Olen keskustellut parin päivän aikana ainakin 10 eri suomalaisen kanssa Halla-ahon saamasta Korkeimman oikeuden tuomiosta. Joka ikinen on pitänyt kyseistä tuomiota täysin naurettavana ja aivan poliittisena päätöksenä.
Useimmat sanovat suoraan että politiikan huipulta on tullut oikeusihmisille määräys, että tästä on nyt vaikka väkisin saatava langettava tuomio Perussuomalaisille.
Myös se sanotaan että sanomalehdet ovat räksyttänyt Perussuomalaisten kimpussa viime vuoden vaalivoitosta lähtien. Räksytys yltyi ylimmilleen Halla-ahon tapauksen jälkeen.
Tässä mielessä olen hyvin varma että reilusti yli 50% suomalaisista on sitä mieltä että Halla-ahon tuomio on väärä. Tuo päätös sotii täysin suomalaista oikeustajua ja tasa-arvoisen oikeuden käsityksiä vastaan.
Kyseinen asia pitäisi saada vielä kerran uuteen käsittelyyn. Jonnekin jossa käsittely suoritetaan oikeudenmukaisesti ja puolueettomasti.
Kansa on vahvasti Halla-ahon takana
6
<50
Vastaukset
- No katsotaan
mitä sanoo eduskunta. Veikkaan Halla-ahon eroa. En toivo mutta veikkaan, että eroamaan joutuu.
- 432lh423h523l
Korkeimman oikeuden tuomarit eroaa ennen halla-ahoa, ainakin kansalaisten mielestä kai. Pankkiireja ei nyt kuunnella, vaan suomen kansaa.
- OIKEIN !!!
"halla-ahoa"
Tuo pitääkin kirjoittaa pienillä kirjaimilla nykyisin. :-))
- toivon eroa
Halla-aho asettui lain yläpuolelle. Niin teet sinäkin. Suomen kansa arvostaa lakia ja oikeuslaitosta, eikä varmasti ole tässä samaa mieltä sinun kanssa. Perussuomalaisten pitäisi toimia ja erottaa Haala-aho. Jos he on arkajalkoja toivotaan, että muusta eduskunnasta löytyy ryhtiä!
- Ei eroa !!!
Huom! Ei asettunut lain yläpuolelle, vaan arvosteli oikeuden päätöstä.
Opettele lukemaan. !!
- Suurempaa oikeutta
Eduskunta ei pysty erottaman kansanedustajaa ilman valtakunnanoikeuden käsittelyä. Sinänsä olisi HIENO JUTTU jos tämä kaikkinee menisi vielä peräti Valtakunnanoikeuteen saakka. Saataisiin Korkeimman oikeuden virheellinen nahkapäätös voitaisiin kumota.
Valitettavasti tapaus ei kuulu Valtakunnanoikeuden piiriin, koska Halla-aho ei ollut kansanedustaja kyseisen blogikirjoituksen tekemisen aikaan.
Eduskunnalla yksinään ei ole mitään määräysvaltaa yksittäisen kansanedustajan erottamiseen. Tällaisen hulluuden estämiseksi on onneksi olemassa Valtiosääntö, ja se sementoi kansanedustajan suojan täydellisti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341998Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.291037- 69877
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?261763Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65751- 13725
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132686- 83685
- 26669
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.210668