Voisiko joku lestadiolainen perustella?

ASDFGHJKLÖÄ

Voisiko joku lestadiolainen perustella sääntöjään hieman muillekkin, että ymmärrystä olisi tällekkin uskolle vähän enemmän.

1. Miksei naiset saa meikata?

2. Miksi television katselu on kielletty?

3. Miksei tietonkonetta eikä tietokoneella televisio-ohjelmien katselemista ole kielletty?

4. Miksi alkoholin käyttö on kielletty?

5. Miksi ehkäisy on kielletty?

6. En tiedä onko kielletty, mutta mikseivät ainakaan lestadiolaiset nuoret päästä ei-lestadiolaisia kotiinsa?

7. Sitten vielä kysyisin mikä logiikka on siinä, että vain ääriimmäisen pieni osa maailman väestöstä (lestadiolaiset) pääsevät taivaaseen? Näin ei tietääkseni ajatella läheskään kaikissa lestadiolais piireissä, mutta kysynpähän silti.

Huomautan vielä, että tämä ei ole tarkoitettu loukkaukseksi lestadiolaisille.

33

292

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Saanen vastata, vaikka niin lestadiolaiseksi en enää itseäni tunnustakkaan. Kuitenkin historia liikkeessä riittää näiden arvioimiseen.
      Ensinnäkin sanamuoto ,ei saa, ei ole ihan sitä mitä sen pitäisi olla. Ei ole tarpeellista ja rakentavaa, olisi parempi.

      1. Jumalan luomistekoa kunnioitetaan ja siihen ei isosti haluta puuttua normaalin terveyden ja hygienian lisäksi.

      2. Kun tekevisio tuli kansan käyttöön, haluttiin pidättäytyä ensimmäisten mukana ottamasta sitä käyttöön. Tarkoitus oli tarkkailla mitä hedelmää se kantaa. Tarkkailu on antanut tulokseksi, ettei runsas television katselu kanna hyvää hedelmää.

      3. Tietokoneisiin liittyvä Internet on myös tarkkailulistalla, jonka rajaamatonta käyttöä ei suositella. Television katselu netin kautta ei ole myöskään suotavaa.

      4. Tähän on kaksi syytä. Ensinnä Paavali sanoo: Älkää juopuko viinistä, josta tulee irstas meno. Toinen syy on herätyksen alkutapahtumissa. Lapissa oli alkoholi suuressa roolissa ja toi paljon turmelusta. Raittius oli hyvin alkuvaiheessakin tärkeä. Papin punssikin tuli lopettaa, kun ihmiset eivät halunneet kuulla raittiussaarnaa papilta, joka itse otti punssin tai punaviinipikarin.

      5.Elämän alku ja loppu on Jumalan käsissä, näin on ajateltu, että lapset ovat Herran lahjaa.

      6. Lapsuusvaiheessa varmaan samanlaisuuden vaatimus sisimmässä vaikuttaa ehkä häpeää siitä, että koti saattaa olla askeettisempi kuin koulutoverilla. Toisaalta toivotaan, että lapsella olisi uskovien kotien lapsia ystävinä.

      7. Jokaisen kannattaa olla omasta uskostaan hyvin varma, koska epävarmassa uskossa ei kannata olla. Herätyksen alkuvaiheessa varsinkin papisto vastusti liikkeen leviämistä. Lestadiolaisuus ei ollut ainoa, vaan lähes kaikkia liikkeitä on joskus vastustettu ihan lkainkin voimalla. Tästä syystä on ollut vaikea hyväksyä, että syrjijä ja syrjitty olisivat lopulta samassa taivaassa.

      • teu.

        Tuosta Alkon asiasta , pitäisi puhua paljon enemmän , kuin
        mitä siitä puhutaan , se on monen ihmisen pahe , ollut ennen
        ja vieläkin on , .Sen saattaminen asialliseen kuntoon vaatii
        kyllä muutakin kuin ihmisen päätöksen lopetuksesta , aivan
        varmasti siihen antaa Jumala , voimia ja tietoa toimia .Niin
        että kaikki menee hyvään suuntaan , että kaikki parhaansa
        tehden saa raittiin mielen jne.


      • teu.
        teu. kirjoitti:

        Tuosta Alkon asiasta , pitäisi puhua paljon enemmän , kuin
        mitä siitä puhutaan , se on monen ihmisen pahe , ollut ennen
        ja vieläkin on , .Sen saattaminen asialliseen kuntoon vaatii
        kyllä muutakin kuin ihmisen päätöksen lopetuksesta , aivan
        varmasti siihen antaa Jumala , voimia ja tietoa toimia .Niin
        että kaikki menee hyvään suuntaan , että kaikki parhaansa
        tehden saa raittiin mielen jne.

        Lapissa oli , Paloviinan ongelma siis se ei ollut aivan samaa mitä myytiin Aktiebuulaakissa , vaan sitä myytiin virallisten viina
        porvarien määräillessä , huinnan ja määrän , siis silloin 1840 lu-
        vulla ja ennenkin .

        Ja se oli LLL:n sota viinan kiroa vastaan , hän myös kävi
        auttamaan monia , joilla tuo oli yltynyt pahaksi niin miehet
        kuin Naisetkin käyttivät ainetta, näillä reissuilla hän auttoi
        todella monia , muutenkin kuin kaatamalla viinat maahan .

        Siellä matkoilla hän oli todellinen laupeuden työn tekijä
        ja monasti laittoi Ruuan repstaan ja kahveet vaihtoi
        kuivat pienimmille , hyvin yleistä oli kun hän meni kotaan
        tai pirttiin , äiti oli humalassa unessa lapset huusi ruokaa
        ja märkää. ja kun hän oli tämän asukuksen saanut kuntoon

        Matka jatkui toiseen ja niin edelleen , Hän todella tiesi mistä
        saarnassaan sanoi joskus kovastikin ,ja kun muistamme että
        hän oli Sarkastinen luonne , sieltä putosi sanoja sopivasti .


    • esles

      Kysyn, että mitä teet tiedoilla? Voisin vastata:

      1. Lestadiolaisten naisten, eikä miestenkään tarvitse meikata, he ovat Luojan jäljiltä. Luojan töitä ei tarvitse parannella.

      2. Miksi pitäisi ostaa televisio ja tuhlata siihen armonaikaa?

      3. Kuka on sanonut, että ne olisivat sallittuja? Tietokone on kuitenkin tehty tässä tietoyhteiskunnassa melkein pakolliseksi jokaiselle. Vanhemmat ihmiset eivät ole sitä hankkineet ja sanosin, että olisi paljon onnellisempaa ilman tätä keksintöä.

      4. Osaamme iloita ilman viinaakin, eikä lasten ja puolison tarvitse pelätä. On tarpeeksi varottavia esimerkkejä mihin viina vie uskovaisenkin ihmisen.

      5. Ehkäisy ei ole Jumalan keksintö, eikä varmasti suosituskaan.

      6. Henkilökohtainen asia. Meillä on ainakin käynnyt aina lestadiolaisia ja ei lestadiolaisia.

      7. Ei me olla kateellisia, vaikka kaikki pääsisivät taivaaseen, mutta siihen tarvitaan eläväusko, ei mikään järkiusko, eikä kuollutusko. Siis usko, jota Kristus opetti. Hän sanoi:

      3. Ja sanoi: totisesti minä sanon teille: ellette käänny ja tule niinkuin lapset, niin ette suinkaan tule sisälle taivaan valtakuntaan.
      4. Sentähden joka itsensä alentaa niinkuin tämä lapsi, se on suurin taivaan valtakunnassa.
      5. Ja joka holhoo senkaltaisen lapsen minun nimeeni, hän holhoo minun.
      6. Mutta joka pahentaa yhden näistä pienimmistä, jotka uskovat minun päälleni, parempi hänen olis, että myllyn kivi ripustettaisiin hänen kaulaansa, ja hän upotettaisiin meren syvyyteen.
      7. Voi maailmaa pahennusten tähden, sillä pahennukset kumminkin tulevat! Voi kuitenkin sitä ihmistä, jonka kautta pahennus tulee!

      Jeesuksen mukaan autuaaksi tulevia ei ole paljon:

      23. Niin sanoi yksi hänelle: Herra, vähäkö niitä on, jotka autuaaksi tulevat? Ja hän sanoi heille:
      24. Pyytäkäät ahtaasta portista mennä sisälle, sillä monta on, sanon minä teille, jotka pyytävät mennä sisälle, ja ei taida.
      25. Kuin perheenisäntä on noussut ja oven sulkenut, ja te rupeette ulkona seisomaan ja oven päälle kolkuttamaan ja sanomaan: Herra, Herra, avaa meille! ja hän vastaa ja sanoo teille: en minä teitä tunne, kusta te olette;
      26. Niin te rupeette sanomaan: me olemme syöneet ja juoneet sinun edessäs, ja meidän kaduillamme sinä opetit.
      27. Ja hän on sanova: minä sanon teille: en minä teitä tunne, kusta te olette; menkäät pois minun tyköäni, kaikki te väärintekiät.

