Enpä olisi uskonut,

Takso Tusta

että Kepujohto on noin median vietävissä.
Kyllä nyt tosiaankin huolettaa Keskustan tulevaisuus kun meni tuollaiset valinnat ttkemään.
Eivät huomioineet sitä tosiasiaa, että suuret ikäryhmät ovat nyt vasta valistuneita poliittiseen ymmärrykseen, ja ovat se suuri ratkaisijaryhmä tulevissa vaaleissa.
Jossitteluhan on nyt aivan turhaa, mutta monta tuhatta kepuääntä meni tulevista vaaleista ehkäpä persuille kun Sipilän johtoonsa valitsivat.

Täytynee nyt alkaa jo uskomaan, että kepulaiset ovat jotensakin yhtä ääliötä porukkaa kuten demaritkin.

Väyrynen oli juuri saanut suurella työllä haalittua uusia Keskusta-äänestäjiä kun sitten nuo kiäriäis kiviniemi kaunistot hylkäävät parhaimman äänestyskohteen.

Jotensakin harmistunut olen maamme tulevaisuuden puolesta, sillä nyt on kyllä keskiryhmittymän melko vaikeaa saada porvarijoukoille lyötyä kiilaa rattaisiin, kun noin tekivät.

Toki minä ymmärrän, että nyt on demu-, kokoomus. ja persuleirissä suut messingillä, kun saivat myyräntyölleen näkyvyyttä.

Minusta politiikka on mennyt jotensakin kuin kilpaurheiluksi, jossa rosvot kilpailee keskenään kuka kusettaa kansaa eniten.

Tuo on omiaan antamaan sykäyksen jäädä nukkumaan äänestyspäivinä, kuin myöskin luo noille ketkuileville poliitiikoille liikkumatilaa harrastaa rötöstelyjään entistäkin räikeämmin.

Kaipaan todella menneitä aikoja politiikassamme, ja nyt nuo viimeisetkin toiveet voinee Väyrysen myötä heittää unholaan.

Nyt harkituttaa suuresti, annanko enää ääntäni seuraavissa vaaleissa ollenkaan, koska olin varautunut jo uudeksi kepulaisäänestäjäksi Väyrysen myötä.

Lievä pettymyshän tuo valinta minun kohdallani oli, mutta kuitenkin tulen jatkossakin jättämään rosvodemut rauhaan ääneni puolesta ainakin.
Kunhan vain ei nyt sitten Kokoomus keräisi exiään takaisin. Tuskinpa nykypolitiikallaan ainakaan.

Toivon edelleenkin vahvaa Keskustalaistumista, sillä muuten maamme on sortuva kapitalistisen tuhon ja kurjuuden tielle.

Väyrynen tulee vielä ehdolle eduskuntavaaleissa aivan yhtä varmasti, kuin kapi ukko päivystää palstalla poistumisuhkailuistaan huolimatta. No eihän Väyrynen nyt olekkaan vielä luvannut poistua, ja se erottaa miehen sanan hame-kapin sanasta.
Kapihan on suuressa viisaudessaan antanut narsismileiman Väyryseenkin, joten siinä he saavat olla samankaltaisia, koska onhan kapi mainostanut itseään suurena psykologinakin.

2

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ei uusia äänestäjiä

      Sama meno jatkuu ja Sipilä piti hyvin mielenkiintoisen avauspuheen, että eikös sitä alkajaisiksi kepussa haukuta muut ja sitten perään oma väki...mitähän hyvää kepussa voi ulkopuolisen silmin enää ollakaan?


      Keskustan puheenjohtaja Mari Kiviniemi on haukkunut hallituksen kuntalinjan puoluekokouksen avauspuheessaan Rovaniemellä.

      Keskustan uusi puheenjohtaja haukkui heti hallituksen pystyyn Keskustan tuore puheenjohtaja Juha Sipilä hyökkäsi ensimmäisessä linjapuheessaan rajusti hallituksen kimppuun. (selvästi yhden kauden mies, jos edes yhden)

      Vanhanen haukkui EU:n komission sokeriratkaisusta Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) arvostelee jyrkästi EU:n komissiota epäoikeudenmukaisuudesta unionin sokeripäätöksessä.

      Oppositio haukkui kehyspäätöstä Hallituksen tuore kehyspäätös sai oppositiolta arvostelua eduskunnan torstain kyselytunnilla. Keskustan puheenjohtaja Mari Kiviniemi puolestaan arvosteli erityisesti kuntien valtionosuuksien leikkaamista.

      Keskusta haukkui hallitusta hoitomatkojen pidentämisestä Keskustan mielestä hallituksen sairaanhoitoratkaisu lisää epätasa-arvoisuutta terveyspalvelujen saannissa. Oppositiopuolueen mielestä hallitus avaa ennen näkemättömän kisan terveydenhoidon rahoista. Keskustan kansanedustaja ennustaa pörssiyhtiöitä kisan voittajaksi.

      Paavo Väyrynen löysi taas uutta haukuttavaa. Mitä lähemmäs keskustan puoluekokous tulee, sitä kipakamman kitkeriksi käyvät kunniapuheenjohtaja Paavo Väyrysen kommentit. Väyrynen on jo ehtinyt nimittää mieleisensä puoluejohdon, perustaa uuden lehden ja nyt haukkua keskustan eduskuntaryhmässä jylläävät ”kuppikunnat”.

      Ministeri Anttila haukkuu kokoomusta irtiotoista Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila (kesk) arvioi, että kokoomus kerää poliittisia pisteitä irtiotoilla hallituksen päätöksistä. Anttila luonnehtii hallituksen toimintaa kolumnissaan Forssan Lehdessä sunnuntaina.

      Kääriäinen haukkui Kiviniemeä. Puheenjohtajakisassa ehdolla olevat Mauri Pekkarinen ja Paavo Väyrynen kertovat MTV3:lle, että Kiviniemen ratkaisu tuli yllätyksenä. Seppo Kääriäinen ei puolestaan säästellyt sanojaan
      - Se heitto oli virhemarginaalin sisällä. Kun kuulin perustelun, en ollut uskoa silmiäni. Eihän galluptulos voi olla perusteluna näin merkittävälle päätökselle. Odotan, että hän sopivassa vaiheessa kertoo vähän enemmän ja tarkemmin ilmeisen nopean ratkaisun perusteet, Kääriäinen sanoo Yle Uutisille.

    • Koita jo päättää

      että oliko se etelän metian, demarien, kokoomuksen vain persujen syytä, että Väyrysestä ei tullut kepun puheenjohtajaa. Nekö yhdisti voimansa Sipilän valitakseen? Eikös ne kaikki siellä kokouksessa olleet kepulaisia? Vai kapin syytäkö se lopulta oli? On se sitten mahtava vaikuttaja. Erkkikään ei ota selvää, mitä haluat sekavassa sepustuksessasi sanoa.

      ”Tuo on omiaan antamaan sykäyksen jäädä nukkumaan äänestyspäivinä, kuin myöskin luo noille ketkuileville poliitiikoille liikkumatilaa harrastaa rötöstelyjään entistäkin räikeämmin.”

      Eikös Sipilän tultua valituksi päinvastoin ne ketkuilevat ja rötöstelleet kepupolitiikot saaneet nokilleen kepun parhaimmistolta eli kokousedustajalta, kun valitsivat johtajakseen niissä tyypillisissä kepuketkuiluissa ja rötöstelyissä ryvettymättömän miehen?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4028
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2891
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2310
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1311
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      899
    6. 131
      875
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      844
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      811
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      756
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      750
    Aihe