ETTÄ HE YHTÄ OLISIVAT

jaikal.se

Jeesus rukoili: "Mutta en minä rukoile ainoastaan näiden edestä, vaan myös niiden edestä, jotka heidän sanansa kautta uskovat minuun, että he kaikki olisivat yhtä, niinkuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa, että hekin meissä olisivat, niin että maailma uskoisi, että sinä olet minut lähettänyt" (Joh 17:20-21).

"Heidän sanansa kautta uskovat minuun". Uskovien yhteys edellyttää uskoa Jeesukseen Jumalan Sanaan. Yhtä oleminen on olemista yhtä Kristuksessa Jeesuksessa Jumalan Sanassa. Kristus Jeesus on Jumalan Sana. Uskovien yhteys, josta Jeesus puhui, on siis Sanassa yhtä olemista. Siksi uskova ei voi olla Jeesuksen tarkoittamalla tavalla yhtä kaikkien uskonnollisten uskoa tunnustavien ihmisten kanssa koska emme ole yhtä(mieltä) Sanasta. Hengellistä yhteyttä ei synny Sanan ulkopuolella.

Koska Jumalan Sana on myös Henki ja elämä, yhtä oleminen Sanassa on olemista yhtä Hengessä. Pyhä Henki yhdistää ihmisiä Sanan kautta Sanassa. Pyhä Henki juurruttaa ihmistä Sanaan. Pyhässä Hengessä ja Sanassa yhtä oleminen on hengellistä yhteyttä jonka alkuperä on Jumalassa itsessään. Siksi uskova on Isässä ja Pojassa. Ihmisten muunlainen yhteys on sielullista, sielujen tasolla tapahtuvaa yhteyttä. Jumalan luoma yhteys Pyhässä Hengessä on syvällisellä tasolla ihmisen hengessä.

Jumalan luoma hengellinen yhteys/ykseys on AINA Isässä ja Pojassa. Hengellisessä yhteydessä on siis aina Isä ja Poika mukana. Hengellistä yhteyttä ei voi olla vain Isässä mutta ei Pojassa. Eikä hengellistä yhteyttä voi olla vain Pojassa mutta ei Isässä. Hengellisestä yhteydestä ei siis voi kumpaakaan jättää pois. Isä ja Poika ovat Yksi Jumala, Henki (Joh 4:24, 1:1, 6:63, 1:10-14). Oikea hengellinen ykseys/yhteys on siis tässä yhdessä Jumalassa; Sanassa ja Pyhässä Hengessä. Tämän yhteyden toteutumista uskovien parissa Jeesus rukoili Joh 17-20-21 jakeissa.

Mielestäni ekumeeninen yhteys on ihmisten rakentamaa ja kuvittelemaa teeskenneltyä yhteyttä. Se perustuu enemmän nöyristelyyn kuin todelliseen nöyryyteen joka perustuu Jumalan Sanaan ja siihen uskomiseen ja sen noudattamiseen. Se ei voi olla tätä syvällistä Hengen yhteyttä joka perustuu Jumalan Sanaan.

Hengellinen yhteys/ykseys alka aina Jumalan Sanasta ja perustuu Jumalan Sanaan Jeesukseen Kristukseen. Jumalan Pojan hyljännyt ihminen ei voi olla yhtä Jumalan Pojan vastaan ottaneiden ja Häntä rakastavien ja kunnioittavien uskovien kanssa. Siksi uudestisyntynyt uskova kokee syvällistä yhteyttä vain toisten uskovien kanssa jotka uskovat samalla tavalla kuin hän itse uskoo.

43

214

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ml213

      Mitään pitkiä jaarituksia tai monimutkaistamatta asiaa, niin JUMALAN tahto on,että he yhtä olisivat ja tätä toteuttivat apostolit silloisena aikana.

      Lapsikin ymmärtää, miten tästä seurasi se todellisuus, että jokaisella paikkakunnalla oli vain yksi todellinen seurakunta ja tätä seurakuntaa nimitettiin paikkakunnan nimellä. Efeso, Korintto, Laudekia jne.....

      Huvittaa ihan miten satuilemalla jaikal pyrkii muuttamaan JUMALAN aivoittaman seurakunnan ja yhtä olemisen.

      No, on siinä mihellä työtä kerrakseen, jos aikaa muuttaa JUMALAN aivoituksia seurakunnasta. Mutta, kaikkea saanee ihminen yrittää?

      • jaikal.se

        Opetuslapset olivat aikaisemmin ennen Jeesuksen kohtaamistaan kulkeneet kukin omilla teillään. Sitten he kohtasivat Jeesuksen joka sanoi heille: "Seuraa minua." Nämä lähtivät seuraamaan Jeesusta Kristusta. Kristus alkoi opettamaan heille hengellisiä asioita. Kristus yhdisti heidät syvällisellä tasolla. Se oli hengellinen yhteys joka perustui taivaasta tulleeseen Jumalan Sanaan jonka he kuulivat ja ottivat vastaan Jeesuksen suun kautta. He olivat nyt veljiä ja sisaria keskenään. Heistä tuli Sanan lapsia ja Sanan palvelijoita. Jumalan Sana yhdisti nämä ihmiset jotka uskoivat, tottelivat ja seurasivat Jeesusta Jumalan Sanaa.

        Nyt Jeesus rukoili että nekin ihmiset, jotka tulevaisuudessa tulevat uskomaan HEIDÄN TODISTUKSENSA kautta JEESUKSEEN JUMALAN SANAAN, saisivat ja kokisivat saman yhteyden toinen toisiinsa ja Jeesukseen itseensä. "että he kaikki olisivat yhtä, niinkuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa, että hekin meissä olisivat,"

        En voi kokea tätä yhteyttä Jeesuksen kieltävän ja häntä polkevan ja jopa pilkkaavan ihmisen kanssa. En vaikka hän pitäisi itseään kovinkin uskovana oikeaoppisena ja hengellisenä ihmisenä. Yhteys kun syntyy Sanassa ja Sanan kautta Pyhän Hengen synnyttämän.

      • 45
        jaikal.se kirjoitti:

        Tärkein se jaikalinkin ymmärryksestä kuitenkin puuttuu, eli se että uskoisit että Jumala todella lähetti poikansa Jeesuksen Kristuksen maanpäälle, eikä itseään.
        Ilman tätä uskoa sinullakaan ei ole pelastusta, ei yhtään mitään.

      • ml2134.

        ""En voi kokea tätä yhteyttä Jeesuksen kieltävän ja häntä polkevan ja jopa pilkkaavan ihmisen kanssa.""

        Koita nyt alentua ja nöyrtyä sen verran, etteikyse oile sinun uskostasi,- vaan JUMALAN aivoituksista, mikä seurakuntaan tulee.

        On yks hailee mitä ajattelet ja mihin uskon, mutta todellisuus on, miten apostolit opettivat ja todeksielivät perustaen yhden seurakunnan jokaiselle paikkakunnalle. Apostolit aina ohjasivat uudestisyntyneet ihmiset samaan joukkoon/seurakuntaan.

        "jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin, ja niin heitä lisääntyi sinä päivänä noin kolmetuhatta sielua. Ja he pysyivät apostolien opetuksessa ja KESKINÄISESSÄ YHTEYDESSÄ ja leivän murtamisessa ja rukouksissa".

        No, se ei todella ole JUMALAN vika, jos et oppinesi mahdolistu olemaan yhtä JUMALAN lapsien kanssa.

        No, punainen lanka on juuri siinä miten uudestisyntyminen yhdistää ja tekee seurakunnan ja sen jäsenyyden. Usko, Jeesus Kristus on Herra. Jos ihminen on ateisti tai muslimi tai muuten uskonnollinen ihminen, niin häneltä puuttuukin tuo yhdistävä usko ja siten myös ykseys/yhtä oleminen ja iloitseminen yhteisestä uskosta.

      • ml213.
        ml2134. kirjoitti:

        ""On yks hailee mitä ajattelet ja mihin uskon,""

        Siis mihin uskot....

        Eihän yhteyttä voi saadakkaan kuin apostolisen opettamasta uskosta Jeesukseen ja pelastukseen.

      • ml213
        45 kirjoitti:

        Tärkein se jaikalinkin ymmärryksestä kuitenkin puuttuu, eli se että uskoisit että Jumala todella lähetti poikansa Jeesuksen Kristuksen maanpäälle, eikä itseään.
        Ilman tätä uskoa sinullakaan ei ole pelastusta, ei yhtään mitään.

        Niimpä. Ei ihmisen osa ole muuttunut vuosituhansien saatossa. Kuten UT ilmenee, niin sen ajan ihmisilläkin oli aivan samat ongelmat uskossan. Ihmisten oli niiiiiiiiiiiiiiiiiiiin vaikea uskoa , että Nasaretin Jeesus on Kristus JUMALAN Poika. Jaikalilla on aivan sama tilanne, ettei hän millään voi alistua opetuksesta huolimatta, että Jeesus on JUMALAN Poika ja JUMALA on Pojan Isä.

        Niin, koko UT ihmeteot ja tunnustet, jotka JUMALA teki Jeesuksen kautta todistaakseen, että asia pitää paikkansa mitä Jeesus opetti ja tähän kulminoitui koko UT sanoma; Joh 20:30...31

        Mutta, ei. Jaiukalin pitää sepustaa omat opinsa ja jaarituksensa ja eitellä niitä netissä ja uskotella JUMALAN muuttavan aivoituksiaan.

      • jaikal.se
        ml213. kirjoitti:

        ""On yks hailee mitä ajattelet ja mihin uskon,""

        Siis mihin uskot....

        Eihän yhteyttä voi saadakkaan kuin apostolisen opettamasta uskosta Jeesukseen ja pelastukseen.

        >>>Eihän yhteyttä voi saadakkaan kuin apostolisen opettamasta uskosta Jeesukseen ja pelastukseen.

      • ml213.
        jaikal.se kirjoitti:

        >>>Eihän yhteyttä voi saadakkaan kuin apostolisen opettamasta uskosta Jeesukseen ja pelastukseen.

        Niin, voit jaaritella vaikka maailman tappiin saaka, mutta JUMALAN aivoittama pelastus,- joka yhdistää ihmiset seurakunnaksi,- ei tule muuttumaan.

        Kyse on siitä havinnoiko ihminen itsessään tämän uskon,- joka on JUMALAN teko ja aivoitus. JUMALAN teko.

        "Sillä jos sinä tunnustat suullasi JEESUKSEN Herraksi ja uskot sydämessäsi, että JUMALA on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut".

