Jos olisin kuolemaantuomittu

Jos luterilaista pastoria tai paremminkin sanottuna oikeaoppista luterilaista pastoria ei olisi saatavilla, olisin valmis keskustelemaan jonkun muun kirkkokunnan pastorin kanssa, esimerkiksi vaikka helluntailaisen tai katolisen. Siinä tilanteessa tuskin olisi enää kirkkokuntarajoilla merkitystä. Jos joutuisin keskustelemaan jonkun muun kirkkokunnan papin kanssa, näillä olisi erinomainen tilaisuus yrittää vielä käännyttää minua oppiinsa. Kuka tietää vaikka saisivat minut ylipuhuttua. Kuoleman lähestyessä ihminen ei ehkä ajattele enää aivan selkeästi. Siksi voisi olla mahdollista, että teloituksen lähestyessä kääntyisin esimerkiksi helluntailaisuuteen tai katolilaisuuteen. Helluntailaisuuteen kääntymisessä olisi vaan se ongelma, että minut pitäisi vielä kastaa heidän upotuskasteellaan eikä sellaiseen ehkä olisi vankilaoloissa mahdollisuuksia, mutta joku kekseliäs pastori saattaisi keksiä ratkaisun siihenkin ongelmaan ja niin voisin saada hellarikasteen vielä ennen teloituskammioon joutumistani.
Todennäköisesti papit eivät silti teloitusta odottavien kanssa keskustellessaan alennu enää sellaisiin pikkuseikkoihin kuin kirkkokuntarajoihin. Heidän tehtävänsähän on tukea ja lohduttaa eikä yrittää käännyttää omaan kirkkokuntaansa mikäli se on eri kuin teloitettavaksi joutuvalla. Pappeja on silti erilaisia, ja jotkut todella voisivat käyttää hyväkseen viimeistä tilaisuutta vakuuttaa kuolemaa lähestyvä ihminen juuri sen kirkkokunnan edustamasta puhtaimmasta kristinuskosta mitä kyseinen pastori edustaa.
Jossakin vaiheessa joko ennen tai jälkeen papin tapaamisen haluaisin tavata myös vankilan lääkärin ja kysyä häneltä vielä kerran miten teloitukseni tapahtuisi ja olisiko se tuskaton. Tarvittaessa lääkäri voisi antaa minulle jotain rauhoittavaa lääkettä, että pystyisin säilyttämään tyyneyteni.
Kun olisin keskustellut papin ja lääkärin kanssa sekä suorittanut mahdolliset muut toimenpiteet heidän kanssaan, naispuolinen vanginvartija ajelisi pääni kaljuksi elektrodin kiinnitystä varten, laittaisi minulle käsiraudat ja saattelisi minut ulos sellistäni. Sitten alkaisimme kävellä kohti teloitushuonetta. Toisella puolellani kävelisi vartija ja toisella puolella pastori. Tuossa tilanteessa minua luultavasti jännittäisi ja sydämeni sykkisi tavallista nopeammin. Muuten minua ei pelottaisi siirtyä tuonpuoleiseen. Toivoisin vain, että kaikki olisi pian ohi.
Saavuttuamme teloitushuoneen ovelle vartija avaisi sen ja astuisimme sisään. Huoneessa olisi useita vanginvartijoita, vankilanjohtaja sekä vankilan lääkäri. (Kuvittelen kaikki naisiksi, koska kyseessä olisi naisvankila.)Todennäköisesti paikalla olisi lääkärin apuna pari naispuolista sairaanhoitajaakin, jotka olisivat tavallaan nyt kuolemanenkeleitäni. Mahdollisesti paikalla olisi vain sairaanhoitajia, sillä joidenkin tietojen mukaan yhdysvaltalaisten lääkärien yhdistys on kieltänyt jäseniään osallistumasta teloituksiin. Riippuisi siis lääkärin omastatunnosta olisiko hän paikalla vai ei. Huoneen keskellä komeilisi sitten itse sähkötuoli. Sen näkeminen voisi lisätä hermostuneisuuttani, mutta pyrkisin silti esiintymään mahdollisimman rohkeana. Teloitushuoneessa näkisin myös pyörillä varustetun metallipöydän, jolla kuollut ruumiini vietäisiin teloituksen jälkeen vankilan ruumishuoneelle. Sen näkeminen saattaisi niin ikään hieman puistattaa minua, vaikka tietäisin kyseisen ruumispöydän toki kuuluvan välttämättömään kalustoon teloitushuoneessa. Enpähän olisi enää teloituksen jälkeen vastuussa siitä mitä ruumiilleni tapahtuisi. Olisin toki ottanut suurin piirtein selvää mitä ruumiilleni tehtäisiin teloituksen jälkeen, mutta en jaksaisi välittää siitä.
Teloitushuoneen seinässä olisi ikkuna, jonka takana näkisin teloitukseni todistajat. Tuossa joukossa olisi saaliinhimoisia toimittajia, toivottavasti muutamia ystäviäni (ainakaan lähimpiä omaisiani en tilaisuuteen haluaisi) sekä henkilöitä, jotka olisivat tavalla tai toisella joutuneet kärsimään ”kauheasta rikoksestani”, jota en siis edes olisi tehnyt. Lisäksi osa todistajista olisi valittu arvalla. Herää tosin kysymys kuinka moni haluaisi käyttää sellaisen ”arpajaisvoiton”.
Kun vanginvartija olisi taluttanut minut huoneessa olevan sähkötuolin luo ja käskenyt asettua siihen istumaan, minulla ei olisi muuta mahdollisuutta kuin tehdä kuten hän käski. Sitten vartija ottaisi minulta käsiraudat pois. Sen jälkeen käteni ja jalkani sidottaisiin remmeillä tuoliin, ja myös vartaloni sidottaisiin tuoliin vatsan yli vedetyllä remmillä. Sitten toinen elektrodi kiinnitettäisiin jalkaani. Sydämeni hakkaisi kiivaasti, suutani kuivaisi ja hengittäisin tiheään tahtiin. Yrittäisin rukoilla jotain mielessäni.

BigBlonde -78 kirjoitti:

Jos luterilaista pastoria tai paremminkin sanottuna oikeaoppista luterilaista pastoria ei olisi saatavilla, olisin valmis keskustelemaan jonkun muun kirkkokunnan pastorin kanssa, esimerkiksi vaikka helluntailaisen tai katolisen. Siinä tilanteessa tuskin olisi enää kirkkokuntarajoilla merkitystä. Jos joutuisin keskustelemaan jonkun muun kirkkokunnan papin kanssa, näillä olisi erinomainen tilaisuus yrittää vielä käännyttää minua oppiinsa. Kuka tietää vaikka saisivat minut ylipuhuttua. Kuoleman lähestyessä ihminen ei ehkä ajattele enää aivan selkeästi. Siksi voisi olla mahdollista, että teloituksen lähestyessä kääntyisin esimerkiksi helluntailaisuuteen tai katolilaisuuteen. Helluntailaisuuteen kääntymisessä olisi vaan se ongelma, että minut pitäisi vielä kastaa heidän upotuskasteellaan eikä sellaiseen ehkä olisi vankilaoloissa mahdollisuuksia, mutta joku kekseliäs pastori saattaisi keksiä ratkaisun siihenkin ongelmaan ja niin voisin saada hellarikasteen vielä ennen teloituskammioon joutumistani.
Todennäköisesti papit eivät silti teloitusta odottavien kanssa keskustellessaan alennu enää sellaisiin pikkuseikkoihin kuin kirkkokuntarajoihin. Heidän tehtävänsähän on tukea ja lohduttaa eikä yrittää käännyttää omaan kirkkokuntaansa mikäli se on eri kuin teloitettavaksi joutuvalla. Pappeja on silti erilaisia, ja jotkut todella voisivat käyttää hyväkseen viimeistä tilaisuutta vakuuttaa kuolemaa lähestyvä ihminen juuri sen kirkkokunnan edustamasta puhtaimmasta kristinuskosta mitä kyseinen pastori edustaa.
Jossakin vaiheessa joko ennen tai jälkeen papin tapaamisen haluaisin tavata myös vankilan lääkärin ja kysyä häneltä vielä kerran miten teloitukseni tapahtuisi ja olisiko se tuskaton. Tarvittaessa lääkäri voisi antaa minulle jotain rauhoittavaa lääkettä, että pystyisin säilyttämään tyyneyteni.
Kun olisin keskustellut papin ja lääkärin kanssa sekä suorittanut mahdolliset muut toimenpiteet heidän kanssaan, naispuolinen vanginvartija ajelisi pääni kaljuksi elektrodin kiinnitystä varten, laittaisi minulle käsiraudat ja saattelisi minut ulos sellistäni. Sitten alkaisimme kävellä kohti teloitushuonetta. Toisella puolellani kävelisi vartija ja toisella puolella pastori. Tuossa tilanteessa minua luultavasti jännittäisi ja sydämeni sykkisi tavallista nopeammin. Muuten minua ei pelottaisi siirtyä tuonpuoleiseen. Toivoisin vain, että kaikki olisi pian ohi.
Saavuttuamme teloitushuoneen ovelle vartija avaisi sen ja astuisimme sisään. Huoneessa olisi useita vanginvartijoita, vankilanjohtaja sekä vankilan lääkäri. (Kuvittelen kaikki naisiksi, koska kyseessä olisi naisvankila.)Todennäköisesti paikalla olisi lääkärin apuna pari naispuolista sairaanhoitajaakin, jotka olisivat tavallaan nyt kuolemanenkeleitäni. Mahdollisesti paikalla olisi vain sairaanhoitajia, sillä joidenkin tietojen mukaan yhdysvaltalaisten lääkärien yhdistys on kieltänyt jäseniään osallistumasta teloituksiin. Riippuisi siis lääkärin omastatunnosta olisiko hän paikalla vai ei. Huoneen keskellä komeilisi sitten itse sähkötuoli. Sen näkeminen voisi lisätä hermostuneisuuttani, mutta pyrkisin silti esiintymään mahdollisimman rohkeana. Teloitushuoneessa näkisin myös pyörillä varustetun metallipöydän, jolla kuollut ruumiini vietäisiin teloituksen jälkeen vankilan ruumishuoneelle. Sen näkeminen saattaisi niin ikään hieman puistattaa minua, vaikka tietäisin kyseisen ruumispöydän toki kuuluvan välttämättömään kalustoon teloitushuoneessa. Enpähän olisi enää teloituksen jälkeen vastuussa siitä mitä ruumiilleni tapahtuisi. Olisin toki ottanut suurin piirtein selvää mitä ruumiilleni tehtäisiin teloituksen jälkeen, mutta en jaksaisi välittää siitä.
Teloitushuoneen seinässä olisi ikkuna, jonka takana näkisin teloitukseni todistajat. Tuossa joukossa olisi saaliinhimoisia toimittajia, toivottavasti muutamia ystäviäni (ainakaan lähimpiä omaisiani en tilaisuuteen haluaisi) sekä henkilöitä, jotka olisivat tavalla tai toisella joutuneet kärsimään ”kauheasta rikoksestani”, jota en siis edes olisi tehnyt. Lisäksi osa todistajista olisi valittu arvalla. Herää tosin kysymys kuinka moni haluaisi käyttää sellaisen ”arpajaisvoiton”.
Kun vanginvartija olisi taluttanut minut huoneessa olevan sähkötuolin luo ja käskenyt asettua siihen istumaan, minulla ei olisi muuta mahdollisuutta kuin tehdä kuten hän käski. Sitten vartija ottaisi minulta käsiraudat pois. Sen jälkeen käteni ja jalkani sidottaisiin remmeillä tuoliin, ja myös vartaloni sidottaisiin tuoliin vatsan yli vedetyllä remmillä. Sitten toinen elektrodi kiinnitettäisiin jalkaani. Sydämeni hakkaisi kiivaasti, suutani kuivaisi ja hengittäisin tiheään tahtiin. Yrittäisin rukoilla jotain mielessäni.

Lue lisää

Viimein vanginvartija kastaisi pesusienen vesisankoon ja laittaisi märän sienen päälaelleni. Tuo tehtäisiin sen vuoksi, että sähkö johtuisi paremmin aivoihini. Sienen päälle vartija asettaisi metallikypärän, joka kiinnitettäisiin hihnalla leukani alle. Sitten kasvoilleni asetettaisiin naamari, jossa olisi reikä nenää varten. Naamio sidottaisiin remmillä tuolin selkänojaan.
Paikalla oleva vankilanjohtaja lukisi tuomioni ja kysyisi haluaisinko lausua viimeiset sanani. Sanoisin viimeisiksi sanoikseni ” Jumala olkoon minulle armollinen ” tai jotain muuta sen tapaista. Tämän jälkeen voisin vain odottaa, että kello tulisi määrättyyn pykälään, joka ainakin kaikissa elokuvissa on tasan 12.00. Koettaisin ehkä vielä tapailla mielessäni rukousta, tai sitten ajattelisin vain, että ”se on menoa nyt”. Sulkisin myös silmäni. Sitten vankilanjohtaja antaisi merkin, vanginvartija kääntäisi vipua ja sen jälkeen kehoni läpi menisi ensin 2300 voltin sähkövirta kahdeksan sekunnin ajan, sitten seuraisi 1000 volttia 22 sekuntia ja lopulta 2300 volttia vielä toiset kahdeksan sekuntia. Sähköiskua seuraava sydämen kammiovärinä ja sähköšokin aiheuttama sydänlihaksen kouristus johtavat lääketieteen mukaan välittömästi tajuttomuuteen, joten en tuntisi tuskia, vaikka ruumiini kouristelisi rajusti sähkötuolissa.
Kun sähkövirta olisi kytketty pois päältä, vankilan lääkäri tai joku sairaanhoitajista avaisi paidannappini, painaisi stetoskoopin paljaaseen rintaani ja tutkisi pulssini sekä sydän- ja keuhkoäänet. Mitään ei tietenkään enää kuuluisi, joten minut julistettaisiin kuolleeksi. Niin minusta olisi tullut vainaja. Entä mitä se merkitsisi käytännössä? Tietysti fyysisten elintoimintojeni lopullista päättymistä, mutta minun uskoni mukaan myös siirtymistä parempaan maailmaan, jos olisin kuollut kristittynä.
Voidaan tietysti kysyä onko mitään järkeä kuolla missään uskossa. Entä jos onkin vaikka uskonut ” väärään äijään ”? Useimmissa uskonnoissa ” väärään äijään ” uskominen ei kuitenkaan edes aiheuta pahaa rangaistusta. Buddhalaisuudessa ja hindulaisuudessa uskotaan jälleensyntymiseen, monissa uskonnoissa taas kaikki menevät kuoltuaan samaan paikkaan. Islamilaisuudessa monijumalaisuus on suurin synti, mutta juutalaisille ja kristityille ei ” kirjan kansoina ” tule niin kovaa rangaistusta tuonpuoleisessa. ”Väärään äijään ” uskomisen riskin voi siis melko huoletta ottaa. Sitä paitsi ”väärään äijään” uskominen on paljon riskialttiimpaa ei-kristityille, sillä perinteisesti kristinusko on opettanut, etteivät muunuskoiset voi pelastua.
Ateistit voivat myös kysyä mitä hyötyä on kuolla uskossa, jos mitään kuolemanjälkeistä palkintoa ei tulekaan. Mutta mitä kuolemassa silloin menettäisikään? Jos kuolema lopettaisi kaiken tietoisuuden (mitä en itse usko), niin sehän olisi vain syvä uni ilman unennäköjä. Kuolemahan olisi silloinkin tavallaan voitto, erityisesti silloin jos olisin kuolemaantuomittu, ja iäisyys olisi vain yksi ainoa yö. Jos taas kristityn kuolema on (kuten uskon) muutto täältä parempaan paikkaan, missä oikeudenmukaisuus vallitsee ja missä voi kohdata kaikki hurskasta elämää viettäneet ihmiset niin voiko suurempaa onnea ollakaan. Siksi voin sanoa ehdottomalla varmuudella, että uskossa kuoleva kristitty ihminen voittaa joka tapauksessa. Kyseessä on siis eräänlainen win-win-tilanne.

BigBlonde -78 kirjoitti:

Viimein vanginvartija kastaisi pesusienen vesisankoon ja laittaisi märän sienen päälaelleni. Tuo tehtäisiin sen vuoksi, että sähkö johtuisi paremmin aivoihini. Sienen päälle vartija asettaisi metallikypärän, joka kiinnitettäisiin hihnalla leukani alle. Sitten kasvoilleni asetettaisiin naamari, jossa olisi reikä nenää varten. Naamio sidottaisiin remmillä tuolin selkänojaan.
Paikalla oleva vankilanjohtaja lukisi tuomioni ja kysyisi haluaisinko lausua viimeiset sanani. Sanoisin viimeisiksi sanoikseni ” Jumala olkoon minulle armollinen ” tai jotain muuta sen tapaista. Tämän jälkeen voisin vain odottaa, että kello tulisi määrättyyn pykälään, joka ainakin kaikissa elokuvissa on tasan 12.00. Koettaisin ehkä vielä tapailla mielessäni rukousta, tai sitten ajattelisin vain, että ”se on menoa nyt”. Sulkisin myös silmäni. Sitten vankilanjohtaja antaisi merkin, vanginvartija kääntäisi vipua ja sen jälkeen kehoni läpi menisi ensin 2300 voltin sähkövirta kahdeksan sekunnin ajan, sitten seuraisi 1000 volttia 22 sekuntia ja lopulta 2300 volttia vielä toiset kahdeksan sekuntia. Sähköiskua seuraava sydämen kammiovärinä ja sähköšokin aiheuttama sydänlihaksen kouristus johtavat lääketieteen mukaan välittömästi tajuttomuuteen, joten en tuntisi tuskia, vaikka ruumiini kouristelisi rajusti sähkötuolissa.
Kun sähkövirta olisi kytketty pois päältä, vankilan lääkäri tai joku sairaanhoitajista avaisi paidannappini, painaisi stetoskoopin paljaaseen rintaani ja tutkisi pulssini sekä sydän- ja keuhkoäänet. Mitään ei tietenkään enää kuuluisi, joten minut julistettaisiin kuolleeksi. Niin minusta olisi tullut vainaja. Entä mitä se merkitsisi käytännössä? Tietysti fyysisten elintoimintojeni lopullista päättymistä, mutta minun uskoni mukaan myös siirtymistä parempaan maailmaan, jos olisin kuollut kristittynä.
Voidaan tietysti kysyä onko mitään järkeä kuolla missään uskossa. Entä jos onkin vaikka uskonut ” väärään äijään ”? Useimmissa uskonnoissa ” väärään äijään ” uskominen ei kuitenkaan edes aiheuta pahaa rangaistusta. Buddhalaisuudessa ja hindulaisuudessa uskotaan jälleensyntymiseen, monissa uskonnoissa taas kaikki menevät kuoltuaan samaan paikkaan. Islamilaisuudessa monijumalaisuus on suurin synti, mutta juutalaisille ja kristityille ei ” kirjan kansoina ” tule niin kovaa rangaistusta tuonpuoleisessa. ”Väärään äijään ” uskomisen riskin voi siis melko huoletta ottaa. Sitä paitsi ”väärään äijään” uskominen on paljon riskialttiimpaa ei-kristityille, sillä perinteisesti kristinusko on opettanut, etteivät muunuskoiset voi pelastua.
Ateistit voivat myös kysyä mitä hyötyä on kuolla uskossa, jos mitään kuolemanjälkeistä palkintoa ei tulekaan. Mutta mitä kuolemassa silloin menettäisikään? Jos kuolema lopettaisi kaiken tietoisuuden (mitä en itse usko), niin sehän olisi vain syvä uni ilman unennäköjä. Kuolemahan olisi silloinkin tavallaan voitto, erityisesti silloin jos olisin kuolemaantuomittu, ja iäisyys olisi vain yksi ainoa yö. Jos taas kristityn kuolema on (kuten uskon) muutto täältä parempaan paikkaan, missä oikeudenmukaisuus vallitsee ja missä voi kohdata kaikki hurskasta elämää viettäneet ihmiset niin voiko suurempaa onnea ollakaan. Siksi voin sanoa ehdottomalla varmuudella, että uskossa kuoleva kristitty ihminen voittaa joka tapauksessa. Kyseessä on siis eräänlainen win-win-tilanne.

