Oikeat perussuomalaiset

samanarvoisuus

Kumpi on oikeampi perussuomalainen: Jussi Halla-aho vai James Hirvisaari?
Vai onko kaikki perussuomaliset edustajat puolueessaan samanarvoisia?

25

59

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • rautaako?

      "Jussi Halla-aho vai James Hirvisaari?"

      Meille muillehan molemmat ovat samasta kuppikunnasta, mutta ehkä PS näkee niissä suuriakin eroja.

      Erona kai että James on saanut yhden viharikostuomioin ja Halla-aho kaksi. Ja Halla-ahon tuomio on julitettu korkeimmalta mahdolliselta taholta.

      Toinen merkittävä ero on että Halla-aho hoitaa arvovaltaista pestiä eduskunnassa, James on takarivimies.

      • Halla-aho on johtaja

        Halla-aho on johtaja. James taistelee rinnalla. En usko että Hirvisaari kyseenalaistaisi koskaan yhtäkään Halla-ahon käskyistä.

    • se siitä sitten

      Nyt kun Soini pyörsi sanansa rasismiasiassa ja Halla-aho sai ennakkopäätöksen viharikoksestaan, niin turha enää odottaa Hirvisaaren saavan valitusoikeutta korkeimpaan oikeuteen eli käytännössä Hirvisaaren tuomio on lainvoimainen.
      Nähtäväksi jää potkitaanko hirvisaari pois puolueesta, koska onhan toi päivänselvää että Soini ei yksinkertaisesti uskaltanut erotta Halla-ahoa ennen kunnallisvaaleja. Selitteli soini sitten mitä vaan...
      Uskottavuus karisee kuitenkin Soinilta itseltään. Ei voida mitenkään enää luottaa ja hän saa täsät varmasti kuulla vielä pitkään.

    • helenashemu

      James on oikeassa, TV 1 ja 2 kanavat ovat hallituksen propagandakanavia ja syytävät hallituksen tahdosta monikulttuurisuutta ihannoivaa ohjelmaa joka päivä.
      Muut kanavat ovat oikeiston ja kaupallisuuden pauloissa. Kaikki on myytävänä. Paras laihduttaja, sisustaja,- koirankasvattaja,lastenkasvattaja ja kokki kisoja riittää. Älkää vaan uskoko näitä aatteita. Kauppiaat siinä vain myyvät tuotteitaan. Säälittää lapset ja nuoret jotka joutuvat elämään tässä mediavyörytyksessä, heillä kun ei ole iän tuomaa arvioitikykyä. Ovat täysin suojattomia. Me muut katsojat vain käännämme kanavaa ja tiedämme , että meitä yritetään taas rahastaa- tosin silläkin kanavalla on samaa myyntimeininkiä tai sitten rikoselokuvia, jotka kyllä ovat sopivia varttuneemmille katsojille mutta mitähän ne tekevät lapsille ja nuorille.?

      Jussi Halla-Aho on oikeassa monessakin asiassa, mutta kielteinen julkisuus ei ole hyväksi PS.lle

      • kysyjä.

        öööh...siis eikös teillä perSSuilla ole siellä ylen hallintoneuvostossa oma edustaja? tämä maria tolppanen joka on muuten vanha ylen toimittaja. onko hänkin siis työaikaan ollut "hallituksen propagandisti"?

        lisäksi tällä palstalla on tänään toitotettu krp:n terrorismitutkinnan laajentumisesta. tuo uutinen on napattu ylen uutisista, joka löytyy tämän päivän tekstitelkkarista sivulta 112. onko tämäkin sitä jatkuvaa propagandaa jota yle lähettää?

        niin ja muut kanavat ovat sinun mielestäsi "kaupallisuuden pauloissa". tuota, jos et tuota enempää tiedä mitä tarkoittaa kaupallinen tv-kanava niin sillehän en voi mitään. nuo kanavat saavat tulonsa mainoksista.

