Kuusi miestä tulee ja tappaa kaikki ne joilla ei ole otsassa merkkiä näkyvillä. Näitä tapettavia riittää sillä 99,9% ihmisistä eivät ole jehovan todistajia ( ja prosentiosuus vain vähenee).
Kiinnostaisikin kuulla mielipiteitä että kauankohan kuudella hävistysasein varustautunutta miestä joutuu käyttämään aikaa yli 7 miljardin ihmisen tappamisessa?
Miksi suotta merkata jehovan todistajat? Eikö Jumala voisi nostaa todistajat ( nämä ainoat maailman hyvät ihmiset) ylös siksi aikaa kun hän siististi pyyhkäisee nämä 99,9% pikkuvauvoineen päivineen pois. Tuo olisi hieman siistimpi tapa kuin kauhea teurastaminen asein. Ei jäisi niin pahoja traumojakaan todistajille kun eivät joutuisi seuraamaan sitä teurastusta. jumalalle tuo järjestely ei tiettävästi olisi mikään ongelma.
Käsittämätöntä miten jotkut ihmiset voivat omaksua tuollaisen uskomuksen mitä jäljempänä olevassa lainauksessa lukee. On täysin sairasta uskoa ja vielä odottaa että jonain hetkenä kaikki seuraan kuulumattomat teurastetaan. Ja heitä olisi sitten vielä hyvin pieni vähemmistö. Yhtä sairasta on kuvitella että kaikki muut ihmiset pois luettuina todistajat, olisivat pahoja tai pahempia kuin todistajat.
Jos todistajahenkinen todella uskot tuollaiseen järjestelyyn niin toivon että kertoisit millä tavalla on osoitettavissa että maailman parhaimmat ja moraalisimmat ihmiset olisivat vain jehovan todistajia?
"Kun merkitsemistyö on tehty, kuutta hävitysasein varustautunutta miestä käsketään teloittamaan kaikki ne, joilla ei ole merkkiä. - - Mikä tuo merkki on? Se on todiste – ikään kuin paljaassa otsassa näkyvillä oleva merkki – joka osoittaa, että nämä ”lampaat” ovat Jeesuksen Kristuksen vihkiytyneitä, kastettuja opetuslapsia - - Jehovan taivaalliset teloitusjoukot, joita asein varustautuneet kuusi miestä edustavat, tuhoavat pian ne, joilla ei ole kuvaannollista merkkiä." (Vartiotorni 15. heinäkuuta 2008, s. 5, 6)
Ovatko todistajat ainoita hyviä ihmisiä? Jos ovat, miksi?
9
69
Vastaukset
- xvcc
>>"Kun merkitsemistyö on tehty, kuutta hävitysasein varustautunutta miestä käsketään teloittamaan kaikki ne, joilla ei ole merkkiä. - - Mikä tuo merkki on? Se on todiste – ikään kuin paljaassa otsassa näkyvillä oleva merkki – joka osoittaa, että nämä ”lampaat” ovat Jeesuksen Kristuksen vihkiytyneitä, kastettuja opetuslapsia - - Jehovan taivaalliset teloitusjoukot, joita asein varustautuneet kuusi miestä edustavat, tuhoavat pian ne, joilla ei ole kuvaannollista merkkiä." (Vartiotorni 15. heinäkuuta 2008, s. 5, 6)
ei tuollaista diipadaapaa normaali ajatteleva ihminen usko sen enempää kuin jotain koraaniakaan.häpeisin itseäni jos aikuisena uskoisin kaikkia lukemiani satuja tosiksi. - niin?
Heskieliä näköjään luettu?
Merkittyjä eloonjäämistä varten...
-- Seuraavaksi näemme seitsemän miestä – yhden pellavavaatteisiin puetun sihteerin ja kuusi muuta, joilla on hävitysaseet. (Lue Hesekielin 9:1–7.)
Nuo ”kuusi miestä” edustivat Jehovan taivaallisia teloitusjoukkoja, vaikka hän saattoikin käyttää maallisia välikappaleita.
Ne, joiden otsaan ’pellavapukuinen mies’ pani merkin, saisivat osakseen Jumalan säälin, koska he eivät ole olleet myötämielisiä niille kauhistuksille, joita on tehty temppelissä.
”Kuusi miestä” aloittivat teloituksensa temppelissä olevista 70:stä epäjumalia palvovasta vanhimmasta, Tammusta itkevistä naisista ja 25:stä auringon palvojasta. Babylonialaiset surmasivat nämä ja muut Jumalalle uskottomat ihmiset vuonna 607 eaa. - everythingbuttruth
>>Ei jäisi niin pahoja traumojakaan todistajille kun eivät joutuisi seuraamaan sitä teurastusta.
- ylimieliseura
Tuo teksti on aivan sairasta. Jos jehovan tappaisi kaikki pahat ihmiset niin jehovan todistajistakaan ei pelastuisi kuin murto-osa. Sen verran todistajatkin tekevät raamatun kertomia syntejä. Raamatun mukaan jo se, että toivoo toisen kuolemaa on kuin olisi syyllistynyt murhaan, jos yhtään oikein muistan. Monet todistajat odottavat vesi kielellä ei-todistajien kuolemaa.
Tunnekylmyyden määrää voi vain kuvitella niiden todistajien kohdalla jotka saavat ihmisten teurastamisesta sisäistä tyydytystä. Törkeyden huippu on myös seuran tapa mustamaalata ja panetella kaikki ei-todistajat pahoiksi. Mikä ylimielisyys seuraa ohjaakaan.
- - § -
Vartiotorniseuran mukaan ei riitä, että on ns. hyvä ihminen, vaan sen lisäksi tulee tutukia Raamattua ja tehdä Jumalan tahto elämässään, tulee olla "tosi kristitty" ja tulee "palvella oikealla tavalla" Jumalaa.
Tästä oli yksi artikkeli muistaakseni jossakin vuoden 2003 kevään Herätkäässä tai Vartiotornissa. Taisi olla jopa kansikuvan tekstinä?
Käytännön tasolla tämä edelleenkin merkitsee sitä, että tulee alistua Järjestölle ja sen kulloinkin voimassa oleville tulkinnoille kuin ne olisivat itse Jumalan lausumia.
Edes epäilys Järjestön väittämästä roolista ja sen tulkinnoista ei ole sallitua, vaan se on rinnastettu epäilyksi, uskottomuudeksi, ylpeydeksi ja kapinoinniksi itse Jumalaa vastaan kaikkineen mitä se Jumalaan uskovalle merkitsee. Ote yksilöstä on hyvin tiukka.- aina täällä -§-
* Ote yksilöstä on hyvin tiukka.*
jeps-pykäläinenkin on otteessa vielä poispotkittunakin.
kuolemaansa asti. - utrrrururu
aina täällä -§- kirjoitti:
* Ote yksilöstä on hyvin tiukka.*
jeps-pykäläinenkin on otteessa vielä poispotkittunakin.
kuolemaansa asti."jeps-pykäläinenkin on otteessa vielä poispotkittunakin.
kuolemaansa asti"
niin siis muistuttaisin vain tässä yhteydessä että suurin osa lähteneistä on itse eronneita. ja erotetuistakin iso osa on hankkinut tarkoituksella erottamisensa - Vs=> luin
utrrrururu kirjoitti:
"jeps-pykäläinenkin on otteessa vielä poispotkittunakin.
kuolemaansa asti"
niin siis muistuttaisin vain tässä yhteydessä että suurin osa lähteneistä on itse eronneita. ja erotetuistakin iso osa on hankkinut tarkoituksella erottamisensamutta ovat lahkon henkisessä otteessa loppuikänsä.
suursmurffi Meilokin tunnustaa lukevansa Vt-matskua nykyisin
ahkerammin kuin jt-aktiiviaikanaan ;) - 585865858
Vs=> luin kirjoitti:
mutta ovat lahkon henkisessä otteessa loppuikänsä.
suursmurffi Meilokin tunnustaa lukevansa Vt-matskua nykyisin
ahkerammin kuin jt-aktiiviaikanaan ;)"suursmurffi Meilokin tunnustaa lukevansa Vt-matskua nykyisin
ahkerammin kuin jt-aktiiviaikanaan ;)"
Osaatko kertoa miksi sinulla on tarve nimitellä entisiä todistajia?
Ymmärrätkö sinä sitä että motiivi todistajalla ja entisellä todistajalla lukea seuran kirjallisuutta on yleensä aivan eri. Todistaja ottaa kaikki tekstit jumalan viesteinä hänelle. Kun taas seurasta lähtenyt entinen todistaja tutkii niitä kriittisesti.
Ellei entiset todistajat tutkisi seuran kirjoituksia niin kuka toisi esille seuran valheita ja ristiriitaisia kirjoituksia?
Kaiken lisäksi minä joka olen ateisti ja entinen uskova, tutkin vt-seuran kirjallisuutta usein vaikka minulla ei ole koskaan ollut mitään kytköstä vt-seuraan eikä tutuillakaan. Minäkään en tutki niitä siinä mielessä että olisi todistajaksi ryhtymässä. Tutkin niitä seuratakseni millaisilla metodeilla seuran kirjallisuudessa aivopestään jäseniä ja kuinka paljon seura valehtelee tai tekee karikatyyrejä. Kritisoin ja seuraan myös ev-lutteien toimintaa.
Rehellinen havaintoni tähän mennessä on että jehovan todistajien uskonto on yksi vaarallisimmista ja epäterveimmistä uskonnoista suomessa ja se sisältää paljon epäterveitä piirteitä ja ihmisarvon loukkausta.
Ja olet oikeassa että lahkon toiminta jättää pysyvät jäljet. karttaminen on yksi vakavimmista teoista eronneita ja erotettuja kohtaan. sitä paremmalla syyllä entiset todistajat kritisoivat vt-seuraa. ja sitä paremmalla syyllä seuran tavoista pitää valistaa ihmisiä.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341954Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.28919- 69863
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?259736Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r64722- 10704
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132678- 26656
- 78656
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.204647