    • su

      Lestadiolaisuus on kehä, jonka sisällä elää ihmisiä omilla säännöillään, tavoillaan. He kiertävät sen kehän sisällä etsien itselleen paratiisia.
      Sinne sisää ei ulkopuolinen pääse, eikä sieltä kukaan pääse ulos, ilman vahinkoja. He ovat jo lapsesta asti kasvatettu määrättyyn kaavaan, jonka olettavat tuovan heille lopullisen autuuden elonsa jälkeen, tuskaisen elämänsä vuoksi. Joka on itsensä piiskaamista täynnä.

      Heidän elämänsä on täynnä, ahdistusta, pelkoa, ilottomuutta. Ulkopuolisten vihaa, itserakkautta. Kehän sisällä he ovat esimerkillisiä toisilleen. Ulkopuolella, he ovat saavuttamattomia, kylmiä ja varautuneita.
      Heillä on itsekä ajatus omista hyvyyksistää ja ulkopuolisten vääräuskoisuudesta, syntisyydestä ja pahuudesta.

      Ihminen on luonteeltaan ja kyvyiltää sama oli hän lestadiolainen tai ei.
      Hänellä on samat tarpeet, jotka Jumala on luonut. On hyviä ja huonompia ihmisiä. Sitten on kaikenlaisia ihmisryhmiä, jota näyttävät luonteensa, kykynsä omilla tavoilla, mitä ryhmässä on vallalla.

      Uskonryhmät, lestadiolaisuus, helluntalaisuus, jehovalaisuus, islamilaisuus tai joku muu uskonryhmä. Ja niitä on satoja. Kaikki kuvittelevat olevansa oikeassa uskonsuunnassa joka vie heidät elämän jälkeiseen hyvää olotilaan.

      Oli sitten uskonlahkot tai ateistit. Kaikilla on vain yksi Jumala. Joka hallitsee jokaisen ihmisen askeleet ja antaa hyvää tai sallii paha jos
      ihminen sen ansaitsee. Niin elämässä kuin sen jälkeenkin.

      • jeah

        hhhahahah oot varmaan joku entinen lestadiolainen ja hyvin katkera sellainen :D ite oon ollu lapsena uskossa mutta aina ollu ystäviä niin lahkon sisältä kuin ulkoa ja meillä on kyllä rampannu porukkaa uskoon katsomatta...ja on naurettu ja laulettu ja pietty hauskaa. mutta on myös ahistavia asioita, ihmiset puhuu paljon pahaa toisista, ollaan kateellisia, ja muutenki osa ihmisistä tosi mätiä. mut niinhän niitä on lahkon ulkopuolellakin ja enemmänki!! mutta ainut ja pahin miinus siinä on kun erottuu joukosta..sut huomataan heti..jaa lesta! niin se vaan menee..ite meinasin tukehtua siihen ajatusmaailmaan vaikka aika vapaata elämää viettäny aina.


    • su

      ...jatkan vielä. Raamatussa on hyviä ohjeita Jeesusen antamina. Mutta ohjeita annamme mekin miten on hyvä ja miten pitäisi lähimmäisen olla. Mutta niin vain on, että kukaan ei mitään ohjeita voi täydellisesti täyttää. Varsinkin kun ajan myötä sanontoja muunneltiin aina kääntäjän ja uudistajan mielien mukaiseksi. Ehkä Jeesuksenkin sanoja on väritetty, omilla teholauseillaan. Hänen viimeisestä ehtoollisestaan opetuslastensa kanssa, on tehty ihmisiin enemmän vaikuttavat kanibaaliset lauseet, jota Jeesus ei ole hyvyydessään sanonut.

      Raamattu apostolien kirjoittamia. Ei he olleet sen kunmmempia ihmisiä kuin joku nykyäänkin. He puhuvat vain sen ajan jutuista, ja sen ajan jutut olivat varmaan yhtä hyviä tai huonoja kuin nykyäänkin. Jeesus oli sen ajan profeetta, jumalan palvelia, joka näki miten pitäisi olla sillä omalla kansalla. Sitä voi soveltaa myös muihinkin kansoihin hänen lähimmäisen rakkauttaan ja oikeudenmukaisuuttaan.

      Sen jälkeen tuli hänen sanojensa ja tekojensa uudistajat, Paavalista, Lutherista, Lestadiukseen. Ja jos jatkan, niin lestadiolaisuuteen. Jotka kaikki olivat vain tavallisia ihmisiä jotka huomasivat valtaansa käyttää Jumalan sanan varjolla edukseen. Ja heistä tuli sitten merkittäviä apostoleita, puhdistajia ja ihmisten sielun elämän horjuttamiseen.
      Tuli tietenkin hyvää tarkoittavaa sanomaa, mutta sen esiin tulo oli ihmisille tuomitsevaa, vähemmän Jumalan kiitosta.

    • 4+6

      Tarkoittaako su s a a t a n a n uhri? Ainakin valehtelet samalla lailla kuin se.

      • v.v-.d-w

        kehuit varmaan teutaa valehtelijaksi vai oletko sinäkin Jeesuksen pilkkaaja?
        "teuta: Uskosa 11.4.2011 12:15
        TÄSSÄ KERROTTU SYNTIEN ANTEEKSI SAANTI :
        On jokin asteen ero , siitä mitä Jeesus on luvannut ja
        se oli Murhan synninkin anteeksi antamisessa . Varmsti
        voidaan määritellä , niin kuin joku jo sanoitikin , nämä
        raiskaukset oli heti murhan jälkeen , Kuinka nyt sanotaan
        kun murhan synnin saisi myös henkilökohtaisia syntejä
        saada anteeksi . Älkää kinatko epätietoisina asioista jota
        örvelö ja savon ukko ette tiedä ja nyt on tullut(ei tuomari )"

        muuten, tiesitkö, että teuta on puolestanne Lait kieltänyt joten väärää todistusta levittäviä ateistipiruja olette:
        http://keskustelu.suomi24.fi/node/10020460#comment-50749566
        teuta
        31.7.2011 10:38
        Mitä lakia sinä tarkitat , jos Jumalan tai Jeesuksen lakia ,
        niinkuin sanoit , ok , mutta kun sinä haluat puolustaa pahan
        lakia , oletko kuullut , että me olemme laista luopuneet , siis
        olemme uskomassa arosta , emme tarvitse lakia , vaikka
        sinä tarvitset sitä vielä.


    • su

      4 6 puun takaa, tyypillinen lahkolaisuuden merkki!
      Voisitko tarkentaa missä valehtelin?

      • su

        4 6. Ei kannata puun takaa huudella jos ei ole vastausta kun kysytään.

        Lapin äijin ei kannata kysellä panohommista mitää. Se on jokaisen kahdenkeskeinen asia, jos ei alaikäisiä paneskele.


    • Saamen äiji

      Lisäkysymys:
      1. Miksi lestat niiiin voimakkaasti ovat seksikielteisiä?
      2. Miten tapahtuu oikeaoppinen lestaatiolaisten sukupuoliyhdyntä?
      - miten sen esileikit on tapahduttava?
      3. Miten se papin höpötys, ym asiaan kuuluvat rituaalit muuttavat parisuhteen ns hyväksi?
      4. Onko seksikielteisyydellä osuus valtavaan lasten hyväksikäyttöön?
      En tee aiasta numeroa, mutta lapsuudessani keski-pohjanmaalla tuo lasten seksuaalinen hyväksikäyttö oli todellista!
      Vain pintaa on nyt raapaistu.

      • b-fd-ewe

        tässä vastaus:
        uskon tunnustus:
        http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
        'Meillä ei ole järkeä. Meillä ei ole ymmärrystä. Me emme kykene noudattamaan ihmisille säädettyä lakia. Olemme syntisiä (mielenvikaisia ja/tai rikollisia ja/tai alempiarvoisia).'

        Siis uskovainen on:
        -ymmärtämätön
        -järjetön
        -joka ei ole ihminen eikä sen vuoksi ymmärrä ihmisten lakeja
        elukoissa on seksuaalisesti sairaita murhaajia; pedofiilejä; vainajia raiskaavia nekrofiilejä...:
        "teuta: Uskosa 11.4.2011 12:15
        TÄSSÄ KERROTTU SYNTIEN ANTEEKSI SAANTI :
        On jokin asteen ero , siitä mitä Jeesus on luvannut ja
        se oli Murhan synninkin anteeksi antamisessa . Varmsti
        voidaan määritellä , niin kuin joku jo sanoitikin , nämä
        raiskaukset oli heti murhan jälkeen , Kuinka nyt sanotaan
        kun murhan synnin saisi myös henkilökohtaisia syntejä
        saada anteeksi . Älkää kinatko epätietoisina asioista jota
        örvelö ja savon ukko ette tiedä ja nyt on tullut(ei tuomari )"


    • Vastadius

      Uskon-säännöt jotka ovat keksittyjä, ovat lahkon tapa pitä alempi-lahkolsainen otteessa ja kurissa (herran nuhteessa). Oikeasti todellisuudessa omatunto sanoo miä on oiken ja väärin-

    • 4+4

      Avaaja pyysi: "Voisiko joku lestadiolainen perustella sääntöjään hieman muillekkin, että ymmärrystä olisi tällekkin uskolle vähän enemmän."