        mainoksia tulee ohjelmiin joita ihmiset katsovat paljon. näin ollen ei se ole noiden kanavien syy että niitä katsotaan vaan niitä katsovat juuri ne samat ihmiset jotka äänestivät mm perSSuja vaaleissa.

        voisi jopa väittää että juuri noita ohjemia katsovat nimenomaan perSSujen kannattajat. nimittäin ainakin tämän palstan kirjoitusten perusteella on helppo huomata, että perSSujen sivitystaso on hyvin "vaisu". eivät ole juuri teema-kanavan ystäviä.

        mutta oleppas hyvä ja kerro sinä, minkälaisia ohjelmia perSSutelkkari oikein esittäisi? mitä ohjelmia sinä ensimmäisenä karsisit pois jos sinulla olisi valta? jään odottamaan mielenkiinnolla vastausta, jota ei kuitenkaan koskaan tule...

      • Murtuneet persuarvot
        kysyjä. kirjoitti:

        Eiköhän siellä päällimmäisenä olisi tuuliviiri Soinin kootut sutkautukset ja persujen täysistuntopuheenvuorojen nonstop-kooste.

      • Ryhtiliike mediaan
        kysyjä. kirjoitti:

        öööh...siis eikös teillä perSSuilla ole siellä ylen hallintoneuvostossa oma edustaja? tämä maria tolppanen joka on muuten vanha ylen toimittaja. onko hänkin siis työaikaan ollut "hallituksen propagandisti"?

        lisäksi tällä palstalla on tänään toitotettu krp:n terrorismitutkinnan laajentumisesta. tuo uutinen on napattu ylen uutisista, joka löytyy tämän päivän tekstitelkkarista sivulta 112. onko tämäkin sitä jatkuvaa propagandaa jota yle lähettää?

        niin ja muut kanavat ovat sinun mielestäsi "kaupallisuuden pauloissa". tuota, jos et tuota enempää tiedä mitä tarkoittaa kaupallinen tv-kanava niin sillehän en voi mitään. nuo kanavat saavat tulonsa mainoksista.

        mainoksia tulee ohjelmiin joita ihmiset katsovat paljon. näin ollen ei se ole noiden kanavien syy että niitä katsotaan vaan niitä katsovat juuri ne samat ihmiset jotka äänestivät mm perSSuja vaaleissa.

        voisi jopa väittää että juuri noita ohjemia katsovat nimenomaan perSSujen kannattajat. nimittäin ainakin tämän palstan kirjoitusten perusteella on helppo huomata, että perSSujen sivitystaso on hyvin "vaisu". eivät ole juuri teema-kanavan ystäviä.

        mutta oleppas hyvä ja kerro sinä, minkälaisia ohjelmia perSSutelkkari oikein esittäisi? mitä ohjelmia sinä ensimmäisenä karsisit pois jos sinulla olisi valta? jään odottamaan mielenkiinnolla vastausta, jota ei kuitenkaan koskaan tule...

        "mutta oleppas hyvä ja kerro sinä, minkälaisia ohjelmia perSSutelkkari oikein esittäisi?"

        Ainakaan punamädättäjien tuottamaa isänmaan ja kansallisten arvojen vastaista ohjelmistoa ja muuta vasemmistorienausta ei Perus-Suomessa enää tulla näyttämään.

      • kysyjä.
        Ryhtiliike mediaan kirjoitti:

        "mutta oleppas hyvä ja kerro sinä, minkälaisia ohjelmia perSSutelkkari oikein esittäisi?"

        Ainakaan punamädättäjien tuottamaa isänmaan ja kansallisten arvojen vastaista ohjelmistoa ja muuta vasemmistorienausta ei Perus-Suomessa enää tulla näyttämään.

        tuota, voisitko nyt ihan konkreettisesti kertoa mitä tälläisiä ohjelmia on olemassa? edes muutama kappale? onko esim tv-uutiset tälläinen ohjelma?

      • Meitä vainotaan
        kysyjä. kirjoitti:

        tuota, voisitko nyt ihan konkreettisesti kertoa mitä tälläisiä ohjelmia on olemassa? edes muutama kappale? onko esim tv-uutiset tälläinen ohjelma?

        Jos Halla-ahoa voidaan uutislähetyksessä solvata "rotutohtoriksi" se todistaa, että Ylen toimitus on ääriradikaalien voimien käsissä. Punikit eivät häikäile. Nähtiinhän se jo 1918.

      • kysyjä.
        Meitä vainotaan kirjoitti:

        Jos Halla-ahoa voidaan uutislähetyksessä solvata "rotutohtoriksi" se todistaa, että Ylen toimitus on ääriradikaalien voimien käsissä. Punikit eivät häikäile. Nähtiinhän se jo 1918.

        eli siis tv-uutisetko on tälläinen ohjelma joka pitää poistaa? voisitko sitten mainita muita ohjelmia jotka ylen kanavilta poistuisivat kun te perSSut nousette valtaan?

    • taistelu jatkuu

      Tohtori halla-aho toimii vaikeassa vaalipiirissä
      konkurssiin menevässä Helsingissä
      jossa verotulot vähenevät ja mamut ja talonvaltaajat
      ja arhinmäkiläiset hipit ja vihreät melskaavat.

      Luulisin itse niin

      että Timo Soini pitää tohtori Halla-ahoa kaikkein tärkeimpänä
      kansanedustajana
      koska Halla-aho on Helsingin rintamalla taistelemassa suomalaisuuden
      puolesta viherpunaista hurlumhei-politiikkaa vastaan.

      Veronmaksajat odottavat paljon Soinilta ja Halla-aholta lokakuun
      kuntavaaleissa.

      • kaunista kesää

        Näyttää noi sinun veronmaksajasi olevan jostain muualta kuin Helsingistä. Meitä helsinkiläisiä noi sun kaltaiset jutut kun ei paljoa nappaa. Suomalaisuudestahan sinä ja se Halla-aho kuten ei myöskään Soini tiedä paljoa mitään. Jos suomalaisuudesta ja sen kultturisesta sisällöstä aletaan puhua, niin ei kannata viitata tyyppeihin, jotka osuvat kaatoluokkaan "turvenuijat".

        Voisit tietenkin antaa yhteystietosi, niin voitais näin kesäaikaan tulla sinne landelle yhteen talonvaltaukseen joku viikonloppu, jos satut asumaan järven rannalla. Mutta ei muuten.

      • kysyjä.

        heh heheh heheh heheh hee. vai että stadi on menossa konkkaan? mistäs tämän "tiedon" nappasit? se konkka vältetään helposti kun nostetaan veroäyriä yhdellä prosentilla. nimittäin helsingin veroäyri on nykyään selvästi alle kaupunkien keskitason.

        jos kerran soini tykkään niin hirveesti halla-ahosta, niin miksi ihmeessä soini ei kartaakaan maininnut halla-aho mahdollisena ministerinä? sieltä löytyi jopa nimi oinonen (heh hehhe hee) mutta ei halla-ahoa.

        kerro myös miksi halla-ahon porukka juhli puolukokouksessa omissa porukoissa kuin soinin jengi? iltalehdessä asiasta oli uutinenkin joka todisti asian ihan kuvankin kanssa. mutta sinulta jäi seisokkisi vuoksi asia tietysti huomaamatta.

        jos ottaisit välillä kielesi pois halla-ahon p.erseestä niin huomaisit että perSSut ovat jakautuneet selkeästi kahteen porukkaa; soinin ja halla-ahon jengiin. jos perSSut olisivat menneet hallitukseen niin puolue olisi jo aikoja sitten hajonnut kahtia. nytkin se kitisee liitoksissaan. etkö sä kuule yhtään mitään...

      • Halla-aho jyrää...

        Juuri sinunlaisesi pilkkaajat väittivät, ettei Halla-ahosta koskaan voi tulla kansanedustajaa, ei edes kaupunginvaltuutettua. Mutta kuinka on käynyt? Halla-aho löy nyrkkiä pöytään Helsingin valtuustossa. Halla-aho jyrää eduskunnassa. Halla-aho johtaa eduskunnan hallintovaliokuntaa ja panee punavihreät vapisemaan. Ja tulevaisuudessa otteet sen kuin kovenevat. Tulevassa PS-johtoisessa hallituksessa Halla-aho on jo ministeri, jonka toiminta suoraan vaikuttaa sinunkin elämääsi, ota se huomioon! Nauru loppuu. Pilkkaajien hymy hyytyy.

      • Halla-aho jyrää...
        kaunista kesää kirjoitti:

        Näyttää noi sinun veronmaksajasi olevan jostain muualta kuin Helsingistä. Meitä helsinkiläisiä noi sun kaltaiset jutut kun ei paljoa nappaa. Suomalaisuudestahan sinä ja se Halla-aho kuten ei myöskään Soini tiedä paljoa mitään. Jos suomalaisuudesta ja sen kultturisesta sisällöstä aletaan puhua, niin ei kannata viitata tyyppeihin, jotka osuvat kaatoluokkaan "turvenuijat".

        Voisit tietenkin antaa yhteystietosi, niin voitais näin kesäaikaan tulla sinne landelle yhteen talonvaltaukseen joku viikonloppu, jos satut asumaan järven rannalla. Mutta ei muuten.

        Kansan syvät rivit, kansan hiljainen enemmistö seisoo Halla-ahon takana. Hän on juuri sellainen kokoava voima, kansaan vetoava hahmo jota suomalainen politiikka on tarvinnut kauan. Vyöry on todellakin lähtenyt liikkeelle. Ihmiset ovat löytäneet Halla-ahonsa. Hän tuntee meidät ja me tunnemme hänet. Hän on meidän kaikkien Halla-aho. Halla-ahohan on yksi meistä, vastapaino kansalaisten arjesta vieraantuneelle eliitille. Kun Halla-ahon nyrkki lyö, vallan käytävätkin vavahtavat. Perussuomalainen mies puhuu perussuomalaista asiaa isojen herrojenkin huoneissa!

        Kyllä kansa tietää. Rajat kiinni. Islamisaatiolle sulku. Pakkoruotsi pois. Aseenomistajille oikeudet. Euro-orjuudelle loppu.

      • kysyjä.
        Halla-aho jyrää... kirjoitti:

        mitä? onko halla-aho poistanut pakkoruotsin? kerro toki miten ja missä?

        mitä? onko halla-aho pannut rajat kiinni? kerro toki miten ja missä?

        mitä? onko halla-aho lisännyt aseenomistajien oikeuksia? kerro toki miten ja missä?

        mitä? onko halla-aho poistanut euron? kerro toki miten ja missä?

        mitä? onko halla-aho islamin uskon suomesta? kerro toki miten ja missä?

      • kysyjä.
        Halla-aho jyrää... kirjoitti:

        Juuri sinunlaisesi pilkkaajat väittivät, ettei Halla-ahosta koskaan voi tulla kansanedustajaa, ei edes kaupunginvaltuutettua. Mutta kuinka on käynyt? Halla-aho löy nyrkkiä pöytään Helsingin valtuustossa. Halla-aho jyrää eduskunnassa. Halla-aho johtaa eduskunnan hallintovaliokuntaa ja panee punavihreät vapisemaan. Ja tulevaisuudessa otteet sen kuin kovenevat. Tulevassa PS-johtoisessa hallituksessa Halla-aho on jo ministeri, jonka toiminta suoraan vaikuttaa sinunkin elämääsi, ota se huomioon! Nauru loppuu. Pilkkaajien hymy hyytyy.

        höö... kerro nyt mitä lakeja naapurini; asuu tuossa minun vieressäni muuten; halla-aho on "jyrännyt" läpi eduskunnassa? minkä asian halla-aho on saanut läpi valtuustossa?

        ps. niin ja kerro toki miten minulle käy kun halla-ahosta tulee ministeri ja jatkan siitä huolimatta hänen ja hänenlaisten pilkkaa ihan avoimesti.

      • 2015: kohti voittoa
        kysyjä. kirjoitti:

        mitä? onko halla-aho poistanut pakkoruotsin? kerro toki miten ja missä?

        mitä? onko halla-aho pannut rajat kiinni? kerro toki miten ja missä?

        mitä? onko halla-aho lisännyt aseenomistajien oikeuksia? kerro toki miten ja missä?

        mitä? onko halla-aho poistanut euron? kerro toki miten ja missä?

        mitä? onko halla-aho islamin uskon suomesta? kerro toki miten ja missä?

        Antakaa Perussuomalaisille seuraavissa eduskuntavaaleissa riittävä enemmistö, antakaa toisin sanoen PS:lle RAJATON VALTA, niin PS voi ottaa TOTAALISEN, TÄYDELLISEN VASTUUN Suomen johtamisesta. Ja silloin tulevaisuus on kokonaan meidän.

      • kysyjä.
        2015: kohti voittoa kirjoitti:

        Antakaa Perussuomalaisille seuraavissa eduskuntavaaleissa riittävä enemmistö, antakaa toisin sanoen PS:lle RAJATON VALTA, niin PS voi ottaa TOTAALISEN, TÄYDELLISEN VASTUUN Suomen johtamisesta. Ja silloin tulevaisuus on kokonaan meidän.

        mutta kerro nyt millaista suomea te perSSut sitten loisitte? miten te hoidatte valtionvelan? miten te poistatte suomesta työttömyyden? ja mitä te tekisitte niille jotka ovat eri mieltä äänekkäästi teidän kanssanne myös perSSusuomessa?

      • 2015: kohti voittoa
        kysyjä. kirjoitti:

        höö... kerro nyt mitä lakeja naapurini; asuu tuossa minun vieressäni muuten; halla-aho on "jyrännyt" läpi eduskunnassa? minkä asian halla-aho on saanut läpi valtuustossa?

        ps. niin ja kerro toki miten minulle käy kun halla-ahosta tulee ministeri ja jatkan siitä huolimatta hänen ja hänenlaisten pilkkaa ihan avoimesti.

        Roomaa ei rakennettu päivässä. Hiljaa hyvä tulee. Perusta on laskettava ensin, ja sen on oltava luja. Pohjatyötä on tehty pitkään, kauemmin kuin tiedätkään. Arvokonservatiivinen vallankumous on kokonaisvaltainen ratkaisu, koko suomalaista kansankokonaisuutta koskeva asia. Vallankumous, ollakseen demokraattinen, ollakseen kansan tahdon toteutuminen, tarvitsee joukot, suurten massojen esiinmarssin. Johtajat tällä kansanliikkeellä jo on. Halla-aho, Suomen Sisun miehet, Turkkila ja monet muut. Hyviä miehiä, kovia miehiä ei puutu. Mutta joukkoja vasta koulitaan, koulutetaan, kasvatetaan. Ottamaan vastuu harteilleen ja kantamaan vastuuta.

        Henkisessä mielessä perussuomalaisuus on kuin valtio valtiossa, yhteiskunta yhteiskunnassa, kulttuuri kulttuurissa. Omat uutislähteet, oma media, oma yhteisöllisyys niin virtuaalisesti kuin reaalimaailmassakin. Turvassa kaikelta vieraalta. Puhtaana ja idealistisena. Täynnä positiivisia ihanteita ja uskoa sinivalkoisen isänmaan tulevaisuuteen. Turkkila tulee tekemään hyvää työtä. Kokonainen uusi sukupolvi astuu Suomen henkisen kehityksen johtoon. Mikä alkoi Halla-ahon blogista, sen vieraskirjasta, Suomen Sisun keskustelusivuilta ja laajeni Hommaforumiksi, laajenee vielä suuremmaksi yhteisöksi ja yhteiseksi tietoisuudeksi.

    • kiitti ketusti

      Perussuomalaisten ulkopolitiikka on ainakin ihan kuralla... Se lähti pelkästä junttien ulkomaalaisvihasta, jatkui vaatimuksiin EU:sta ja Pohjoismaista irrottamiseen.... ja nyt Eduskunnan hallintovaliokunnan puheenjohtajan KKO:n tuomion jälkeen perussuomalaisten nettispammaajat on kampeamassa Suomea irti Euroopan ihmisoikeussopimuksesta ja sitä kautta Euroopan Neuvostosta ja EIT:n toimivallasta...

      Siinä ei Suomelle kavereita jää jos Euroopan Neuvostosta lähdetään... Taitaa olla Kiina, Pohjois-Korea ja Kuuba jotka ei tunnusta Euroopan Neuvoston toimielimiä ja sopimuksia, jopa Venäjä on mukana Euroopan Neuvostossa.

      Hölmöintä perussuomalaisten kannattajien räyhäämisessä on se että kaikki siitä seuranneet muutokset osuu juuri pahinten siihen väestöryhmään joka äänestää perussuomalaisia.

      • Koroljov

        Suomen ei ehkä ole hyvä olla EU:n "ytimessä" eikä rahaliitossakaan, mutta vielä turmiollisempaa Suomen olisi eristyä muusta Euroopasta taikka pilata se mikä Suomen kansainvälisestä arvostuksesta ja maineesta on jäljellä. Suomi on ulkomaankaupasta ja ulkomaisista taloussuhteista kokonaan riippuvainen valtio. Ja nuo suhteet riippuvat paljolti kaikkien muiden suhteiden oikeasta hoitamisesta. On lopultakin hyvä ettei Perussuomalaiset ole Suomen hallituksessa, vaikka Paavo Väyrysen vuodentakainen ajatus SDP-PS-Keskusta-hallituksesta oli sinänsä hedelmällinen ja saattaa vielä joskus toteutua muodossa tai toisessa. Missään tapauksessa Perussuomalaisia ei kuitenkaan saa päästää lähellekään Suomen ulkopolitiikan hoitamista. Mieluummin näen Suomen ulkopolitiikan jopa pahimman länsimielisen, russofobisen, eurouskovaisen ja natottavan kokoomuslaisen kuin yhdenkään perussuomalaisen vaikutuspiirissä. Perussuomalaiset ei ole ulkopoliittisesti hallituskelpoinen puolue enkä usko Perussuomalaisista sellaista tulevankaan nykypohjallaan. Puolueen oikeistoradikaali äärisiipi, jonka asema näyttää vain koko ajan vahvistuvan, kompromettoi PS:n kokonaan hyvin monella taholla. Se, ettei Jussi Halla-ahoa erotettu puolueesta, oli viimeisin äärimmäisen negatiivinen viesti.

    • ihmiselle lempein

      Persuja äänestävä kurjalisto sahaa omaa oksaansa. Ja siihen oksantynkään soinistit tämän vaalikarjan lopullisesti poliittisesti hirttävät, jos vain saavat riittävästi valtaa.

      • Vapauttaako se?

        Juuri näin. Persuilla on valmiit suunnitelmat työttömien orjatyöllistämisestä. Kovasti tuntuvat tutuilta nämä persujen teemat, mutta yhteydet lähihistoriaan selittyvätkin hommaforumin porukan aatteiden kautta.

    • kansa ihmettelee

      Persut ovat eduskunnassakin ajaneet näkyvästi köyhälistön pakkotyöllistämislinjaa. Alotteita on tehty useampia. Oinosen surullisenkuuluisasta marjojen pakkopoimintalaista lähtien. Eikö kansa herää?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1967
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      959
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      866
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      260
      740
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      65
      726
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      10
      709
    7. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      680
    8. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      79
      665
    9. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      659
    10. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      205
      652
    Aihe