Lue lisää

Kun minut olisi julistettu kuolleeksi teloituksen jälkeen, odotettaisiin jonkin aikaa, että sähkötuolissa kuumentunut ruumiini jäähtyisi. Sitten sairaanhoitajat nostaisivat velton ruumiini huoneessa odottavalle pyörillä varustetulle metallipöydälle kuin säkin. Mikäli teloitus olisi sujunut normaalisti, ruumiissani ei olisi pahoja vammoja. Päässä olisi toki hieman palovammoja, ja kasvoni olisivat sinipunertavat. Silmäni olisivat kiinni, mutta suuni olisi todennäköisesti auki, ja kieli olisi työntynyt jonkin verran ulos suusta. Todennäköisesti myös ruumiini jalkoväli olisi märkä, koska olisin todennäköisesti teloituksen aikana virtsannut alleni. Tällaisena hoitajat työntäisivät ruumiini vankilan ruumishuoneeseen.
Vankilan ruumishuoneella hoitajat sulkisivat kunnioittavasti auki jääneen suuni ja riisuisivat sen jälkeen ruumiini alastomaksi. Siinä kookas ruumiini sitten makaisi metallipöydällä rinnat ja alapää paljaana hoitajien töllisteltävänä, mutta kuolleena minulle ei olisi mitään merkitystä sillä, että hoitajat näkisivät minut alasti. Enhän ajattelisi enkä tuntisi siitä enää mitään, koska siinä olisi vain maallinen tomumajani ja sieluni olisi toivottavasti paremmassa paikassa.Toivoisin silti, ettei kenelläkään ruumiini riisuneista hoitajista olisi lesbon taipumuksia, sillä en haluaisi kenenkään omaa sukupuoltani olevan henkilön kiihottuvan, jos saa nähdä kuolleen ruumiini tissit ja pillu paljaana.
Kun ruumiini olisi riisuttu, joku tai jotkut hoitajista laittaisivat kumihanskat käteen ja pesisivät ruumiini. Erityistä huomiota kiinnitettäisiin varmaan alapään pesuun, koska olisin teloitukseni aikana virtsannut alleni. Ruumiinpesun jälkeen yksi hoitajista ottaisi esiin mittanauhan ja mittaisi ruumiini pituuden sekä hartioideni ja vatsani leveyden. Sitten hän ilmoittaisi mittani hautaustoimistoon. Tämän jälkeen varpaaseeni kiinnitettäisiin lappu, jossa olisi nimeni sekä syntymä- ja kuolinaikani, ja hoitajat peittäisivät ruumiini suojapaperilla ja työntäisivät sen kylmäkaappiin.
Teloitukseni jälkeen vankilan johtaja pitäisi tiedotustilaisuuden, jossa hän kertoisi teloitukseni syyn, ajan, kuolleeksi julistukseni ajankohdan sekä mahdolliset (mutta eivät toivottavat) ongelmat teloituksen aikana. Teloitustani seuranneen vankilanjohtajan tiedotustilaisuuden jälkeen kohtaloni herättäisi varmasti ihmisissä voimakkaita tunteita puolesta ja vastaan, mutta mitäpä se enää minua liikuttaisi, kun ruumiini lepäisi vankilan ruumishuoneen kylmäkaapissa tietämättä enää mitään tästä maailmasta.
Teloitustani seuraavana päivänä ruumiilleni tehtäisiin kuolinsyyn tutkimus ja ruumiinavaus. Kyseisen tutkimuksen tekisi oikeuslääkäri. Ruumiinavauksessa tukkani skalpeerattaisiin, kalloni sahattaisiin auki, aivoni punnittaisiin, viipaloitaisiin ja tutkittaisiin, rintalastani viillettäisiin auki ja levitettäisiin, sisäelimeni tutkittaisiin yksitellen ja selkärankani hakattaisiin halki. Ruumiinavauksen jälkeen sisäelimeni ja aivoni laitettaisiin sekalaisessa järjestyksessä vatsaonteloon ja pääkoppani täytettäisiin vessapaperilla. Sen jälkeen ruumiini ommeltaisiin kiinni siten, että vartalooni tulisi tavallinen Y:n muotoinen ruumiinavausjälki, ja myös päänahkani ommeltaisiin kiinni. Lopulta ruumiini työnnettäisiin takaisin kylmäkaappiin.
Kun minulle olisi kirjoitettu kuolintodistus, ruumiini olisi valmis haudattavaksi. Hautaustoimiston ihmiset tulisivat, puettaisivat ruumiini kuolinkaapuun ja laittaisivat arkkuun. Näin siis yksinkertaisessa tapauksessa. Yhdysvaltalaiseen tapaan ruumiini voitaisiin myös palsamoida, mutta en tiedä palsamoidaanko kuolemaantuomittujen ruumiita. Kun tomumajani olisi arkutettu, luovutettaisiin ruumiini ehkä sukulaisilleni tai ystävilleni, jos he suostuisivat ottamaan sen vastaan ja miksipä eivät suostuisi. Omaiseni ja ystäväni voisivat sen jälkeen päättää hautajaisteni yksityiskohdista sekä hautapaikastani. Toivoisin tietysti, että he kuljetuttaisivat tomumajani jenkeistä Suomeen, vaikka se tulisikin hieman kalliiksi. Ruumiini siunauksen toimittaisi sitten joku tuttavapiiriini kuuluvista pastoreista minkä jälkeen maalliset jäännökseni laskettaisiin haudan lepoon.

BigBlonde -78 kirjoitti:

Kun minut olisi julistettu kuolleeksi teloituksen jälkeen, odotettaisiin jonkin aikaa, että sähkötuolissa kuumentunut ruumiini jäähtyisi. Sitten sairaanhoitajat nostaisivat velton ruumiini huoneessa odottavalle pyörillä varustetulle metallipöydälle kuin säkin. Mikäli teloitus olisi sujunut normaalisti, ruumiissani ei olisi pahoja vammoja. Päässä olisi toki hieman palovammoja, ja kasvoni olisivat sinipunertavat. Silmäni olisivat kiinni, mutta suuni olisi todennäköisesti auki, ja kieli olisi työntynyt jonkin verran ulos suusta. Todennäköisesti myös ruumiini jalkoväli olisi märkä, koska olisin todennäköisesti teloituksen aikana virtsannut alleni. Tällaisena hoitajat työntäisivät ruumiini vankilan ruumishuoneeseen.
Vankilan ruumishuoneella hoitajat sulkisivat kunnioittavasti auki jääneen suuni ja riisuisivat sen jälkeen ruumiini alastomaksi. Siinä kookas ruumiini sitten makaisi metallipöydällä rinnat ja alapää paljaana hoitajien töllisteltävänä, mutta kuolleena minulle ei olisi mitään merkitystä sillä, että hoitajat näkisivät minut alasti. Enhän ajattelisi enkä tuntisi siitä enää mitään, koska siinä olisi vain maallinen tomumajani ja sieluni olisi toivottavasti paremmassa paikassa.Toivoisin silti, ettei kenelläkään ruumiini riisuneista hoitajista olisi lesbon taipumuksia, sillä en haluaisi kenenkään omaa sukupuoltani olevan henkilön kiihottuvan, jos saa nähdä kuolleen ruumiini tissit ja pillu paljaana.
Kun ruumiini olisi riisuttu, joku tai jotkut hoitajista laittaisivat kumihanskat käteen ja pesisivät ruumiini. Erityistä huomiota kiinnitettäisiin varmaan alapään pesuun, koska olisin teloitukseni aikana virtsannut alleni. Ruumiinpesun jälkeen yksi hoitajista ottaisi esiin mittanauhan ja mittaisi ruumiini pituuden sekä hartioideni ja vatsani leveyden. Sitten hän ilmoittaisi mittani hautaustoimistoon. Tämän jälkeen varpaaseeni kiinnitettäisiin lappu, jossa olisi nimeni sekä syntymä- ja kuolinaikani, ja hoitajat peittäisivät ruumiini suojapaperilla ja työntäisivät sen kylmäkaappiin.
Teloitukseni jälkeen vankilan johtaja pitäisi tiedotustilaisuuden, jossa hän kertoisi teloitukseni syyn, ajan, kuolleeksi julistukseni ajankohdan sekä mahdolliset (mutta eivät toivottavat) ongelmat teloituksen aikana. Teloitustani seuranneen vankilanjohtajan tiedotustilaisuuden jälkeen kohtaloni herättäisi varmasti ihmisissä voimakkaita tunteita puolesta ja vastaan, mutta mitäpä se enää minua liikuttaisi, kun ruumiini lepäisi vankilan ruumishuoneen kylmäkaapissa tietämättä enää mitään tästä maailmasta.
Teloitustani seuraavana päivänä ruumiilleni tehtäisiin kuolinsyyn tutkimus ja ruumiinavaus. Kyseisen tutkimuksen tekisi oikeuslääkäri. Ruumiinavauksessa tukkani skalpeerattaisiin, kalloni sahattaisiin auki, aivoni punnittaisiin, viipaloitaisiin ja tutkittaisiin, rintalastani viillettäisiin auki ja levitettäisiin, sisäelimeni tutkittaisiin yksitellen ja selkärankani hakattaisiin halki. Ruumiinavauksen jälkeen sisäelimeni ja aivoni laitettaisiin sekalaisessa järjestyksessä vatsaonteloon ja pääkoppani täytettäisiin vessapaperilla. Sen jälkeen ruumiini ommeltaisiin kiinni siten, että vartalooni tulisi tavallinen Y:n muotoinen ruumiinavausjälki, ja myös päänahkani ommeltaisiin kiinni. Lopulta ruumiini työnnettäisiin takaisin kylmäkaappiin.
Kun minulle olisi kirjoitettu kuolintodistus, ruumiini olisi valmis haudattavaksi. Hautaustoimiston ihmiset tulisivat, puettaisivat ruumiini kuolinkaapuun ja laittaisivat arkkuun. Näin siis yksinkertaisessa tapauksessa. Yhdysvaltalaiseen tapaan ruumiini voitaisiin myös palsamoida, mutta en tiedä palsamoidaanko kuolemaantuomittujen ruumiita. Kun tomumajani olisi arkutettu, luovutettaisiin ruumiini ehkä sukulaisilleni tai ystävilleni, jos he suostuisivat ottamaan sen vastaan ja miksipä eivät suostuisi. Omaiseni ja ystäväni voisivat sen jälkeen päättää hautajaisteni yksityiskohdista sekä hautapaikastani. Toivoisin tietysti, että he kuljetuttaisivat tomumajani jenkeistä Suomeen, vaikka se tulisikin hieman kalliiksi. Ruumiini siunauksen toimittaisi sitten joku tuttavapiiriini kuuluvista pastoreista minkä jälkeen maalliset jäännökseni laskettaisiin haudan lepoon.