        Ihminen, joka tuohon uskoo, ymmärtää miksi JUMALA teki Nasaretin Jeesuksen Herraksi ja miksi JUMALA herätti Jeesuksen kuolleista. Tämä usko on yhdistävä tekjijä kuin laasti yhdistä tiilet yhdeksi tiiliseinäksi/seurakunnaksi. Tämän uskon tekijä on siis JUMALA.

        Asia,- joka ei vaadi edes laaja-alaista ymmärrystä,- vaan uskoa,- jonka tekijä on JUMALA. Tästä voi jokainen lukija havainnoida mikä usko on JUMALAN teko ja mikä taas uskonnollisuuden teko/saattelema.

        Niin, olipa oppikyhäelmän tekijä vaikka itse Paavi. Se on yks hailee. Asia, josta olen tänä päivänä niin varma ja uskoen, ettei toista niin varmaa asiaa ole maan päällä. Nyt vasta alan tajuamaan laajemmin ja syvällisemmin Jesaja 32:4 ilmoituksen sanojen sisällöstä. Ihmeellinen asia ja kompassi matkallani,- tiellä jota kuljen.

        Kun näitä hengellisiä asioita ajattelen ja katson taustapeiliin, ymmärrän että mikäli Pyhä Henki ei selitä Kirjoituksia ihmiselle, hän ei ymmärrä niitä. Raamattu on lukittu kaivo. Vain Pyhä Henki voi ammentaa sieltä ja jakaa uskovalle.

        Minä tuli uskoon 1991. Sitten 2007 kesällä Jumalan käskystä tein valinnan joka johti paikkakunnan muuttoon. Se oli raskas prosessi kun piti muuttaa paikkakunnalta toiselle. Minun tuli saarnata tuolla uudella paikkakunnalla Jumalan Sanaa. Kerran tuolla uudella paikkakunnalla asunnossamme istuessani ja lukiessani Raamattua, Jumalan Henki avasi minulle kolminaisuuden. Tuntui että tuo oppi levitettiin minun eteeni. Kaikki oli täysin selvää. Olin aikaisemminkin lukenut Raamattua ja tutkinut sitä ja luulin ymmärtåäväni kolminaisuutta. Olin jopa opettanut siitä. Mutta nyt minä vasta ymmärsin kuka Isä, Poika ja Pyhä Henki on. Tuo asia avautui Joh 14:18, 23 ja 1 Kor 3:16 ja 2 Kor 6:16, Apt 2:1-4 jakeiden kautta.

        Ymmärsin että olin totellut Jumalaa ja Jumala ilmoitti itseään minulle syvällisemmin kuin Hän oli aikaisemmin ilmoittanut. Kaikki joh 14:23 jakeen Sanan mukaan. Mikäli en olisi totellut ja muuttanut, Jumalan Henki ei ilmeisesti olisi avannut minulle tuota asiaa.

        Pyhä Henki antaa aina ihmiselle ymmärryksen ja uskon, miten Jeesusta jo syntymään liittyen tulee kutsua JUMALAN Pojaksi ja samoin ristinkuolemaan saakka ja aina loppuun saakka kun on suorittanut JUMALAN aivoitta,man ihmisen pelastukisen, jolloin Poika antaa voittamansa valtakunnan JUMALALLE.

        Niin, toki sinä saat ymmärtää minä minä minä minä min' minä minä ja kerran vielä minä sektorilta miten haluat. Narsisimi häiritsee totuuden näkemistä.

        Voi jos ymmärtäist ja uskoisit, miten vain totisen JUMALAN aivoitukset ja niihin uskominen muuttaa ihmistä ja syvältä kuten kokemusperäisesti olen kokenut jonka ympäristö voi havainnoida. YMMÄRRÄTKÖ miten todistettavasti JUMALAN tekemä usko ja siten JUMALAN vanhurkskauttama ihminen muuttuu,- jopa geneettisyyden ohjaukselattan, josta juuri todiste Jesaja 32.

        Teoriat on teorioita,- koska niiltä puuttuu hedelmät /muuttava voima. Maailma on täynnä kirjoja ja oppeja ja niiden kirjoittamisella ei ole loppua.

        Lapsikin ymmärtää, miten JUMALA oli Jeesuksessa ja teki tunnusteot todistaakseen Nasaretin Jeesuksen Kristukseksi,- jonka JUMALA teki Herraksi. Tämä on UT sanoma,- joka ei ilmenny sinun uskostasi jaikal. Muutelet ja JUMALAN ilmoituksia jaarituksiisi sopiviksi. YMMÄRRÄTKÖ todella mitä olet tekemässä???????

        >>>Kaikki joh 14:23 jakeen Sanan mukaan.

        >>>Teoriat on teorioita,- koska niiltä puuttuu hedelmät /muuttava voima. Maailma on täynnä kirjoja ja oppeja ja niiden kirjoittamisella ei ole loppua.

        """Kun näitä hengellisiä asioita ajattelen ja katson taustapeiliin, ymmärrän että mikäli Pyhä Henki ei selitä Kirjoituksia ihmiselle, hän ei ymmärrä niitä. Raamattu on lukittu kaivo. Vain Pyhä Henki voi ammentaa sieltä ja jakaa uskovalle. """

        Oletko niin ymmärtämätön vaiko niin epäuskoinen JUMALAN aivoituksia kohtaan, ettet usko, miten vain ja ainoastaan JUMALAN aivoituksia /ilmoituksia ymmärtäen ja niihin uskoen/luottaen olen saanut niin suuren varmuuden/ terveen itseluottamuksen,- joka vaikutti puhumiseeni/kin.

