Isällinen johtajamme Paavo Väyrynen on saavuttanut merkittävän torjuntavoiton sijoittumalla Suomen Keskustan puheenjohtajakisassa kunniakkaalle kolmannelle sijalle, mutta silti herää epäilys... Onko tapahtunut vaalivilppiä? Missä olivat kansainväliset vaalitarkkailijat? Onko äänestystulosta manipuloitu? Moraalinen voittajahan Paavo kuitenkin on, sanokoot muut mitä haluavat!
.*.*.
Koko Paavo Väyrysen olemus huokui suunnatonta pettymystä, kun kunniapuheenjohtajaa ei valittukaan keskustan puheenjohtajaksi.
Hän onnitteli rehdisti Juha Sipilää ja hauskuutti sen jälkeen yleisöä tulevaisuudensuunnitelmillaan.
- Olen tietysti pettynyt, etten tullut valituksi. Toisaalta helpottunut, ettei raskasta vastuuta kannettavana. Onnittelen sinua Juha ja lupaan antaa mahdollisuuksien mukaan sen avun, jota toivot ja pyydät.
Väyrynen varasti show'n pohtimalla rauhalliseen tyyliinsä, mitä hänelle tapahtuu seuraavaksi. Sanailu kirvoitti yleisöltä makeat naurut ja sympaattisesti raikuneet suuraplodit.
- Toimittajat ovat jo kyselleet, mitä minä nyt teen. Yleensä minulla on vastaus ja yleensä se on oikea. Mutta nyt sitä ei ole, alituisesta sana- ja vastausvalmiudestaan tunnettu poliitikko kertoi kiitospuheessaan.
- Tervetuloa paluumatkalla Pohjanrantaan. Tarjoan kahvit kaikille äänestäjilleni ja niille, jotka eivät minua äänestäneet!
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288475669416.html

Vastaukset 1
Vanhimmat
mennä, näin se meni...