      Sinä su et tunnu tietävän lestadiolaisuudesta etkä edes kristinuskosta mitään, miksi vastasit?

      Kirjoituksessasi Ei ole päätä eikä häntää. Lestadiolaisuus ei ole mikään kehä. Heb.12 sanoo asian paremmin:

      22. Vaan te olette käyneet Zionin vuoren tykö, ja elävän Jumalan kaupungin, taivaallisen Jerusalemin, ja monen tuhannen enkelitten joukon tykö,
      23. Yhteisen kokouksen ja esikoisten seurakunnan tykö, jotka taivaissa kirjoitetut ovat, ja Jumalan, kaikkein tuomarin tykö ja täydellisten vanhurskasten henkein tykö,
      24. Ja uuden Testamentin välimiehen Jesuksen tykö, ja priiskotusveren tykö, joka parempia puhuu kuin Abelin (veri).

      Tähän voi tulla kaikki, jotka haluavat tulla autuaaksi. Moni on kiertänyt monia uskontoja ja kun ovat viimein tulleet monien varotuksista huolimatta esikoisten kokouksiin, ovat huomanneet, että tässä on se mitä olen etsinyt.

      Ainoa totuus kirjoituksessasi on, että ne jotka eroavat saavat vahingon sielulleen, elleivät käänny ja tee parannusta. Joukko olisi todella iso, jos kaikki olisivat pysyneet uskossa. Kaikki ketkä ovat palaneet takaisin, ovat sanoneet, että vaikka ovat olleet maailmassa, he eivät ole olleet suruttomia, sillä usein on tyyny kastunut, mutta vihollinen ei ole päästänyt irti. Maailmasta on kuitenkin helpompi palata kuin väärästä vanhurkaudesta, jossa ovat kaikki, jotka täällä ja muissa foorumeissa haukkuvat esikoisia saarnaajineen, puhuen valhetta heitä vastaan. Jeesus sanoo, että iloitkaa ja riemutkaa sillä teidän palkkanne on suuri taivaissa, sillä näin he vainosivat myös profeetoita.

      • 12+12

        Jos joku täällä puun takaa huutelee, niin sinä su. Kysynkin mikä olet miehiäsi tai naisiasia? Turha sinun on täällä kirjoitoilla kun usko Jeesusta Vapahtajaksi. Kirjoitat: "Raamattu apostolien kirjoittamia."

        Tietosi ovat todella huonot, vaikka olet kaikki tietävinäsi. Apostolit eivät ole kirjoittaneet raamattua. Siihen on koottu heidän kirjeitään. Siinä on evankelistojen kirjoituksia, mutta suurin osa raamatusta, eli vanha testamentti on kirjoitettu jo ennen apostolien aikaa.

        Osittain on myös oikein, että apostolit ja muut luettelemasi olivat tavallisia ihmisiä. Kyllä, mutta armahdettuja, joiden kautta Jumala vaikutti. Pietari kirjoitti:

        20. Ja se tulee teidän ensin tietää, ettei yksikään prophetia Raamatussa tapahdu omasta selityksestä.
        21. Sillä ei yksikään prophetia ole vielä ihmisen tahdosta tuotu edes; vaan pyhät Jumalan ihmiset ovat puhuneet, vaikutetut Pyhältä Hengeltä.

        Koska raamattu on Pyhän Hengen vaikutuksesta kirjoitettu, niin ainostaan saman hengen kautta sitä voidaan oikein selittää. Järjellä sitä ei voida ymmärtää. Jeesus sanoi:

        21. Sillä hetkellä riemuitsi Jesus hengessä ja sanoi: minä kiitän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, ettäs nämät salasit viisailta ja toimellisilta, ja olet ne ilmoittanut pienille * : tosin, Isä, niin oli sinun hyvä tahtos.


    • Tahvonen

      Saamen äijille.

      1. Emme ole seksikielteisiä. Se vain kuuluu ainoastaan avioliittoon. 6§: Älä tee huorin!

      2. Kerroppa ite, miten se teillä tapahtuu. Avioliitossa on hyvää kaikki, mika ei loukkaa toista ja mitä molemmat haluavat.

      3. Ei se papin höpötys, vaan Jumalan sana, jolla puolisot liitetään yhteen. Avoliitot taas vihkii huoruuden perkele.

      4. Niin kuuluu. Vanhoillisten keskuudessa. Rikos 6:tta käskyä ja samalla koko Jumalan lakia vastaan ja siis selvästi synti.

    • su

      Kuule"poika" Minä luin isämeidän rukouksen jo silloin kun sinä olit isosisäsi killukkeissa. Älä tule minulle puhumaan parannuksesta ja kääntymisestä.

      Lestadiolaisuus on omissa ympyröissään. Siitä ei päästä mihinkään.
      Se on koteloitunut omaan vanhurskauteensa. Se on ahdistava uskopiiri, niille jotka joutuvat sen vallanpitäjien koukkuun. Sillä ei ole mitään merkitystä Jumalalle, kun hän syntejä laskee ja niitä armahtaa. Niin hän armahtaa. Ette te, lestadiolaissaarnamiehet ja insestipuolustajat.
      Jumala ei tuomitse helvet/tiin, mutta te tuomitsette. Hän ei uhraa ja tuomitse ketään saatanalle, mutta te lahkolaiset uhraatte ja tuomitsette..

      Jos sieltä teidän saartorenkaasta joku pääsee ulos, omaan ajatteluunsa Jumalan hyvyydestä ja kenties Jeesuksestakin. Niin hän on saanut tarpeeksi teidän joka hetkisestä silmälläpidon alaisuudesta ja hiostavasta, nöyryyttävästä, kieltoja täynnä olevasta "orjuudesta" jossa yksin ajattelu on saat/anasta. Hän on vapaa niistä. Mutta tuomion siemen jota te olette kylväneet häneen, se toivottavasti on kuollut.
      Mutta jos on heikko alistettu kuulija. Hänet piiskurijoukon poliisit yrittää palauttaa joukkoonsa, jolloin häneltä on loppunut omat voimat puolustaa omaa henkilökohtaista uskoaan ilman pakotteita, uhkailuja ranngaistuksia ja sielun rikkovia puhutteluja. Kas näin.

      Omassa karsinassa te voitte määkiä toisillenne hyväksyttävästi pässien kera. Mutta kun te tulette "ostamaan leipää" ulos. Olette varautuneita, alistettuja, ihmisiä vieroksuvia ja pelkääviä lammasressukoita.

      Pyydän anteeksi, sellaisilta lestadiolaisilta kovat vastaukseni, jotka ovat hiljaisina, siellä "rukoushuoneutten penkkien alla" En tarkota lyötyjä vaan lyöjiä. Tulihan tämä nyt sinulle selväksi 4 4 = 0

      • jaaaaa

        ei taivas :D ei sulla ole kyllä kaikki muumit laaksossa eikä inkkarit kanootissa. Sun muroihin on varmaa joka aamu kustu kerta sun jutut haisee niin pahalle :D etsä vaan voi käydä täydellä moottorilla, ethän sä tiiä mistään mitään! kannattis ottaa asioista selvää..JOku VL muija on vissii hajottanu sun sydämen kerta toi kuulostaa nii lapselliselta tilitykseltä! ja ei en ite oo lestadiolainen mutta asioita voi kattoa monesti suunnasta! Hometta löytyy joka yhteisöstä ja pahuutta on kaikkien ympärillä jotku vaan osaa piiloutua hyvin. Mutta ei voi yleistää silti..jos sun naapuri puukottaa jonku nii ei teä kyläyhteisöä silti luulla kaikkia yhtä hulluiks. i hope :)


    • 18+14

      Su, uskosi on varmasti yhtä huono kuin laskutaitosi. Kirjoituksesisi on ainakin yhtä ala-arvoinen. Taidat olla jehovantodistaja, sillä he pitävät Jeesusta vain profeettana?

    • su

      18 14= 0

      Vastaauohon yksinkertaisesti, koska te olette uskossanne yksinkertaisia.

      Minun laskutaitoni on riittänyt jokaiseen leivän palaa ja ruokoushetkeen.

      Pidätte minun kirjoitusta ala-arvoisena, koska se sattuin teidän vääriä unelmia ihmisen Jumalan kuuliaisuudesta olevaan tyhjään sieluunne.

      En ole Jehovan tuódistaja. He ovat samallaisessa kehässä oman itsekkyytensä kanssa. Samat lahkolaisuuden piirteet.

      Jeesuksesta ollaan miónta mieltä. Mutta se on kaikille selvää. että hän oli joukkonsa, eli juutalaisten opettaja ja Jumalan palvelija. Pyysi Jumalalta apua hätäänsä, kun meistä joku.

      Paavali peeveli, hän oli se, joka keksi hänet koko maailman syntien pelastajaksi, kun alkuun vihasi Jeesusta. Jonka jälkeen pää meni niin sekaisin, että päätti kääntää itsensä"uskoon" Tosi uskovaa ei mestata.

      Tiedoitan sinulle lisää, koska olet 0. uskossasi.

      ps. vielä noista nimimerkeistä. Te muuntelette niitä, koska ette halua tunnustaa vanhallla nimimerkillä tyhmyyttänne.

      • teu.

        Vastaan Aloittajan kysymykseen : kaikkiin kysymyksiin mitä
        teit. Sopii samavastaus ,,Ne on ihmismielen määrityksiä , jos
        Jos ne olisi Jumalan määrityksiä , ei ne loppuisi jatkuvasti kuin
        nyt ovat tehneet ,,siis nämäkin kuuluu ei sarjaan ei Jumalan
        määrittämiä , jotka kestää aina monta tuhatta vuotta ..

        Mitä ja mista voidaan päätellä noin . Kun olin pikku poika olin
        kuullut että Auto saarnattiin synniksi , nyt sitten ei milloin se
        vapautui se on ollut n. 35. koskapa enoni osti -36 auton se
        oli ensimmäinen siinä kylässä .
        Mutta helsigissä -56 pidettiin vielä naisilla avoauto syntinä
        Tätejäni kolme oli ostaneet avo-auton ja ajelivat malminrait-
        tia siinä edestakas ja sen oli joku saarnaaja nähnyt , ja seuraavana pyhänä siitä kuulivat , veikkaan että se oli sitten
        se joka erotettiin n.10. v päästä tehtävästä .

        Moottoripyörä , se noudatti auton linjaa aluksi.

        Seinä peili , saattoi käsky vanhentua - 40 luvulla

        Pitkätverhot , vanheni joskus -50/60.

        Valokuvat , vanheni joskus -80

        Kamera, sama .

        Radio . vanheni joskus - 80/90.

        Kaikki en voi muistaa , mutta noin käy vielä muillekkin
        ihmis säännoille , Ne ei voi ihmis määritteenä pitää.


      • teu.

        savon ukko . Nuo vipeltäjät jotka sinua ahistaa on VL:n
        siitä johtuu nuo hieman heikot esitykset asioissa , mutta
        kaipa sinä jo heidät tunnistitkin , ole sinä vain rauhassa
        minä voin taistella jos on tarvis..


    • su

      Se oli silloin. Ihmisille kun tuli uusia apuvälineitä, polkupyörä, auto, radio, televisio , tietokone. Nämä kaikki tuntuivat turhilta, koska ennen oli tultu toimeen ilman niitä. ja raamatussa kai sanotaan vastaavasti jotain mammonan keräämisestä ja kaikkikatsottiin ylellisyydeksi. teuta tietää.

      Vai mitä? Ehkä lestadiolaisuus oli hieman vanhan aikainen, ja he katsoivat kaiken uuden synneiksi, jota ei ollut enen tarvittu.

      • TEU.

        Kuka osaa arvella sitä tuskan määrää , jonka koku autonostaja
        esimerkiksi on saarnan alla saanut , kunsiitä on puhuttu ja sitten
        se havaitaan yhen äkisti mitättömäksi , kuka cvoi sen sen tuskan määrän korjata kun , siitä on sittenmin luovuttu ..

        Ja se on aivan sama tarina niintten muitten syntien kanssa
        jonka syntinen on todennut , eli kun asia on ihmissanonnasta
        todettu synniksi,,

        Uusia TV, netti, meikkaaminen , yms.
        ne tulee vielä kaikki sallituiksi , koska ovat
        ihmis määritteitä , ne ei todella ole pitkäaikaisia
        EIKÄ JUMALAN MÄÄRITTÄMIÄ. VAAN NIIN
        LUULEVAN IHMISEN MÄÄRITTÄMIÄ ..


      • teu.

        Kyllä niin su., Mammonan keräämisestä Raamatussa on
        kerrottu siksi, että jos sille annettaan valtaa , se voi syrjäyttää
        Jumalan sanan tutkimisen ja ja uskomisen , sekä että siitä
        puhutaan kuin ahneudesta , joka on epäjumalan palvelusta .

