KUNNIA MENI, MUTTA MAINE KASVOI

Korkein oikeus on tuominnut perussuomalaisten kansanedustajan Jussi Halla-ahon sakkoihin uskonrauhan rikkomisesta ja kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Tuomio tuli vuonna 2008 kirjoitetusta blogikirjoituksesta.

Halla-aho sai 50 päiväsakkoa. Lisäksi hän joutuu poistamaan osia blogikirjoituksestaan.

Sakkoja tuoneessa kirjoituksessaan kesällä 2008 Halla-aho kuvasi islamia pedofiliauskonnoksi. Lisäksi hän kirjoitti, että ryöstely ja verovaroilla loisiminen olisi somalien kansallinen tai jopa geneettinen erityispiirre.

Syyte kiihottamisesta kansanryhmää vastaan oli kaatunut aiemmin Helsingin käräjäoikeudessa ja hovioikeudessa, mutta korkein oikeus tuomitsi Halla-ahon myös kansanryhmää vastaan kiihottamisesta.

Samalla korkein oikeus kovensi Halla-ahon saamaa tuomiota, sillä alemmissa oikeusasteissa tuomion suuruus oli ollut 30 päiväsakkoa.

KKO:n mukaan blogikirjoituksen kuvaukset kansanryhmästä olivat panettelevia ja solvaavia. Lausunnot olivat omiaan herättämään suvaitsemattomuutta, halveksuntaa ja mahdollisesti jopa vihaa.
1261
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Hienoa nähdä, miten Suomi oikeusvaltiona näyttää muille esimerkkiä.

Äänestä
  • Hienoa olla suomalainen !

    Äänestä

  • olet oikeassa kirjoitti:

    Hienoa olla suomalainen !

    Niin on !

    Äänestä

Minä alan muslimiksi ja silloin saan nuoren tytön vaimokseni ehkä 14v :stä alkaen.

Sakkoja tuoneessa kirjoituksessaan kesällä 2008 Halla-aho kuvasi islamia pedofiliauskonnoksi. Lisäksi hän kirjoitti, että ryöstely ja verovaroilla loisiminen olisi somalien kansallinen tai jopa geneettinen erityispiirre.

Tälläisistä uutisia saa lukea jokapäivä. Miksi kieltää tosiasiaa.
http://www.answering-islam.org/suomi/html/lapsimorsiamet.html

http://fi.wikipedia.org/wiki/Afrikan_sarven_merirosvous . Juuri 2008 milloin Halla-aho kirjoitti.
Ei Jussin kirjoitukset olleet kuin totuus ja sitä on monen vaikea käsitellä.

Suomen oikeuslaitos rankaisee lievästi tappaja rattijuoppoja . Täläinen on tekopyhää hurskastelua. Täytyy vain näyttää , että ei meillä oo mitään pedofilia vastaan jos se on sallittu uskontojen piireissä.

Äänestä
  • kerro toki se muslimi suomessa joka menee täällä naimisiin alaikäisen lapsen kanssa? koeta nyt palikka tajuta että ei täällä saa rikkoa suomen lakia. laki kieltää alaikäiseen sekaantumisen. siitä joutuu välittömästi oikeuteen. vai oletko sinä niin sekaisin rasismisi kanssa että selkeä ajattelu on täysin mahdotonta?

    aivan kuten se kieltää esim lähisukulaisten seksin. miksi et puhu siitä kristittynä mitään vaikka raamatussa hehkutetaan sukurutsausta useampaan otteeseen. keiden kanssa aatami ja eevan lapset olivat "sillai"? miten olisi lootin ja hänen tyttäriensä touhut?

    lisäksi sinun pitäisi edes jollakin alkeellisella tavalla ymmärtää, että lähes kaikki muslimivaltiot ovat diktatuurivaltioita. ei niissä saa sanoa mitä haluaa sillä niissä ei ole sananvapautta. jos arvostelet niin saat kuulan kalloosi, kuten nyt syyriassa tapahtuu. tämän vuoksi lainsäädöntä on jäänyt jälkeen nykypäivän tietämyksen ja ihmisoikeusien kanssa. mutta tämä taitaa olla jo aivan liian vaikea....

    ps. mene pummi töihin.

    Äänestä

  • "Minä alan muslimiksi ja silloin saan nuoren tytön vaimokseni"

    Äänestä

ei kukaan persunassea töihin ota.

Äänestä
  • On kyllä huomattu !

    Äänestä

Minäkin huomasin !

Äänestä

Suomalaiset eivät ole rasisteja, kuten eräät persut.

Äänestä

Suomalaiset ovat suoraselkäisiä, paitsi persut.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


KKO TOIMI ! kirjoitti:

Korkein oikeus on tuominnut perussuomalaisten kansanedustajan Jussi Halla-ahon sakkoihin uskonrauhan rikkomisesta ja kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Tuomio tuli vuonna 2008 kirjoitetusta blogikirjoituksesta.

Halla-aho sai 50 päiväsakkoa. Lisäksi hän joutuu poistamaan osia blogikirjoituksestaan.

Sakkoja tuoneessa kirjoituksessaan kesällä 2008 Halla-aho kuvasi islamia pedofiliauskonnoksi. Lisäksi hän kirjoitti, että ryöstely ja verovaroilla loisiminen olisi somalien kansallinen tai jopa geneettinen erityispiirre.

Syyte kiihottamisesta kansanryhmää vastaan oli kaatunut aiemmin Helsingin käräjäoikeudessa ja hovioikeudessa, mutta korkein oikeus tuomitsi Halla-ahon myös kansanryhmää vastaan kiihottamisesta.

Samalla korkein oikeus kovensi Halla-ahon saamaa tuomiota, sillä alemmissa oikeusasteissa tuomion suuruus oli ollut 30 päiväsakkoa.

KKO:n mukaan blogikirjoituksen kuvaukset kansanryhmästä olivat panettelevia ja solvaavia. Lausunnot olivat omiaan herättämään suvaitsemattomuutta, halveksuntaa ja mahdollisesti jopa vihaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu