Näemmeko EU-komission Kiristysruuvin Liikkkuvan?!

Rapua Keitetään??

EKP on Goldman Sachs -pankin valloittama, samoin
Kreikka ja Italia.

Nyt EU:n troikka aikoo ilmeisesti saada sinnekin Goldman Sachs -kultapojun "kurittamaan kansallismielisiä omaneduntavoittelijoita".

Muistutusta historiasta:

1. EU sallii äänestää EU:n perustuslaista

2. Väärin äänestänyt Irlanti laitettiin äänestämään uudestaan

3. EU rahoitti kyllä-puolen avokätisesti

4. Eräs toinen maa äänesti väärin hiukan myöhemmin, ja maan johto vaihdettiin tästä, ja ainoastaan tästä syystä

5. Kreikka uhkasi antaa kansalaisille oikeuden äänestää pankkiirien korkotuloista, josta seurasi että Kreikan pääministeri potkaistiin pellolle, ja tilalle tuli Goldman Sachsin kultapoju.

6. Italia ei edes uhannut antaa äänestysoikeutta kansalaisille näissä asioissa, mutta silti Goldman Sachs-poju astui maan ylimmäksi diktaattoriksi

7. Espanja ei edes uskalla ottaa tukipaketteja Goldman Sachs -pankin kamuilta, vaan otti lainaa suoraan samassa veneessä olevilta valtioilta, eli niiden kansalaisilta.

8. Odotamme mielenkiintoa Goldman Sachs -vetoisen troikan seuraavaa siirtoa.

4

73

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Korjaus,,

      Tarkoitin että Espanjaankin, sorri:

      Nyt EU:n troikka aikoo ilmeisesti saada sinnekin Goldman Sachs -kultapojun "kurittamaan kansallismielisiä omaneduntavoittelijoita".

    • pankki valta

      samoin tämä suurpankin jäsen osalistui juuri olleenseen bb kokoukseen. missä meidän juttakin oli mukana .

    • ravut liemessä

      Verkko kiristyy,pikkuhiljaa,liittovaltiokehitys on jo
      tunnustettu.

    • cwire_

      Goldman Sachs omistaa koko maailman

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1967
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      959
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      866
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      260
      740
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      65
      726
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      10
      709
    7. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      680
    8. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      79
      665
    9. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      659
    10. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      205
      652
    Aihe