http://www.avaruus.fi/uutiset/kosmologia-ja-teoreettinen-fysiikka/stephen-hawking-maailmankaikkeus-voi-selittya-negatiivisella-kosmologisella vakiolla.html
Maailman huippu tason Fyysikkona pidetty Stephen Hawkings, ja hänen Fyysikko kolleegansa ovat esittäneet julkisuuteen löytäneensä mahdollisesti aivan uuden Universumin selitysmallin. Niin uskotteko että Raakkuna kykenee omalla älyllään kumoamaan maailman huippuna pidetyn Fyysikko Stephen Hawkingsin esittämän teorian. Olenhan aikaisemminkin arvostellut tuota rujoa rullatuolissa istuvaa Fyysikkoa raskaamman kerran, ja niin olen jällen osoittava että maailman kunnioittama huipputason Fyysikko on totaalisen väärässä tälläkin kertaa.
Tuo Stephen Hawkingsin johtaman tutkijaryhmän toimesta esitetty teoria on alunalkaen lähtenyt väärällä tavalla liikkeelle, sillä jokaisen Fyysikon perustiedot riittävät suorittamaan tietokoneella erään laskutoimituksen vallitsevien määreiden mukaisesti, jolloin hän sai yllättävän tuloksen aikaiseksi, nimittäin tuo laskutoimitus osoitti että Universumin kosmologinen vakio on negatiivinen. Ja tämä Fyysikon perustietojen varassa tehty laskutoimituksen tulos, on sinänsä varsin erikoinen, sillä aikaisempien Fysiikan määreiden mukaisen laskutoimitusten mukaisesti, tuo vastaava tulos on ollut aina positiivinen. Niin tähän ihmeteltävän päätelmän aikaansaamiseksi ja tarkistamiseksi ei tarvita muuta kuin Fysiikan perustiedot, ja olemassa olevien Universumin määreiden laittaminen tietokoneen laskentaan, ja sama tuloksen tarkistus on mahdollista jokaiselle aidolle Fyysikolle. Ja tämän toteamuksen ja tarkistuksen jälkeen tuo meidän "Aasinpää rullatuolissa" kuvittelee kehittävänsä nerokkaasti jotain aivan ainutlaatuista selviytymistä eteenpäin tutkimustyössään. Ja niinpä tämä Hawkingsin esittämä uusi lähestymistapa Universumin ymmärtämiseksi perustuu hänen esittämällään tavalla yhdistettäväksi aikaisempaan ns. säieteoriaan, ja tällöin tämä Hawkingsin esittämä "Matemaattinen konsti" osoittaisi että hän kykenee rakentamaan omalla tavallaan käsittämänsä Universumin mallin. Ja nyt täytyy huomioida että tuo hänen laatimansa laskutoimitus, eli "Matemaattinen konsti" on kuitenkin aikaisempien Fyysikkojen esitysten mukaan oleva aivan mahdoton suorittaa. Mutta jos hän siinä onnistuu tiedemaailman hyväksymällä tavalla, niin silloin Hawkings olisi todella rakentamassa aivan uuden Universumin mallin. Ja Raakkuna väittää että Hawkings on ainoastaan perustietojen varassa tehdyn tietokone laskelman mukaan oikeassa, että Universumin kosmologinen vakio on todellakin negatiivinen. Mutta oikea johtopäätös tämän perusteella tarkoittaa vasta jotakin, ja sitä Hawkings ei ole osannut lähteä oikealla tavalla suorittamaan.
Niin Raakkuna esittää oman lauselmansa, joka perustuu tuohon jokaisen Fyysikon tietojen, ja olemassa olevien tarkistettavien määreiden mukaan suoritettavaan laskutoimituksen tulokseen, että kosmologinen vakio on todellakin negatiivinen. Tajutkaa, kun se on aina aikaisempien laskutoimitusten mukaan määritelty positiiviseksi. Niin olen varmasti ensimmäinen ihminen maapallolla joka tuo tämän väitteen esiin, että tuo perustavan laskutoimituksen tulos, joka on negatiivinen, niin oikea johtopäätelmä asiasta on tietenkin sellainen että laajentuva Universumimme on vihdoinkin saavuttanut huippupisteensä, eli rajansa, ja nyt on jo alkanut Universumin supistuminen.
Tämä ainutlaatuinen Raakkunan esille tuoma poikkeuksellinen tieto, lähtee nyt Amerikkaan tarkistettavaksi helsingin Yliopiston Professorin kautta, kun toin esiin että Universumissamme on todellakin kaikkien aikojen muutos, ja se ilmenee myös siinä että aikaisemmin todettu Universumin kiihtyvä laajentuminen, on vihdoinkin kääntynyt supistumiseksi. Salut.
Raakkuna haastaa Hawkingsin esittämän teorian.
21
260
Vastaukset
- raakkuna1
Tässä on aikaisemmat esitykseni Stephen Hawkingsia kumotakseni.
http://keskustelu.suomi24.fi/search/s24search/raakkuna1+Hawkings?term_keywords=raakkuna1 Hawkings - raakkuna1
Stephen Hawking tokin tajuaa realiteettien päälle, sen verran että kehoittaa ihmisiä olemaan ottamatta minkäänlaista yhteyttä Ashtar Commands avaruusväkeen.
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2010042511539440_ul.shtml?ref=leiki- Tuotapa tuota
Mitä todisteita hänellä on avaruusväen olemassaolosta ?
Onko kysymys taas vain luuloista, jotka ei koskaan oo olleet totuuden väärtejä.
ja pahimpia uhkakuvia taitaa aiheuttaa ihmiskunnan tulevaisuudelle uuspakanuus ja täysin vieraiden ja toisiinsa sopimattomien kansojen sotkeminen keskenään, sillä se aiheuttaa taatusti saman reaktion, kuin jos joku vieraan heimon kusiainen menee toisten pesälle.
Se on nähty jo historiassa tarpeeksi monta kertaa. Ja on se aika kumma juttu, ettei vieläkään oo saatu vedenpuhdistamoja alkuasukkaille ja muille pakolaisille.
Vaan venäjä ja kiinakin ja pohjois-korea myyvät vain aseita lisää niille konnapäälliköille, ja lupaavat estää yk:ssa muutosvaatimukset.
Joten siinä se uhka on. ja miksei se niin viisas tiedemies osaa ees ajaa ihmisiä parannuksen tekoon, vaan höpisee ihan jonninjoutavia juttuja koko ikänsä, joten johtopäätökseni on, että hän onkin ateisti, elikkä pakana. - raakkuna1
Tuotapa tuota kirjoitti:
Mitä todisteita hänellä on avaruusväen olemassaolosta ?
Onko kysymys taas vain luuloista, jotka ei koskaan oo olleet totuuden väärtejä.
ja pahimpia uhkakuvia taitaa aiheuttaa ihmiskunnan tulevaisuudelle uuspakanuus ja täysin vieraiden ja toisiinsa sopimattomien kansojen sotkeminen keskenään, sillä se aiheuttaa taatusti saman reaktion, kuin jos joku vieraan heimon kusiainen menee toisten pesälle.
Se on nähty jo historiassa tarpeeksi monta kertaa. Ja on se aika kumma juttu, ettei vieläkään oo saatu vedenpuhdistamoja alkuasukkaille ja muille pakolaisille.
Vaan venäjä ja kiinakin ja pohjois-korea myyvät vain aseita lisää niille konnapäälliköille, ja lupaavat estää yk:ssa muutosvaatimukset.
