Elostelija ja nautiskelia eikö. Kova saunomaan ja metsästämään. Göringillä taisi myös olla jopa tiikeri lemmikkinä. Ei nylkenyt sitä.
Göring
melkonen vai
1182
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Göringillä oli leijonanpoika lemmikkinä jonka nimi oli Caesar. On Suomessakin varmaan karhunpoikasia lemmikkinä tai ainakin yksityisen omistamana jossain tarhassa.
Jep, ja ÄO 149, joka mitattiin Nurnbergissa vankeuden aikana.
Göring pani tiikeriä ja Mannerheim hevosta. Kovia poikia.
Juutalaiset ovat älykkäitä, kuten hänen juutalainen vaimonsakin
kahdesti naimisissa. Kumpikaan vaimo ei ollut juutalainen.
Ei niin, mutta nautiskelija Hermannin kummisetä von Epstein oli. Ei se sentään vorsmarchkista tykännyt kuten marski vaikka puolalaista sapuskaa söikin Luftwaffen pommitettua Varsovan päreiksi.
"Isän ollessa ulkomailla Göringin perheestä piti huolta Hermannin kummisetä Ritter Hermann von Epenstein, jonka pienessä linnassa perhe asui. Epenstein oli kristitty, jolla oli juutalaiset sukujuuret. Hänellä oli myös suhde Göringin äitiin Franziska Tiefenbrunniin.[1]"
Epensteinkaan ei siis ollut juutalainen.
Mitäs seuraavaksi?
Juutalaisuus EI SIIS OLE USKONTO kuten jos lainaamastasi tekstistä näkyy. Göringillä ei sinänsä ollut sen kumempia antipatioita itsensä valinneita kohtaan. Göring omien sanojensa mukaan korosti vain rotujen välisiä eroavaisuuksi. Göring oli A-semiitti joka halusi ainoastaan siirtää juutalaiset pois yhteiskunnallisesta elämästä.
määriytyy nimenomaan uskonnon ja kulttuurin kautta. Tietysti myös rodullisesti. Toisaalta juutalaisuuteen voi kääntyä minkärotuinen ihminen tahansa.
"Juutalaisuus on juutalaisten uskonto ja kulttuuri. Se on yksi maailman ensimmäisistä monoteistisista uskonnoista, ja yksi vanhimmista nykyaikana harjoitetuista uskonnoista. Kristinusko ja islam ovat syntyneet juutalaisuuden pohjalta."
Noo voihan siihen tietysti kääntyä mutta kaikki suuntaukset ei vain katso käännynnäisiä oikein hyvällä. Israel tietysti on aika vapaa valtio jossa homot saa tanssahdella paraateissa joten eiköhän ne kiinanjuutalaisia hyväksy.
Göring oli viisas mies. Jos puolalaiset olisivat noudattaneet hänen neuvojaan ei toista maailmansotaa olisi syttynyt.