Unelmahöttöä kieltenopettajille

tanan tunarit

Ihmettelen, miksi meille tulee edelleen pedagogista propagandaa, jonka mukaan kaikki oppivat kaiken - sellaista vuosikymmenten takaista unelmahöttöä.

Tuttu kieltenopettaja toi terveisiä kansainvälisestä kieltenopetuksen kongressista, jossa oli ollut ruotsinruotsalainen kielipedagogi puhumassa. Tämä pedagogi oli julistanut, ettei saa puhua kielilahjakkuudesta vaan on puhuttava vain työmäärästä: kaikki oppivat kunhan tekevät riittävästi työtä. Tämä on tietysti pötyä, se on selvää jokaiselle käytännön opetustyötä tekevälle. Lisäksi oli julistettu taas kerran, että kielet vahvistavat toisiaan eli mitä enemmän kieliä lukee, sitä paremmin se sujuu. Tämäkään ei pidä käytännössä paikkaansa, sillä erityisesti "kielellisiä vaikeuksia omaavilla" kielet eivät tue toisiaan, sanat eivät siirry kielestä toiseen kuten ne tekevät "kielissä lahjakkaan" kohdalla. Mutta jos käsite "kielissä lahjakas" on kielletty, tietysti tuota edellistä lausetta ei voi edes rakentaa saati ajatella loppuun.

Tässä ilmapiirissä on tietysti virallisesti mahdotonta nähdä muuta ongelmaa ruotsinopetuksessa kuin sen, ettei se ala aikaisemmin ja ettei siihen ole varattu enempää tunteja. Vapautuksia ruotsissa ei näin ollen tarvita.

Olisipa joku edes tehnyt suuntaa antavaa kartoitusta siitä, mikä olisi vapautusten todellinen tarve:
- kuinka suuri osa seiskaluokkalaisista ei oikeasti pysty omaksumaan toista vierasta kieltä
- kuinka monelle yläasteikäiselle ruotsin opiskelu teettää kohtuuttomasti töitä suhteessa opittuun
- kuinka moni jättää lukion väliin pääosin siksi, että takkuinen ruotsinopiskelu on saanut uskomaan, ettei pysty akateemisiin opintoihin
- kuinka monen lukio pitkittyy tai jää kesken pääosin ruotsin takia
- kuinka monen korkeakouluopinnot pitkittyvät tai jäävät kesken pääosin ruotsin takia
- kuinka suuria uhrauksia huonosti suoritettu virkamiesruotsi vaatii ja kuinka suuri osa päästetään lopulta armosta läpi (tästä lienee jotain tehtykin)

Näissä kartoituksissa ei vielä tarvitsisi lainkaan kysyä, käyttääkö joku ruotsia todella kouluputken jälkeenkin.
Eikä sitäkään kuinka paljon tarvittaisiin yhteiskunnan tasolla ja/tai yksilön kohdalla jotain muita kieliä, niitä mitä on jäänyt lukematta ruotsin takia.

Vapautuksia ei tällä hetkellä anneta kuin ääritapauksissa. Tässä taustalla on paitsi "kaikki oppivat kieliä niin paljon kuin tahtovat"-ideologia niin myös "ruotsi on nuortemme oikeus" -ideologia. Siis ilman virkamiesruotsipaperia katsotaan nuortemme ammatillisen uran vaarantuvan tavalla, joka tekee vapautukset täysin mahdottomaksi.

Mikäli vapautuksia oikeasti annettaisiin tarpeen mukaan, vapautuksia tarvinneisi niin moni, että pakolta katoaisi pohja.

1

60

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Totuus!

      Todellisuudessa puolet ihmisistä ei opi edes äidinkieltään KUNNOLLA, saatikka yhtäkään vierasta kieltä.
      Ns. kaksikieliset surut taas eivät osaa useimmiten kumpaakaan kieltään kunnolla.

      Useimmat kielilahjakkuudet eli monikieliset osaavat monta kieltä vain välttävästi. Siis hieman paremmin kuin turistikielitaito.

      Siksi JOKAISEN opetettavan kielen pitää olla harkittua, koska kunnon kielitaito on niin harvinaista. Ei todellakaan ole varaa mihinkään "porttikieliin".

      Kieltenopettajat puhuvat palturia ajaessaan oman ammattinsa etuja.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      2016
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      1065
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      880
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      261
      768
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      65
      759
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      14
      739
    7. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      83
      689
    8. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      687
    9. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      213
      676
    10. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      672
    Aihe