Joten siinä se uhka on. ja miksei se niin viisas tiedemies osaa ees ajaa ihmisiä parannuksen tekoon, vaan höpisee ihan jonninjoutavia juttuja koko ikänsä, joten johtopäätökseni on, että hän onkin ateisti, elikkä pakana.Amerikassa on aikoinaan ollut hyvin vakava hallinnollinen kriisi UFO:jen esiintymisen johdosta, ja on myös tunnettua että Yhdysvaltain Turvallisuuspalvelu on joutunut tekemisiin aidon UFO porukan kanssa, joiden pieni ristelyalus tipahti tunnetulle alueelle, ja tuo oudosta materiaalista valmistettu UFO alus kuitenkin peitettiin ja pimitettiin kertomalla ainoastaan säähavaintopallon tippumisena autiomaahan. Tiedämme myös että osa tuon aluksen humanoidi miehistöstä oli Yhdysvaltain Turvallisuuspalvelun vieraina, ja heidän kanssaan osattiin jopa kommunikoida. Yhdysvaltain virallinen kanta on ollut kuitenkin jatkuvasti kieltävä aina näihin päiviin asti, Ja ei ole kauakaan kun Presidentti Obama antoi lausuntonsa virallisesti esiin tuon asian suhteen.
Tämän lisäksi on olemassa valtavasti ihmisiä Amerikassa ja Mexikossa jotka ovat toimineet kanavointi henkilöinä Ashtar Commands laivueen avaruusväen kanssa. Asia on siis epävirallinen facta, jonka odotetaan saavan vielä virallisen tunnustuksen, joka Yhdysvaltain Presidentin toimesta lausutaan koko maailman ihmiskunnalle. Niin uskon että tämä Suomen lähellä oleva "Itämeren mysteeri" tuo asian kunnolla esille, ja ihmiskunta saa vihdoinkin varmuuden Extra Terrestial ilmiön olemassa olosta. - raakkuna1
raakkuna1 kirjoitti:
Amerikassa on aikoinaan ollut hyvin vakava hallinnollinen kriisi UFO:jen esiintymisen johdosta, ja on myös tunnettua että Yhdysvaltain Turvallisuuspalvelu on joutunut tekemisiin aidon UFO porukan kanssa, joiden pieni ristelyalus tipahti tunnetulle alueelle, ja tuo oudosta materiaalista valmistettu UFO alus kuitenkin peitettiin ja pimitettiin kertomalla ainoastaan säähavaintopallon tippumisena autiomaahan. Tiedämme myös että osa tuon aluksen humanoidi miehistöstä oli Yhdysvaltain Turvallisuuspalvelun vieraina, ja heidän kanssaan osattiin jopa kommunikoida. Yhdysvaltain virallinen kanta on ollut kuitenkin jatkuvasti kieltävä aina näihin päiviin asti, Ja ei ole kauakaan kun Presidentti Obama antoi lausuntonsa virallisesti esiin tuon asian suhteen.
Tämän lisäksi on olemassa valtavasti ihmisiä Amerikassa ja Mexikossa jotka ovat toimineet kanavointi henkilöinä Ashtar Commands laivueen avaruusväen kanssa. Asia on siis epävirallinen facta, jonka odotetaan saavan vielä virallisen tunnustuksen, joka Yhdysvaltain Presidentin toimesta lausutaan koko maailman ihmiskunnalle. Niin uskon että tämä Suomen lähellä oleva "Itämeren mysteeri" tuo asian kunnolla esille, ja ihmiskunta saa vihdoinkin varmuuden Extra Terrestial ilmiön olemassa olosta.Tutustumalla Raakkunan lukuisiin Ashtar Commands esityksiin, tulette varmaankin parempaan käsitykseen asiasta.
http://keskustelu.suomi24.fi/search/s24search/raakkuna1+Ashtar+tid:3353?term_keywords=raakkuna1 Ashtar - raakkuna1
raakkuna1 kirjoitti:
Tutustumalla Raakkunan lukuisiin Ashtar Commands esityksiin, tulette varmaankin parempaan käsitykseen asiasta.
http://keskustelu.suomi24.fi/search/s24search/raakkuna1+Ashtar+tid:3353?term_keywords=raakkuna1 AshtarParhaillaan Yhdysvaltain ja Venäjän sotalaivat ovat valvomassa Suomen edustalla Itämereen tipahtaneen UFO:n tutkimista.
http://keskustelu.suomi24.fi/search/s24search/raakkuna1+It%C3%A4meren+mysteeri+tid:3353?term_keywords=raakkuna1 Itämeren mysteeri - hallava_hevonen
Tuotapa tuota kirjoitti:
Mitä todisteita hänellä on avaruusväen olemassaolosta ?
Onko kysymys taas vain luuloista, jotka ei koskaan oo olleet totuuden väärtejä.
ja pahimpia uhkakuvia taitaa aiheuttaa ihmiskunnan tulevaisuudelle uuspakanuus ja täysin vieraiden ja toisiinsa sopimattomien kansojen sotkeminen keskenään, sillä se aiheuttaa taatusti saman reaktion, kuin jos joku vieraan heimon kusiainen menee toisten pesälle.
Se on nähty jo historiassa tarpeeksi monta kertaa. Ja on se aika kumma juttu, ettei vieläkään oo saatu vedenpuhdistamoja alkuasukkaille ja muille pakolaisille.
Vaan venäjä ja kiinakin ja pohjois-korea myyvät vain aseita lisää niille konnapäälliköille, ja lupaavat estää yk:ssa muutosvaatimukset.
Joten siinä se uhka on. ja miksei se niin viisas tiedemies osaa ees ajaa ihmisiä parannuksen tekoon, vaan höpisee ihan jonninjoutavia juttuja koko ikänsä, joten johtopäätökseni on, että hän onkin ateisti, elikkä pakana.Kun puhutaan totuudesta, niin olkoonkin että se on jatkuvasti laajentuva käsite, mutta kuitenkin totuuden tulee perustua kaikkeen aikaisempaan todelliseen henkiseen tietoon, joka on aina ollut annettuna ihmiskunnan eri kulttuuri aikakausille sopivassa muodossa. Joten totuuden yhteydessä ei ole lainkaan sopivaa puhua fundamentalistisella tietämättömyydellä mistään uuspakanuudesta.
- tsoori
Vaatii paljon haastaa pyörätuolissa oleva lähes puhekyvytön ihminen. Varo, ettei käy huonosti.
- raakkuna1
Tuolla Stephen Hawkingsilla on valtavasti valtaa Fysiikan huippu edustajana, ja hän käyttää tuota arvostettua valtaasemaa luodakseen maailmaan materiaalista käsityskantaa, joka kieltää hengellisyyden realiteetit. Niinpä Raakkunan velvollisuus on suistaa tuo hengellisesti kuollut Fyysikko kokonaan poies korkeasta asemastaan.
- tarkkailevaihminen
???? jos nyt vaan haaastaisit tampereen poliisin, siinäkin on ihan tarpeeksi sinun älyllesi.
- Pottslojo
Tampereen poliisin täytyy olla Humanoidi !
Tai ehkä sittenkin vain tavallinen Kummitus ?
Kun aion mennä nukkumaan niin olisi hyvä tietää kumpi otus kummittelee yöunissani , vaarallinen Humanoidi joka on tampereen poliisi vaiko tampereen poliisi joka on vain tavallinen , harmiton Kummitus ? - Bwana1
Ihmiskunnalle on annettu tieto Totuudesta jo aikoja sitten Raamatussa. Kaikki tuollainen hölynpöly ajaa ihmistä vain kauemmas Totuudesta joka on Jumala. Eli syvemmälle kadotukseen päätyvään pimeyteen.
Baabelin torneja on rakennettu ennenkin. Aina Jumala on palauttanut ihmisen takaisin ruotuun ihmisen kannalta epämiellyttävillä tavoilla. Tällä kertaa baabelin torni on ateistis-tieteellinen maailmankatsomus. Erona edellisiin kertoihin on vain se, että tällä kertaa, Raamatun ilmoituksen mukaisesti, tulee tälle kaikelle lopullinen loppu. Se on: ylösnousemus ajasta ikuisuuteen Jumalan omille, sekä iankaikkinen ero Jumalasta; kadotus, eli hel)vetti Jumalan kieltäjille.
Tämä hetki on hyvin lähellä juuri näinä päivinä. Kannattaisi hyljätä ateistis-tieteellinen hölynpöly NYT, kun siihen vielä on mahdollisuus. Kukin henkilökohtaisesti omana ratkaisunaan, ja ottaa vastaan iankaikkinen pelastus Kristuksen uhriin turvaten.- raakkuna1
Ihmiskunnan tietoisuus tulee avautumaan monessakin suhteessa, hyvinkin suuressa määrin, kun siirrymme uuteen maailmanjärjestykseen. Ja nyt me elämme parhaillaan tuota aikaa.
- *Pelottaa*
raakkuna1 kirjoitti:
Ihmiskunnan tietoisuus tulee avautumaan monessakin suhteessa, hyvinkin suuressa määrin, kun siirrymme uuteen maailmanjärjestykseen. Ja nyt me elämme parhaillaan tuota aikaa.
Tuleeko se maailmanloppu hyvinkin pian?
- Bwana1
*Pelottaa*, kuuntele:
Maailmanlopun merkeistä, jotka Raamattu meille paljastaa, puuttuu oikeastaan enää yksi. Se kuuluu: "...ja taivaan vallat järkkyvät".
Kaikki poliittiset merkit, kuten Israelin valtion uudelleen-perustaminen ja etniset sodat ympäri maailmaa, sekä geologiset merkit, kuten maanjäristysten pikainen syklinen tiheentyminen, ovat juuri nyt täyttyneet. (Voimakkaita maanjäristyksiä on ollut 1970-luvulta tähän päivään mennessä jo enemmän kuin sitä edeltäneenä 6000 vuotena yhteensä!)
Ihmiskunnan toimintaa koskevat merkit, kuten perheiden hajoaminen (avioerot), irstauden räjähdysmäinen hyväksyminen, ja jopa että: "...tuolloin eläimetkin saavat saman arvon kuin ihmiset" -ovat niin-ikään juuri tässä ajassa toteutuneet.
Ehto maailmanlopun toteutumiselle Raamatun ilmoituksen mukaan on se, että nuo kaikki merkit toteutuvat saman aikaisesti. Kaikkea tuota on ennenkin tapahtunut, mutta vasta meidän aikanamme ne kaikki toteutuvat samaan aikaan.
Jeesus sanoi jopa, että se sukupolvi, joka näkee Israelin valtion uudelleen syntymisen (käyttäen aikansa ilmauksia sekä vertauskuvia) ei katoa ennen kuin Hän tulee toisen kerran. Hänen (Jeesuksen) tulemukseen päättyy tämä vallitseva olevaisuus, "aikakausi", alkukielellä "aiooni", mistä johtuen me puhumme "maailmanlopusta.
Tämä aiooni päättyy yhtäältä Kristuksen omien ylösnousemukseen iankaikkiseen Elämään, sekä Kristuksen kieltäneiden iankaikkiseen eroon Elämästä, eli Jumalasta (=Kadotus, eli Hel)vetti).- Hevletti
Aika rankkoja väitteitä ottaen huomioon että et vaivaudu todistamaan niistä yhtäkään.
"Voimakkaita maanjäristyksiä on ollut 1970-luvulta tähän päivään mennessä jo enemmän kuin sitä edeltäneenä 6000 vuotena yhteensä!"
Lyöppä kuule todisteet tiskiin, ei meinaan varmasti ole totta.
Maanjäristyksiä on kyllä tullut paljon enemmän kuin aiemmin, mutta tämä ei ole mitään uutta. 1700-luvulla niitä oli myös todella paljon. Tottakai tulee aikoja kun seismologinen toiminta on vilkkaampaa kuin yleensä ja päinvastoin.
"Ihmiskunnan toimintaa koskevat merkit, kuten perheiden hajoaminen (avioerot), irstauden räjähdysmäinen hyväksyminen, ja jopa että: "...tuolloin eläimetkin saavat saman arvon kuin ihmiset" -ovat niin-ikään juuri tässä ajassa toteutuneet.
Perheet hajoavat hepommin nykyään koska siihen on paremmat mahdollisuudet. Esimerkiksi tasa-arvo mahdollistaa nykyisin sen että naisen ei ole pakko olla miehen kanssa vastoin tahtoaan.
Eläimet saavat saman arvon? Kerroppa missä maailman kolkassa tämä näkyy? Tehotuotanto, ja lihansyönti ylipäätään kertoo myös aivan toista tarinaa.
Eli miten tämä on yleistynyt? Tottakai yksittäisiä tapauksia on ollut aina. Esim Hinduilla on aina ollut pyhät eläimensä ja egyptiläiset jumaloivat 4000vuotta sitten kissoja yms...
Omasta mielestäni tässä hommassa näkyy aikamoinen kaavamaisuus. Useat kristityt ovat väittäneet jo viimeiset 2000vuotta että elämme lopunaikoja, ja sovittaneet raamatun ennustuksia silloisiin maailman tapahtumiin.
Kyseessä on miljoonalla eri tavalla tulkittavat metaforat joka käytännössä tarkoittaa sitä, että kyllä ne saa sovitettua mihin tahansa aikakauteen jos vain haluaa sovittaa ne mihin tahansa aikakauteen.
- *Pelottaa*
Tuonko olisi pitänyt rauhoittaa? Mitä ovat ovat nuo "taivaan vallat"? Eikö myrskyjä olekin tullut tavattoman paljon enemmän ihan lyhyessä ajassa? Vai tarkoitatko ehkä tappajametoriittia, mustaan aukkoon suistumista tai auringon räjähtämisen tapaista katastrofia?
Jos Raakkunan laskelmat pitävät paikkansa, niin galaksimme kutistuu mustaksi aukoksi.
HeIvettiin minä päädyn joka tapauksessa. Taitaa olla parasta hirttäytyä tähän paikkaan, niin loppuisi tämä jatkuva pelossa eläminen. - Bwana1
Taivaan valloilla käsittääkseni tarkoitetaan jotakin ns. avaruuteen liittyvää. Muistaakseni käytetyn alkukielen sanan käännöskin kuuluu juuri "avaruuden vallat".
Luulen että jotakin aurinkokuntamme planeettojen välisiin suhteisiin liittyvää on odotettavissa. Se on kuitenkin toteutuessaan viimeinen yhtäaikaa tässä ajassa vaikuttavista merkeistä. Silloin viimeistään tiedät että sinun on aika valita Kristus ja Pelastus, ja hyljätä itsekkyys ja Kadotus.
Älä pelkää, äläkä hirttäydy. Sillä et voita iankaikkista elämää itsellesi. -Päinvastoin, iankaikkista kadotusta kannattaakin pelätä. Herrassa on turvamme, ja Hänen tulemustaan odotamme ilolla. Tule mukaan pelastettujen joukkoon. Pyydät vain syntisi anteeksi Jeesuksen nimessä. Ei se sen vaikeampaa ole. Kun luovutat elämäsi hallintavallan Kristukselle, ja otat Pyhän Hengen vastaan, ymmärrät samassa mistä tässä kaikessa oikein on kysymys.
