Paavo Arhinmäki piti Eduskunnassa 9.3.2011 tämän sisältöisen ryhmäpuheenvuoron:
http://tinyurl.com/cyq2jqo
»» "Vasemmisto ei hyväksy uutta pysyvää tukijärjestelyä eli ns. Euroopan vakautusmekanismia. Se sitoisi suomalaiset vielä suurempiin uhrauksiin."
"Euroopan vakautusmekanismissa EVM:ssä ei ole kysymys vain sadoista miljardeista euroista.
Kyse on Euroopan unionin luonteen peruuttamattomasta muuttamisesta. Nyt ollaan Saksan ja Ranskan johdolla ottamassa konkreettisia harppauksia kohti liittovaltiota.
Neuvottelupöydässä halutaan puuttua jäsenmaiden budjetteihin, eläkejärjestelmiin ja työmarkkinasuhteisiin." »»
Tuosta Arhinmäen puheesta on nyt 1 v ja 3 kk aikaa. Paavo Arhinmäen pitäisi tulevalla juhannusviikolla äänestää tämän Eduskunnassa annetun linjauksensa ja lupauksensa mukaisesti, ja puolustaa eläkeläisiä ja työläisiä.
Arhinmäen pitäisi äänestää EVM-sopimusta vastaan. Mutta Arhinmäki ja Vasemmistoliitto pettää aina. Kumpikin on vanhoja kommunistipuolueen kasvatteja ja perillisiä. Valehteleva Arhinmäki tulee äänestämään EVM-sopimuksen puolesta!
Ja samalla Arhinmäki päästää EU:n puuttumaan Suomessa: "budjetteihin, eläkejärjestelmiin ja työmarkkinasuhteisiin".
Vasemmistoliitto puolueena ja Paavo Arhinmäki ministerinä! Molemmat ovat valehtelijoita.
Näin Arhinmäki valehteli maaliskuussa 2011
45
266
Vastaukset
- Ihmiset Ensin
Parempi olla hallituksessa, jossa voi vaikuttaa asijoihin, kuin oppositiossa jossa ei pääse näkyville.
- Kuka pyyhkii
Selväähän se - hallituksesta käsin voi kusta kansaa silmille.
- SuomeaKusetetaan
Todellakin. Äänestämällä EVM puolesta oma työ helpottuu, ei tarvitse enää ajaa tai hoitaa Suomen asioita, niistä päättävat jatkossa Bilderberg-ryhmän bulvaanit ja pnkkiirit. Jää siten enempi aikaa futiksen seuraamiseen ja kaikkeen muuhun konsomolskaja toimintaan.
MItä ihmettä on meneillään kun Vasemmisto sitoutuu maksamaan korporaatiopankkiireille ikuisesti kaiken miutä se pyytää.
- Miksi petos?
Sen ymmärtäisi että kusee muiden puolueiden niskaan. Mutta kun VASEMMISTOLIITTO pettää tässä ne kaikkein omimmat äänestäjänsä!
Juuri ne eläkeläiset ja työläiset, joidenka etuja puolustaaksensa lupasivat puolustaa, ja äänestää monikansallisten suuryhtiöiden EVM-sopimusta vastaan.
Mikä on muuttunut Vasemmistoliitto? Miksi nyt olette valmiit myymään työläisen ja eläkeläisen toimeentulon? Miksi haluatte niillä rahoilla tukea Suur-Pankkiireja Euroopassa?
Miksi petätte äänestäjiänne ja Suomen kansaa? - Arhis haluaa NATOON
Vaihe-A : Paavo Arhinmän Vasemmistoliitto kannattaa Suomen liittämistä täysin epädemokraattisesti toimivaan EVM-vakuusjärjestelmään
Vaihe-B : Paavo Arhinmän Vasemmistoliitto kannattaa Suomen sulauttamista EU-Liittovaltioon.
Vaihe-C : Paavo Arhinmän Vasemmistoliitto kannattaa Suomen NATO-jäseneksi.
Vasemmistoliitto on ihan niinkuin Kokoomus, Arhinmäki haluaa viedä Suomen NATOON väkipakolla. - kansa kadulle
Hemmetin hyvä aloitus, pelkkää asiaa.
Minäkin äänestin vasureita, olin uskollinen dem, vuosikymmeniä ja luulin
että linja muuttuu jossain vaiheessa edes Lipposen jälkeen mutta se oli
turha toive, nyt johdossa olevat ovat Lipposen kouluttamia joten turha uskoa
muutokseen.
Nyt olen pettynyt kaikkiin hallituspuolueisiin joten ääneni saa IPU.
Soinin pitäisi tehdä enemmän, pelkät puheet ei johda mihinkään. - noh.
Arhinmäki on yksi eettisimmistä ihmisistä varmasti koko nyky-eduskunnassa. Ja Paleface on ihan oikeassa, että jos kuuuntelette biisin "Talon omistaja" ajatuksella, te ymmärrrätte jotakin tästä maailmasta. Ihmeellistä sönkkäystä toi nimetön solvaus käydä jonkun Suomen poliitisen vasemmiston kimppuun herjaamaan, kun vasemmistossakin varmasti on just ne ihmiset, jotka pystyy kehumaan kokoomusta ja kaikkkia fiksuja ja joilla ei ole mitään ketään vastaan. Peace pellet!
- SuomeaKusetetaan
"Arhinmäki on yksi eettisimmistä ihmisistä varmasti koko nyky-eduskunnassa. "
No miksi hän sitten on tukemassa epä-eettistä EVM? - noh.
SuomeaKusetetaan kirjoitti:
"Arhinmäki on yksi eettisimmistä ihmisistä varmasti koko nyky-eduskunnassa. "
No miksi hän sitten on tukemassa epä-eettistä EVM?Älä multa kysele, jos et tajua sä nimetön nimimerkki "SuomeaKusetetaan" sen vertaa, että ei mikään suomalainen puolue ole voinut eurokriisiin varautua. Ja ihan älyvapaata joutua edes lukemaan joitakin tekstejä, missä tyhmät ihmiset hölisee Lenin -sedistä ja muusta. Jos teille tollanen sairas viha on jossakin kotikasvatuksessa opetettu, kysykää teidät synnyttäneiltä, että miksi ne ei ole lukeneet historiaa kyetäkseen opettamaan teille edes sen seikan, että Lenin oli yli vuosisata sitten elänyt venäläinen poliittikko _Venäjällä_, jolla ei ole mitään tekemistä _Suomen_ historian kanssa ainakaan politiikan osalta...Fasismi on tosiaan siitä sairas piirre, että se usein kätkeytyy tollasiin sairaisiin yleistyksiin, että oikein tarve yrittää honottaa joistakin Lenineistä ja Stalineista keskustelussa, missä joku urpo kirjoittajafanaatikko vihaa poliittista vasemmistoa.
Mikset sanoisi ihan suoraan, että kyllä sinäkin käsität, ettei Suomen vasemmisto ole syypää siihen, että jos sulla ja kavereillasi amiksilla ei ole fyrkkaa tai jos elämässä ei kaikki mene niinkuin mielestäsi pitäisi olla? Ihan riittävän hyvin tän maan Suomi demoratia on toiminut ja ne tapaukset jotka ei mielestään muka riittävästi sitä perssujen lanseeraamaa termiä "hyyssäystä" valtiolta osakseen saa, niin v*ttuako siihen muut on syypäitä ja muuttakot itse maasta pois, jos niin ahdistaa ulkomaalaiset tai "monikultuurisuus"? Mä en halua lukea tai nähdä missään tyhmien ihmisten vasemmistovastaista propagandaa tai nähdä mitään poliittista vihapropagandaa! Olen usein puolustanut näissä keskusteluissa juuri niitä fiksuja ihmisiä, joita solvataan, vaikken muuta voikaan tehdä kun en kirjoittajahenkilöistä tiedä, kuin tulkita tekstejä ja mua ällöttää että persut pitää tätä foorumia omana propaganda-alustanaan! - Oli muuten Arhinmäki
noh. kirjoitti:
Älä multa kysele, jos et tajua sä nimetön nimimerkki "SuomeaKusetetaan" sen vertaa, että ei mikään suomalainen puolue ole voinut eurokriisiin varautua. Ja ihan älyvapaata joutua edes lukemaan joitakin tekstejä, missä tyhmät ihmiset hölisee Lenin -sedistä ja muusta. Jos teille tollanen sairas viha on jossakin kotikasvatuksessa opetettu, kysykää teidät synnyttäneiltä, että miksi ne ei ole lukeneet historiaa kyetäkseen opettamaan teille edes sen seikan, että Lenin oli yli vuosisata sitten elänyt venäläinen poliittikko _Venäjällä_, jolla ei ole mitään tekemistä _Suomen_ historian kanssa ainakaan politiikan osalta...Fasismi on tosiaan siitä sairas piirre, että se usein kätkeytyy tollasiin sairaisiin yleistyksiin, että oikein tarve yrittää honottaa joistakin Lenineistä ja Stalineista keskustelussa, missä joku urpo kirjoittajafanaatikko vihaa poliittista vasemmistoa.
Mikset sanoisi ihan suoraan, että kyllä sinäkin käsität, ettei Suomen vasemmisto ole syypää siihen, että jos sulla ja kavereillasi amiksilla ei ole fyrkkaa tai jos elämässä ei kaikki mene niinkuin mielestäsi pitäisi olla? Ihan riittävän hyvin tän maan Suomi demoratia on toiminut ja ne tapaukset jotka ei mielestään muka riittävästi sitä perssujen lanseeraamaa termiä "hyyssäystä" valtiolta osakseen saa, niin v*ttuako siihen muut on syypäitä ja muuttakot itse maasta pois, jos niin ahdistaa ulkomaalaiset tai "monikultuurisuus"? Mä en halua lukea tai nähdä missään tyhmien ihmisten vasemmistovastaista propagandaa tai nähdä mitään poliittista vihapropagandaa! Olen usein puolustanut näissä keskusteluissa juuri niitä fiksuja ihmisiä, joita solvataan, vaikken muuta voikaan tehdä kun en kirjoittajahenkilöistä tiedä, kuin tulkita tekstejä ja mua ällöttää että persut pitää tätä foorumia omana propaganda-alustanaan!hyväksymässä että otetaan ulkomailta velkaa ja lahjoitetaan rahat Kreikkaan, tosta asiasta oli jo sillon juttua jokaisella keskustelupalstalla jotta kyllä takuulla tiesi.
- tuupa-ukko
Katsotaan nyt miten Katainen kantaa tätä vastuuta jota hän korostaa kaikissa puheissaan. Tällöinhän maksajia ovat ne puolueet ja heidän edustajansa sekä äänestäjänsä jos velat joutuvat maksuun, siis ylimmät desiilit joilla on suurimmat pääomat ja tulot maksakoot eniten. Jos tämä vastuu menee oikein niin silloin tuloveroihin on palautettava paljon sitä progressiota takaisin ja pääomatulot sekä osingot progression piiriin. Jos tällaiset asiat Urpilaiselta unohtuu niin varaudu seuraavien eduskuntavaalien jälkeen hyvin pieneen ryhmään ympärilläsi, sillä kokoomuksen kynnysmattona oleminen on hyvin kuluttavaa, kuten edellisten vaalien jälkeen nähtiin miten Kiviniemi kakkoselle kävi jota hän piti niin niin varmana ennen vaaleja "hyvän" vastuunkantonsa takia. Samoiten Arhinmäen kurssi laskee äänisaalipörssissä, mutta mitäpäs sitä vallan hurmiossa ja niillä tuloilla äänestäjistään ymmärtää?
- Leenini setä mies
"Lenin-setä asuu Venäjällä, mutta sieltä on pitkä matka Vietnamiiiin....mutta minusta vain tuntuu että hän on lähellä...."
- Arhinmäen palloilu
Suomen suttupartainen Lenin setä lähti jalkapallon pelaamista katsomaan Puolaan.
Arhinmäki on niin paatunut että se ei häpeä vaikka varastaa eläkeläiseltä leivän suusta, tukemalla samoilal rahoilla Euroopan Suurpankkiireita.
Ainoa asia mistä Arhinmäki välittää on se että saa ministerinä ollessaan ilmaisia pääsylippuja EM-jalkapallomatseihin.- SuomeaKusetetaan
Arhinmäen koko ministeriyden ykköstavoite on päästä katsomaan veronmasajien rahoilla Brasilian MM-futista. Siksi hän ei tule äänestämään milliäkäään hallituksen esityksiä vastaan vaikka Suomea oltaisiin viemässä minkä tahansa asian maksamisen ytimeen.
- Huono vaelhtelemaan
Just eilen katsoin yhtä YouTube videota jossa Paavo Arhinmäki suureen ääneen haukkuu Jyrki Kataista. Ja sitä kuinka suomalaisten rahoja varastetaan Euroopan pankkiireille.
Lopuksi Arhinmäki uhoaa videolla että "sellaisen hallituksen me olemme valmis kaatamaan."
Ja nyt hyi hittoa! Tuossa on vielä selvempi valehteleminen, ja suoraan Eduskunnassa tehtyä vielä.
Eikö muka Vasemmistoliiton omaa väkeä yhtään harmita tällainen omien kannattajien etujen myyminen EU-pankeille? Ja ihan selvä VALEHTELU on kaikkin pahinta poliitikolla ja kansanedustajalla. - ihme touhua
Soinia taisi moittia myös suureen ääneen takinkääntäjäksi hallitusneuvottelujen aikaan. Kuka se takinkääntäjä sitten loppujen lopuksi olikaa?
- voi voi.
