Muistatteko, minkä lupauksen

Paavo Väyrynen pettyi raskaasti, kun hän putosi ensimmäisellä kierroksella keskustan puheenjohtajakisassa.

Väyrynen keräsi 493 ääntä ja tuli kolmanneksi.

– Kyllä se oli pettymys. Oletin pääseväni toiselle kierrokselle, mutta äänet eivät riittäneet, Väyrynen sanoi.

Väyrynen ei osannut sanoa, miksi kannatusta ei tullut enemmän.

– Sitä täytyy kysyä kokousedustajilta.

Väyrynen ei vielä osannut sanoa omasta tulevaisuudestaan mitään.

"Kepuväki halusi sitten Väyrysen historiaan."

Vanhemman valtiomiehen nöyryyttävä tappio ei ollut kohtalokas menetys ainoastaan Suomen Keskustalle, vaan koko Suomelle, kaikille suomalaisille ja Suomen ystäville. Yhä synkemmäksi käyvät pilvet Suomen tulevaisuuden taivaanrannan yllä. Sääliksi käy kansaa ja puolueita, jotka pintapuolisista, jopa lapsellisisita syistä sysäävät syrjään ne harvat henkilöt, joiden johdolla Suomi voisi selviytyä 2010-luvun ja kuluvan vuosisadan myöhemmistä haasteista menestyksellisesti. Hyvä on, keskusta teki ratkaisunsa. Suomi siis jatkaa ajopuuna ajalehtimistaan. Väyrynen on surullinen sekä puolueensa että Suomen puolesta. Ja niin olen tänään minäkin. Muistuu mieleen kun Virolainen syrjäytti Karjalaisen Keskustan presidenttiehdokasäänestyksessä Kekkosen eron jälkeen. Väyrynen ei sitä tuolloin pystynyt estämään, jos nyt tosissaan edes yrittikään. Ehkä hän uskoi Vladimirovin tavoin, että Karjalainen oli jo menetetty tapaus. Mutta vaikka Karjalainen oli sammuva tähti, meillä oli aina jäljellä Väyrynen - oikeastaan tähän päivään asti.

Onko Väyrysen, keskustapuolueen ja Suomen peli nyt lopullisesti pelattu? En tahtoisi sitä uskoa. Onhan Väyrynen tosi taistelija, joka on ponnahtanut jokaisen takaiskun jälkeen uudelleen pystyyn, pilkannut kaikkia poliittisen kuolemansa julistajia. Mutta toistuvat tappiot murtavat lopulta miehen kuin miehen, ja kohtalo on lyönyt Väyrystä säälimättä, samoin ihmisten kiittämättömyys ja keskinkertaisempien kateus, suomalaisten kansallinen ominaispiirre. Ja nyt jälleen omat koirat purivat. Jaksaako Väyrynen enää ottaa vastaan uusia iskuja? Ensimmäistä kertaa elämässäni kysyn tätä vakavissani. Se kertoo jo jotakin. Näin vuodet vierivät, ja ne ajat jolloin Kekkonen oli Suomen johtaja, Karjalainen hänen työnsä mahdollinen jatkaja ja Karjalaisen todennäköinen seuraaja puolestaan Väyrynen, ovat yhä kauempana ja näkyvät ikään kuin harson lävitse. Tahtoisin muistaa paremmin.

Suomi-parka. Miten pitkä onkaan ollut sen tie alas. Kokonaan toisenlaiselta näytti Suomen tie silloin aikoinaan.

Koroljov kirjoitti:

"Kepuväki halusi sitten Väyrysen historiaan."

Vanhemman valtiomiehen nöyryyttävä tappio ei ollut kohtalokas menetys ainoastaan Suomen Keskustalle, vaan koko Suomelle, kaikille suomalaisille ja Suomen ystäville. Yhä synkemmäksi käyvät pilvet Suomen tulevaisuuden taivaanrannan yllä. Sääliksi käy kansaa ja puolueita, jotka pintapuolisista, jopa lapsellisisita syistä sysäävät syrjään ne harvat henkilöt, joiden johdolla Suomi voisi selviytyä 2010-luvun ja kuluvan vuosisadan myöhemmistä haasteista menestyksellisesti. Hyvä on, keskusta teki ratkaisunsa. Suomi siis jatkaa ajopuuna ajalehtimistaan. Väyrynen on surullinen sekä puolueensa että Suomen puolesta. Ja niin olen tänään minäkin. Muistuu mieleen kun Virolainen syrjäytti Karjalaisen Keskustan presidenttiehdokasäänestyksessä Kekkosen eron jälkeen. Väyrynen ei sitä tuolloin pystynyt estämään, jos nyt tosissaan edes yrittikään. Ehkä hän uskoi Vladimirovin tavoin, että Karjalainen oli jo menetetty tapaus. Mutta vaikka Karjalainen oli sammuva tähti, meillä oli aina jäljellä Väyrynen - oikeastaan tähän päivään asti.

Onko Väyrysen, keskustapuolueen ja Suomen peli nyt lopullisesti pelattu? En tahtoisi sitä uskoa. Onhan Väyrynen tosi taistelija, joka on ponnahtanut jokaisen takaiskun jälkeen uudelleen pystyyn, pilkannut kaikkia poliittisen kuolemansa julistajia. Mutta toistuvat tappiot murtavat lopulta miehen kuin miehen, ja kohtalo on lyönyt Väyrystä säälimättä, samoin ihmisten kiittämättömyys ja keskinkertaisempien kateus, suomalaisten kansallinen ominaispiirre. Ja nyt jälleen omat koirat purivat. Jaksaako Väyrynen enää ottaa vastaan uusia iskuja? Ensimmäistä kertaa elämässäni kysyn tätä vakavissani. Se kertoo jo jotakin. Näin vuodet vierivät, ja ne ajat jolloin Kekkonen oli Suomen johtaja, Karjalainen hänen työnsä mahdollinen jatkaja ja Karjalaisen todennäköinen seuraaja puolestaan Väyrynen, ovat yhä kauempana ja näkyvät ikään kuin harson lävitse. Tahtoisin muistaa paremmin.

Suomi-parka. Miten pitkä onkaan ollut sen tie alas. Kokonaan toisenlaiselta näytti Suomen tie silloin aikoinaan.

Lue lisää

Paatoksella kirjoitettua tosiuskovaisen tekstiä Koroljovilta

"Onko Väyrysen, keskustapuolueen ja Suomen peli nyt lopullisesti pelattu?"

Kepu on aika hempuli puolue, jos sillä ei ole kuin yksi ehdokas, joka sen pystyisi pelastamaan ja sen kepu jättää valitsematta.
Suomi tuskin tarvitsee kepua sen enempää kuin Väyrystäkään.

Tää on hauska tosiuskovaisen tulkinta:

"Muistuu mieleen kun Virolainen syrjäytti Karjalaisen Keskustan presidenttiehdokasäänestyksessä Kekkosen eron jälkeen. Väyrynen ei sitä tuolloin pystynyt estämään, jos nyt tosissaan edes yrittikään. Ehkä hän uskoi Vladimirovin tavoin, että Karjalainen oli jo menetetty tapaus"

Koroljov kirjoitti:

"Kepuväki halusi sitten Väyrysen historiaan."

Vanhemman valtiomiehen nöyryyttävä tappio ei ollut kohtalokas menetys ainoastaan Suomen Keskustalle, vaan koko Suomelle, kaikille suomalaisille ja Suomen ystäville. Yhä synkemmäksi käyvät pilvet Suomen tulevaisuuden taivaanrannan yllä. Sääliksi käy kansaa ja puolueita, jotka pintapuolisista, jopa lapsellisisita syistä sysäävät syrjään ne harvat henkilöt, joiden johdolla Suomi voisi selviytyä 2010-luvun ja kuluvan vuosisadan myöhemmistä haasteista menestyksellisesti. Hyvä on, keskusta teki ratkaisunsa. Suomi siis jatkaa ajopuuna ajalehtimistaan. Väyrynen on surullinen sekä puolueensa että Suomen puolesta. Ja niin olen tänään minäkin. Muistuu mieleen kun Virolainen syrjäytti Karjalaisen Keskustan presidenttiehdokasäänestyksessä Kekkosen eron jälkeen. Väyrynen ei sitä tuolloin pystynyt estämään, jos nyt tosissaan edes yrittikään. Ehkä hän uskoi Vladimirovin tavoin, että Karjalainen oli jo menetetty tapaus. Mutta vaikka Karjalainen oli sammuva tähti, meillä oli aina jäljellä Väyrynen - oikeastaan tähän päivään asti.

Onko Väyrysen, keskustapuolueen ja Suomen peli nyt lopullisesti pelattu? En tahtoisi sitä uskoa. Onhan Väyrynen tosi taistelija, joka on ponnahtanut jokaisen takaiskun jälkeen uudelleen pystyyn, pilkannut kaikkia poliittisen kuolemansa julistajia. Mutta toistuvat tappiot murtavat lopulta miehen kuin miehen, ja kohtalo on lyönyt Väyrystä säälimättä, samoin ihmisten kiittämättömyys ja keskinkertaisempien kateus, suomalaisten kansallinen ominaispiirre. Ja nyt jälleen omat koirat purivat. Jaksaako Väyrynen enää ottaa vastaan uusia iskuja? Ensimmäistä kertaa elämässäni kysyn tätä vakavissani. Se kertoo jo jotakin. Näin vuodet vierivät, ja ne ajat jolloin Kekkonen oli Suomen johtaja, Karjalainen hänen työnsä mahdollinen jatkaja ja Karjalaisen todennäköinen seuraaja puolestaan Väyrynen, ovat yhä kauempana ja näkyvät ikään kuin harson lävitse. Tahtoisin muistaa paremmin.

Suomi-parka. Miten pitkä onkaan ollut sen tie alas. Kokonaan toisenlaiselta näytti Suomen tie silloin aikoinaan.

Lue lisää

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012060915688252_uu.shtml

"Puheenjohtajavalinnan suhteen, kuten on kerrottu, on täysin sama, kuka kepun johtoon valitaan. Kepun kannatus ei siitänsä nouse."

Ei keskustapuolueen kannatuksella, keskustan menestymisellä tai kuihtumisella ole enää mitään merkitystä, kun kerran keskustaa ei tulevaisuudessakaan johda Väyrysen tasoinen henkilö vaan joku harmaa kompromissiehdokas, sattumapuheenjohtaja. Suomesta on näemmä tullut liian pieni maa suurmiehilleen, liian ahdaskatseinen suurille näkijöille, valtiomiehille, jotka kykenevät ymmärtämään historiaa ja geopolitiikkaa ja hahmottamaan Suomen oikean paikan asioiden laajemmassa kokonaisuudessa. Ei tässä sinänsä ole mitään uutta. Muistakaa kuinka vaikeaa suomalaisten oli ymmärtää Mannerheimia, hänen avarampaa, korkeatasoisempaa poliittista ajatteluaan, joka juonsi juurensa Venäjän keisarikunnan traditioista. Suomelle oli onneksi, että suurin suomalainen oli myös suuri venäläinen. Nyky-Suomelle olisi onneksi, jos maata johtaisi Väyrynen tai joku muu, joka hankki poliittisen koulutuksensa ja kokemuksensa aikana, jolloin Suomen itänaapuri ei ollut vain suurvalta, vaan peräti supervalta. Ne ajathan palaavat takaisin, mutatis mutandis tietysti, mutta kuitenkin ennemmin kuin suomalaiset arvaavatkaan. Suomi tarvitsee vielä Mannerheimin, Paasikiven ja Kekkosen - ja Väyrysen - tasoisia valtiomiehiä sopeuttamaan Suomi 21. vuosisadan uusiin olosuhteisiin, länsimaiden taantumiseen ja Euraasian nousuun - siihen, mikä on väistämätöntä, välttämätöntä ja Suomen valtioetujen mukaista. Nyky-Suomi on ajopuu, joka on kadottanut suuntansa, hukannut kansallisen linjansa, unohtanut Paasikiven ja Kekkosen perinnön... Väyrysen kirvelevä tappio tietää sitä, ettei korjausliikettä voida vieläkään aloittaa. Toivottavasti ne, jotka asettuivat Väyrysen tielle puolueensa ja maansa edun vastaisesti, pystyvät elämään tekonsa ja omatuntonsa kanssa. Ratkaisu oli suuri, mahdollisesti kohtalokas.

Koroljov kirjoitti:

"Puheenjohtajavalinnan suhteen, kuten on kerrottu, on täysin sama, kuka kepun johtoon valitaan. Kepun kannatus ei siitänsä nouse."

Ei keskustapuolueen kannatuksella, keskustan menestymisellä tai kuihtumisella ole enää mitään merkitystä, kun kerran keskustaa ei tulevaisuudessakaan johda Väyrysen tasoinen henkilö vaan joku harmaa kompromissiehdokas, sattumapuheenjohtaja. Suomesta on näemmä tullut liian pieni maa suurmiehilleen, liian ahdaskatseinen suurille näkijöille, valtiomiehille, jotka kykenevät ymmärtämään historiaa ja geopolitiikkaa ja hahmottamaan Suomen oikean paikan asioiden laajemmassa kokonaisuudessa. Ei tässä sinänsä ole mitään uutta. Muistakaa kuinka vaikeaa suomalaisten oli ymmärtää Mannerheimia, hänen avarampaa, korkeatasoisempaa poliittista ajatteluaan, joka juonsi juurensa Venäjän keisarikunnan traditioista. Suomelle oli onneksi, että suurin suomalainen oli myös suuri venäläinen. Nyky-Suomelle olisi onneksi, jos maata johtaisi Väyrynen tai joku muu, joka hankki poliittisen koulutuksensa ja kokemuksensa aikana, jolloin Suomen itänaapuri ei ollut vain suurvalta, vaan peräti supervalta. Ne ajathan palaavat takaisin, mutatis mutandis tietysti, mutta kuitenkin ennemmin kuin suomalaiset arvaavatkaan. Suomi tarvitsee vielä Mannerheimin, Paasikiven ja Kekkosen - ja Väyrysen - tasoisia valtiomiehiä sopeuttamaan Suomi 21. vuosisadan uusiin olosuhteisiin, länsimaiden taantumiseen ja Euraasian nousuun - siihen, mikä on väistämätöntä, välttämätöntä ja Suomen valtioetujen mukaista. Nyky-Suomi on ajopuu, joka on kadottanut suuntansa, hukannut kansallisen linjansa, unohtanut Paasikiven ja Kekkosen perinnön... Väyrysen kirvelevä tappio tietää sitä, ettei korjausliikettä voida vieläkään aloittaa. Toivottavasti ne, jotka asettuivat Väyrysen tielle puolueensa ja maansa edun vastaisesti, pystyvät elämään tekonsa ja omatuntonsa kanssa. Ratkaisu oli suuri, mahdollisesti kohtalokas.

Lue lisää

Koroljov vahvistaa asian. Kepuun ei voi luottaa.

Onhan se Väyrynen sentään onnitellut. Olisi ollut aika kummaa jos ei kun tietää että ihmiset muistavat mitä lupasi. Mutta hiljaseksi vetänyt. Jäis eläkkeelle jo.

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288475669416.html?pos=ok-nln