"Minun mielestäni Suomen ei pidä antaa Espanjalle penniäkään",

sanoo Timo SOINI.

"Minun mielestäni Suomen ei pidä antaa Espanjalle penniäkään. Eikä Suomen ole pakko antaa", perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini kommentoi. Jos Espanjaa kuitenkin tuetaan, on Soinin mukaan Espanjalta vaadittava täydet vakuudet.

Soini korostaa, että mikäli hallitus pitää omista linjauksistaan kiinni, se ei voi osallistua ilman vakuuksia Espanjan tukipakettiin. Hallitusohjelmassa sitoudutaan siihen, että Suomi ei osallistu enää yhteenkään ERVV:n kautta annettavaan eurotukipakettiin, mikäli se ei saa täysiä vakuuksia.

Soini muistuttaa, että pysyvä EVM-tukimekanismi ei ole vielä voimassa, joten Espanjan tuki olisi hoidettava ERVV:n kautta.

"Ja jos Espanjalta ei saada täysiä vakuuksia, jäävät vanhat puolueet, eurokraatit ja myötäjuoksija-media valheesta kiinni", Soini sanoo.

Soinin mielestä Suomella ei ole mitään pakkoa osallistua Espanjan tukemiseen. "Suomi vain ilmoittaa, että ei maksa. Kun Kreikkaakaan ei näköjään voi erottaa eurosta, niin lähtisivätkö ne erottamaan Suomea, kolmen A:n luottoluokitettua maata?"

28

78

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jepulis...

      Tuo Timon mielipide on kaikkien luettava uutisoinnista, mutta mitä mieltä sinä olet asiasta ´ja voisitko perustella mielipidettäsi.

    • Entä itse?

      ???

    • äänetän Soinia,,,

      Sanon EI espanjan tuelle, TIMO SOINI oikeassa !

    • mafiako

      Äsken katsoin TV:tä kun siellä kysyttiin Keskustan uudelta puheenjohtajalta tästä asiasta,
      Juha Sipilä sanoi,että Suomen EI tarvitse antaa Espanjalle
      tukirahoja,että Suomen ei tarvi olla siinä mukana.

      "Hullu ei ole se,joka pyytää,vaan se,joka antaa"!

    • Laritsa M

      Olen samaa mieltä Timo Soinin kanssa. Espanjaa ei pidä tukea samasta syystä kuin Englantikaan ei sitä tue. En ymmärrä miten Katainen-Urpilainen voivat olla niin sinisilmäisiä? Heitä on kusstu silmään oikein kunnolla. Ja me suomalaiset veronmaksajat maksamme. Ja maksamme.

    • *Kukkahame*

      Minä luotan viisaampien ja enemmän asioista perillä olevien ihmisten tulkintaan ja harkintakykyyn.
      Nämä maiden väliset sopimukset EU allekirjoituksella sitouminen talouskriiseissä ei ole TSn huutelun ratkaistavissa.
      On tässä vuosi seurattu miten toimitaan kun nimet on kirjoissa ja kirjan kannet suljettu, asiat hoidetaan kuin ne on siellä kirjoissa allekirjoituksilla sovittu.
      Mielipiteitä saa olla jokaisella ja tämä on minun henk.toht. tulkinta nykytilanteesta.

      Mutta TV murahtelut kyllä siirrään syrjään vieläkin, muistan kuitenkin mitä hän teki hallitusneuvotteluissa, ehdoton EI.

      Nyt hänen huutelunsa ovat pelkästään otsikoina iltapäivälehdissä, ovathan ne molemmat sensaatiohakuisia.

      • sama kuin ed.

        Mutta TV murahtelut kyllä siirrään syrjään vieläkin, muistan kuitenkin mitä hän teki hallitusneuvotteluissa, ehdoton EI.

        po. TS murahtelut


    • ....

      Nyt " murahtelee " keskustan uusi puheenjohtajaki SIPILÄ aivan samoin kuin Timo Soini,
      Sipilä on jyrkästi samaa mieltä ettei espanjaa eikä italiaa suomi rahota,,
      jo on kumma jos jutta ja jyrki on toista mieltä,,
      suurinosa suomlaisista on sitä mieltä että EU: rahottamiselle pitää panna piste, ottaa uusi suunta suomen politiikassa, ottaa ruotsista mallia, , suomen on päästävä eun kynimisestä irti,, jokainen valtio pärjätköön omillaan,,,

      • maksa kukkahame

        omasta pussistas .


    • Ruuneperi

      Mikähän Timo Soinin tukipalsta tämä on? Ei täällä kuulu mainostaa mainostaa yhtäkään puoluetta.

      Jos timo soini on jotain muuta kuin "Jytkyn" saanut aikaan, niin kertomaan vaan.

      Suomessahan äänestetttiin liittymisestä EU:hun ja myönteisen vastauksen antoi kansalaisten enemmistö.

      On myös muisttettava, että päätös tehtiin aivan eri olosuhteissa kuin nyt. Pelko Suomen markan arvon menetyksestä ja itäuhasta eli.

      Onhan meillä nyt EU:n tuki, sillä Nato kyllä tukee tarvittaessa meitäkin.

      On edelleenkin muistettava,etteivät Katainen ja Urpilainen toimi omin valtuuksin vaan Eduskunnan antamin. Mitåån henkilökohtaisia oikeuksia ei kellään ole, ei edes EU:n virkamiehenä toimivalla Olli Rehnillä

      Mainitsen vielä Espanjan, jonka pankkilokerot on tyhjennetty yksityisestä rahasta. Nyt veronmaksajat täyttävät nuo lokerot mukisematta.

      Ruvetaan kaikki kommunisteiksi ja valtiollistetaan kaikki pankit. Sellaisesta ei rahaa noeteta mielin määrin vaikka kuinka omaksi sanottaisiin.

    • *Kukkahame*

      Hyvä Ruuneperi!

      Vaikka luvataan muuttaa polittista kantaa ei silti muuteta! ;-DD

      Niinhän vasemmisto tekee lupaa paljon ei anna mitään.
      Tyhjänpuhujia tietämättömiä arvostelijoita riittää jäädään odottamaan valmista, vaaleissa on valittu mitä haluttu.
      Kaikki on järjestettävä ja päätökset tekee valitsemamme henkilöt.

      HUOM. Irlantikin on avun tarpeessa! sen voi todistettavasti lukea lehdestä.

      • tätimies.

        Tästähän kaikki alkoi:
        Kapitalismin kuolema: Jenkkilässä huomattiin, ettei kapitalismi voi toimia
        ilman yhteiskunnan tukea. Ja kun tiedettiin, mihin rahat käytettiin. Se jaettiin
        osakkaille, ja johdolle. Valtio kieltäytyi avustamasta rahalaitoksia. Päätös johti
        rahoituslaitosten konkursseihin. Toiminta siirtyi valtiolliselle tasolle. Valtioitten
        tukirahat menevät samoille tileille. Kallista on tämä kapitalismin saattohoito.
        Ja miten kauan tämä jatkuu, kunnes totuus huomataan.

        http://www.taloussanomat.fi/rahoitus/2011/07/07/hurja-uusi-tieto-lehman-brothersista/20119574/12


    • mitäs horiset

      kyllä ne on vasemmiston aikaan saamia pienipalkkaisen väestön etujen ajamiset. ihan kaikkien ei tarvii leipäjonoissa olla. Poliittisen kannan ei pidäkkään muuttua, sehän olisi takin kääntämistä ja petturuutta. Ihan ääliömaistä tekstiä muutenkin, ei mitää logiikkaa. On näköjään hienompaa rahoittaa ulkomaan rikkaita tyhmästi sijoittaneita ja tuhlaajia kuin oman maan vähä osaisia. Sinähän syytät kaikkia pienituloisia laiskoiksi ja puolustat liliuksen kaltaisia riistäjiä. Hyi olkoon !!!!

      • Miksihän EU:hun on otettu vapaamatkustajia, Englantikin otettiin jaseneksi vaikka muut jäsenmaat maksavat osan sen jäsenmaksuistakin. Emuun ei pakotettu vaan vapaaehtoisesti siihen liityttiin. Ainakin Ruotsi Tanska Englanti välttyvät vastuustaan.
        Lisäksi jonkinlaisia vapaamatkustajia on Norja ja Islanti, olemalla ns. ulkojäseniä EU:ssa. Lisäksi EU: n tukijärjestelmässä on ollut pahoja aukkoja, vajvonta on ollut riittämätön. Tukia on saanut tekemättömistä töistäkin. EU maiden pankit ovat myöntäneet lainoja joiden takuista ei ole ollut tietoakaan. Nyt pankit konkurssin partaalla.


    • suunta muuttuu ny

      NYT suomi sai uuden JOHTAJAN,,,,, SIPILÄN,

      ainaki hän sanoi selkeällä suomenkielellä ettei espanjaa eikä italiaa suomi rahota,

      sumeen tulee aivan uusi poliittinen suunta, pohjoismaitten yhteistyö on jo hyvällä alulla, Katainen on matkustanu nyt norjaan ,, siitä se kaikki nyt etenee aivan uuteen suuntaan,,,

      suomi suomalaisille, ja pohjoismaat liittyy yhteen kumppanuuteen, suomi ruotsi norja tanska, saksa, viro ja muut rehelliset pikkumaat,

      me nousemme vielä uuteen kukoistukseen,,,

      • Kokosuomi?

        Halloo, herää pahvi.
        KESKUSTA sai uuden puheenjohtajan.

        Tuskinpa Katainen Sipilän käskystä on Norjaan lähtenyt. Sipilä ei ole vielä vuorokauttakaan Keskustaa johtanut.


    • Fiat Uno

      Herra isä jos vasemmisto häärää ja lakkoilee aina, sehän se onkin hoitamista, pian alkaa saattohoito heidän johdolla,,,,,nin jos alkaa! ??

      Yksi juttu ammattijärjestöt maksaisi vajeet, tyontekijöiden pienistä palkoista keräämällä, tuntuuko hyvältä?

    • Timo Soinia tulen

      äänestämään kunnallisvaaleissa ja aina tästä eteen päin aivan tuon aloituksessa olevan sanoman takia.

      Aikaisemmin olen niin inhonnut Vennamoita,isää, poikaa ja kyhää henkee, etten ole sitten Soiniakaan äänestänyt.

      Tuon aloituksen sanoma muutti minun asenteeni!

      Äly ja järki hoi!

      • HYVÄ Timo Soini!

        "Soinin mielestä Suomella ei ole mitään pakkoa osallistua Espanjan tukemiseen. "Suomi vain ilmoittaa, että ei maksa. Kun Kreikkaakaan ei näköjään voi erottaa eurosta, niin lähtisivätkö ne erottamaan Suomea, kolmen A:n luottoluokitettua maata?"


    • huvittavaa

      Miks'köhän vielä pitää kiivailla ollaanko mukana tukemassa vai ei?

      Nyt ollaan jo mukana tukemassa!

    • Eero Salmi.

      Totta puhut tätimies.
      Kyllä nyt jo viimein pitäisi uskoa,
      ettei tämä järjestelmä voi toimia.
      Tai se toimii pienen vähemmistön
      hyväksi. Jos koko kansantuotto
      menee yksille ja harvoille, ei jär-
      jestelmä voi toimia. Nuoret ovat
      U.S.A:ssa sen tajunneet. Koska
      meillä se tajutaan?
      Kapitalismi on todella kuollut!

    • ihan hyvä

      että nämä ökyjen kahmimat voitot ja ylisuurista palkoista ja eläkkeistä kertyneet sijoitukset menettää arvonsa. Tavallisten veronmaksajienko pitäisi nämä pankkiirien töppäykset taas maksaa. Jotkut kehtaa vielä näitä rahavallan renkejä ja piikoja kehua viisaiksi. No edestä löytyy ja pian teillekkin köyhän tie.

    • havu*

      Kun EU:hun meitä pakolla vietiin,silloin sanottiin,että muiden maiden
      velkoja ei toisten maiden tarvitse maksaa.
      Sehän sopimus on mustaa valkoisella präntätty,miksi valehdellaan
      ja tehdään aivan toisin kuin on luvattu ??

      Jo Kreikan avustaminen oli väärin. Se olisi tippunut pois jo ennemmin
      ja kerrankin katsonut totuutta silmiin,ettei voi AINA fuskata!

      Nyt Espanja pyytää jopa sadanmiljardin avustusta,sillä avustus se on,ei mikään laina,vaikka Urpilainen lainasta puhuu,mutta koska luulee
      niitä takaisin maksurahoja näkevänsä ??

      Englannissa on jämäkkä pääministeri,joka sanoi kohta EI avustuksille,
      hän katsoo oman kansansa etua.
      Sitä pitäisi suomalaistenkin ,Urpilaisten & kumppaneiden katsoa,
      ei kait se ole vielä heille selvinnyt.
      Tärkein asia kait,että tulee hyvää liksaa itselle !
      Kyllä pitäisi tuntea velvollisuutta hoitaa asiat Suomen parhaaksi,
      nyt olisi korkein aika,yhdestoista hetki!

    • Havu* on selkeäjär-

      kinen kirjoittaja, aivan ilonväreet tunsin siitä, että joku ymmärtää ja osaa sanoa!

    • Katainen & Urpilaine
    • ne vellit ja puurot

      Jos tarkkoja ollaan, ei
      rahaa ole jaettu euroakaan.
      On vain sovittu takuista.

    • Kolme mielipidettä

      poimin ketjusta, niistä voi sanoa vain hyvää.
      Ensimmäinen on Laritsan, toinen LateVaan. Kolmas?
      1.
      Olen samaa mieltä Timo Soinin kanssa. Espanjaa ei pidä tukea samasta syystä kuin Englantikaan ei sitä tue. En ymmärrä miten Katainen-Urpilainen voivat olla niin sinisilmäisiä? Heitä on kusstu silmään oikein kunnolla. Ja me suomalaiset veronmaksajat maksamme. Ja maksamme.
      2.
      Miksihän EU:hun on otettu vapaamatkustajia, Englantikin otettiin jaseneksi vaikka muut jäsenmaat maksavat osan sen jäsenmaksuistakin. Emuun ei pakotettu vaan vapaaehtoisesti siihen liityttiin. Ainakin Ruotsi Tanska Englanti välttyvät vastuustaan.
      Lisäksi jonkinlaisia vapaamatkustajia on Norja ja Islanti, olemalla ns. ulkojäseniä EU:ssa. Lisäksi EU: n tukijärjestelmässä on ollut pahoja aukkoja, vajvonta on ollut riittämätön. Tukia on saanut tekemättömistä töistäkin. EU maiden pankit ovat myöntäneet lainoja joiden takuista ei ole ollut tietoakaan. Nyt pankit konkurssin partaalla.
      3.
      Nyt " murahtelee " keskustan uusi puheenjohtajaki SIPILÄ aivan samoin kuin Timo Soini,
      Sipilä on jyrkästi samaa mieltä ettei espanjaa eikä italiaa suomi rahota,,
      jo on kumma jos jutta ja jyrki on toista mieltä,,
      suurinosa suomlaisista on sitä mieltä että EU: rahottamiselle pitää panna piste, ottaa uusi suunta suomen politiikassa, ottaa ruotsista mallia, , suomen on päästävä eun kynimisestä irti,, jokainen valtio pärjätköön omillaan,,,

    • näin tulee tapahtuma

      an,,,,

      Timo Soini tulee saamaan valtavan kansan tuen seuraavissa vaaleissa,,,

      samoin Sipilä kerää myös kokoomukselta keskutan lisäksi valtavasti ääniä taakseen

      näistä kahdesta tulee muodostumaan suomen suurimmat puolueet seuraavaissa vaaleissa,,

      suomelle uusi suunta politiikassa on välttämätön,,,

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1947
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      28
      891
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      855
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      259
      732
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      64
      717
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      10
      696
    7. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      673
    8. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      649
    9. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      77
      648
    10. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      201
      640
    Aihe