Saat)ana huutaa korvaasi että "Älä hel)vetissä niin tee!!!" Mutta kuunteletko mielummin Sielunvihollista ja perit iankaikkisen kuoleman, vai ryhdyt seuraamaan Luojaasi ja Lunastajaasi ja perit iankaikkisen Elämän. Valitse viisaasti, sillä siitä on kiinni koko iankaikkisuus-asemasi.
P.S. Emme missään tapauksessa ole täällä seuraamassa jotain "maailmankaikkeuden kutistumista" miljardeja vuosia. Aika on NYT, ja niin on myös hetki päätöksen teon. - Kerroppa nyt
Puhut ketjussa siitä että uskot avaruusolentoihin. Käytän sanaa usko koska mitään veret seisauttavaa todistetta heidän olemassaolostaan ei mielestäni ole. En ainakaan ole sellaiseen törmännyt vaikka olenkin kiinnostunut aiheesta ja lukenut useita eri lähteitä, katsellut ufo-videoita yms...
Toki uskon itsekin heihin jo sen perusteella kun miettii kuinka helvetin paljon avaruudessa on täysin elinkelpoisia planeettoja, joten uskon että kaikki todennäköisyydet olisivat sitä vastaan ettei muita ns. kehittyneitä sivilisaatioita olisi kuin maapallolla.
Sitä en tiedä ovatko avaruusoliot ikinä käyneet maassa. Tietenkin siitä löytyy lukemattomasti "todisteita" että he olisivat, mutta vähintään 99% näistä videoista, dokumenteistä, area 51-jutuista, peltokuvioista ja vastaavista menee täysin ihmisen vilkkaan mielikuvituksen piikkiin. Eli monet haluavat uskoa, ja yrittävät löytää jonkinasteisen totuuspohjan uskomuksilleen(tähän myös tuhannet eri uskonnot perustuvat) Sitten on tietysti myös pilailijat ja henkilöt jotka tykkäävät aiheuttaa kohua lavastamalla asioita.
En nyt halua alkaa kuitenkaan vääntämään kättä näistä todisteista joten ei tarvitse kommentoida mitään "miten selität 2x2km pitkän geometrisesti hyvin monimutkaikaisen kuvion joka olisi ihmiselle mahdotonta toteuttaa muutamassa tunnissa"
Varsinainen asiani oli se, että kun uskot avaruusolentoihin ja siihen että he ovat käyneet maapallolla, ja uskot myös reptiliaaneihin, niin ovatko reptiliaanit mielestäsi avaruusolentoja? Mistä kuvailemasi reptiliaanit ovat tulleet? Entä kuvailemasi avaruusoliot?
Mitkä on näiden edellämainittujen rotujen alkuperät, vai ovatko ne tiedossa? Mitkä ovat heidän motiivinsa tulla maapallolle tai olla yhteyksissä ihmisiin?
Vai onko nämä mainitsemasi avaruusoliot myös reptiliaaneja?- me-262
Kyllä ne "avaruusoliot" sieltä viellä tulevat ja tuovat aikoinaan oman tervehdyksensä meillekkin:
http://blogit.yle.fi/tiedeprisma/musiikkia-avaruusolioille-voyager-kuljettaa-ehka-ihmiskunnan-viimeista-tervehdysta
-Voyaggerin mukana on tervehdys 55 maan kielellä, muinaisesta
sumerinkielestä nykykiinaan. Ja kaiken varalta myös valaiden kielellä. Piskuinen suomenkieli ei sentään mahtunut mukaan.
Ei mahtunut mukaan, kuinka ollakkaan... ;)
- kehitys kehittyy
Tieteellä on varsin hyvä teoria maailmankaikkeuden synnystä. "Big Bang" eli miten Jumala loi kaiken aikoinaan.
Tiede kehittyy ja tulee lopulta todistamaan että Jumala on luonut kaiken.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341954Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.28919- 69863
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?259736Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r64722- 10704
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132678- 26656
- 78656
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.204647