Lue lisää

Jos minut olisi teloitettu Yhdysvalloissa, olisi mahdollista sekin, että minut tuhkattaisiin tai haudattaisiin vankilan hautausmaalle. Tuhkausta en itse mielelläni haluaisi, mutta vankilan hautausmaa ei loppujen lopuksi olisi sen pahempi vaihtoehto kuin mikään muukaan hautausmaa. Siellä haudalleni ei vain merkittäisi nimeäni syntymä- ja kuolinajasta puhumattakaan vaan pelkkä numerotunnus. Kunnollisen hautaansiunaamisen saisin todennäköisesti silloinkin, vaikka minut haudattaisiin vankilan hautausmaalle.
Entä miksi haluaisin tulla nimenomaan haudatuksi enkä tuhkatuksi? Ensinnäkin pidän hautaamista soveliaampana tapana kristitylle ja lisäksi haluaisin ruumiini tulevan mahdollisimman täysimääräisesti osaksi luonnon kiertokulkua. Jos kuolisin nykyisissä mitoissani hieman ylipainoisena, madoille riittäisi ruumiistani paljon syötävää ennen kuin minusta olisi jäljellä pelkkä luuranko. Ei se minua enää haittaisi, kun madot menisivät sisään ruumiini aukoista, luikertelisivat vatsassani ja tonkisivat varpaitani. Mutta jos ruumiini olisi palsamoitu, se säilyisi maan povessa muuttumattomana kenties maailman tappiin asti mikä ei tosin välttämättä olisi luonnon kannalta hyvä asia.
Yhdysvalloissa monet kuolemaantuomitut lahjoittavat ruumiinsa tieteelle. Itse en sellaista tekisi, jos olisin kuolemaantuomittu. En haluaisi, että ruumiini silvottaisiin kappaleiksi kuin joku eläin. Se ei ole ihmisen arvon mukaista. Lääketiede toki hyötyy tällaisista tutkimuksista, mutta omaa ruumistani en niiden materiaaliksi tahtoisi.
Edellä kertomani ajatusleikki teloitetuksi joutumisestani voi ehkä antaa jollekin sellaisen käsityksen, että kyseessä olisi jotenkin miellyttävä fantasia. Sitä se ei missään nimessä ole. Kuvittelin vain teloitukseni mahdollisimman ”inhimilliseksi”. En yksinkertaisesti saattanut kuvitella siihen karmeampia yksityiskohtia. Tiedän toki, ettei Yhdysvalloissakaan kuolemaantuomituilla ole aina kovin hyvät elinolosuhteet ennen teloitustaan, joten kuvittelin vankilan olosuhteet ajatusleikissäni ehkä liian ihanteellisiksi.

BigBlonde -78 kirjoitti:

Kun minut olisi julistettu kuolleeksi teloituksen jälkeen, odotettaisiin jonkin aikaa, että sähkötuolissa kuumentunut ruumiini jäähtyisi. Sitten sairaanhoitajat nostaisivat velton ruumiini huoneessa odottavalle pyörillä varustetulle metallipöydälle kuin säkin. Mikäli teloitus olisi sujunut normaalisti, ruumiissani ei olisi pahoja vammoja. Päässä olisi toki hieman palovammoja, ja kasvoni olisivat sinipunertavat. Silmäni olisivat kiinni, mutta suuni olisi todennäköisesti auki, ja kieli olisi työntynyt jonkin verran ulos suusta. Todennäköisesti myös ruumiini jalkoväli olisi märkä, koska olisin todennäköisesti teloituksen aikana virtsannut alleni. Tällaisena hoitajat työntäisivät ruumiini vankilan ruumishuoneeseen.
Vankilan ruumishuoneella hoitajat sulkisivat kunnioittavasti auki jääneen suuni ja riisuisivat sen jälkeen ruumiini alastomaksi. Siinä kookas ruumiini sitten makaisi metallipöydällä rinnat ja alapää paljaana hoitajien töllisteltävänä, mutta kuolleena minulle ei olisi mitään merkitystä sillä, että hoitajat näkisivät minut alasti. Enhän ajattelisi enkä tuntisi siitä enää mitään, koska siinä olisi vain maallinen tomumajani ja sieluni olisi toivottavasti paremmassa paikassa.Toivoisin silti, ettei kenelläkään ruumiini riisuneista hoitajista olisi lesbon taipumuksia, sillä en haluaisi kenenkään omaa sukupuoltani olevan henkilön kiihottuvan, jos saa nähdä kuolleen ruumiini tissit ja pillu paljaana.
Kun ruumiini olisi riisuttu, joku tai jotkut hoitajista laittaisivat kumihanskat käteen ja pesisivät ruumiini. Erityistä huomiota kiinnitettäisiin varmaan alapään pesuun, koska olisin teloitukseni aikana virtsannut alleni. Ruumiinpesun jälkeen yksi hoitajista ottaisi esiin mittanauhan ja mittaisi ruumiini pituuden sekä hartioideni ja vatsani leveyden. Sitten hän ilmoittaisi mittani hautaustoimistoon. Tämän jälkeen varpaaseeni kiinnitettäisiin lappu, jossa olisi nimeni sekä syntymä- ja kuolinaikani, ja hoitajat peittäisivät ruumiini suojapaperilla ja työntäisivät sen kylmäkaappiin.
Teloitukseni jälkeen vankilan johtaja pitäisi tiedotustilaisuuden, jossa hän kertoisi teloitukseni syyn, ajan, kuolleeksi julistukseni ajankohdan sekä mahdolliset (mutta eivät toivottavat) ongelmat teloituksen aikana. Teloitustani seuranneen vankilanjohtajan tiedotustilaisuuden jälkeen kohtaloni herättäisi varmasti ihmisissä voimakkaita tunteita puolesta ja vastaan, mutta mitäpä se enää minua liikuttaisi, kun ruumiini lepäisi vankilan ruumishuoneen kylmäkaapissa tietämättä enää mitään tästä maailmasta.
Teloitustani seuraavana päivänä ruumiilleni tehtäisiin kuolinsyyn tutkimus ja ruumiinavaus. Kyseisen tutkimuksen tekisi oikeuslääkäri. Ruumiinavauksessa tukkani skalpeerattaisiin, kalloni sahattaisiin auki, aivoni punnittaisiin, viipaloitaisiin ja tutkittaisiin, rintalastani viillettäisiin auki ja levitettäisiin, sisäelimeni tutkittaisiin yksitellen ja selkärankani hakattaisiin halki. Ruumiinavauksen jälkeen sisäelimeni ja aivoni laitettaisiin sekalaisessa järjestyksessä vatsaonteloon ja pääkoppani täytettäisiin vessapaperilla. Sen jälkeen ruumiini ommeltaisiin kiinni siten, että vartalooni tulisi tavallinen Y:n muotoinen ruumiinavausjälki, ja myös päänahkani ommeltaisiin kiinni. Lopulta ruumiini työnnettäisiin takaisin kylmäkaappiin.
Kun minulle olisi kirjoitettu kuolintodistus, ruumiini olisi valmis haudattavaksi. Hautaustoimiston ihmiset tulisivat, puettaisivat ruumiini kuolinkaapuun ja laittaisivat arkkuun. Näin siis yksinkertaisessa tapauksessa. Yhdysvaltalaiseen tapaan ruumiini voitaisiin myös palsamoida, mutta en tiedä palsamoidaanko kuolemaantuomittujen ruumiita. Kun tomumajani olisi arkutettu, luovutettaisiin ruumiini ehkä sukulaisilleni tai ystävilleni, jos he suostuisivat ottamaan sen vastaan ja miksipä eivät suostuisi. Omaiseni ja ystäväni voisivat sen jälkeen päättää hautajaisteni yksityiskohdista sekä hautapaikastani. Toivoisin tietysti, että he kuljetuttaisivat tomumajani jenkeistä Suomeen, vaikka se tulisikin hieman kalliiksi. Ruumiini siunauksen toimittaisi sitten joku tuttavapiiriini kuuluvista pastoreista minkä jälkeen maalliset jäännökseni laskettaisiin haudan lepoon.

Lue lisää

Mieleeni tuli että jos olet suomen kansalainen, joka ilmeisesti myös kuvitelmassasi olet. Päätellen siitä että haluaisit että ruumiisi kuljetettaisiin Suomeen. Niin todennäköisesti et viruisi Amerikassa kuolemansellissä vaan sinut siirrettäisiin Suomeen vankilaan, sillä suomen hallitus ei hyväksyisi että heidän kansalaisensa tapetaan Amerikassa.

Kuka käyttää kunnollista kappalejakoa suomi24:ssä? Ei kukaan. Ei tämä ole mikään kirja joten älä nillitä tollasesta pikku jutusta.

Täyskymppikommentti. - Nm. Twelve points