Lukekaa ja kauhistukaa

Veronmaksaja--------

......Viimeisimmistä eduskuntavaaleista Suomessa on kulunut vasta reilu vuosi, mutta jo tässä lyhyessä ajassa kaikki eduskunta- ja hallituspuolueet ovat onnistuneet pettämään kaikki vaalilupauksensa. Valtion ja kuntien taloudet, julkiset palvelut ja perusturva on ajettu miljardileikkausten ja veronkorotusten kurimukseen. Työttömyys ja irtisanomiset ovat kasvussa ja elinkustannukset nousevat päivä päivältä.

Työtätekeville on käynyt viimeistään nyt täysin selväksi, että kokoomusjohtaja Kataisen hallitus ja koko eduskunta toteuttavat säälimätöntä oikeistopolitiikkaa, jonka takaajana toimivat SDP, vasemmistoliitto ja ay-liikkeen porvarillistunut huippujohto.

EU:ssa ja Suomessa harjoitettavan oikeistopolitiikan tavoitteenahan on pelkästään vain pelastaa suurpääoman ehdoilla toimiva unioni, euro ja kapitalistinen järjestelmä. Pelastuksen hintana pankeille, yksityisille sijoittajille ja keinottelijoille pumpataan tuhansia miljardeja euroja valtioiden ja veronmaksajien rahaa.

Kataisen hallituksen jo tekemät ja kuluvalle vaalikaudelle päätetyt uudet menoleikkaukset sekä veronkorotukset ovat suuruudeltaan yli 5 miljardia euroa. Se tarkoittaa lähes 1 000 euron lisälaskua jokaiselle suomalaiselle.

Rikkaille ja suurituloisille suunniteltu 1,5 prosenttiyksikön pieni ns. lisävero on vain pelkkää sumutusta.Todellisuudessahan tuon laskun maksavat vähävaraiset työtätekevät suomalaiset duunarit.

Oikeistopolitiikan aiheuttaman kotimaisen maksukuorman päälle on tulossa vielä lisää ulkomaista maksettavaa, kun EU-komissaarien ja unionin jäsenmaiden valtionvarainministerit päättivät korottaa kriisirahastojensa pääomat oman ilmoituksensa mukaan 800 miljardiin euroon. Todellisuudessa pääomakassan suuruus on yli 1 000 miljardia euroa. Tästä Suomen maksu- ja takausosuus on ylittänyt jo 30 miljardia euroa.

Suomessa nyt päätetty menoleikkausten ja veronkorotusten politiikka on samaa EU:n ja suurpääoman vaatimaa kuripolitiikkaa, jota toteutetaan parhaillaan Britanniassa, Espanjassa, Irlannissa, Italiassa, Kreikassa, Portugalissa ja monessa muussakin unionin jäsenmaassa.

Oikeistopolitiikan vastustaminen ja työtätekevien työehtojen ja elinolosuhteiden puolustaminen on synnyttänyt EU-maissa voimakasta vastarintaa ja uusia joukkoliikkeitä. Lakkotaistelut ja mielenosoitukset ovat yhdistäneet ammattiliittoja, nuoria ja eläkeläisiä taisteluun kapitalismia ja sitä tukevia poliittisia puolueita vastaan.

Työtätekevien on aika nousta barrikadeille myös Suomessa, puolustamaan oikeutta työhön, kunnolliseen toimeentuloon ja perusturvaan. Tässä kapitalismin vastaisessa kovassa taistelussa .

11

143

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Taas on ”Veronmaksaja------” käynyt lainaamassa Iltalehden palstalta sanottavansa. Jos reiluja ollaan niin ainakin lainauksen lähde on mainittava.

      Vaikka siinä väitetään meidän eläkeläisten olevan barrikadeilla taistelemassa kapitalismia vastaan niin olen varsin eri mieltä. Sosialismia vastaan saattaisin taistella jos valita pitäisi. Kapitalistinen yhteiskunta on minulle tyhjästä lähteneelle antanut varsin mukavan elämän ja nyt eläkevuosia, montako on jäljellä en osaa sanoa mutta reilu 4 on jo vietetty.

      Aloittaja käyttää samoja samaistuksia ihmisistä ja heidän ajatuksistaan joita komut aikoinaan käyttivät mutta olivatko he edes silloin oikeassa? Jos olisivat olleet ei komujen matka maineeseen ja kunniaan olisi katkennut kuten sille kävi.

      Eurooppalaiset valtiot ovat hoitaneet talouttaan vaihtelevan huonosti. Suomikin, vaikka on paremmasta päästä, on velkaantunut koska kansa ei ole itse varautunut sadepäiviin. Meidän on siis siitä rangaistukseksi maksettava se minkä lainanneet olemme ilman kiukuttelua. Jatkuva valittelu ei vie mihinkään vaan mieluummin talkoot velkojen maksamiseksi.

      • =======0000000=====

        Sinä pappa se vielä otat ja lähdet komeasti vaikka vaatimaton mies oletkin.


      • XXXXXX X

        Tällä Työeläkeläisellä kumppaneineen (hah hah.. Varsinainen eläkeläinen) on ollut viimeiset 20v aivan ylivoimainen fiilis. Se fiilis voi kadota parissa sekunnissa ja pas-ka pötkähtää housuun. Tämä ärvelö on puolueineen osoittanut olevansa heikompiensa sortaja, riistäjä, jopa murhaaja.... Siksi heitä tulee myös kohdella sellaisina.


      • 151,32

        151,99


      • piippoo

        Jiippo


    • KANSALAINEN

      XXXX:LLE

      Olen jokseenkin samaa mieltä, silti kenenkään henkeen (edes siihen viittaavaan) ei pitäisi kirjoitella, vaikka vihanen onkin. Ei ole työeläkeläisen vika, että on 500e:n eläkkeensä tyytyväinen ja käy joka perjantai kokkareiden puoluetoimistossa ilmaisilla pullakahveilla. ps. kohta ei ole pullaa kahvista puhumattakaan saa työeläkeläinen maistaa kunnon korviketta niin johan tulee lapsuus mieleen:)

      • Ei voi auttaa

        Sen on dementia jo pitkälle edennyt. Se vie kyllä käsityskyvyn.


    • 515

      Kunhan eläkkeiden maksu lakkaa ja Suomi on bankrotissa mitäs silloin
      sanoo oikeistouskovainen kokoomuslainen valtion virasta suurta eläkettä
      saava herra ja rouva.
      vieläkö olette sitä mieltä,että kokoomus on oikea talousasiantuntija.

    • olet toivoton

      En voi auttaa

    • ja kauhistuin kok

      Luin

    • yrrirrääjä

      Olen

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4168
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      28
      3137
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2340
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1348
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      919
    6. 133
      911
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      770
    Aihe