        Koita ymmärtää, miten JUMALAN aivoituksiin uskominen poistaa ihmisestä epävarmuuden ja tilalle tulee lepo ja rauha.

        Taas uskonnollisuus,- asi joka ei ole JUMALAN aivoitus, niin tämä todellisuudessa lisää epävarmujutta ihmisen alitajuntaan.

        Todellisuudessa hedelmät/vaikutus on kaikessa tärkein asia. Jeesus opetti erityisen hyvän asian eli vain hedelmistään tunnemme JUMALAN aivoituksia liittyen käsitteeseen, miten ihminen kirkastaa JUMALAN ruumiissaan.

        Jos ihminen on teoreetikko jaarittelija ja JUMALAN aivoituksista sivussa, niin tässä jaarituksessa ei ole mitään muuttavaa voimaa. JUMALAN tekemässä uskossa on vain ja ainoastaan se muuttava voima.

      • jaikal.se
        ml213 kirjoitti:

        Minun "heikkouteni" on ehkä siinä että minä pyrin jakamaan sitä hyvää mitä olen Herralta saanut toisille uskoville. Mutta onhan selvää että kaikki eivät kykene ottamaan vastaan. Enhän minäkään ymmärtänyt näitä asioita enkä kyennyt ottamaan vastaan oppia ennen kuin Pyhä Henki tuli ja alkoi opettamaan minulle näitä asioita. Se, mitä ymmärrän hengellisiä asioita ja Raamatun oppeja, sen on Pyhä Henki minulle opettanut.

      • jaikal.se
        ml213 kirjoitti:

        """Kun näitä hengellisiä asioita ajattelen ja katson taustapeiliin, ymmärrän että mikäli Pyhä Henki ei selitä Kirjoituksia ihmiselle, hän ei ymmärrä niitä. Raamattu on lukittu kaivo. Vain Pyhä Henki voi ammentaa sieltä ja jakaa uskovalle. """

        Oletko niin ymmärtämätön vaiko niin epäuskoinen JUMALAN aivoituksia kohtaan, ettet usko, miten vain ja ainoastaan JUMALAN aivoituksia /ilmoituksia ymmärtäen ja niihin uskoen/luottaen olen saanut niin suuren varmuuden/ terveen itseluottamuksen,- joka vaikutti puhumiseeni/kin.

        Koita ymmärtää, miten JUMALAN aivoituksiin uskominen poistaa ihmisestä epävarmuuden ja tilalle tulee lepo ja rauha.

        Taas uskonnollisuus,- asi joka ei ole JUMALAN aivoitus, niin tämä todellisuudessa lisää epävarmujutta ihmisen alitajuntaan.

        Sinun filosofointisi menee minun hilseen yli ja minun "jaaritteluni" menee sinun hilseen ohi.
        Parempi että lopetamme tähän.

      • ml213.
        jaikal.se kirjoitti:

        Sinun filosofointisi menee minun hilseen yli ja minun "jaaritteluni" menee sinun hilseen ohi.
        Parempi että lopetamme tähän.

        ""Sinun filosofointisi menee minun hilseen""

        Niin, ihmettelen edelleen ymmärrystäsi ja erikoisesti ymmärrystäsi JUMALAN vanhurskauden vaikutuksesta ihmiseen. Siis todellisesti.

        Eikö se ole JUMALAN aivoituksien halventamista, jos miellät filosoinniksi sitä, mitä JUMALAN vanhurskaus vaikuttaa ja ilmentyy ihmisessä.

        Vai etkö ole havainnut vanhurskauden vaikutusta itsessäsi?? Asia, joka tulisi olla päivän selvä asia, jos on uudestisyntynyt.

        PS.
        Ymmärrän erittäin hyvin uskosi/ asioiden ymmärtämisesi, mutten itse usko alkuunkaan jaarittelemiin asioihisi.

      • jumalan_pete
        ml213 kirjoitti:

        Niimpä. Ei ihmisen osa ole muuttunut vuosituhansien saatossa. Kuten UT ilmenee, niin sen ajan ihmisilläkin oli aivan samat ongelmat uskossan. Ihmisten oli niiiiiiiiiiiiiiiiiiiin vaikea uskoa , että Nasaretin Jeesus on Kristus JUMALAN Poika. Jaikalilla on aivan sama tilanne, ettei hän millään voi alistua opetuksesta huolimatta, että Jeesus on JUMALAN Poika ja JUMALA on Pojan Isä.

        Niin, koko UT ihmeteot ja tunnustet, jotka JUMALA teki Jeesuksen kautta todistaakseen, että asia pitää paikkansa mitä Jeesus opetti ja tähän kulminoitui koko UT sanoma; Joh 20:30...31

        Mutta, ei. Jaiukalin pitää sepustaa omat opinsa ja jaarituksensa ja eitellä niitä netissä ja uskotella JUMALAN muuttavan aivoituksiaan.

        Nyt osuit naulan kantaan, ml213, kun kirjoitit jaikalista ettei hän voi alistua siihen että "Jeesus on JUMALAN Poika ja JUMALA on Pojan Isä".

        Jaikalin usko kolminaisuuteen on aika paljon erilainen kuin perinteinen kristillinen usko kolminaisuuteen. Hän uskoo että persoona on todellinen kun hän onkin kolme osaa, jonka päässä pyörii kolmen osasen äänet yhtä aikaa ja jotka kaikki leikkivät roolileikkejä toistensa kanssa; välillä Jumalana joka puhuu taivaasta ja valehtelee kun sanoo itselleen:
        "Tämä on minun rakas Poikani johon olen mielistynyt".
        Jaikal uskoo, että Jumala valehteli puhuessaan noin, koska hän uskoo että Jumala on se sama Jeesus josta hän puhui.

        Jaikal uskoo myös niin, että se oli eräänlainen silmänkääntötemppu kun Jeesus laskeutui kyyhkysen muodossa itsensä päälle joka olikin sama Pyhä Henki joka oli hän itse.

        Jaikal uskoo myös, että kun nämä eri osaset puhuvat toisilleen se ei ole suinkaan persoona joka puhuu persoonalle, vaan pikemminkin niin, että se on yksi ja sama persoona joka puhuu itselleen eri roolileikeissä. Kolmena eri osana jotka ovat välillä yhdistettynä ja välillä erillään tosistaan. Välillä hän, Isä, on pilvenhattarassa, katsoo alas itseensä joka onkin Poika siellä alhaalla, ja vakuuttaa puheissaan että Jumala lähetti hänet vaikka hän lähetti itsensä. Ja vakuutti lähettävänsä Pyhän Hengen TOISEN PUOLUSTAJAN, joka onkin hän itse…

        Ja kun Jeesus erämaakiusauksen jälkeen palaa takaisin Galileaan TÄYNNÄ PYHÄÄ HENKEÄ, hän onkin täynnä itseään. Ja kun hän julistaa synagogassa että Jahveh on voidellut hänet julistamaan ilosanomaa köyhille, niin hän onkin voidellut itsensä, itsellään.

        Ja huipentumana Jaikalin vieraassa evankeliumissa on se, että kun Jeesus huutaa ristillä vertavuotavana "Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit", niin hän oli pahasti seonnut ja ainoastaan luuli jonkun hyljänneen hänet, vaikka hän todellisuudessa oli hyljännyt itse itsensä, ja todellisuudessa puhui itselleen eikä Jumalalle.

        Näemme siis selkeällä tavalla Jaikalin opetuksesta, ettei hän usko Isällä olevan Poikaa eikä Pojalla Isää, koska hän luulottelee että kyse on yhdestä ja samasta Jumalasta, sekä yhdestä ja samasta persoonasta joka leikkii tunteillamme ja jopa itsensä kanssa.

        Edellämainittuun käsitykseen olemme tulleet, koska Jaikal uskoo julkisesti, että Jumala on Jeesus, että Jeesus on Jumala, että Jeesus on Pyhä Henki, että Pyhä Henki on Jeesus, että Jumala on Pyhä Henki ja että Pyhä Henki on Jumala.

        Jaikalin sotku tarkoittaa myös sitä, ettei hän usko Isään eikä Poikaan, koska Isä tarvitsee Pojan ollakseen Isä, ja Poika tarvitsee Isän ollakseen Poika. Näin hän on menettänyt sekä Isän että Pojan. Samalla tavalla myös antikristus menettelee oppinsa kautta, sillä hän tulee kieltämään Isän ja Pojan ja julistaa itsensä Jumalaksi. Jaikalin "Jumala" on antikristus, eikä hän kykene sitä edes ymmärtämään.

        Jaikalilla on eri Jumala kuin Raamatun Jumala, joka ei ole koskaan kieltänyt rakkautensa Poikaan tai siihen että hän on mielistynyt häneen. Mutta hän uskoo että kun Jumala sanoi rakastavansa Poikaansa ja olevansa mielistynyt häneen, niin hän sanoikin sen suurella egolla itseänsä kohtaan, ja että hän vain teeskenteli sanovansa sen Pojalleen.

        Ja on toki myös hyvä muistaa, että Jaikal uskoo että Jeesus puhalsi ulos itsensä oman suunsa kautta, kun hän puhalsi ja sanoi opetuslapsilleen:
        "Ottakaa Pyhä Henki".

        Eikä siinä kaikki. Kun Jeesus kuoli ristillä, se olikin sama Jumala joka herätti hänet kuolleista joka herätti itsensä eikä Poikansa. Ei Poikansa, vaan roolileikkinsä, jotta me uskoisimme että hänellä on Poika jota hänellä ei ollutkaan, Sillä hän väittää hänen olevan se sama Poika jonka hän herätti kuolleista.

        Ja kun Jumala lähetti Pyhän Hengen uskoville, Jeesuksen kautta, hän lähettikin itsensä. Tällaiseen hapatukseen Jaikal uskoo. Ja kuitenkin hän haukkuu monia muita "ei uudestisyntyneiksi", "harhaisiksi" ja milloin milläkin nimityksellä koska emme usko tuollaista hapatusta.

        Jaikalin oppi on noussut syvyydestä. Se on antikristuksen oppi. Antikristus on Kristuksen vastustaja. Niin on myös Jaikalin julistama totuus. Hänen oppinsa on asettunut vastustamaan Jeesuksen tervettä oppia jossa hän julistaa Isänsä olevan ainut Jumala (Joh.5:44, Joh.17:3). Hänen oppinsa on väärennetty evankeliumi.