Teidän Timppa Soininne on keskittynyt julkisuuden perusteella viime aikoina vaan jalkapallo-analysointiin ja iso ja öky- puoluetoimistokin löytyy, missä särpiä kahvia ja honottaa vaikkapa maahanmuuttovastaisia Suomen kannalta taloudellisesti vaarallisia puheita ja staregioita... Ja ei: mulla ei ole mitään perussuomalaisiakaan vastaan, mutta mitä kukaan äärimielinen fanaatikko on solvaamaan Suomen poliittista vasemmistoa ja Arhinmäkeä ja ketään, kun ei luulis kenenkään fiksun ihmisen herättävän mitään antipatioita - ja kaikki vasemmistolaiset ovat varmasti vain ylpeitä, että esimerkiksi kokoomus ja vasemmisto pystyvät tekemään hyvää hallitusyhteistyötä, kun Soinin porukkaahan se vastuunotto ei kiinnostanut. Kyllä sen perussuomalaisetkin tietävät, että ei Euroopan nykyistä taloustilannetta kukaan olisi voinut välttää, vaikka he olisivat hallituksessakin olleet, vaan vaikeita päätöksiä aina joku joutuu tekemään politiikan huipulla ja kantamaan vastuuta, mutta se populismi se populismi, mikä tuntuu olevan perussuomalaisten puolueessa ihan jokin erityislahjakkuus...
- SumoaKusetetaan
voi voi. kirjoitti:
Teidän Timppa Soininne on keskittynyt julkisuuden perusteella viime aikoina vaan jalkapallo-analysointiin ja iso ja öky- puoluetoimistokin löytyy, missä särpiä kahvia ja honottaa vaikkapa maahanmuuttovastaisia Suomen kannalta taloudellisesti vaarallisia puheita ja staregioita... Ja ei: mulla ei ole mitään perussuomalaisiakaan vastaan, mutta mitä kukaan äärimielinen fanaatikko on solvaamaan Suomen poliittista vasemmistoa ja Arhinmäkeä ja ketään, kun ei luulis kenenkään fiksun ihmisen herättävän mitään antipatioita - ja kaikki vasemmistolaiset ovat varmasti vain ylpeitä, että esimerkiksi kokoomus ja vasemmisto pystyvät tekemään hyvää hallitusyhteistyötä, kun Soinin porukkaahan se vastuunotto ei kiinnostanut. Kyllä sen perussuomalaisetkin tietävät, että ei Euroopan nykyistä taloustilannetta kukaan olisi voinut välttää, vaikka he olisivat hallituksessakin olleet, vaan vaikeita päätöksiä aina joku joutuu tekemään politiikan huipulla ja kantamaan vastuuta, mutta se populismi se populismi, mikä tuntuu olevan perussuomalaisten puolueessa ihan jokin erityislahjakkuus...
"Teidän Timppa Soininne on keskittynyt julkisuuden perusteella viime aikoina vaan jalkapallo-analysointiin ja iso ja öky- puoluetoimistokin löytyyy"
Ahaa, paitsi että PS on keskittynyt EVM välikysmuskseen, mutta vihervasemmistolaiskommunistinen HS ja muu media yrittää tehdä kaikkensa että PS:n äni ei kuukuisi missään.
"Soinin porukkaahan se vastuunotto ei kiinnostanut. Kyllä sen perussuomalaisetkin tietävät, että ei Euroopan nykyistä taloustilannetta kukaan olisi voinut välttää, vaikka he olisivat hallituksessakin olleet, v"
Mikä röyhkeä valhe:
NImenomaan juuri siksi PS ei mennyt halllitukseen koska Katainen edellytti että PS tukee tulevan hallituksen Suomen alasajoa lappaamalla rahaa kankkulan kaivoon eli vapaamuurari pankkirosvoeliitille. Hämäyksenä tuota kutsutaan eri nimillä kuten
- Kreikka I
- Kreikka II
- Irlanti I
- Protugali I
ja nyt ollaan "auttamassa" Espanjan valtiota
Oletteko oikeasti noin tyhmiä, vai pelkästään pelkureita myöntämään nyky hallituksen karmeat teot Suomea kohtaan-
Espanjan tuki tuii juuri sopivasti Bilderbergt kokousken jälkeen. - voi voi.
SumoaKusetetaan kirjoitti:
"Teidän Timppa Soininne on keskittynyt julkisuuden perusteella viime aikoina vaan jalkapallo-analysointiin ja iso ja öky- puoluetoimistokin löytyyy"
Ahaa, paitsi että PS on keskittynyt EVM välikysmuskseen, mutta vihervasemmistolaiskommunistinen HS ja muu media yrittää tehdä kaikkensa että PS:n äni ei kuukuisi missään.
"Soinin porukkaahan se vastuunotto ei kiinnostanut. Kyllä sen perussuomalaisetkin tietävät, että ei Euroopan nykyistä taloustilannetta kukaan olisi voinut välttää, vaikka he olisivat hallituksessakin olleet, v"
Mikä röyhkeä valhe:
NImenomaan juuri siksi PS ei mennyt halllitukseen koska Katainen edellytti että PS tukee tulevan hallituksen Suomen alasajoa lappaamalla rahaa kankkulan kaivoon eli vapaamuurari pankkirosvoeliitille. Hämäyksenä tuota kutsutaan eri nimillä kuten
- Kreikka I
- Kreikka II
- Irlanti I
- Protugali I
ja nyt ollaan "auttamassa" Espanjan valtiota
Oletteko oikeasti noin tyhmiä, vai pelkästään pelkureita myöntämään nyky hallituksen karmeat teot Suomea kohtaan-
Espanjan tuki tuii juuri sopivasti Bilderbergt kokousken jälkeen.En arvosta, että jos mun tekstiä lainataan, että kesken lauseen katkaistaan siteeraus ja ylipäätään tällä foorumilla ei kannata siteerata, koska näemmä te yli puolet olette ainoastaan kusipäiiä nettiviha-agitoijia, jos nyt ihan suoraan sanon. Minä ainakin luen Hesaria mielelläni, koska siellä on korkeakoulutetut toimittajat ja ihmisiä, jotka osaa sanoa nasevasti ja ystävällisesti. V*ttu nos kaikki Suomen lehdet olis jotakin Iltalehti- alapäätyylin p*skaa, ei mistään tulisi mitään: edesmennyt Aatos Erkko oli takuulla yksi viisaimmista kauasnäköisimmistä ihmisistä, kun hän halusi, että hänen lehtensä on oikeasti puolueeton ja avoin monelle mielipiteelle, katsomatta poliittisiin arvoihin.
Ja voitko ystävällisesti mainostaa perussuomalaisten puoluetta muualla? Se että heillä on omat Homma-foruminsa jne., ei tarkoita että sitä vihap*skapuhetta pitäisi levittää jokapaikassa netissä, vaan varmaan tääkin ( vaikka Aller- puljun palsta onkin) foorumi on perustettu ihan vain sille alunperin, että ihmiset voisivat keskustella oikeasti asiallisesti ja vaihtaa mielipiteitä turvallisesti mukavasa ilmapiirissä ja ne jotka vihakirjoitelusta sitten erityisesti syttyvät, voivat mennä molottamaan kanssaan samanhenkisten kanssa sinne - vaikka sinne.- omalle vihakanavalleen Homma- forumille ja jättää muut rauhaan, kun kaikki ei nauti vihakirjoittelun lukemisesta, luultavasti ihan psyykensä terveyden vuoksi, noin ylipäätään. Missä vaiheessa tästä Suomi24:sta tuli perussuomalaisten politiikan agitointifoorumi, missä näemmä solvataan kaikkia, jotka ei niitä äänestä?
Ällöttää kaikki vähälahjaiset nulikat, jotka on kansoittaneet tällaset netin keskustelupaikat vihapuheineen: mene psykiatrille. - Totuus voi sattua
voi voi. kirjoitti:
En arvosta, että jos mun tekstiä lainataan, että kesken lauseen katkaistaan siteeraus ja ylipäätään tällä foorumilla ei kannata siteerata, koska näemmä te yli puolet olette ainoastaan kusipäiiä nettiviha-agitoijia, jos nyt ihan suoraan sanon. Minä ainakin luen Hesaria mielelläni, koska siellä on korkeakoulutetut toimittajat ja ihmisiä, jotka osaa sanoa nasevasti ja ystävällisesti. V*ttu nos kaikki Suomen lehdet olis jotakin Iltalehti- alapäätyylin p*skaa, ei mistään tulisi mitään: edesmennyt Aatos Erkko oli takuulla yksi viisaimmista kauasnäköisimmistä ihmisistä, kun hän halusi, että hänen lehtensä on oikeasti puolueeton ja avoin monelle mielipiteelle, katsomatta poliittisiin arvoihin.
Ja voitko ystävällisesti mainostaa perussuomalaisten puoluetta muualla? Se että heillä on omat Homma-foruminsa jne., ei tarkoita että sitä vihap*skapuhetta pitäisi levittää jokapaikassa netissä, vaan varmaan tääkin ( vaikka Aller- puljun palsta onkin) foorumi on perustettu ihan vain sille alunperin, että ihmiset voisivat keskustella oikeasti asiallisesti ja vaihtaa mielipiteitä turvallisesti mukavasa ilmapiirissä ja ne jotka vihakirjoitelusta sitten erityisesti syttyvät, voivat mennä molottamaan kanssaan samanhenkisten kanssa sinne - vaikka sinne.- omalle vihakanavalleen Homma- forumille ja jättää muut rauhaan, kun kaikki ei nauti vihakirjoittelun lukemisesta, luultavasti ihan psyykensä terveyden vuoksi, noin ylipäätään. Missä vaiheessa tästä Suomi24:sta tuli perussuomalaisten politiikan agitointifoorumi, missä näemmä solvataan kaikkia, jotka ei niitä äänestä?
Ällöttää kaikki vähälahjaiset nulikat, jotka on kansoittaneet tällaset netin keskustelupaikat vihapuheineen: mene psykiatrille.Arvoisa nimimerkki voi voi.
Lueppa oma tekstisi uudelleen. Sinäkö olet oikea ihminen syyttämään muita vihapuheesta ja psykiatrisen hoidon tarpeesta?
- Rehellinen johtaja
Vasemmistoliiton itsensä kannalta olisi pidemmän päälle eduksi jos puoluetta johtaa joku REHELLINEN henkilö. Sellainen jonka sanomisiin ja vaalilupauksiin voi edes vuoden tai parin tähtäimellä, edes jollain lailla luottaa.
Suomalaiset ylipäätääna arvostavat ihmisissä rehellisyyttä. Enkä usko että Vasemmistoliiton kannattajat ovat tässä suhteessa lainkaan poikkeus. Puolueen kannattaa vaihtaa Arhinmäen tilalle joku rehellinen henkilö johtamaan puoluetta. - puna vale
kaikki vasurit pitäisi laitaa valetelun sm kisoihin .
- SuomeaKuseteaan
Nyt en syyllistäisi vasureita pelkästään, vaan kaikki niitä jotka ovat asioista perillä ja silti äänestävät lammasmaisesti EVM ja muun Suomea vahingoittavat politiikan puolesta.
- rrt
Eipä vasureissa ole enää kuin kaksi varteenotettavaa kansanedustajaa , ja heidätkin on erotettu ryhmästä , vasemmiston alamäki tulee olemaan jyrkkä seuraavissa vaaleissa.
- VasL SuurpääomanTuki
EVM-sopimus on Eduskunnassa hyväksyttävänä juhannusviikolla.
Silloin Arhinmäki ja muu Vasemmistoliitto äänestä sen puolesta että he haluavat olla mukana tukemassa suomalaisten verovaroilla Euroopan Suurpääomaa ja jättimäisiä pankkipalatseja.
KAikki Valtiolta poissa oleva raha on poissa myös useimmilta Suomen kunnilta.
Valtionosuuksia tullaan leikkaamaan, että Suomen tekemät sitoumukset EVM-pankkiireille voidaan pitää.
Tässä mielessä Vasemmistoliitto on kaikkein viheiliäisin puolue kenenkään äänestää tulevissa kunnallisvaaleissa. Vasemmistoliiton johtoa kiinnostaa vain jalkapallopelit, ja se miten säilyttää oma ministerijakkaransa, tukemalla suurpääomaa Euroopassa.- Aivannoin
Ylläolevaan mielipiteseen Vasemmiston ja sen puheenjohtajan ministeri Arhinmäen osalta on pakko yhtyä .
- Sitä vastuujuttua
>> Kyllä sen perussuomalaisetkin tietävät, että ei Euroopan nykyistä taloustilannetta kukaan olisi voinut välttää, vaikka he olisivat hallituksessakin olleet, vaan vaikeita päätöksiä aina joku joutuu tekemään politiikan huipulla ja kantamaan vastuuta, >>
Suomen Hallituksen ei olisi tarvinnut v. 2010 tehdä yhtään ainutta "vastuun kantamisen" nimissä tehtyä Suomen verorahojen kuppaamista maailmalle.
Ihan koko ajan olisi vain Suomen pitänyt johdonmukaisest tehdä niinkuin naapurimaamme Ruotsi ja Tanska tekevät. Nuo maat yksinkertaisesti noudattavat lakiin EU-lakiin kirjattua linjaa, Lissabonin sopimus, Artikla 125.
Ja tätä lakia noudattamalla Ruotsi ja Tanska:
# - Ei latin latia anneta velkaantuneille EU-maille rahaa
# - Ei laiteta nimiä ainoaankaan EU-velkatakauksen paperiin
# - IMF:n tehtävänä on hoitaa ylivelkaantuneen Kreikan tyyppiset tapaukset
Tällaista arkijärjen käyttöä Suomelta on puuttunut, ja puuttuu edelleen.
Nyt Suomi on allekirjoittamassa EVM-vakuusrahaston sopimuksen, ja se vie Suomea entistä syvemmälle muiden maiden velkojen hetteikkääön. - Paskannaittaja.
Miksi vasemmistoliitolla on logossaan sateenkaarisymboli? Symbolisoiko se kuppa-aivoisten kommarien paskannaittojuhlia?
- hyvää päivää .,.,p
Paavo tykkää istua Audissa.,., ei siinä aatetta enää muisteta.,.,
Ja tulee ilmaisia lippuja jalkkikseen.
Kyllä Soini oli hyvä kun ei antanut periksi jykälle.,.,
Jos jokainen puolue olisi tehnyt niin...ei olisi syntynyt tällaista pas ka hallitusta mikä nyt on.,. ruskeakielistä sakkia.
- Tunteeton väki
Nykyisellä Vasemmistoliitolla ei ole isänmaata eikä omaatuntoa.
Edesmennyt vasemmistojohtaja Aarne Saarinen oli aito kommunisti. Mutta hän oli myös isänmaallinen mies. http://fi.wikipedia.org/wiki/Aarne_Saarinen
Saarinen palveli Ässärykmentissä ja oli mukana taistelemassa Suomen Itsenäisyyden säilyttämisen puolesta. Ässärykmentin muistomerkki on Helsinginin Kalliossa. http://www.taidemuseo.fi/ximg/0img/jalkavakirykmentti11-20.gif
Ässärykmentin ja Aarno Saarisen muistomerkillä on seppeleenlasku joka vuoden maaliskuun 13. ja lokakuun 13. päivänä.
Se jää nähtäväksi millaisia muistomerkkejä aikanan pystytetään Suomen itsenäisyyden ja suomalaisten eläeketurvan myyvän Vasemmistoliiton tekojen muistoksi.
Paavo Arhinmäen haudalla ei tulla koskaan lukemaan mitään isänmaallisia muistosanoja.- Kommarit hirteen
Toivottavasti elän niin kauan, että pääsen kuselle.
- Ple!
Arhinmäki mahdollisti nykyhallituksen!
Ilman Arhinmäkeä ei olisi nykyistä huijarihallitusta! - Paavolla on
tekojensa perusteella Bilderberg-kutsu tavoitteena. Varsin ironista on, että hän kysyi hallitukselta tuosta Bilderbergistä vuonna 10.
- Hiakkaa vähän
Hiekka valuu Arhinmäenkin tiimalasissa. Eläkeläiset eivät tule koskaan unohtamaan mitä Arhinmäki meinaa tehdä, myydä meidän eläkkeet Keski-Euroopan suurpääomalle.
- Arhimäki saatava pois
Arhinmäen Vasemmistoliitto hyväksyy Niinistön uuden ulkopolitiikan, Nato-yhteistyön ja Venäjä-uhittelun sekä vielä päälle Suomen veronmaksajien rahojen lappaamisen Espanjan yksityisille pankeille, jotka ovat ajaneet itsensä ongelmiin.
- Arhinmäki valehtelee
Torstaina 21.6.2012 ministeri Paavo Arhinmäki taaskin pettää, polkee äänestäjilleen ennen vaaleja antamansa lupaukset.
Arhinmäki pakottaa Suomen ja suomalaiset eurooppalaisten suurpankkiirien riskien rahoittajaksi, suurpääoman pelivelkojen maksajaksi.
Paavo Arhinmäki äänestää torstaina omalle lapselleen perinnöksi Uuden Euroopan. Sellaisen Euroopan, jossa pieni pankkiirien piiri käyttää ehdotonta ylintä päätösvaltaa kaikissa asioissa. Tämä suljettu pankkiirien politbyroo määrää ja päättää myös Arhinmäen lapsen elämästä.
Torstaina Arhinmäki valehtelee äänestäjilleen taas kerran. Arhinmäki on nykyisen hallituksen kaikkein alhaisin ja petollisin ministeri. - exvasuri
Tuo Arhin syyttely menee nyt liian pitkälle,tämähän on niinkuin maassa makaavaa
potkittais isolla porukalla, kaiken takana on puolue,Arhi on taidettu painostaa
tehtävään joka on hänelle ilmeisen vastenmielinen.
Eikä syy EVM,-sopimukseen ole vain vasemmiston vaan kaikkien hallituspuolueiden.
Miksi se unohdetaan?
Ilman vasureitakin olisi hallitus saatu kasaan, heitä on vain 12, joten enemmistö-
hallitus olisi saatu aikaan myös ilman vasureita, joskin olisi ollut viisainta jäädä
pois mutta heille luvattiin tuo 100 korotus perusturvaan ja kai jotain muutakin.
Puolue voisi pelastaa kasvonsa äänestämöllä EVM-sop. vastaan, niin pitäisi tehdä
myös muutaman muun puolueen, dem 42 kd 6 vas12=60.
Näin hallitus kaatuisi ja tulisi uudet vaalit, nuo puolueet pelastaisi itsensä,
ja samalla suomen.
En ole persu vaan kannatan itsenäisyyspuoluetta joka on aidosti suomen
kansan puolella, persuista en tiedä ,lintu vai kala? - huijarit.
