotapauksia, joita inkvisiittori Illmanin tarvitsisi noteerata, mutta koska toisaalta "kiihottaminen kansanryhmää vastaan" on yleisen syytteen alainen rikos, ja koska Illman (jolle asia viran puolesta kuuluisi) ei Kalevan juttuun ole puuttunut, voitaneen tehdä johtopäätös, että negatiivisia, kansallis-geneettisiä stereotypioita saa julkaista, kunhan niitä ei käsitellä faktana.
Emmehän voi ajatella, että Suomessa eri ihmisiä koskisivat eri säännöt.
Kaikki somalit eivät tietenkään ryöstä tai loisi verovaroilla, mutta eivät toisaalta kaikki suomalaisetkaan tapa päissään. Somalit, joita on 0.2 prosenttia Suomen kokonaisväestöstä, tekevät 12 prosenttia poliisin tietoon tulleista ryöstöistä. Yksi Suomessa asuva somali kymmenestä käy työssä. Ryöstely ja loisiminen ovat somalien lukumäärään suhteutettuna paljon tavallisempia ilmiöitä kuin humalassa tappaminen suomalaisten keskuudessa. Niinpä esitän uudelleen arveluni (jota en käsittele faktana):
Ohikulkijoiden ryöstely ja verovaroilla loisiminen on somalien kansallinen, ehkä suorastaan geneettinen erityispiirre.
Näissä merkeissä toivotan Mikalle hyvää päivän jatkoa."
Jussi Halla-aho 3.6.2008- Tosimies.
Ja tuosta missä ei sanottu mitään saa sakkoja 400€.
Suomi on islamistinen maa, hyi oksetus
- Lisää täkyjä
If it walks like a duck, talks like a duck... It is a duck!
Samoin muhammed (pienellä tarkoituksella, koska en arvosta pedofiilejä enkä näitä palvovia), oli pedofiili ja lapsenraiskaaja. 6- tai 8-vuotiaan raiskaaminen, kirjallisten lähteiden mukaan, on paitsi pedofiliaa, myös lapsenraiskaamista.
Esim. Suomen laki ei hyväksy tässä kulttuurieroja, vaan tuomio tulee vaikka sen tekisi jossain teon sallivassa muslimimaassa.
Sama juttu muslimikivitysten kanssa. - Hiukan selvennystä
Niille lukijoille jotka ovat aivan pihalla että mistä tässä on kyse, niin alkuperähän juontaa vuonna 2008 Halla-ahon julkaisemaan blogikirjoitukseen.
http://halla-aho.com/scripta/muutama_taky_illmanin_mikalle.html
Helsingin Hovioikeus määräsi Halla-ahon poistamaan tämän lauseen sivustoltaan:
»"Profeetta Muhammad oli pedofiili, ja islam on pedofilian pyhittävä uskonto, siis pedofiiliuskonto. Pedofilia on Allahin tahto."»
Kyse on kuitenkin siitä, että tuo Halla-ahon väite pedofilismista on suoraan perusteltavissa *pelkästään* Koraanin tekstejä sanatarkasti lukemalla. Juuri kuten Islam-uskonnossa edellytetään Koraania luettavan, sellaisenaan ja ilman tulkintoja.- KÄRÄJILLÄ TAVATAAN!!
ILL-MAN HALLOO!!
»"Profeetta Muhammad oli pedofiili, ja islam on pedofilian pyhittävä uskonto, siis pedofiiliuskonto. Pedofilia on Allahin tahto."»
PITÄÄKÖ SE TÄÄLTÄKIN POISTAA??!?
VAI SAAKO OLLA SUOMI24:LLÄ JA VAIN HALLA-AHON SIVUILTA POISTAA?!?!??
JÄI VÄHÄN EPÄSELVÄKSI, VOITKO ILL-MAN TÄSMENTÄÄ??!??
- geergsvhyhthdf
Oliko hypoteettisesti Suomen epätasavaltaan hyökkäävien venäläisten tarkoituksenmukaista nuijia Illman nimensä mukaiseksi veripalttumössöksi kenttälapioillaan vai keskittyä viherkommarifemujen raiskaamiseen?
- hdhhfjygjgytj
Herra I:sta tulisi hyvä propagandaministeri , hän olisi oikea uudelleensyntynyt Joseph Goebbels.
- SAATANA2
Mikäs "sairasmies" illman mika tietääkö jotain SALAISUUKSIA veikkaan ettei elä kauaa.....
- Aikakirjat
Historia tulee muistamaan tämän ajan synkkänä Suomen alennustilana, jolloin maamme johto teki kaikkensa raunioittaakseen Suomen ja rappeuttaakseen sen kansan.
Illmannit ja muut eivät unohdu, vaan nämä noitavainot muistetaan.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341967Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.29959- 69866
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?260740Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65726- 10709
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132680- 79665
- 26659
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.205652