      • jaikal.se
        ml213 kirjoitti:

        Niimpä. Ei ihmisen osa ole muuttunut vuosituhansien saatossa. Kuten UT ilmenee, niin sen ajan ihmisilläkin oli aivan samat ongelmat uskossan. Ihmisten oli niiiiiiiiiiiiiiiiiiiin vaikea uskoa , että Nasaretin Jeesus on Kristus JUMALAN Poika. Jaikalilla on aivan sama tilanne, ettei hän millään voi alistua opetuksesta huolimatta, että Jeesus on JUMALAN Poika ja JUMALA on Pojan Isä.

        Niin, koko UT ihmeteot ja tunnustet, jotka JUMALA teki Jeesuksen kautta todistaakseen, että asia pitää paikkansa mitä Jeesus opetti ja tähän kulminoitui koko UT sanoma; Joh 20:30...31

        Mutta, ei. Jaiukalin pitää sepustaa omat opinsa ja jaarituksensa ja eitellä niitä netissä ja uskotella JUMALAN muuttavan aivoituksiaan.

        Sinä ja jumalan pete annatte väärän todistuksen lähimmäisestänne ja hänen uskostaan. Uskoni ja oppini ovat olleet julkisesti esillä palstalla viimeisten vuosien aikana melko selvästi ja usein. Jokainen voi lukea itse oman julkisen uskontunnustukseni ja todeta itse miten uskon. Sitten ei enää kenenkään tarvitse olla toisen väittämien varassa ja luulla ja väittää mitään valheita minusta ja uskostani. http://www.jaikal.se/48683137

        Sitten minä selitän lisää uskoani yhteen kolmiyhteiseen Jumalaan kolminaisuusteksteissäni. Asiasta kiinnostunut löytää ne kirjoitukset edellä olevasta linkistä.

    • body

      "se että he yhtä olisivat"

      ei onnistu sen takia kun uskova ihminen ei saa olla oma itsensä, vaan pitää olla kuin pakkopaidassa.

      Uskon vapaus ei toimi käytännössä, ei toimi.

      Usko pidetään kuin kollektiivisenä omaisuutena ja pilkunviilaajat pilaavat ihmissuhteet.

      Pahiimpia epäkohtia on kun pitäisi olla samanlainen kuin toiset ja veljensä vartijat ovat toisten reviirillä.

      • jaikal.se

        Ne, jotka uskovat Joosefin poikaan eivät voi olla yhtä niiden kanssa jotka uskovat Jumalan Poikaan. Eivät siis kaikki "uskovat" voi olla yhtä ja kokea yhteyttä. Kyllä heillä täytyy olla yhteinen nimittäjä, nimittäin Jumalan Sana Herra Jeesus Kristus joka on ainoa todellista syvää hengellistä yhteyttä luova Pyhän Hengen Voima ja persoona.

        Ethän sinä itsekkään usko Jumalan Poikaan. Olet samanlainen Jumalan pilkkaaja kuin hekin.

      • jaikal.se
        45 kirjoitti:

        Ethän sinä itsekkään usko Jumalan Poikaan. Olet samanlainen Jumalan pilkkaaja kuin hekin.

        Ottaisit polvesi pois videostasi niin se olis niinko asiallisempaa.

      • lappix
        jaikal.se kirjoitti:

        Ne, jotka uskovat Joosefin poikaan eivät voi olla yhtä niiden kanssa jotka uskovat Jumalan Poikaan. Eivät siis kaikki "uskovat" voi olla yhtä ja kokea yhteyttä. Kyllä heillä täytyy olla yhteinen nimittäjä, nimittäin Jumalan Sana Herra Jeesus Kristus joka on ainoa todellista syvää hengellistä yhteyttä luova Pyhän Hengen Voima ja persoona.

        Jaikal.se. Sinun evääsi on syöty moneen kertaan tällä palstalla. Palaat aina samaan panetteluun, ja sellaisen Raamattu sanoo olevan lähtöisin saa-tanasta.
        Lapsellista jaikal, todella lapsellista.

      • 45
        jaikal.se kirjoitti:

        Ottaisit polvesi pois videostasi niin se olis niinko asiallisempaa.

        Mistä videosta? Et sinä pilkkamalla Jumalaa ja toisia uskovia saa pelastusta.
        Usko se jo.

      • jaikal.se
        45 kirjoitti:

        Mistä videosta? Et sinä pilkkamalla Jumalaa ja toisia uskovia saa pelastusta.
        Usko se jo.

        Siitä videosta jonka olet äsken pannut juutuubiin ja joka oli yhdessä aloitusessa. Siinä videossa missä saarnaat on polvesi edessä aika tökerösti. Ainakin videon alussa.

      • jaikal.se
        lappix kirjoitti:

        Jaikal.se. Sinun evääsi on syöty moneen kertaan tällä palstalla. Palaat aina samaan panetteluun, ja sellaisen Raamattu sanoo olevan lähtöisin saa-tanasta.
        Lapsellista jaikal, todella lapsellista.

        Vai panettelen minä?? Ketä???
        Kuka täällä panettelee jos luetaan kaikki sinun ja minun viestit joita olemme tänne kirjotelleet viimeisen vuoden aikana?

      • 45
        jaikal.se kirjoitti:

        Siitä videosta jonka olet äsken pannut juutuubiin ja joka oli yhdessä aloitusessa. Siinä videossa missä saarnaat on polvesi edessä aika tökerösti. Ainakin videon alussa.

        Mistä videosta oikein puhut. Oletko menettänyt järkesi?

      • jaikal.se
        45 kirjoitti:

        Mistä videosta oikein puhut. Oletko menettänyt järkesi?

        En ole menettänyt järkeäni. Olen ehkä vain erehtynyt.
        Ajattelin sinun olevan lappalainen jukka. Mikäli sinä et ole lappalainen jukka, unohda viestini videosta.

      • lappix
        jaikal.se kirjoitti:

        Vai panettelen minä?? Ketä???
        Kuka täällä panettelee jos luetaan kaikki sinun ja minun viestit joita olemme tänne kirjotelleet viimeisen vuoden aikana?

        No niin jaikal, olen todennut monet kerrat Raamatulla tähän tapaan:

        Luuk. 1:35
        Enkeli vastasi ja sanoi hänelle: "Pyhä Henki tulee sinun päällesi, ja Korkeimman voima varjoaa sinut; sentähden myös se pyhä, mikä syntyy, pitää kutsuttaman Jumalan Pojaksi.

        Lisäksi Jeesusta kutsuttin Joosefin pojaksi Raamatussa.

        Joh. 1:45
        Filippus tapasi Natanaelin ja sanoi hänelle: "Me olemme löytäneet sen, josta Mooses laissa ja profeetat ovat kirjoittaneet, Jeesuksen, Joosefin pojan, Nasaretista".

        Noin sanoo Raamattu. Minä kutsun Häntä raamatullisesti myös Joosefin pojaksi, kuten teki Filippus. Mikset hyökkää hänen kimppuunsa ?

        Mitä Filippus tarkoitti Joosefin pojalla ja mitä sinä tarkoitat Joosefin pojalla. Siinä voi olla suuri ero teidän kahden välillä.

        Luukas todistaa siteeraamassasi jakeessa Jeesuksen syntyperän olevan Pyhästä Hengestä ja siksi Häntä pitää kutsuttaman Jumalan Pojaksi. Samoin Matteus todistaa Jeesuksesta Matt 1:20-25.

        Sinä pyrit todistamaan Jeesuksesta että Hän olisi ollut tavallinen ihminen ja Joosefin Poika. Raamatun evankelistat todistavat Hänet Jumalan Pojaksi koska Hän oli Pyhästä Hengestä ts. Jumalasta siinnyt eikä miehen siemenestä.

        Jaikal. Kuten sanoin, Filippus kutsui häntä Joosefin pojaksi. Niin ilmoittaa Raamattu.
        ja toiseksi, ilmeisesti sinulla on dementia, koska olen ainakin sata kertaa ilmoittanut Raamatun todistuksella, mistä Jeesus oli lähtöisin, kuka Hän oli, mitä Hän teki ja kenen käskystä.

        Lue tämä nyt niin tarkkaan, ettet enää kirjoittele soopaa.

        Luuk. 1:35
        Enkeli vastasi ja sanoi hänelle: "Pyhä Henki tulee sinun päällesi, ja Korkeimman voima varjoaa sinut; sentähden myös se pyhä, mikä syntyy, pitää kutsuttaman Jumalan Pojaksi.

    • body

      Jeesus ei kirjoittanut dokmeja, ei kirjoittanut sen takia ettei uskosta tulisi IDEOLOGINEN temmellyskenttä.

      Mutta niin vain kävi että Paavali sen konnuuden teki ja hän kirjoitti sellaisen "piikkilankauskon" josta ei ehjänä selviä ja aina kun Paavalia kopioidaan, RIITA ON VALMIS.

      Se on tosiasia, USKO EI VOI YHDISTÄÄ, ja se käy ilmi Jeesuksen rukouksesta, hän oli huolissaan evankeliumista.

      USKO ON IDEOLOGIA ja Ne jotka Paavalin oppia edustavat, eivät suvaitse muita oppeja.

      HE EI VOI OLLA YHTÄ, EIVÄT VOI.!

      • jaikal.se

        Paavalin oppi on Jeesuksen oppi. Paavali sai oppinsa Jeesukselta Kristukselta. Sen hän sitten kirjoitti kirjeissään.

        Minun kokemukseni todistaa myös Jumalan Sanan ja Pyhän Hengen yhdistävän ihmisiä. Ennen uskon ratkaisua minulla ei ollut mitään tarkoitusta liittyä helluntaiseurakuntaan. He olivat mielestäni harhaoppisia hihhuleita joita minun tulisi välttää. Mutta sitten tein Jumalan MINULTA vaatiman ratkaisun. Jättäydyin helluntaiseurakunnassa Hänelle JUMALAN KÄSKYSTÄ. Sen jälkeen huomasin että helluntailaiset ovat minun rakkaita sisaria ja veljiä. KUKA SEN MINULLE SANOI? Helluntailaiset rakastivat minua ja minä heitä. Olimme yhtä Kristuksessa Jeesuksessa. Tätä yhteyttä ei meillä ollut ennen jättäytymistäni. Tuon yhteyden loi Jumala Sana ja Pyhä Henki heti kun minä nöyrryin Jumalan edessä ja tein Hänen pyytämänsä sanan mukaan ja antauduin Hänelle Hänen tahtomallaan tavalla.

        HENGELLINEN SYVÄ YHTEYS ON JUMALASTA.
        Se syntyy Sanasta ja sen tottelemisesta. Pyhä Henki yhdistää Sanaan uskovat ja sitä tottelevat yhdeksi Jumalan laumaksi. He ovat Jumalan Sanasta, Pyhästä Hengestä ja Jumalasta, syntyneitä Jumalan lapsia. Samoista vanhemmistä syntyneet ihmiset ovat sisaria ja veljiä keskenään ja rakastavat toisiaan.

        Paavali omi evankeliumin ja nyt kristikansa kumartelee paavalilaista oppia.

        Paavali mm. sanoi " vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille evankeliumia vastoin sitä mitä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu..

        Tuo on selvästi opin ja ideologian omistamista/ tyrannisointia ja joka ei siihen taivu, se on menoa se.

        Ei edes Jeesus sanonut noin. ei sanonut , mutta kun " oikean opin " edustaja pääsee vauhtiin, niin tuotakin kuulee.

      • ekivaari
        body kirjoitti:

        Paavali opetti selvästi, että meillä on vain ja ainoastaasn yksi Jumala,
        joka on Isä;

        1. Kor. 8:6
        "niin on meillä kuitenkin ainoastaan yksi Jumala, Isä, josta kaikki on ja johon me olemme luodut, ja yksi Herra, Jeesus Kristus, jonka kautta kaikki on, niin myös me hänen kauttansa."

        Ef. 4:6
        "yksi Jumala ja kaikkien Isä, joka on yli kaikkien ja kaikkien kautta ja kaikissa."

      • jaikal.se
        ekivaari kirjoitti:

        Voisitko ekivaari ottaa lomaa palstakirjoittelusta. Nyt kun on kesä, linnut laulaa ja luonto on puhjennut uuteen elämään, Jumala sallii sinullekin lomaa. Mene nyt luonnon keskelle ja nauti siitä. Se on paljon hedellisempää sinulle ja meille kaikille.
        Minä lähden nyt ulos naaattimaan luonnosta, niin,..... mutta se ruohonleikkuu.......... aijaiiiiii!!!!

        Häiritseekö se sinun ruohonleikkuuta, jos minä samaan aikaan kirjoitan nettiin? Ruohonleikkuusi ei minua häiritse, enkä edes arvostele sen hedelmällisyyttä tai hedelmättömyyttä. Jumala pitää hyvää huolta kukista ja ruohostakin; Tänään se leikkurilla leikataan ja huomenna jo uuniin tai lehmän suuhun heitetään, [Matt.6:30; Luuk.12:28 ]

        Jesaja 40
        6 'Ääni sanoo: "Julista!" Toinen vastaa: "Mitä minun pitää julistaman?" K a i k k i - l i h a - o n - k u i n - r u o h o, - ja kaikki sen kauneus kuin kedon kukkanen:
        7 ruoho kuivuu, kukkanen lakastuu, kun Herran henkäys puhaltaa siihen. Totisesti, ruohoa on kansa.
        8 Ruoho kuivuu, kukkanen lakastuu, mutta meidän Jumalamme sana pysyy iankaikkisesti. "

      • ml213.
        jaikal.se kirjoitti:

        Voisitko ekivaari ottaa lomaa palstakirjoittelusta. Nyt kun on kesä, linnut laulaa ja luonto on puhjennut uuteen elämään, Jumala sallii sinullekin lomaa. Mene nyt luonnon keskelle ja nauti siitä. Se on paljon hedellisempää sinulle ja meille kaikille.
        Minä lähden nyt ulos naaattimaan luonnosta, niin,..... mutta se ruohonleikkuu.......... aijaiiiiii!!!!

        Jaikalin lie vaikea ymmärtää ja nähdä, miten ihmiset elää erilaisissa olosuhteissa ja tilanteissa. Toisella liikuntakyky on heikohko ja toisella taas erinomainen. Toinen taas työtön tai eläkeläinen ja toinen työssä. Vuoro tai päivätyössä. Toinen sairasteleva ja toinen taas terve.

        Sekin tulee huomioida,- miten kaikella on oma aikansa ja tämäkin vaikuttaa moniin asioihin /ajan käyttöön.

        Niin, eikö ole yks hailee miten ihmiset kuluttavat aikansa kunhan pyrkivät tekemään JUMALAN tahdon ja olemaan siten elämässä kiinni ja omaamaan hyvän / kiitos mielen. Voiko edes ihminen kuluttaa liikaa aikaansa JUMALAN ilmoituksia pohtiessa? Ongelmat muodostuvat siitä kun loittonee JUMALAN aivoituksista.

    • lappix

      Jaikal. Niin mutta kun oppisi ei olekaan Jeesuksen oppia vaan kirkon oppiväärennöksiä. Tottakai näennäisesti sellainen porukka joka on YHTÄ keksimässään opissa ovat mielestään Jumalan laumaa. Mutta se on vain heidän luulo.

      • jaikal.se

        Minun oppini ei voi olla minkään kirkon oppiväärennöksiä.
        Tämä siitä yksinkertaisesta syystä koska minä en ole tutustunut minkään kirkon oppeihin enkä tunne niitä. Mutta Raamattuun olen tutustunut jonkun verran.

    • savonarola

      Nyt osuit hyvin ja ekumeenia upposi ; ) Ole siunattu !!!!

      Mutta nyt tuli kiire !! Pitä jyrsiä maata ennenkuin lähtee töihin.

      Saas nähdä ehdinkö kirjoittaa mitään ennenkuin illalla ???

    • Oikeaa oppia on

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      2005
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      1052
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      878
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      261
      766
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      65
      752
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      14
      735
    7. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      83
      688
    8. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      686
    9. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      213
      673
    10. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      671
    Aihe