Sarja-ahdistelija mamun syytteet nurin!

Roihuvuoren sarja-ahdistelijaksi epäillyn syytteet hylättiin oikeudessa

Helsingin käräjäoikeus on hylännyt kaikki syytteet Roihuvuoren ahdistelujutussa. Oikeuden mukaan näyttö ei riittänyt osoittamaan, että syytettynä olisi ahdisteluun Roihuvuoressa syyllistynyt mies.

Oikeus piti tunnistamiseen liittyvää todistusaineistoa liian huterana ja hylkäsi kaikki syytteet.

Miestä syytettiin muun muassa sukupuolisiveellisyyden julkisesta loukkaamisesta, seksuaaliseen tekoon pakottamisen yrityksestä sekä yhdestä raiskauksen yrityksestä. Mies kiisti oikeudessa kaikki syytteet.

Oikeudessa puidut ahdistelutapaukset ajoittuvat viime vuoteen, kesäkuun ja lokakuun väliseen aikaan. Poliisille uhreja ilmoittautui aikanaan yli 20, mutta vain osa tapauksista eteni oikeuteen. Teot vaihtelivat itsensä paljastelusta naisten kourimiseen sekä raiskauksen yritykseen. Ne kohdistuivat kevyen liikenteen väylillä liikkuneisiin naisiin pääosin iltakahdeksan aikoihin.

http://www.mtv3.fi/uutiset/rikos.shtml/2012/06/1564443/roihuvuoren-sarja-ahdistelijaksi-epaillyn-syytteet-hylattiin-oikeudessa

Kultamunan tuntomerkit: Poliisi etsii tapausten johdosta noin 16-21 vuotiasta, 165-167 senttiä pitkää hoikkavartaloista miestä.

Hänellä on lyhyet mustat hiukset, kapeat kasvot, leveät tummat kulmakarvat sekä kapea ja suora nenä. Mies on kotoisin mahdollisesti Iranin, Irakin tai Turkin alueelta. Hän ei tiettävästi puhu englantia.

- Tekijä on seuraillut naisia, puristellut pakaroista, yrittänyt viedä käsilaukkua, käynyt kimppuun ja kuristanut, kerrotaan poliisista.

Tekoja tutkitaan muun muassa raiskauksen yrityksinä.

http://www.mtv3.fi/uutiset/rikos.shtml/useita-naisia-ahdisteltu-roihuvuoressa---poliisi-etsii-nuorta-miesta/2011/10/1412783

Syytön mies?
497
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Suomen oikeuslaitos on pelkkä vitsi!

Äänestä

No jos tuollainen on sallittu heidän kulttuuristaan niin olisihan se rasismia tuomita hänet kulttuurinsa edistämiseen vuoksi,herregud

Äänestä

Suomessa on jo käytössä sharia-laki. Jos imperialistinen islamisti vahingoittaa dhimmiä, kuuluu se tämän "koraanillisiin" perusoikeuksiin.

Jos dhimmi arvostelee imperialistisen islamistin "valtio-oppia", seuraa siitä suomen sharian mukainen rangaistus. (Huom. Halla-Ahon tapaus).

Äänestä

vaarassa, kenian keppi on kiimassa,puska hyökkäystä odotellaan vaan ihan mielenkiinnolla.äänestinkin haavistoa

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vapaalla jalalla! kirjoitti:

Roihuvuoren sarja-ahdistelijaksi epäillyn syytteet hylättiin oikeudessa

Helsingin käräjäoikeus on hylännyt kaikki syytteet Roihuvuoren ahdistelujutussa. Oikeuden mukaan näyttö ei riittänyt osoittamaan, että syytettynä olisi ahdisteluun Roihuvuoressa syyllistynyt mies.

Oikeus piti tunnistamiseen liittyvää todistusaineistoa liian huterana ja hylkäsi kaikki syytteet.

Miestä syytettiin muun muassa sukupuolisiveellisyyden julkisesta loukkaamisesta, seksuaaliseen tekoon pakottamisen yrityksestä sekä yhdestä raiskauksen yrityksestä. Mies kiisti oikeudessa kaikki syytteet.

Oikeudessa puidut ahdistelutapaukset ajoittuvat viime vuoteen, kesäkuun ja lokakuun väliseen aikaan. Poliisille uhreja ilmoittautui aikanaan yli 20, mutta vain osa tapauksista eteni oikeuteen. Teot vaihtelivat itsensä paljastelusta naisten kourimiseen sekä raiskauksen yritykseen. Ne kohdistuivat kevyen liikenteen väylillä liikkuneisiin naisiin pääosin iltakahdeksan aikoihin.

http://www.mtv3.fi/uutiset/rikos.shtml/2012/06/1564443/roihuvuoren-sarja-ahdistelijaksi-epaillyn-syytteet-hylattiin-oikeudessa

Kultamunan tuntomerkit: Poliisi etsii tapausten johdosta noin 16-21 vuotiasta, 165-167 senttiä pitkää hoikkavartaloista miestä.

Hänellä on lyhyet mustat hiukset, kapeat kasvot, leveät tummat kulmakarvat sekä kapea ja suora nenä. Mies on kotoisin mahdollisesti Iranin, Irakin tai Turkin alueelta. Hän ei tiettävästi puhu englantia.

- Tekijä on seuraillut naisia, puristellut pakaroista, yrittänyt viedä käsilaukkua, käynyt kimppuun ja kuristanut, kerrotaan poliisista.

Tekoja tutkitaan muun muassa raiskauksen yrityksinä.

http://www.mtv3.fi/uutiset/rikos.shtml/useita-naisia-ahdisteltu-roihuvuoressa---poliisi-etsii-nuorta-miesta/2011/10/1412783

Syytön mies?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu