Järkyttynyt vanhoillislestadiolaisuudesta

Olen järkyttynyt, nyt kun vl-kristillisyyden salat ja tila ovat paljastuneet.

Se, että suurella äänellä uskovina pitävä kristillinen lahko pitää sisällään näin paljon salattua pahaa järkyttää meitä monia samaan kirkkoon kuuluvia uskovia. Voi kunpa tästä poikisi jotain hyvää.

On ahdistavaa kuulua samaan kirkkoon. Itsensä ylentävät kristityt ovat häpeä.
7409
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

kerro toki enemmän? :O

Äänestä
  • kerro sinä kun tiedät enemmän:)

    Äänestä

Ei kannata järkyttyä mistään saatanan hallinnassa olevan lahkon tapahtumista.

Äänestä

En ihmettele ollenkaan, että tällaisia rikoksia, kuten pedofiliaa löytyy vl-liikkeestä.

Pedofilia perustuu heikoimpien alistamiseen. Pedofiili saa nautintoa seksuaalisesta alistamisesta.

Äänestä

Usko Kristukseen alistaa kuuliaiseksi Kristuksen sanalle.

Joh. 14:24-27

Joka ei minua rakasta, se ei pidä minun sanojani; ja se sana, jonka te kuulette, ei ole minun, vaan Isän, joka on minut lähettänyt.

Tämän minä olen teille puhunut ollessani teidän tykönänne.

Mutta Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä on lähettävä minun nimessäni, hän opettaa teille kaikki ja muistuttaa teitä kaikesta, minkä minä olen teille sanonut.

*) Rauhan minä jätän teille: minun rauhani - sen minä annan teille. En minä anna teille, niinkuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko murheellinen älköönkä peljätkö.


Usko vanhoillislestadiolaisuuteen, Kristuksen sijasta, alistaa kuuliaisiksi ihmisopeille, omanvanhurskauden perk'eleen
tuomioille, lain kovuudelle.

Äänestä

Sanoja niin mutta entäs ne teot?
Raamatussa ei ole mainittu VL kauhutekoja eihän. Järkyttävää ja jopa iljettävää lahkon toiminnasta saa lukea. Loppuuko ihmisen kyky kommunikoida kun jatkuvasti raamatunlauseita heittelee.
Ei voi olla nykypäivänä enää niin tolloa porukkaa että tälläiselle tielle lähteen. Ensin tehdään kauheuksia ja sitten saltaan ja viimeeksi heitetään ohjeita muille.
Ei tarvitse heitellä meille ja kun itse niitä tarvitsette lukakaa ja toimikaa niitten mukaan.. Ymmärrät kai että pyhä henki = omatunto ihmisellä. Teillä siis ei voi sitä olla. Maailmassa ei voi miljardien ihmisten keskuudessa olla vain teillä pyhä henki.
Saa ajatella joskus jopa suotavaa.

Äänestä

Kyllä lestadiolaisuus on niin hullua toimintaa.. Koko ajan tulee yhä enemmän esiin näitä hyväksikäyttöjä. Sitten vaan vähän nuhdellaan omissa pienissä piireissä. Vankilaan sellaset sairaat ihmiset kuuluis eikä kasvattaan lisää perhettä. Siksipä sitä perhettä varmaan pitää niin paljon kasvattaa, et saa lisää ahdisteltavia. Hyi helvetti!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Järkyttynyt kirjoitti:

Olen järkyttynyt, nyt kun vl-kristillisyyden salat ja tila ovat paljastuneet.

Se, että suurella äänellä uskovina pitävä kristillinen lahko pitää sisällään näin paljon salattua pahaa järkyttää meitä monia samaan kirkkoon kuuluvia uskovia. Voi kunpa tästä poikisi jotain hyvää.

On ahdistavaa kuulua samaan kirkkoon. Itsensä ylentävät kristityt ovat häpeä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu