Löysin tilaston Alankomaalaisten asevelvollisuuden keskipituuksista 1860-1983.
Vuonna 1860 miespuolisten alokkaiden keskipituus oli 164 cm, vuonna 1900
169 cm, vuonna 1983 oli keskipituus jo 182 cm.
Miten pitkä mahtoi olla Joseph Smith? Hänen kuolinnaamionsa on säilynyt, mutta mitattiinko pituutta?
Joseph Smith Junior syntyi 23. joulukuuta 1805. Tästä voisi päätellä, että hänen keskimääräinen pituutensa on ollut 160-165 cm.
Profeetta Joseph Smith Juniorin pituus?
8
77
Vastaukset
- Pirkko
Valokuvien perusteella kohtuullisen hauskaneivät reikäiset, mustuneet tai osa puuttunut, niin on varmaan ollut naisten mieleen.
Tukan väri on valokuvassa musta, mutta hänestä maalatuissa muotokuvissa esiintyy myös brunettina ja keskivaaleana. Silmien väriä on vaikea valokuvasta päätellä, epäilen että on ollut ruskeasilmäinen, mutta jälleen tässäkin vaihtelua muotokuvissa, maalattu siniset tai siniharmaat silmät profeetan päähän.
Pituutta on vaikea arvailla, jos häntä ei ole mitattu. Paino vaikuttaa nuoruudenkavissa normaalilta, vasta vanhemmitenhan miehillä on taipumus lihota keskivartalosta.- Pirkko
Nyt tuli outoja virheitä, tarkoitin profeetan hampaita, että toivottavasti olivat ehjät. Sellainen vaikuttaa paljon ulkonäköön.
- Ainakin...
Sen pituinen se.
- Sivusta seuraava
Tilastofriikille:
Ephraim Hatch'in tekemien tutkimusten mukaan suullisista kuvauksista ja maalauksista Joseph Smith oli vähintään 6 jalkaa pitkä (182.8 cm) ja painoi 180-220 lbs:n välillä eli 82 -99 kg.n välillä.- Tilastofriikki
Mielenkiintoista! Arvelinkin, että hänen on täytynyt olla aika pitkä. Åituuden on todettu olevan suureksi eduksi maailman johtajille. Tämän voi edelleen huomata poliitikkojen ryhmäkuvista. On vain muutamia poikkeuksia yleisestä säännöstä, tunnetuin lienee Napoleon Bonaparte.
Tarpeeksi pituutta ja hyvät hampaat, siitä se lähtee :)
- ...
Smithin juniori lienee ollut riittävän pitkä, kun niin monelle kelpasi...
- leo4must
Joseph Smith Jr. oli n. 183 cm pitkä, Hyrum, hänen veljensä n. 180 cm ja hänen isänsä Joseph Smith Sr. oli heistä pisin n. 188 cm. Kaikki tuohon aikaan poikkeuksellisen pitkiä miehiä. Asiasta löytyy paljon dokumentteja eli pelkkään arvailuun ei kannata tukeuta. Esim. http://www.josephsmithacademy.org/wiki/joseph-smith-physical-characteristics/
- samarin
Smith oli kuitenkin pienempi kuin muinaiset nefiläiset näkijät ja ilmeisesti Herrallekin Smithin fyysiset mitat olivat ennalta-arvaamattomat.
Smith väitti saaneensa kultalevyjen lisäksi kaksi hopeakehyksiin kiinnitettyä kiveä, jotka olivat kiinnitettynä rintakilpeen. Ensimmäisen näyn kanonisoidun version mukaan "Jumala oli valmistanut ne kirjan kääntämisen tarkoitusta varten."
Lokakuun 2015 Liahonan artikkeli (Joseph-Näkijä) kertoo noista kivistä seuraavaa:
"Niiden sanottiin olevan valkoisia tai läpinäkyviä, ja ne oli laitettu hopeakehyksiin tai -reunuksiin nykyaikaisten silmälasien tavoin ja kiinnitetty suureen rintakilpeen." Tämän kuvauksen perusteella näkemiseen tarvittava väline oli hankalan kokoinen. Joseph Smithin äiti kertoi Josephin irrottaneen kivet rintakilvestä, jotta niitä olisi helpompi käyttää."
FAIR tietää kertoa, että Joseph joutui irroittamaan nuo kivet kehyksistä ja rintakilvestä, koska kehysten väli oli liian leveä hänen silmilleen ja rintakilpikin oli valmistettu suuremmalle miehelle kuin mitä Smith oli.
"Joseph soon disassembled the fixture, the spacing between seer stones being too wide for his eyes. The accompanying breastplate also appeared to have been used by a larger man. " (Fairmormon urim and thummim-artikkelista)
Tässä MAP-taiteilijan näkemys, tosin epätarkka koska kuvassa Jumalan valmistamat työkalut näyttävät sopivan Smithille:
https://www.lds.org/bc/content/shared/content/images/magazines/liahona/2015/10/joseph-reading-gold-plates-barrett_1510664_inl.jpg
Koska Jumalan valmistamat välineet olivat väärän kokoisia Smithille tämä käytti mieluummin mukavuussyistä sitä samaa suklaanruskeaa kiveä jota hän oli käyttänyt myös etsiessään aarteita ja kadonneita esineitä.
Tässä valokuva Smithin kurkistuskivestä, joka on MAP-kirkon hallussa:
https://www.lds.org/bc/content/shared/content/images/magazines/liahona/2015/10/seer-stone-joseph-smith-ensign-liahona-october-2015_1512979_inl.jpg
Onneksi Smith oli tuon kiven löytänyt, sillä Jumala, kun ei tiennyt Smithin kokoa, oli valmistanut liian suuret käännöstyökalut.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 14911191
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1485413Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p424256Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1323622Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska352684Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191916Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1041613Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3601586Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?821459Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311396