Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Oma hevonen?

Hevosrakas11v

Olen siis 11 vuotias tooodella hevosrakas tyttö.
Olen harrastanut jo pitkään ratsastusta, ja kilpaillut tallin hevosilla mm. 3 eri estekilpailussa.

Tiedän hevosista aika paljon, osaan hoitaa niitä, osaan ruokkia, ja tiedän, etteivät ne ole mitään pelkkiä leikkikaluja, joiden selässä ollaan. Niilläkin on tunteet, ja ne tarvitsevat kaikenlaista viihdykettä.

Minulla on ollut kokemusta jo hoitohevosesta, jota olen käynyt väh. kerran viikossa hoitelemassa.


Olen puhunut vanhemmilleni siitä, että saisinko oman hevosen. Haluaisin kilpailla omalla hevosella, korkeammalla tasolla kuin nyt, sillä tallin hevosilla en mihinkään kunnon kilpailuihin voi osallistua, vain paikallisiin/ tallin omiin.

Vanhempani sanovat aina, että se, etteivät he halua ostaa hevosta, ei ole rahatilanteesta kiinni, vaan siitä, etten muka osaa hoitaa niitä tarvittavan hyvin enkä tiedä niistä lähes mitään..

Hevosellehan saa täysihoitopaikkoja talleista, jossa ne hoidetaan kaikin mahdollisin tarpeellisin tavoin, eikä tarvitsisi edes itse hoitaa, vaikka tietenkin hoitaisin itse melkein aina kuitenkin.


Miten saisin vanhempani suostumaan?:(

16

222

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • rahatonälykääpiö

      Asenteesi on hyvä, ettei hevoset ole leikkikaluja. Voisit kysyä vaikka opettajaltasi voisiko hän kertoa vanhemmillesi, että osaat. Joskus tosin opettajat eivät ole halukkaita myöntämään oppilaidensa todellista tasoa, koska he eivät halua menettää asiakkaita. Yksi vaihtoehto on suorittaa SRL:n hevostaitomerkkejä, silloin voit todistaa vanhemmillesi, että osaat homman. Ja kyllä täysihoitopaikoissakin tarvitsee itse hoitaa, mutta tietenkin ruokinnat ja tarhaukset jäävät pois yleensä omasta kalenterista. Vähän paha paikka ja kyllähän se itsetuntoa murentaa, kun omat vanhemmat ei usko kykyihin, mutta hekin vain ajattelevat eläimen parasta, joten käännä sekin hyväksi asiaksi ja tee töitä todistaaksesi vanhemmillesi olevasi valmis omistamaan hevosen. Ole myös onnellinen, että teillä tilanne on noin päin, koska se todistaminen on helpomapaa kuin rahan kanssa tuskailu, niinkuin esimerkiksi meillä.

      Ja onnea mahdolliseen hevosenhankintaan. :)

    • _katherine_

      Valitettavasti noin nuori ei voi hevosesta ottaa vastuuta. Olet niin nuori, ettet mitenkään voi tietää hevosista paljoa.

      Kannattaa vielä odottaa muutama vuosi ja käydä ahkerasti ja mahdollisimman usein tallilla opettelemassa.

    • Re 110, He -B

      Aloittaja: Kuinka kauan olet ridannut? Mikä on taso esteissä ja mikä koulussa?
      Mä oon ridannu 9-vuotta ja oon nyt 13-v, mul on yks hevonen jolla kisaan re 110 ja He -B

      • alfatah

        olisi upeaa nahda sut hevosen selassa ja vaik kisaamassa


    • hh

      Itsekkin olen sitä miletä, että kannattaa odottaa vielä muutama vuosi ikäsi takia. Mutta voit vaikka ehdottaa vanhemmillesi vuokra-tai ylläpitohevosta.

    • Sapars<3

      Myös osaomistus hevonen voisi olla hyvä vaihtoehto (puoliks jonku sun tutun tai ratastuskoulun kaa)

    • FWB-tamman omistaja

      noin nuorena oman hevosen hankinta on aika iso riski, sillä varsinkin jos vanhemmat eivät ole hevosihmisiä, etkä voi ottaa noin nuorena niiin isoa vastuuta hevosesta. suosittelen sinulle vuokraamista tai ylläpitoa

      • herrakissaka

        olet vielä hyvin nuori, tulevaisuudessa tulee tekemään tiukkaa opintojen kanssa, sillä energia ja aika menee koulussa. En usko että vanhempasi meinaavat maksaa hevosen kuluja silloinkin kun asut omassa talossa ym. Rahaa tulee palamaan ja paljon. Kehitä hevostaitojasi vielä ja harkitse uudelleen, kun sinulla koulut käyty ja työpaikka.


    • odottele

      Kannattaa ehdottomasti odottaa muutama vuosi! Ja silloinkin ota ensin ylläpitoon hevonen vaikka vuodeksi ja kokeile sopiiko hevonen sinun elämääsi. Toiveet ja muut ovat usein pääässä paljon ruusuisempia kuin todellisuudessa! Ota selvää erillaisista hevosten perrusairauksista.

    • Etoovalmisottaanvastuuta

      Kertoisitko tasosi? Minun tasoni on n. He -B ja re -100cm, mutta minulla ei siltikään ole vielä omaa hevosta. Oletko miettinyt paljon se vaatii? 3krt ruokaa päivässä. Aamulla tarhaan ja illalla sisälle. Liikutus. Madotukset Pari krt/vuosi, kengitykset, karsinan siivous ymym.

      • katherine

        Ratsastuskokemus ei vaikuta hevosen ostoon. Hevoselle saa aina liikuttajan, jos itse ei osaa riittävästi ja tunneilla voi käydä. Oman hevosen kanssa ratsastuksessa kehittyy nopeasti.
        Tärkeämpää on, että osaa muuten hoitaa.

        Täysihoitotallilla ei tarvitse käydä kuin kerran päivässä liikuttamassa hevonen. Hevonen ruokitaan, tarhataan ja karsina siivotaan tallin puolesta. Ensimmäinen hevonen pitäisi ehdottomasti viedä täysihitotalliin (ellei vanhemmat kokeneita hevosihmisiä).


    • Ratsastuskokemuksesta olen samaa mieltä Katherinen kanssa. Siinä sitä parhaiten oppii kun on oma jolla voi harjoitella päivittäin, tietysti lepopäivät huomioon ottaen.

      Täysihoitotallin paremmuutta en välttämättä allekirjoita. Siinä on se hyvä puoli että se ei todellakaan vaadi niin paljon hoidollista osaamista (kuten Katherine sanoikin) ja mahdollistaa siten hevosen hankkimisen hieman aikaisemmin. Mutta se sama asia on myös huono puoli. Keskimääräisessä ratsastuskoulussa ei juurikaan tuota hoitopuolta opi koska kaikki opetus keskittyy ratsastukseen. Jos sitten joku hankkii hevosen ja vie sen täysihoitotalliin koska ei itse osaa kunnolla hevosta hoitaa, hän ei opi edelleenkään, koska talli tekee suurimman osan työstä.

      Onhan täyshoitotalli sikälikin hyvä, että hevonen on huoleton pitää siellä, kun "joku sen hoitaa kumminkin" ja omistajalta säästyy aikaa kun hänen ei tarvitse kuin liikuttaa hevonen. Mutta toisaalta, miksi ottaa hevosta ollenkaan ellei sille ole tarpeeksi aikaa?

      Jos haluaa oppia hoitamaan hevosta täysipainoisesti, niin silloin joku muu kuin täyshoitotalli on luultavasti parempi, koska hevonen on hoidettava itse, ja aina löytyy joku jolta kysyä neuvoa sitten kun itsellä menee sormi suuhun. Hevosen hoito ja ratsastus; molemmat oppii parhaiten oman kanssa tekemällä.

    • annyee

      Siis ei ikä haittaa hevosen hankkimiseen jos osaat hoitaa oikein ja hyvin.Meillä oli eka hevonen ku olin 4 se kyl kuoli.....ratsastin siit asti (taluttaen kylläki) mut sain kaverilt 20.v ruunan 11 vuotiaana ja se on ollu mulla nyt 3 vuotta (eli ite oon 13) ja se on tosi hyvässä kunnossa.Sil on hyvät lihakset ja ei oo läski.Et ei se ikä mitää haittaa hevosen hankkimisee:D a mun kaveri sai ponin 6 v.:nä ja nyt omistaa 3 hevosta (ja saman ponin) ja on maajoukkue tasoa!:D

    • heppakulta

      Mielestäni kannattaisi vain hankkia vielä hoitokokemusta, koska itehä viel oman hepan kaa oppii ratsastaa entistä paremmin, jos vain jaksaa harjoitella säännöllisesti ja käydä vaikka valmennukissa eikä vaan potkia kannuksilla hevosta kylkeen tai lyödä raipalla ... Onnee hevosen hankintaan :D ( itekki mieles oma heppa ja ikää 13 v ) _:F

    • hah haa

      _katherine_

      ''Valitettavasti noin nuori ei voi hevosesta ottaa vastuuta. Olet niin nuori, ettet mitenkään voi tietää hevosista paljoa''

      Tiedän henkilön joka on 6 ja osaa mainiosti ratsastaa yksin itsepäisimmilläkin hevosilla, tarvitsee vain yleensä apua satuloinnissa ja kavioiden nostamisessa. muuten osaa aivan mainiosti.

      Sain oman ponin joskus alle 1v, vaikken sillon osannut sitä kunnolla hoitaa mutta,
      paras oppi on itseopittu!!!!!

      nykyään olen 15v ja huolehdin 6 hevosen päivittäisestä hyvinvoinnista, hepoista 3 on sellaista kenellä itse ratsastan ja lopuilla 3 käy viikonloppuisin ratsastajia.
      ja kaikki elämänsä kunnossa!!

    • kaikkionmahdollistaa

      On mahdollista, että voit ensin ottaa tuntiponin "itsellesi" vähäksi aikaa, ja harjoitella hevosen ylläpitoa. Itse olen 11, ja omistan hevosen. Harjoittelin ensin tuntsarin kanssa, ja se meni hyvin. Nyt kilpailen 100cm:n luokissa ja helpossa A:ssa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      94
      2485
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2173
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      83
      1829
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1621
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1586
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      11
      1565
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      34
      1528
    8. 60
      1396
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      89
      1319
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1254
    Aihe