Pakkoruotsi tulee poistumaan, koska kansan enemmistö sitä vastustaa. Puoluejohtajat voidaan lahjoa aikansa, mutta jossain vaiheessa "muuri murtuu". Tästä on jo nähtävissä merkkejä:
- Puolueiden nuorisojärjestöt (paitsi RKP ja SDP) vastustavat pakkoruotsia. Eivät he ikuisesti ole nuoria, vaan siirtyvät "aikuisten" puolelle vastustamaan pakkoruotsia.
- Ensimmäistä kertaa enemmistö kansanedustajista vastustaa pakkoruotsia
- Ensimmäistä kertaa kokoomuksen ylin päättävä elin päätti puolueelle pakkoruotsin vastaisen linjan
- Keskustan johto puhui jo hyvin kriittiseen sävyyn pakkoruotsista Oulu/Kokkola-tapauksen yhteydessä
- Vihreissäkin pakkoruotsin vastaisia linjauksia
- Elinkeinoelämän keskusliitto vastustaa pakkoruotsia
Ruotsinmielisen hallituksen virallinen linja pakkoruotsin suhteen on "Neuvostoliitto on ikuinen", mutta taustalla muurista jo kivenkappaleet irtoilevat.
Pakkoruotsi poistuu
ikuinen vai ei?
2
<50
Vastaukset
- Oikein!
Aivan oikea arvio sinulta. Kuitenkin TÄRKEIN seikka on se, että suomalaisten SUURI enemmistö tahtoo kielivapautta.
Päättäjiin ja poliitikoihin ei voi koskaan luottaa täysin, mutta Suomen kansaan voi! - iloinen loinen
Kävisikö jonkin loiseliön kuva logoon?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874098Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760