Merkit näkyy valtioiden, rotujen, uskontojen ja ihan tavallisten ihmisten välisissä asioissa.
Vuoden päästä ei olla täällä kirjoittelemassa, kolmas maailmanpalo on silloin tosi asia.
Maailma on räjähtämässä
17
86
Vastaukset
- napalmia2012
Näin on,olen huomannut saman asian. Mistäköhän johtuu.
- Mitä Tulee:?
Pankkiirit ovat saaneet mulsiin, eli Obaman, maailmanpoliisiksi. Näin suunnitelma alkaa olla kasassa, miten islamismin kautta valtiot lakkautetaan Irakin kaltaiseksi ryöstön kohteiksi joissa ihmisoikeudet ja demokratia on kokonaan poistettu kuvioista.
- ehkä olisi
sitten parempi keskustella vain kuolemasta ja siitä mitä sen jälkeen tulee.
- ggfdgsssdsfd
ei kannata. Sitten uskovaiset hyökkää helvetin peloitteluineen
- Maailma muuttuu
Aika ajoin suurin osa ihmiskuntaa on poistettu, jotta voidaan aloittaa alusta kivikauden tasolta. Syynä tähän on sotaisuus. Sota itsessään on tuo "poistava tekijä", joka hoitelee homman.
Kun ihmiset oppii oleman kokonaan sotimatta, maailmanloppuja ei tuolla tavalla tule.
Jo Platon viittasi tuohon poistoon. Maailma on tuhottu legendan mukaan jo 5 kertaa ja emme sitä tiedä koska olemme aloittaneet aina alusta. Viitataan vain epämääräisiin "vedenpaisumuksiin".
Seuraava poisto tulee kuulemma "tulen kautta", joka viittaa yllätys yllätys ydinaseisiin. Mahdollisuudet on tiedetty jo kauan sitten. Mitään varmaa tulevaisuudesta ei voi kuitenkaan sanoa. - siitäkaikkikiinnion.
Tämäkin vaan todistaa sen että aselakeja on Suomessa tiukennettava.
- aselaki auttaa aina
Mutta jos alle 600 mm pituiset aseet olisi Suomessa kielletty niin tältäkin olisi vältytty.
- ???
Sitten olisi käyttänyt pitempää, joten teoriasi on yhtä tyhjän kanssa.
- luottakaa erkkiin
Kyllä Erkki Tuomioja pelastaa ja estää tuollaiset.
- hyvin pyyhkii
mä pyyhin erkillä persettä
- dfdfdfjjj
hyvin pyyhkii kirjoitti:
mä pyyhin erkillä persettä
karheeta on tuleepi rupia
- Ruuti on kuivaa
Nyt kukaan ei sitten raavi per-seitänsä koko tällä viikolla! Pieninkin kipinä voi tössäyttää koko Euroopan laajuisen ruutitynnyrimme taivaalle.
Vasta kun Kreikan vaalitulos on selvinnyt sunnuntaina, niin silloin voi varovasti pikkusormella raapia peffaa, jos ihan karmeasti kutittaa. - jhdhdfghdhh
Minulla on lähes joka ilta eräs kiintoisa merkkihenkilö kiikarissa.
Ai niin. Kiikari on kiinni metsästyskiväärissäni.
Aika koittaa.- jyrki katala
mulla onkin ollut tunne että joku katselee ...
- dssdsöä'
jyrki katala kirjoitti:
mulla onkin ollut tunne että joku katselee ...
liikuvat ne on mutta onneksi lakkautetaan
- Jotain tapahtumassa?
Lähteekö Moskovasta käyntiin Syyrian kaltaiset mellakat ?
http://yle.fi/uutiset/moskovalaiset_haastavat_uuden_mielenosoituslain/6177259
YLE- Suomen uusi uho
Maailma on räjähtämässä ja Suomessa presidentti Niinistö antaa sille lisää vauhtia aloittamalla Venäjä-uhittelun Naton ja USA.n antamalla taustatuella.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341987Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.291021- 69872
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?261757Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65749- 12721
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132685- 83680
- 26666
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.208663