Tulevien kaupunginvaltuutettujen koulutus- ja sivistystaso

lukihäiriöisiäkin?

Mielenkiintoista odotella listoja kunnallisvaaliehdokkaista. Erityisesti kiinnostaa heidän koulutus- ja sivistystasonsa sekä muu erityisosaaminen.

Mikähän puolue on onnistunut huokuttelemaan osaavimmat ja pätevimmät ehdokkaat riveihinsä?

Onko millään puolueella "aivan tolloja" ehdokkaita?

35

325

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tajuhäiriöisiäkin

      Nykyisen valtuuston läpilainan kannattajat ovat "aivan tolloja"
      kun noin vain lähettävät 4 miljoonaa Floridaan puhtaana
      käteen .

      • ariko floridaan

        Ariko se taas siellä jankuttaa siitä Floridastaan ja neljästä millistään :D


    • osaajia hekin

      Rantapuiston väkeä on yritetty täällä kaikin keinoin mollata. On heitäkin Ikaalisten kaupunginvaltuustoon ollut ehdolla. Läpi ei ole tainnut kuitenkaan heistä päästä kukaan.

      Ainakin 1988 S. Uusitalo oli keskustapuolueen ehdokkaana ja 1996 oli P. Uusitalo SDP:n ehdokkaana. On saattanut olla muitakin mutta he tulevat ainakin ensimmäiseksi mieleen.

    • päteviä olivat hekin

      Molemmat Uusitalot saivat kyllä jonkin verran ääniä, mutta eivät valitettavasti tulleet valituiksi. Jokin lautakuntapaikka heille annettiin enkä muista kenenkään koskaan moittineen heidän työnsä hoitoa.

    • parhaat lähtee

      Kumpikin Uusitalo asustaa nykyisin Tampereen suunnalla eikä heitä nähdä seuraavissakaan vaaleissa ehdokkaina.

      Ikaalisissa tapahtuu ns. aivovuotoa, jossa kyvykkäimmät ja osaavimmat ihmiset muuttavat suurempiin kaupunkeihin. Lähinnä Tampereen suunta vetää heitä.

      • von

        parhaat viedään päältä.ylenihän seppokin peräti puolusihteeriksi asti ja hänet aateloitiinkin.


    • kyylä2

      "Erityisesti kiinnostaa heidän koulutus- ja sivistystasonsa sekä muu erityisosaaminen."

      Koulutus ei aina korreloi osaamisen kanssa, vielä vähemmän sosiaalisen kanssakäymisen ja itsenäisen päättämisen kanssa. Politiikassa tarvitaan uskallusta olla eri mieltä ja kykyä tuoda uusia näkökulmia asioihin.

      Pelkkä yleissivistävä koulu (luokat 1-9 ja lukio) ei yksinään kerro vielä ihmisen yhteiskunnallisesta osaamisesta mitään, kuten ei myöskään ammattikoulun tai yliopiston suorittaminen. Sen sijaan kyky tuoda asiansa esille niin että sen ymmärtävät kaikki, sekä se että ymmärtää taloudenpidosta kohtuullisesti on plussaa kun miettii yhteiskunnallista päätöksentekoa.

      "Mikähän puolue on onnistunut houkuttelemaan osaavimmat ja pätevimmät ehdokkaat riveihinsä?"

      Tässä olisi sopivampaa varmaan kysyä että onko tarjolla laaja-alaisesti osaavia ehdokkaita, vain oman alansa (muista ei ymmärrystä) osaavia ehdokkaita vai ehdokkaita joilla ei ole oikein muuta annettavaa kuin kahvin ja pullan ryystämien sekä äänestäminen puolueen suosituksen mukaan?

      Mielestäni kunnallisella tasolla pitäisi hylätä puolueiden mukaan äänestyttäminen ja keskittyä enemmän henkilövaaleihin. Kussakin käsiteltävänä olevassa asiassa olisi tällöin reaalisesti aina todellinen määrä puolesta/vastaan/tyhjää äänestäneitä, eikä ehdokkaiden tarvitsisi jälkeenpäin kylillä luimistella kun tuli äänestettyä (vaa'an kieli asemassa) puolueen ohjeen mukaan eikä suinkaan omantunnon mukaan.

      Paikallisia poliitikkoja läheltä tuntien, tiedän että tämmöistä oman tunnon vastaista käyttäytymistä on jatkunut vuodesta toiseen. Asia erikseen on sitten ne jotka eivät vaan osaa itse päättää asioista ollenkaan, vaan usein haetaan tukea nimenomaan sen oman puolueen virallisesta linjasta.

    • herra n:o 666

      varokaa jos tulee ehdokas kankaanpäästä. putsaa koko pöydän .
      johtaa jo ikaalisia olemassa olevasta yhtiöstä, kyyristykää köyhät.
      hän on jo täällä, hän juo laskuunne, hän kusee taskuunne.

      • Hekoooo99

        Riittää kun on Bussi-ajokortti tai osaa ostaa mummoilta mettää..-- kansakoulu pohjalta


    • hymyilyttänee ehkäpä

      Kuinkahan kyvykästä väkeä Ikaalisten perussuomalaiset ovat onnistuneet haalimaan ehdokkaikseen ? :D

    • valioryhmä

      Perussuomalaiset ovat onnistuneet saamaan monta "mielenkiintoista" ehdokasta. Rantapuistolaisia heistä ei ole yksikään. Kutosen keskiarvon miehiä tosin useampikin.

      • Toktokkia pamputtanu

        Perussuomalaiset saivat läpi ainakin kaksi viksuntuntuista nuorta miestä, Jokisen ja Kartaslammin.Katseet kääntyvätkin näihin uusiin nuoriin edustajiin.Saisivatko he mitään positiivista aikaan.Puolueen historia on ainakin melko synkkä.


    • hölmöläisii

      Jaa perusuomalaisten nuoret, tarkistakaa nyt ensin ne taustat ja vanhat tekmiset ja puhukaa sitten. Taitaa löytyä aikamoista skeidaa, jos ihmisiin on uskomista. Osa perussuomalaisista ei taida olla edes suorittanut minkäänlaista koulutusta, siis yleissivistävää loppuun asti.

      • remuriulinaa

        Mikä hätä demureilla nyt on kun noin kovasti kirjoittamaan
        laittaa, vaikuttaako täysikuu ja maniavaihe remureitten
        päähän noin kovasti, taisi mennä lautakuntapaikatkin ?


      • Toktokkia veivannut

        Ei noitten vanhojen juttujen tonkimisella mitään voita. Sama pätee Heta Korpuan sukututkimukseenkin.


    • klapuheikki

      Talousosaaminen taitaa stipendien ja muiden meriittien perusteella olevan perssuomalaisten osalta kyllä kunnossa. Kaksi valtuutettua uudesta valtuustosta on muuten korkeasti koulutettuja.

      Vanhat jutut on vanhoja, eikä uusilla valtuutetuilla ole niihin mitään osaa eikä arpaa.Kyllä he nyt tiedostavat vanhojen touhut, mutta he katsovat mieluiten maailmaa eteenpäin. Jatkuva koston kierre ja vihanpito vanhoista asioista ei vie asioita mihinkään eteenpäin. Se taannuttaa vaan päätöksentekoa ja ei luo yhteenkuuluvuutta, jota nyt valtuusto kipeästi tarvitsee selviytyäkseen uusista haasteista.

    • Tölkki

      Joku noissa Persuissa on, kun kaikki tuntuu niitä niin pelkäävän. Minkään muun puolueen edustajien koulutaustasta ja menneisyydestä ei niin huolissaan olla.
      Persut ovat laajasti maamme asioihin vaikuttaneet, niin pienen ajan, että vaikutuksia ei vielä pysty näkemään.
      Nähtäväksi jää millaisia vaikutuksia heidän toiminnallaan on tulevaisuudessa. Ainakin heidän ajatuksensa oikeudenmukaisuudesta ovat enemmän mieleen kuin esim. kokoomuksen jonka perusajatuksena tuntuu olevan köyhät kyykkyyn ja rikkaille lisää.
      Tosin kunnan päätöksenteossa puolueella ei niin merkitystä ole. Kun niukkuutta jaetaan, aina joku jää ilman.

    • Niukkarinen

      Kerronpa sinulle, miksi persuja pelätään.

      Suomi on viime vuosina sijoittunut monissa kansainvälisissä vertailuissa maailman parhaaksi maaksi, viimeksi tänään koulutusjärjestelmävertailussa.
      http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288519609906.html?pos=ok-nln

      Nyt persut sanovat, että tilanteeseen pitää saada muutos.

      Ei ihme, että pelätään.

      • rantopäänväiski

        Niukkariselle tiedoksi että se minkä kepu aloitti ja kako ja remurit
        jatkaa niin Suomi on kohta Kreikkaakin huonompi surkimus.
        Ne AAA luokitukset ovat keväällä menneen talven lumia ja
        milläs Niukkarinen kouluttaa kun ei ole rahaa siihen.
        Persut sanoo että tilanteeseen pitää saada muutos ja
        pelataan vain omassa maassamme koska täälläkin on
        tuettavia sukutilallisesta alkaen.


    • Liukkarinen

      Pitäisikö sitten kaikkien valtuutettujen olla jotain pyhäkoulupoikia?Kyllä rikollistenkin ääni pitää saada kuulumaan!

    • Niukkarinen

      Suomi nyt vaan on osa kansainvälistä taloutta. Kolmasosa hyvinvoinnistamme tulee viennistä. Kreikkatuella on koetettu ehkäistä Euroopan talouden alamäkeä ja pelastaa siten vientimme jatkuvuus.

      Tämän toiminnan persut haluavat estää?

      • rantopäänväiski

        Nyt Niukkariselle alkaa valkenemaan totuus, Kreikka on
        Euroopassa pieni mitätön matkailumaa vailla minkäänlaista
        teollisuutta, laivuritkin maksavat veronsa muualla.
        Korruptio ja väärennökset kuuluvat maan kulttuuriin
        kuin nahkasaappaat eräällä heimolla.
        Niukkarinen voisi nyt kertoa miten Suomen talouden
        alamäki estetään kun valtionlainat kohta ylittävät 100 miljd
        ja luottoluokituksen aleneminen nostaa noiden lainojen
        korot.
        Persut haluavat estää tuon kuten teki euromaa Tsekkikin
        päättämällä olla osallistumatta pyramidihuijaukseen.


    • Niukkarinen

      Huh huh, mitä potaskaa.

      Suomen velkaantuminen johtuu juuri tästä eurokriisistä, jota nyt yritetään torjua. Kreikkatuet ovat mitättömän pieniä niihin menetyksiin verrattuna, joita meille tulee viennin hyytyessä.

      Kirjoituksestasi näkyy myös vastenmielinen rasistisuus, jota persut edustavat.

      Älä enempää tohdi itseäsi munata!

    • kyylä2

      "Suomen velkaantuminen johtuu juuri tästä eurokriisistä, jota nyt yritetään torjua."

      Totta ja toivetta. Velkaantuminen toki johtuu eurosta tai paremminkin euroon mukaan otetuista rupumaista, joiden kansantalouksille tarjotaan tulonsiirtoja vastikkeetta. Vastikkeetta, koska velan tukien (velan) takaisinmaksua ei ole tarkoituskaan hoitaa. Tarkoituksena on saada kreikkaan sijoittaneille pankeille ensin lainat maksuun ja sen jälkeen alaskirjata valtioden lainat kyseiseen maahan. u got...

      Torjuntaa asiaan ei pysty toteuttamaan ilman kreikan eroa eurosta ja heidän tulevan valuuttansa rankaa devalvointia sekä valtioiden sinne myöntämien lainojen mitätöimistä.

      "Kreikkatuet ovat mitättömän pieniä niihin menetyksiin verrattuna, joita meille tulee viennin hyytyessä."

      Vienti hyytyy joka tapauksessa nyky menolla, sitä vastaan paras lääke olisi euron arvon laskeminen suhteessa muihin valuutoihin jolloin tavaroiden ja työn hinnat laskevat siedettävälle tasolle ulkomaisin valuuttoihin verrattuna. Tämä taas ei onnistu niin kauan kuin ekp/valtiot pumppaa lisää rahaa kurssin pönkittämiseen.

      Kai tiesit että suomen vienti euromaihin on alle 30% (yli 70% muualle) tasolla ja se suhde mitä tuon "viennin" pönkittämiseksi tehdään on karmeaa katsottavaa. Jos vienti on vuodessa 75 miljardia, niin euromaihin siitä suuntautuu 22 miljardia vuodessa. Oletetaanko hypoteettisesti että vienti euromaihin supistuu 10%, tappiota tästä tulee 2,2 miljardia. Paljonko suomi pumppaa rahaa euron arvon säilyttämiseksi?

      Spekulaatiota toisin päin: Muihin maihin kauppa on 53 miljardia. Korkean euron vuoksi menetys tuon samat 10% eli 5,3 miljardia. Yhteenlaskuna korkean euron vuoksi saadaankin noin 3 miljardin tappio aikaan. Tätä hömpötystä tuetaan lainoina retuperällä olevien euromaiden talouksien hoitoon lainoittamalla vähintään 2 miljardilla. Kansantaloustieteen professori arvioi että kreikan kellahtaessa (uskon että tämä tulee tapahtumaan kaikesta huolimatta) suomi menettää samana yönä jopa 3 miljardia lainaamiaan rahoja. Proffat ovat myös sitä mieltä että kellahdus tapahtuu 70-80% todennäköisyydellä. Suomi veikkaa mustaa hevosta tällä hetkellä miljardilla rahalla vaikka todennäköisyys panostuksen takaisin saamiseen on vain 20% luokkaa. Veikkaisitko itse tuolla todennäköisyydellä lantillakaan asian puolesta?

      Tästä päästäänkin oleelliseen eli suomi pönkittää muutamalla miljardilla sitä kehitystä että vienti euron ulkopuolisiin maihin pysyy joka vuosi vähintään tuon kolme miljardia tappiolla ja me vielä maksamme siitä lystistä muiden maiden kansalaisten elintason pysymiseksi nykyisellä tasollaan. Kallista kehitysapua sanon minä!

      "Kirjoituksestasi näkyy myös vastenmielinen rasistisuus, jota persut edustavat."

      Tyypillinen kommentti henkilöltä, jolta argumentit loppuvat ja alkaa vastapuolen ominaisuuksien mustamaalaaminen. Rasismikirves heilahtaa tyypillisesti siinä vaiheessa kun huomaa joutuneensa kölin ali vedetyksi ja hätäisesti pitää jotain keksiä että saa sen viimeisen sanansa sanottua.

      Naurettavaa!

      • rantopään väiski

        Kyylä 2 kirjoitti pitkän kaavan mukaan selkokielisesti sen
        minkä jokaisen suomalaisen tulisi tietää ja tehdä myös
        tuosta poliittiset johtopäätöksensä ja alkaa toimimaan
        ennenkuin teollisuutemme on siirtynyt pois.


    • Niukkarinen

      Meinaattekos persut, että euro-alueen kriisi rajoittuu euro-alueen sisälle ja muut vientimaat vain porskuttavat?

      "Tyypillinen kommentti henkilöltä, jolta argumentit loppuvat ja alkaa vastapuolen ominaisuuksien mustamaalaaminen."

      Tiedoksenne, että rasistinen kirjoittelu ei ole "ominaisuus" vaan matalaotsainen mielipiteenilmaus.

      • isä aurinkoinen

        Niukkarinen on rasistinen Persuja kohtaan joten lienee
        myös matalaotsainen ulkonäöltään-
        Tässä ei ole selvinnyt missä Niukkarinen näki tai koki
        rasismia, ei kai sellaista ole sentään Kreikan velkojen
        yhteisvastuullistaminen.
        Niukkarisella on sama agenda kuin sossuilla 1920
        luvulla jolloin he jakoivat lentolehtisiä : varasta Neuvostoliiton
        hyväksi.
        Nyt halutaan varastaa kansalaisten varat eurostoliiton hyväksi.

        Siis ei mitään uutta auringon alla.

        Tämä vastaus sisälsi siis kaikki likaiset kortitkin
        ja edellisen kirjoittajan maalaamisen.

        Olkaat hyvät !


    • foliohattuinen

      Lauseen keskellä sana "persut" kirjoitetaan pienellä!

    • Niukkarinen

      Rasistiseksi väitin tätä persukommenttia: "Korruptio ja väärennökset kuuluvat maan (Kreikan) kulttuuriin kuin nahkasaappaat eräällä heimolla."

      Nyt näyttävät persut sitten siirtyneen minun "ominaisuuksieni" arviointiin: "Niukkarinen on rasistinen Persuja kohtaan joten lienee myös matalaotsainen ulkonäöltään-"

      Hohhoijaa.

    • tieto-isku=

      "Nyt näyttävät persut sitten siirtyneen minun "ominaisuuksieni" arviointiin: "

      Mistä päättelit että kirjoittaja on persu? Ilmeisesti ajatus sisältyy itse itsellesi antamaan stereotyyppiseen kuvaan kyseisen puolueen kaikista edustajista? Ja näin ollen kaikki jotka lausuvat itse itsellesi antamiisi streopypioihin sopivia teesejä ovat automaattisesti silloin persuja, näinkö päättelet asioita tykönäsi?

      Sanalliset avautumisesi kertovat enemmän itsestäsi kuin noista niin vihaamistasi persuista. Maailmassa on muitakin värejä kuin musta ja valkoinen.

      • sosiaalisoppaaeuulle

        Onko Niukkarisen mielestä Euroopan talouden pelastaminen
        vain euro-maiden tehtävä koska ei euro-maat ja euro-maista
        tsekki eivät osallistu kansalaistensa köyhdyttämiseen maksamalla
        Etelä-Euroopan ylivelkaantuminen ?
        Tässähän syntyy Euroopan sisälle valtava elintasokuilu
        kun muut maat elävät omillaan ja tyhmät tekevät itsensä
        ylivelkaiseksi niin pahasti että korkorahojakaan ei maiden
        kansantuote kata ???
        Miten Niukkarisen mielestä velkaista autetaan antamalla
        sille lisää velkaa joka ei edes mene maan kansantalouden
        tuottavuuden kohentamiseen.

        Niukkarisen on vaikea myöntää että Soini sanoi
        totuuden jo kaksi vuotta sitten.


      • -Methusalem-

        "Mistä päättelit että kirjoittaja on persu?"

        Todennäköisesti sen vuoksi että vain stereotyyppinen persu on niin tyhmä tai huonosti koulutettu että käyttää sanaa rasismi syrjinnän synonyymina.

        Persut eivät ole rotu.


    • Niukkarinen

      Nuo kommentit eivät ansaitse vastausta, mutta huomaan keskustelleeni tässä ketjussa 25:n eri nimimerkin kanssa:)

      • tieto-isku=asia

        En nyt väittäisi tarinoiden sävyäsi kovin keskustelevaksi. Enemmänkin siinä paistaa monologin maku kun hyökkäät muulla tavalla kuin itse ajattelet kirjoittavia kohtaan haukkuen heitä persuiksi sivuuttaen siten asian josta keskustellaan.

        Yhden miehen missiosi tiettyä ryhmää kohtaan alkaa samaan jo hiemen surkuhupaisia sävyjä, ei pitäisi tarttua provoon... Otappa nyt nuo tietyn väriset lasit nokaltasi ja palaa sille linjalle jolla olet ennenkin kyennyt asioista keskustelemaan!


    • sosiaaliporno

      Aika monella on folihattu päässä ja kultalusikka suussa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      2005
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      1052
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      878
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      261
      766
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      65
      752
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      14
      735
    7. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      83
      688
    8. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      686
    9. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      213
      673
    10. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      671
    Aihe