Korkein oikeus (KKO) on tuominnut nykyisin kansanedustajana toimivan Jussi Halla-ahon sakkorangaistukseen islaminuskoa loukanneesta ja kansanryhmää halventaneesta, vuonna 2008 tapahtuneesta blogikirjoittelusta.
Halla-aho tuomittiin yhteiseen 50 päiväsakon suuruiseen sakkorangaistukseen uskonrauhan rikkomisesta ja kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Lisäksi Halla-aho määrättiin poistamaan osia blogikirjoituksestaan.
Halla-aho julkaisi islamia ja somaleita koskeneet väittämänsä blogikirjoituksessaan kesällä 2008. Kirjoituksessaan hän muun muassa väitti, että islaminusko on pedofiliauskonto ja että ryöstely ja verovaroilla loisiminen on somalien kansallinen, ehkä suorastaan geneettinen erityispiirre.
Helsingin käräjäoikeus oli tuominnut Halla-ahon uskonrauhan rikkomisesta 30 päiväsakon sakkorangaistukseen ja määrännyt osan blogikirjoituksesta poistettavaksi. Syyte kansanryhmää vastaan kiihottamisesta hylättiin. Helsingin hovioikeus piti käräjäoikeuden tuomion ennallaan.
KKO:n mukaan Halla-ahon islaminuskoa koskevat väitteet olivat sisällöltään ja ilmaisutavaltaan herjaavia ja häpäiseviä. Kuten käräjä- ja hovioikeus totesivat, Halla-ahon katsottiin toimineen loukkaamistarkoituksessa, mitä uskonrauhan rikkomista koskeva säännös edellyttää. Halla-aholla olisi halutessaan ollut mahdollisuus esittää arvostelunsa ilman islamin pyhinä pitämien arvojen häpäisemistä.
Käräjä- ja hovioikeus olivat hylänneet kansanryhmää vastaan kiihottamista koskevan syytteen, joka perustui Halla-ahon luonnehdintoihin somaliyhteisöstä. KKO katsoi luonnehdintojen olevan somaleita kansanryhmänä panetteleva ja solvaava. Lausunnot olivat omiaan herättämään suvaitsemattomuutta, halveksuntaa ja mahdollisesti jopa vihaa niiden kohteena olevaa kansanryhmää kohtaan. Niin sanottujen vihapuheiden kaltaisina lausumina ne eivät nauttineet sananvapauden suojaa. KKO tuomitsi Halla-ahon myös kiihottamisesta kansanryhmää vastaan ja katsoi, että sakkorangaistusta oli pidettävä teoista sopivana rangaistuksena.
Korkeimman oikeuden ratkaisu (R2010/1101, 8.6.2012) on tilattavissa kirjaamosta,
puh. 02956 40050 tai korkein.oikeus@oikeus.fi.
KKO tiedote; Halla-aholle tuomio
8
<50
Vastaukset
- selvä keissi
tämä on ihan selvä keissi.
- näin tosiasiassa
euters
Jedda. Saudi-Arabian valtiollinen ihmisoikeusvirasto on palkannut asianajajan selvittämään tapausta, jossa 12-vuotiaaksi uskottu tyttö joutui menemään naimisiin isänsä 80-vuotiaan serkun kanssa.
Tytön äiti hakee tämän puolesta avioeroa, ja ihmisoikeusaktivistit toivovat asianajajan palkkaamisen merkitsevän ensimmäistä askelta lapsiavioliittojen kieltämiseksi Saudi-Arabiassa.
Patriarkaalisessa Saudi-Arabiassa noudatetaan sunni-islamin vanhoillisia tapoja. Esimerkiksi naimisiinmenolle ei ole ikärajaa ja isät voivat päättää, kenelle tyttärensä naittavat. - Läpinäkyvää
Ja sakot tulivat vain kirjoituksesta, jonka Halla-Aho on kirjoittanut omalla nimellään, eikä nimerkin suojissa.
Voidaan olettaa blogitekstin olleen siitä maltillisimmasta päästä, mitä kyseinen islamfobinen tekstinikkari on vuosien varrella netissä levitellyt. - lähtölaskenta alkanu
lähtölaskenta alkanut
- huomenna kenkää
Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jan Vapaavuori sanoo vetoavansa henkilökohtaisesti perussuomalaisiin Halla-aho-asiassa.
Perussuomalaisten pitää Vapaavuoren mukaan ymmärtää, että kansanedustaja Jussi Halla-ahon (ps.) oikeuskommenteissa on kyse isosta asiasta.
Vapaavuori sanoi eduskunnassa, että asia vaatii perussuomalaisilta vakavaa pohdintaa ja tilanne on vakava. Kyseessä on hänen mukaansa koko eduskunnan ja Suomen kansainvälinen arvovalta.
Kaikkien eduskuntaryhmien johto on kutsuttu koolle huomiseksi käsittelemään asiaa. - X
Vapaavuoren oikeustaju onkin kohdallaan. Mies on tuomittu pahoinpitelystä, varkaudesta ja rattijuoppoudesta...
- IHMETTELEN ?
LI9SÄÄ SIIHEN VIELÄ MUUT KOKKARIPOLIITIKOT
- MISSÄ JÄRKI ?
HOHHHOIJAAAA ENEMMÄN PÄIVÄSKKOJAHAN SAA JO YLINOPEUDESTA ????
KUINKA MONEN KANSANEDUSTAJAN PITÄISI EROTA....
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1342016Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.291065- 69880
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?261768Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65759- 14739
- 83689
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132687Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.213676- 26672