Pedon luku on 666, siinä on kolme kuutosta, entä kun luvun 666 kertoo kolmella...
666 x 3 = 1998
Onko peto ollut keskuudessamme jo vuodesta 1998 asti?
Pedon luku
10
265
Vastaukset
- En tiijä.
En tiijä.
- profetiaproffa
Johanneksen ilmestyksen 13:18 kertoo tästä pedosta:
"Tässä vaaditaan viisautta. Se, jolla on ymmärrystä, laskekoon pedon nimen lukuarvon: se on erään ihmisen luku, ja se luku on kuusisataakuusikymmentäkuusi."
Jeesuksen ja 11 hänen opetuslapsensa äidinkieli oli aramea. Juudas Iskariotin äidinkieli ei ollut aramea. Aramea on Jeesuksen aikana heprean pohjoinen murre. Kielitieteilijät ovat yleisesti sitä mieltä, että Uusi Testamentti on kirjoitettu alun perin muinaishepreaksi / arameaksi. Katolinen kirkko on erehtynyt siinä, että Uuden Testamentin alkukieli olisi tämä kreikan kielinen käännös Uudesta Testamentista.
Tuossa Raamattun on kirjoitettu, että laske pedon luku hänen nimestään. Heprean kielessä ei ole numeroita eikä vokaaleja. Numerot ilmaistaan konsonnateilla ja vokaalit merkitään lisäpisteillä. Juutalaiset ovat harrastaneet gematriaa 3000 vuotta, jossa nimen kirjaimista siis konsonanttien numerovastaavuuksista lasketaan nimen luku konsonattien summana.
Pedon luku lasketaan näin:
B(b=2) R(r=200) K(k=20) K(k=20) H(x=5) U(w=6) S(s=300) EI(y=10) N(n=50) O(w=6) B(b=2) M(m=40) H(x=5) = 666
Tuossa on laskettu 666 Obaman nimestä, joka on Barack Hussein Obama II:
On kummallinen yhteensattuma, että tuon saman lopputuloksen saa muullakin tavalla. Tässä pari esimerkkiä:
Tässä hänen virallisen nimen Barack Hussein Obama II (toinen) kirjaimista hepreaksi laskettu luku:
There are no vows in hebrew so
obama= b=2 m=13 (1 3=4) so b=2 m=4 =6
barack= b=2 r=20 (2 0=2) no c k=11 (1 1=2)
so b=2 r=2 k=2 =6
we are very close what about hussein.
hussein h=5 s=21(2 1=3) n=14(1 4=5) so h=5 s=3 n=5=13
1 3= 4 two short,where is the other two?
At the end of his name. he is obama the second. so 664 2 and we get 666
Barack in Arabic means "blessed"
Hussein in Arabic means "handsome"
Obama is an African word meaning "leaning"
Applying old hebrew gematria values to these english words results in:
"Blessed" 2 30 5 100 100 5 4= 246
"Handsome" 8 1 50 4 100 60 40 5= 268
"Leaning" 30 5 1 50 9 50 7= 152
246 268 152 = 666
One odd occurance happened on the night Obama was elected. The pick 3 in the Illinois State lottery (Obama's home state) was 6-6-6. The pick 4 was 7-7-7-9. All of those numbers are important biblical numbers. 666 stands for the anti-christ. 777 stands for holy completion and 9 stands for judgement.
Obama's office in Chicago was in the 60606 zip code. Thats also where his national campaign headquarters was located. - profetiaproffa
Luukaksen evankeliumin 10:18 virkkeeseen on kirjoitettu Barack Obaman nimi, kun virkettä tarkastellaan arameaksi / hepreaksi:
Jeesus sanoi heille: "Minä näin, kuinka Saatana sinkoutui taivaasta kuin salama.
Luke 10:18 And he said unto them, i beheld Satan as lightning falling from the heavens.
The words are originally written in Greek and translated into English, but Jesus spoke in Aramaic, which is the most ancient for of Hebrew. since the old testament was originally written in Hebrew so a modern Rabbi would read it in Hebrew just like Jesus. So what Jesus said in Hebrew was He saw Satan as lightning from the heights or heavens the Hebrew words in the Strong's Hebrew Dictionary are Lightning- word # 1300 - Baraq (Baw-Rawk')
Lucifer is credited with these words: Isaiah 14:14 " I will ascend above the heights of the clouds; i will be like the most High.
It is said many times that Satan has falling from the heights or the heavens
the Strong's Hebrew word is: Height, high place - word # 1116 - Bamah ( Bam-waw) in Hebrew the word waw ( the 6th letter in the Hebrew alphabet) is often transliterated as a "U" or "O" and is primarily used to join concepts together.
In Hebrew the concept for "lightning from Heaven or the Heights" the words used for this sentence is "Baraq "O" Baw-maw or Barack Obama!!!
Tässä kaksi videota, joissa Jumalan tosi profeetta todistaa Obamasta:
http://www.youtube.com/watch?v=6-lmRtbEnpc&feature=relmfu
http://www.youtube.com/watch?v=p56pmXW0w_g&lc=Eam4WOGDFeUqJae3JQMeo6v91aNk_zbmLEY5QP4878A&feature=inbox Teillä nyt riittää nuita petoja joka lähtöön
- Ei uutta.
Kyllä tällä tietyllä lössillä niitä petoja riittää lähes joka lähtöön.
Eräs erään,ja eräiden,rohveettojen ylivoimainen suosikki näissä suhteissa on jo pitkään ollut Barack Obama.
Omia aivopierujaan ja verbaaliripuliaan,ja täysin hanurista olevaa numerologiaa,he sitten Barack Obaman suhteen tuovat esille aina kun on mahdollisuus.
Ja monessa eri viestiketjussa.
Ei siis mitään uutta eli samaa vanhaa fuulaa. - kellä ymmärrys on
Sekavalta näyttää kirjoitukset mitä tulee Ilmestyskirjan sanoman tunnistamiseen petoineen.
- filadelfi
Kirjoitusten mukaan pedon luku muodostuu tulevan Suur-Syyrian antikristuskuninkaasta.
- profetiaproffa
On ollut varsin huvittavaa lukea näitä kommentteja. Antikristuksen henkilöllisyys on ollut piilotettu varsin taitavasti. Yksi osa piilottelua on se, että vasta nyt on käynyt aikan hyvin selville se, että Uusi Testamentti onkin kirjoitettu alun perin arameaksi. Jopa aramean kielinen vanha syntymätodistuskin on löytynyt, johon on kirjoitettu Obaman kaiman nimi.
Selvästi suuri osa porukoista tällä palstalla heti ilman sen parempaa perehtymistä totetaa, etteihän se Obama voi olla, joku foliohattu taas vaivaa demokraattipressasta antikristusta, kell ymmärrrytä on.
Niin Obaman nimestä voi laskea Raamatun tarkoittamalla tavalla 666. On huvittavaa todeta, että vaikka tämä nimi on ollut salaisuus pari kuukautta sitten vielä, niin sitten kun se paljastuu, niin kukaan ei usko. Mutta sitten kuin antikristus alkaa näyttämään karvansa, niin ans kattoa miten sitten muistellaan, että mitä siellä Suomi24:ssa silloin joku sanoikaan Obamasta.- Ou bama
Superruokaa edullisemmin
Suomen laajin superfood-tuotesarja. Maahantuojalta lyömätön hintataso
- UskovaM1977
Heh, en ymmärrä mikä logiikka on kertoa nätä lukuja toisilla luvuilla? Kuka käskee kertomaan tuon pedon luvun kolmella? Miksi ei samantien vaikka 10:llä. Sit päästään lukuun 6660. Silloin tulee pedon merkki vasta? Täysin päätöntä touhua.
Pedon merkki ei ole vielä täällä. Sitten kun pakotetaan ottamaan merkki kehoon kuoleman uhalla, sit ollaan pedon merkissä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1057451
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1025264Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1163516Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p253461Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska352544Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191866Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?961511Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3491506Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311356Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?561324