KAIKKI TILILLE VALEHTELUSTA SE ON KANSAN HUIJAUSTA :
OMAN EDUN TAVOTTELUA
VAALILUPAUSTEN RIKKOJAT POIS PELISTÄ. - vedätys verojen kaut
Vaatii erittäin korkeaa moraalia pitää kiinni mielipiteistään silloin kun ministerin palkka ja sen myötä tulevat edut kilahtaa tilille.. näkeehän tuon jo halituksen toimista muutenkin.
- Pankin juoksupiika.
"" Arhi on taidettu painostaa tehtävään joka on hänelle ilmeisen vastenmielinen.""
Voisin hyvin kuvitella että petollinen Arhinmäki itse tulee menemään jonkin tällaisen hätävalheen taakse. Varmaan tällainen Arhinmäen uusi hätävalhe kuullaan pian kun EVM-äänestys on käyty.
Jos Vasemmistoliitossa olisi olemassa sellainen sisäinen porukka joka painoistaa Arhinmäkea EVM-asissa, niin kyllä tällaisesta olisi tihkunut tietoja ulospäin.
Puolueessahan oli 2 henkilöä jotka ehdottomasti vaativat Arhinmäkeä pitämään ennen vaaleja kerrotun poliittisen linjan. Sen asian joka tuossa ketjun alkupään linkissä Arhinmäen Eduskunnassa pitämässä vaativasävyisessä puheessakin sanotaan.
Nämä kaksi henkilöä joutuivat eroamaan puolueesta, ja perustamaan oman 2-hengen eduskuntaryhmänsä. Arhinmäki puolestaan pomppasi ministeri-Audin takapenkille istumaan.
Vasemmistoliitto on nyt todella, todella kaukana asioista, joilla puolustettaisiin pienituloisen ihmisen ja eläkeläisten asioita. Arhinmäki on nöyrästi myynyt itsensä piiaksi pankkiireille, suurpääoman kuuliaiseksi palvelustytöksi.
Tällaista, näin räikeää työväenluokan petturuutta ei pidä missään tapauksessa katsoa läpi sormien. - Tyhmä Suomen kansa
takaa sen, että vastuuseen EI joudu. Ei ikinä.
Ainoa vastuu poliitikoilla on se, minkä kansa antaa vaaleissa.
Kun media on saatu halilntaan, niin kansa ´omasta tahdostaan´ kannattaa kurjistajiaan.
Tämä on fakta, ja siksi mikään ei muutu. Kärsikää, se on teidän osanne, mutta älkää valittako. - meneeyliymmärryksen
Katsoin tuossa Urpilaisen haastattelua ja hän sanoi että koska eurooppa on
demokratia niin päätöksille pitää olla kansalaisten antama oikeutus.
Minun tietojeni mukaan ei meiltä ole kysytty, riittääkö suomen hallitukselle
että muut euromaat ottavat ihan mielellään rahaa vastaan suomelta.
Kuinka kehtaa ihan hymyillen kertoa valheitaan?
Ei kyllä haastattelija kysynyt mitään EVM:stä, ikäänkuin sinne ei joutuisi
antamaan rahaa. - hu huuu
sekasin kuin seinäkello ,puhui itsensä pussiin.
sanoi että espanjanpankkeja tuetaan että ei valtiokaatuis.
eikö se pitänyt olla juuri toisinpäin. - Ohjetta tuli kyllä
" Katsoin tuossa Urpilaisen haastattelua ja hän sanoi että koska eurooppa
on demokratia niin päätöksille pitää olla kansalaisten antama oikeutus."
Kansalaiset NIMENOMAISESTI sanoivat, ja suorastaan HUUSIVAT Urpilaisen korvaan ennen viime kevään eduskuntavaaleja, että EI ENÄÄ LISÄÄ TUKIRAHOJA EUROOPPAAN.
Kansa huusi, ja käytti vielä Perussuomalaisia vaatimuksillensa lisä-äänitorvena.
Urpilainen itse lupasi YouTubesta löytyvissä nauhoitteissa äänestää Euroopan lisätukemisia vastaan. Nimenomaan Urpilainen lupasi.
Kansa on kyllä varmasti haluamisensa ja tahtonsa vaaleissa ilmaissut. Meillä Suomessa vain ei ole olemassa sitä demokratiaa.
Urpilaiset, Arhinmäet ym. valehtelevat, ja pettävät kansalaisia päin näköä.
Pahasti lihomaan päässeen Urpilaisen on aivan turhaa taivastella nyt. Kansalaisilta on ohje tullut, mutta Arkadianmäellä edustajamme eivät seuraa ja noudata niitä kansalta tulleita selkeitä toimintalinjoja ja ohjeita.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341947Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.28891- 69855
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?259732Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r64717- 10696
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132673- 26649
- 77648
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.201640