        Jeesuksen sanat oli , helponpi on kamelin mennä neulan
        silmästä, kuin rikkaan päästä rikkaana taivaaseen .
        Ymmärrä nä'in , kovin mahdottomalta tuntuu tuo rikkaan
        pääsy Jumalan valtakuntaan , Todella hankalalta se ka -
        melinkin meno Neulansilmästä , .Mutta sen pitäisi olla
        sentään jotenkin mahdollista ...vai mita su.


      • ?
        TEU. kirjoitti:

        Kuka osaa arvella sitä tuskan määrää , jonka koku autonostaja
        esimerkiksi on saarnan alla saanut , kunsiitä on puhuttu ja sitten
        se havaitaan yhen äkisti mitättömäksi , kuka cvoi sen sen tuskan määrän korjata kun , siitä on sittenmin luovuttu ..

        Ja se on aivan sama tarina niintten muitten syntien kanssa
        jonka syntinen on todennut , eli kun asia on ihmissanonnasta
        todettu synniksi,,

        Uusia TV, netti, meikkaaminen , yms.
        ne tulee vielä kaikki sallituiksi , koska ovat
        ihmis määritteitä , ne ei todella ole pitkäaikaisia
        EIKÄ JUMALAN MÄÄRITTÄMIÄ. VAAN NIIN
        LUULEVAN IHMISEN MÄÄRITTÄMIÄ ..

        Teu rakas, autonostajan tuskan määrä on tietenkin kauhea. Nyt ja aina. Koska ne ovat kalliita ne autot. Ja naapurilla on aina parempi...

        Huhhuh kun on kuuma. Onneksi ovat väliaikaisia kaikki vaan. Niin autot kuin kuumuudetkin.


      • teu.
        ? kirjoitti:

        Teu rakas, autonostajan tuskan määrä on tietenkin kauhea. Nyt ja aina. Koska ne ovat kalliita ne autot. Ja naapurilla on aina parempi...

        Huhhuh kun on kuuma. Onneksi ovat väliaikaisia kaikki vaan. Niin autot kuin kuumuudetkin.

        ? : olen kyllä samaa mieltä mutta se mikä on saarnattu synniksi
        se tuottaa monille tuskaa ,siitä puhuminen , ja sitten se ei oleyhen äkisti synti , tämä on minusta paha , ellei tiedä mikä on synti voisiko vielä pikkusen aikaa odottaa , että asia selviäisi
        nimittäin voi voittaa jonkun ihmis poloisen , kun ei heti paasaa
        kaikkea minkä sylki suuhun tuo synniksi . .


      • ville.
        ? kirjoitti:

        Teu rakas, autonostajan tuskan määrä on tietenkin kauhea. Nyt ja aina. Koska ne ovat kalliita ne autot. Ja naapurilla on aina parempi...

        Huhhuh kun on kuuma. Onneksi ovat väliaikaisia kaikki vaan. Niin autot kuin kuumuudetkin.

        Huomasitko ? että kysymyksessä oli myös muita syntejä
        7-8 kpl Nyt voi jo hymyillä että ne ei olleetkaan syntiä, vaan
        jotakin muuta eli ihmis määritystä joka ei voine olla totuus
        vaan niinko kirjoitin, ihmissopaskaa ..


    • joopajoo

      Tule sinäkin jokukkoomme suurena syntisenä ja kerro miten olet onnistunut kun tuntuu noita viisuksia olevan.

      • teu.

        Muuten hyvä huomio , mutta minä olen jo !
        ollut -45 vuodesta perheenjäsen ja -62 tehnyt
        parannuksen , ja monta kertaa sen jälkeen ..


    • ggrege

      Vastaa miksi sinä.
      Meikkaat ( oletko ruma )
      Katselet televisiota ( eikö ole ystäviä)
      Televisiota voi katsella tietokoneesta koska ( tietokoneet ei toimi kuitenkaan )
      Juoppoja on riittävästi ilman minuakin
      On aina huomiotava että nä'mä ei ole sääntöjä' vaan ohjeita

    • egergg

      Lestanaiselle:

      -miksi et meikkaa ja ehosta, haluat olla ruma ja epämiellyttävä.
      -mksi et katsele teevisiota, katsoisit mutta et uskalla Jumala rankaisee.
      -miksi tietokoneesi ei toimi, se on suljettu ohjelmilta, jotka herättää himojasi ja helvetin uhka on suuri.
      -miksi et käytä alkoholia, huomaat,että kaappijuoppoja on tarpeeksi yhteisössäsi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1987
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      1021
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      872
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      261
      757
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      65
      749
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      12
      721
    7. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      685
    8. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      83
      680
    9. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      666
    10. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      208
      663
    Aihe