aivan älytöntä touhua

hande-56

Mikäköhän se oikein on tarkoitus sillä että nämä meidän pääministeri ja valtiovarain ministeri ovat niin rahaa työtämässä pilvinpimein tuonne maailmalle. Voivatko he todella olla niitä pelastavia henkilöitä tuossa revohkassa.
Ei tarvitse kummoinen järenvalo olla ja analyytikko että tuo kriisihän iskee ja varmasti työnti sinne ja tänne vaikka kaikki milrjandinsa jos niitä on.
Jos tuolla menolla saavat puolueensa kannatusluvut nousemaan niin pitää ihmetellä.
Kun asioita seuraa niin kyselyjen puitteissa ei Suomalaiset rahaa työntäisi olenkaan,mutta näkyy yksi puolue kokoomus hyppyytää tuota sdp:tä ja muita niinkuin pässiä narusta.Elikkä mistä kiikastaa,siitä syystä että menivät halpaan nämä kansalaiset äänestivät muutosta ja muutosta ei tapahtunut kuin pahempaan suuntaan.Opositiokin näkyy vain räksyttää,yhdistyisivät selkeästi tuumisivat
mikä suuntaehdotus olisi paras.Mutta se politikointi syö siltäkin voiman.
Eikä siinä muuta isot systeemit on kaatuneet aina siihen isommuuteensa.Aikansa
keikkuvat sitten kaatuvat.
eu tulee kaatumaan jossain vaiheessa omaan liemeensä,ketkä sitä pitävät
pystyssä ovat sinne valitut virkamiehet jotka nautivat suuria palkoja ja palkioita.
Ne on jotka siellä taustalla hääräävät.Siinähän on oma etu takana,ei kenenkään
muun.
Näin näen asian tässä vaiheessa näkeköön muut miten hyvänsä.

4

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • atastomaari

      Hallitus nurin tuon päätöksen takia, kansahan päättää lopulta tuollaisista rahojen jakamisesta, jos haluuaa, nyt on mielenosoitusten korkea aika ja kansan noustava kapinaan etujaan puolustamiseksi.

    • ei euroakaan,

      Jos olisin kansanedustajana hallituspuolueissa, en suostuisi äänestämään Eu- tukipakettien puolesta, nyt esim. Espanjan.

      Eroaisin kansanedustajan työstäni, jos minut pakotettaisiin ryhmäkuriin vedoten äänestämään tukipakettien puolesta.

      En pystyisi pettämään kansalaisia.

      Kyllä nyt pitäisi kansalaisten saada äänestää, haluavatko antaa rahaa Espanjan pankeille.

    • yhteisvoimin

      Kansanedustajaa ei voi erottaa koska hän on kansan valitsema, poikkeus on
      kai jos saa vankilatuomion.

      Mielenosoitus on eduskuntatalolla 14,6 torstaina klo 17- 19 EVM-sopimusta
      vastaan ja itsemääräämisoikeuden puolesta, sinne pitäisi saada nyt paljon
      porukkaa, tehkää parhaanne, ehkä asiat kääntyvät.

      Tuolla on myös adressi jossa on jo aika paljon nimiä mutta lisää tarvitaan
      .
      Aihe on sama,yritetään vaikuttaa ja käytetään ne keinot mitä on.

      • yleistä

        ei voi erottaa mut laitetaan yleislakko pystyyn koko maahan loppuvuodeksi.
        katotaan mihin kataisen katse siirtyy.
        ottaako kreikalta lainaa että saa kansalaiset elää suomessa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4138
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      27
      3019
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2320
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1338
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      919
    6. 133
      901
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      766
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe