Jos olisin kuolemaantuomittu

BigBlonde -78

Olen mielestäni aivan tavallinen akateemisesti koulutettu 33-vuotias sinkkunainen, mutta minulla on tapana pohdiskella erilaisia tilanteita ja sitä miten itse toimisin niissä. Siksi olen myös pohtinut tilannetta, jossa olisin kuolemaantuomittu. En yleisesti ottaen kannata kuolemanrangaistusta, mutta joissakin tapauksissa kuten edesmenneen ”Jammu” Siltavuoren ja Norjan joukkomurhaaja Breivikin kohdalla olisi voinut tai voisi tehdä poikkeuksen. Heidän tekemänsä rikokset olivat niin hirvittäviä, ettei minkään rangaistuksen voisi kuvitella olevan heille liian ankara. Todella hirveisiin rikoksiin syyllistyneet ovat kuitenkin vähemmistönä myös kuolemaantuomituista niissä maissa missä kuolemanrangaistus on edelleen käytössä.
Monessa tapauksessa on täysin syytön ihminen tuomittu kuolemaan. Tällaisia tapauksia löytyy erilaisista diktatuurivaltioista vaikka kuinka paljon, mutta myös Yhdysvalloissa moni syytön on tuomittu kuolemaan ja jopa teloitettu. Koska syyttömiäkin tuomitaan kuolemaan, ei kuolemanrangaistus ole paras mahdollinen rangaistusmuoto mistään rikoksista. Sitä kun ei voi myöhemmin kumota. Jos kuolemaantuomittu on ehditty teloittaa, hän ei hyödy, vaikka hänet joskus todettaisiin syyttömäksi.
Jos kannatat kuolemanrangaistusta, on hyvä pohtia miltä itsestä tuntuisi olla kuolemaantuomittu. Suosittelen! Kyseinen mielikuvaharjoitus tai ajatusleikki vie kyllä aika tehokkaasti halun kannattaa kuolemanrangaistusta.
Kuten sanottu, eräänä päivänä pohdin itse miltä tuntuisi olla kuolemansellissä jossain yhdysvaltalaisessa naisvankilassa. Kuvittelin, että minut oli tuomittu murhasta, jota en ollut tehnyt. En tietenkään kuvitellut, että olisin murhannut jonkun. Olin vain sattunut olemaan väärässä paikassa väärään aikaan, minut olisi pidätetty ja tuomittu kuolemaan. Teloitus pantaisiin toimeen sähkötuolissa ja kyseessä olisi tietysti joku konservatiivinen etelän osavaltio. Entä miksi juuri sähkötuoli? Siksi koska inhoan kaikenlaisia piikkejä ja ruiskeita, joten ajatus myrkkyruiskeella teloittamisesta olisi liian vastenmielinen edes ajateltavaksi.
Tietysti jos minut olisi tuomittu syyttömänä kuolemaan, tekisin kaikkeni syyttömyyteni osoittamiseksi, mutta jos se ei olisi mitenkään mahdollista, joutuisin katsomaan totuutta silmiin. Tulisin väistämättä kuolemaan teloituskammiossa. Tuon tosiasian varmistuminen saisi minut todennäköisesti masentumaan täysin. Itkisin kohtaloani ja kuolemanpelkokin tulisi esiin hyvin voimakkaasti.
Jonkin ajan kuluttua varmasti silti tottuisin kuoleman ajatukseen ja elämäni kuolemansellissä ”normalisoituisi”. Ehkä elämästä voisi tulla jopa siedettävää. Yhdysvaltalaisissa kuolemanselleissä on nimittäin televisio, josta voi katsella vankilan suljetun tv-verkon ohjelmia. Lisäksi selleissä on suihkuhuone ja wc. Olisin myös saanut vierailulupia sukulaisille ja ystäville, mutta läheisimpiä omaisiani en haluaisi tavata, koska tapaaminen voisi olla henkisesti liian raskasta kaikille. Joitakin ystäviäni ja hieman kaukaisempia sukulaisiani voisin kyllä tavata.
Yhdysvalloissa kuolemaantuomituille tarjotaan yleensä parempaa ruokaa kuin muille vangeille, ja se tuodaan selliin vangin toivomuksesta. Minäkin söisin aina sellissäni. En haluaisi tavata muita vankeja, en varsinkaan muita kuolemaantuomittuja. Yhdysvaltalaisissa vankiloissa on myös kuolemaantuomituille omat ulkoilu- ja virkistysalueet vankilan pihalla, jotka ovat muiden vankien vastaavia tiloja parempia. Jos olisin kuolemansellissä, pyrkisin kaikesta huolimatta hoitamaan fyysistä kuntoani. Voisi tietysti ajatella mitä hyötyä siitä olisi, mutta oman hyvinvoinnin kannalta sillä olisi varmasti suuri merkitys. Henkistä kuntoani taas hoitaisin lukemalla paljon. Lukisin toki paljon kaikkea mitä normaalistikin, historiaa, uskontoa, yhteiskunnallisia asioita ja filosofiaa käsittelevää kirjallisuutta. Sitten pyrkisin lukemaan sellaisia kaunokirjallisuuden klassikkoteoksia, joita en olisi aikaisemmin lukenut. Kuolemansellissä kenties saisin niin paljon aikaiseksi, että perehtyisin niihin klassikoihin. Koska aikaa olisi edessä rajallisesti, käyttäisin sen mahdollisimman tehokkaasti.
Kuolemansellissä istuessani saisin varmasti kaikenlaisia yhteydenottoja. Ehkä jopa rakkauskirjeitä. Sitten kaikenlaisten jenkeissä vaikuttavien uskonsuuntien edustajat pyrkisivät puheilleni saadakseen minut kääntymään juuri heidän oppiinsa pelastaakseni sieluni. Pitäytyisin kuitenkin luterilaisuudessa. Eri asia on saisinko jossain Yhdysvaltain etelävaltion kuolemansellissä minkäänlaista luterilaista sielunhoitoa, koska noilla alueilla luterilaisuus on marginaalinen kirkkokunta. Yrittäisin kyllä saada oman uskonvakaumukseni mukaista hengellistä tukea, mutta jos sitä ei olisi vankilassa saatavissa, voisin toki tukeutua muidenkin kirkkokuntien pastoreihin ja saarnamiehiin. Ystävä- ja tuttavapiiriini kuuluu myös useita luterilaisia pastoreita, joilta voisin saada hengellistä apua.

12

430

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • BigBlonde -78

      Kuolemansellissä pyrkisin entistä enemmän turvautumaan kristinuskon antamaan lohdutukseen. Uskonasiat tulisivat todennäköisesti entistäkin läheisemmiksi. Pohtisin varmasti paljon myös kuolemaa ja iankaikkisuutta kuten sitä millainen taivas on ja mitä siellä tehdään. Välillä ehkä mieleen nousisi epäilyksiä siitä pääsisinkö taivaaseen vai joutuisinko helvettiin, mutta rukoilemalla ja pastorien kanssa keskustelemalla pääsisin varmasti taas tasapainoon ja voisin uskoa turvallisin mielin pääseväni ”paremmalle puolelle”.
      Teloitukseni lähestyessä kuolemanpelko varmasti vähitellen poistuisi ja alkaisin suhtautua lähestyvään kuolemaani rauhallisesti ja pikemmin odotuksella. Laskisin päiviä siihen milloin kaikki olisi ohi enkä välittäisi juuri enää tämän maailman tapahtumista. Niiden päivien aikana tekisin testamenttini ja määräisin hautajaisteni käytännön järjestelyistä. Jättäisin myös jäähyväiset omaisilleni ja ystävilleni pyytäen anteeksi, jos olen heitä joskus loukannut.
      Entä mitä ajattelisin kun heräisin viimeiseen aamuuni? Pelkoa en enää tuntisi vaan ennemminkin pientä jännitystä siitä miltä siirtyminen tuonpuoleiseen tuntuisi. Se tunne olisi ehkä samanlainen kuin tunne ”perhosista vatsassa ”. Voidaan tietysti pohtia sitäkin saisinko nukutuksi viimeisenä yönäni. Itseni tuntien voin sanoa, etten todennäköisesti nukkuisi kovin hyvin, koska en yleensäkään saa kovin hyvin nukutuksi, jos seuraavana päivänä on tiedossa jotain jännittävää. Toisaalta voidaan kysyä mitä merkitystä sillä enää olisi saisiko viimeisenä yönä ennen teloitusta nukutuksi, koska teloituksen jälkeen nukahtaisin joka tapauksessa ”ikuiseen uneen”.
      Viimeisenä aamunani selliini tuotaisiin viimeinen ateriani. Koska minulla on aina jännittyneenä hieman huono ruokahalu, olisin pyytänyt viimeiseksi ateriakseni vain jotain melko yksinkertaista ja kevyttä ruokaa. Se voisi olla ehkä lohisalaatti, koska pidän kalasta ja lohesta aivan erityisesti. Juomakseni ottaisin vain lasin vettä.
      Viimeisenä aamunani voisin varmasti myös peseytyä sellini yhteydessä olevassa suihkuhuoneessa. Jos suihkuhuoneessa olisi peili, katselisin siitä viimeistä kertaa alastonta,180-senttistä ja satakiloista ruumistani. Ensin näkisin tietysti peilistä kirveellä veistetyt nelikulmaiset kasvoni, joita koristavat mielestäni liian iso nenä, voimakas leuka sekä väsyneennäköiset vihreät silmät. Kasvojani kehystävät vaaleat suorat hiukset, jotka ulottuvat olkapäille. Paksun kaulani alapuolella ovat sitten leveät hartiani sekä isot rintani. Kun laskisin katseeni peilistä alaspäin, näkisin leveän ja lihaksikkaan vatsani, häpyni sekä pitkät ja vahvat jalkani. Itseäni katsellessani ajattelisin, että vaikka ruumiini oli terve ja hyväkuntoinen niin pian se makaisi hengettömänä vankilan ruumishuoneella. Samalla tuntisin yllättävää helpotusta. Pian olisin kuollut eikä tarvitsisi huolehtia enää mistään. Niin peseytyisin rauhallisella mielellä. Pyrkisin peseytymään erityisen huolellisesti, sillä se olisi viimeinen peseytymiseni. Tietäisin toki, että ruumiini pestäisiin vielä kuolemani jälkeen, mutta siitä en olisi enää itse vastuussa. Lopuksi kuivaisin vartaloni isoon valkoiseen pyyhkeeseen.
      Peseydyttyäni laittaisin päälleni puhtaan kuolemaantuomitun vanginpuvun, valkoisen lyhythihaisen napitetun kauluspaidan ja valkoiset housut, jotka vanginvartija olisi tuonut samalla kun toi viimeisen ateriani.
      Kun olisin syönyt ja peseytynyt, minulta todennäköisesti kysyttäisiin haluaisinko keskustella papin kanssa, ja jos ei kysyttäisi, ilmaisisin itse haluni tavata pappia. Mieluiten haluaisin keskustella jonkun luterilaisen papin kanssa, ja koska tuttavapiiriini kuuluu useita luterilaisia pastoreita, olisin todennäköisesti pyytänyt heitä tulemaan henkiseksi tuekseni teloituspäivänäni, ja ehkä ainakin yksi heistä olisi tullut. Hänen kanssaan sitten mielelläni keskustelisin ja haluaisin nauttia myös pyhän ehtoollisen mikäli mahdollista. Jos ei kukaan tuttavapastoreistani olisi paikalla, keskustelisin jonkun muun luterilaisen pastorin kanssa, en kuitenkaan kenenkään sellaisen, jonka tietäisin esittäneen liberaaliteologisia näkemyksiä. Sellaista liirumlaarumia en haluaisi kuunnella, jos pian tietäisin siirtyväni ajasta
      ikuisuuteen.

      • BigBlonde -78

        Jos luterilaista pastoria tai paremminkin sanottuna oikeaoppista luterilaista pastoria ei olisi saatavilla, olisin valmis keskustelemaan jonkun muun kirkkokunnan pastorin kanssa, esimerkiksi vaikka helluntailaisen tai katolisen. Siinä tilanteessa tuskin olisi enää kirkkokuntarajoilla merkitystä. Jos joutuisin keskustelemaan jonkun muun kirkkokunnan papin kanssa, näillä olisi erinomainen tilaisuus yrittää vielä käännyttää minua oppiinsa. Kuka tietää vaikka saisivat minut ylipuhuttua. Kuoleman lähestyessä ihminen ei ehkä ajattele enää aivan selkeästi. Siksi voisi olla mahdollista, että teloituksen lähestyessä kääntyisin esimerkiksi helluntailaisuuteen tai katolilaisuuteen. Helluntailaisuuteen kääntymisessä olisi vaan se ongelma, että minut pitäisi vielä kastaa heidän upotuskasteellaan eikä sellaiseen ehkä olisi vankilaoloissa mahdollisuuksia, mutta joku kekseliäs pastori saattaisi keksiä ratkaisun siihenkin ongelmaan ja niin voisin saada hellarikasteen vielä ennen teloituskammioon joutumistani.
        Todennäköisesti papit eivät silti teloitusta odottavien kanssa keskustellessaan alennu enää sellaisiin pikkuseikkoihin kuin kirkkokuntarajoihin. Heidän tehtävänsähän on tukea ja lohduttaa eikä yrittää käännyttää omaan kirkkokuntaansa mikäli se on eri kuin teloitettavaksi joutuvalla. Pappeja on silti erilaisia, ja jotkut todella voisivat käyttää hyväkseen viimeistä tilaisuutta vakuuttaa kuolemaa lähestyvä ihminen juuri sen kirkkokunnan edustamasta puhtaimmasta kristinuskosta mitä kyseinen pastori edustaa.
        Jossakin vaiheessa joko ennen tai jälkeen papin tapaamisen haluaisin tavata myös vankilan lääkärin ja kysyä häneltä vielä kerran miten teloitukseni tapahtuisi ja olisiko se tuskaton. Tarvittaessa lääkäri voisi antaa minulle jotain rauhoittavaa lääkettä, että pystyisin säilyttämään tyyneyteni.
        Kun olisin keskustellut papin ja lääkärin kanssa sekä suorittanut mahdolliset muut toimenpiteet heidän kanssaan, naispuolinen vanginvartija ajelisi pääni kaljuksi elektrodin kiinnitystä varten, laittaisi minulle käsiraudat ja saattelisi minut ulos sellistäni. Sitten alkaisimme kävellä kohti teloitushuonetta. Toisella puolellani kävelisi vartija ja toisella puolella pastori. Tuossa tilanteessa minua luultavasti jännittäisi ja sydämeni sykkisi tavallista nopeammin. Muuten minua ei pelottaisi siirtyä tuonpuoleiseen. Toivoisin vain, että kaikki olisi pian ohi.
        Saavuttuamme teloitushuoneen ovelle vartija avaisi sen ja astuisimme sisään. Huoneessa olisi useita vanginvartijoita, vankilanjohtaja sekä vankilan lääkäri. (Kuvittelen kaikki naisiksi, koska kyseessä olisi naisvankila.)Todennäköisesti paikalla olisi lääkärin apuna pari naispuolista sairaanhoitajaakin, jotka olisivat tavallaan nyt kuolemanenkeleitäni. Mahdollisesti paikalla olisi vain sairaanhoitajia, sillä joidenkin tietojen mukaan yhdysvaltalaisten lääkärien yhdistys on kieltänyt jäseniään osallistumasta teloituksiin. Riippuisi siis lääkärin omastatunnosta olisiko hän paikalla vai ei. Huoneen keskellä komeilisi sitten itse sähkötuoli. Sen näkeminen voisi lisätä hermostuneisuuttani, mutta pyrkisin silti esiintymään mahdollisimman rohkeana. Teloitushuoneessa näkisin myös pyörillä varustetun metallipöydän, jolla kuollut ruumiini vietäisiin teloituksen jälkeen vankilan ruumishuoneelle. Sen näkeminen saattaisi niin ikään hieman puistattaa minua, vaikka tietäisin kyseisen ruumispöydän toki kuuluvan välttämättömään kalustoon teloitushuoneessa. Enpähän olisi enää teloituksen jälkeen vastuussa siitä mitä ruumiilleni tapahtuisi. Olisin toki ottanut suurin piirtein selvää mitä ruumiilleni tehtäisiin teloituksen jälkeen, mutta en jaksaisi välittää siitä.
        Teloitushuoneen seinässä olisi ikkuna, jonka takana näkisin teloitukseni todistajat. Tuossa joukossa olisi saaliinhimoisia toimittajia, toivottavasti muutamia ystäviäni (ainakaan lähimpiä omaisiani en tilaisuuteen haluaisi) sekä henkilöitä, jotka olisivat tavalla tai toisella joutuneet kärsimään ”kauheasta rikoksestani”, jota en siis edes olisi tehnyt. Lisäksi osa todistajista olisi valittu arvalla. Herää tosin kysymys kuinka moni haluaisi käyttää sellaisen ”arpajaisvoiton”.
        Kun vanginvartija olisi taluttanut minut huoneessa olevan sähkötuolin luo ja käskenyt asettua siihen istumaan, minulla ei olisi muuta mahdollisuutta kuin tehdä kuten hän käski. Sitten vartija ottaisi minulta käsiraudat pois. Sen jälkeen käteni ja jalkani sidottaisiin remmeillä tuoliin, ja myös vartaloni sidottaisiin tuoliin vatsan yli vedetyllä remmillä. Sitten toinen elektrodi kiinnitettäisiin jalkaani. Sydämeni hakkaisi kiivaasti, suutani kuivaisi ja hengittäisin tiheään tahtiin. Yrittäisin rukoilla jotain mielessäni.


      • BigBlonde -78
        BigBlonde -78 kirjoitti:

        Jos luterilaista pastoria tai paremminkin sanottuna oikeaoppista luterilaista pastoria ei olisi saatavilla, olisin valmis keskustelemaan jonkun muun kirkkokunnan pastorin kanssa, esimerkiksi vaikka helluntailaisen tai katolisen. Siinä tilanteessa tuskin olisi enää kirkkokuntarajoilla merkitystä. Jos joutuisin keskustelemaan jonkun muun kirkkokunnan papin kanssa, näillä olisi erinomainen tilaisuus yrittää vielä käännyttää minua oppiinsa. Kuka tietää vaikka saisivat minut ylipuhuttua. Kuoleman lähestyessä ihminen ei ehkä ajattele enää aivan selkeästi. Siksi voisi olla mahdollista, että teloituksen lähestyessä kääntyisin esimerkiksi helluntailaisuuteen tai katolilaisuuteen. Helluntailaisuuteen kääntymisessä olisi vaan se ongelma, että minut pitäisi vielä kastaa heidän upotuskasteellaan eikä sellaiseen ehkä olisi vankilaoloissa mahdollisuuksia, mutta joku kekseliäs pastori saattaisi keksiä ratkaisun siihenkin ongelmaan ja niin voisin saada hellarikasteen vielä ennen teloituskammioon joutumistani.
        Todennäköisesti papit eivät silti teloitusta odottavien kanssa keskustellessaan alennu enää sellaisiin pikkuseikkoihin kuin kirkkokuntarajoihin. Heidän tehtävänsähän on tukea ja lohduttaa eikä yrittää käännyttää omaan kirkkokuntaansa mikäli se on eri kuin teloitettavaksi joutuvalla. Pappeja on silti erilaisia, ja jotkut todella voisivat käyttää hyväkseen viimeistä tilaisuutta vakuuttaa kuolemaa lähestyvä ihminen juuri sen kirkkokunnan edustamasta puhtaimmasta kristinuskosta mitä kyseinen pastori edustaa.
        Jossakin vaiheessa joko ennen tai jälkeen papin tapaamisen haluaisin tavata myös vankilan lääkärin ja kysyä häneltä vielä kerran miten teloitukseni tapahtuisi ja olisiko se tuskaton. Tarvittaessa lääkäri voisi antaa minulle jotain rauhoittavaa lääkettä, että pystyisin säilyttämään tyyneyteni.
        Kun olisin keskustellut papin ja lääkärin kanssa sekä suorittanut mahdolliset muut toimenpiteet heidän kanssaan, naispuolinen vanginvartija ajelisi pääni kaljuksi elektrodin kiinnitystä varten, laittaisi minulle käsiraudat ja saattelisi minut ulos sellistäni. Sitten alkaisimme kävellä kohti teloitushuonetta. Toisella puolellani kävelisi vartija ja toisella puolella pastori. Tuossa tilanteessa minua luultavasti jännittäisi ja sydämeni sykkisi tavallista nopeammin. Muuten minua ei pelottaisi siirtyä tuonpuoleiseen. Toivoisin vain, että kaikki olisi pian ohi.
        Saavuttuamme teloitushuoneen ovelle vartija avaisi sen ja astuisimme sisään. Huoneessa olisi useita vanginvartijoita, vankilanjohtaja sekä vankilan lääkäri. (Kuvittelen kaikki naisiksi, koska kyseessä olisi naisvankila.)Todennäköisesti paikalla olisi lääkärin apuna pari naispuolista sairaanhoitajaakin, jotka olisivat tavallaan nyt kuolemanenkeleitäni. Mahdollisesti paikalla olisi vain sairaanhoitajia, sillä joidenkin tietojen mukaan yhdysvaltalaisten lääkärien yhdistys on kieltänyt jäseniään osallistumasta teloituksiin. Riippuisi siis lääkärin omastatunnosta olisiko hän paikalla vai ei. Huoneen keskellä komeilisi sitten itse sähkötuoli. Sen näkeminen voisi lisätä hermostuneisuuttani, mutta pyrkisin silti esiintymään mahdollisimman rohkeana. Teloitushuoneessa näkisin myös pyörillä varustetun metallipöydän, jolla kuollut ruumiini vietäisiin teloituksen jälkeen vankilan ruumishuoneelle. Sen näkeminen saattaisi niin ikään hieman puistattaa minua, vaikka tietäisin kyseisen ruumispöydän toki kuuluvan välttämättömään kalustoon teloitushuoneessa. Enpähän olisi enää teloituksen jälkeen vastuussa siitä mitä ruumiilleni tapahtuisi. Olisin toki ottanut suurin piirtein selvää mitä ruumiilleni tehtäisiin teloituksen jälkeen, mutta en jaksaisi välittää siitä.
        Teloitushuoneen seinässä olisi ikkuna, jonka takana näkisin teloitukseni todistajat. Tuossa joukossa olisi saaliinhimoisia toimittajia, toivottavasti muutamia ystäviäni (ainakaan lähimpiä omaisiani en tilaisuuteen haluaisi) sekä henkilöitä, jotka olisivat tavalla tai toisella joutuneet kärsimään ”kauheasta rikoksestani”, jota en siis edes olisi tehnyt. Lisäksi osa todistajista olisi valittu arvalla. Herää tosin kysymys kuinka moni haluaisi käyttää sellaisen ”arpajaisvoiton”.
        Kun vanginvartija olisi taluttanut minut huoneessa olevan sähkötuolin luo ja käskenyt asettua siihen istumaan, minulla ei olisi muuta mahdollisuutta kuin tehdä kuten hän käski. Sitten vartija ottaisi minulta käsiraudat pois. Sen jälkeen käteni ja jalkani sidottaisiin remmeillä tuoliin, ja myös vartaloni sidottaisiin tuoliin vatsan yli vedetyllä remmillä. Sitten toinen elektrodi kiinnitettäisiin jalkaani. Sydämeni hakkaisi kiivaasti, suutani kuivaisi ja hengittäisin tiheään tahtiin. Yrittäisin rukoilla jotain mielessäni.

        Viimein vanginvartija kastaisi pesusienen vesisankoon ja laittaisi märän sienen päälaelleni. Tuo tehtäisiin sen vuoksi, että sähkö johtuisi paremmin aivoihini. Sienen päälle vartija asettaisi metallikypärän, joka kiinnitettäisiin hihnalla leukani alle. Sitten kasvoilleni asetettaisiin naamari, jossa olisi reikä nenää varten. Naamio sidottaisiin remmillä tuolin selkänojaan.
        Paikalla oleva vankilanjohtaja lukisi tuomioni ja kysyisi haluaisinko lausua viimeiset sanani. Sanoisin viimeisiksi sanoikseni ” Jumala olkoon minulle armollinen ” tai jotain muuta sen tapaista. Tämän jälkeen voisin vain odottaa, että kello tulisi määrättyyn pykälään, joka ainakin kaikissa elokuvissa on tasan 12.00. Koettaisin ehkä vielä tapailla mielessäni rukousta, tai sitten ajattelisin vain, että ”se on menoa nyt”. Sulkisin myös silmäni. Sitten vankilanjohtaja antaisi merkin, vanginvartija kääntäisi vipua ja sen jälkeen kehoni läpi menisi ensin 2300 voltin sähkövirta kahdeksan sekunnin ajan, sitten seuraisi 1000 volttia 22 sekuntia ja lopulta 2300 volttia vielä toiset kahdeksan sekuntia. Sähköiskua seuraava sydämen kammiovärinä ja sähköšokin aiheuttama sydänlihaksen kouristus johtavat lääketieteen mukaan välittömästi tajuttomuuteen, joten en tuntisi tuskia, vaikka ruumiini kouristelisi rajusti sähkötuolissa.
        Kun sähkövirta olisi kytketty pois päältä, vankilan lääkäri tai joku sairaanhoitajista avaisi paidannappini, painaisi stetoskoopin paljaaseen rintaani ja tutkisi pulssini sekä sydän- ja keuhkoäänet. Mitään ei tietenkään enää kuuluisi, joten minut julistettaisiin kuolleeksi. Niin minusta olisi tullut vainaja. Entä mitä se merkitsisi käytännössä? Tietysti fyysisten elintoimintojeni lopullista päättymistä, mutta minun uskoni mukaan myös siirtymistä parempaan maailmaan, jos olisin kuollut kristittynä.
        Voidaan tietysti kysyä onko mitään järkeä kuolla missään uskossa. Entä jos onkin vaikka uskonut ” väärään äijään ”? Useimmissa uskonnoissa ” väärään äijään ” uskominen ei kuitenkaan edes aiheuta pahaa rangaistusta. Buddhalaisuudessa ja hindulaisuudessa uskotaan jälleensyntymiseen, monissa uskonnoissa taas kaikki menevät kuoltuaan samaan paikkaan. Islamilaisuudessa monijumalaisuus on suurin synti, mutta juutalaisille ja kristityille ei ” kirjan kansoina ” tule niin kovaa rangaistusta tuonpuoleisessa. ”Väärään äijään ” uskomisen riskin voi siis melko huoletta ottaa. Sitä paitsi ”väärään äijään” uskominen on paljon riskialttiimpaa ei-kristityille, sillä perinteisesti kristinusko on opettanut, etteivät muunuskoiset voi pelastua.
        Ateistit voivat myös kysyä mitä hyötyä on kuolla uskossa, jos mitään kuolemanjälkeistä palkintoa ei tulekaan. Mutta mitä kuolemassa silloin menettäisikään? Jos kuolema lopettaisi kaiken tietoisuuden (mitä en itse usko), niin sehän olisi vain syvä uni ilman unennäköjä. Kuolemahan olisi silloinkin tavallaan voitto, erityisesti silloin jos olisin kuolemaantuomittu, ja iäisyys olisi vain yksi ainoa yö. Jos taas kristityn kuolema on (kuten uskon) muutto täältä parempaan paikkaan, missä oikeudenmukaisuus vallitsee ja missä voi kohdata kaikki hurskasta elämää viettäneet ihmiset niin voiko suurempaa onnea ollakaan. Siksi voin sanoa ehdottomalla varmuudella, että uskossa kuoleva kristitty ihminen voittaa joka tapauksessa. Kyseessä on siis eräänlainen win-win-tilanne.


      • BigBlonde -78
        BigBlonde -78 kirjoitti:

        Viimein vanginvartija kastaisi pesusienen vesisankoon ja laittaisi märän sienen päälaelleni. Tuo tehtäisiin sen vuoksi, että sähkö johtuisi paremmin aivoihini. Sienen päälle vartija asettaisi metallikypärän, joka kiinnitettäisiin hihnalla leukani alle. Sitten kasvoilleni asetettaisiin naamari, jossa olisi reikä nenää varten. Naamio sidottaisiin remmillä tuolin selkänojaan.
        Paikalla oleva vankilanjohtaja lukisi tuomioni ja kysyisi haluaisinko lausua viimeiset sanani. Sanoisin viimeisiksi sanoikseni ” Jumala olkoon minulle armollinen ” tai jotain muuta sen tapaista. Tämän jälkeen voisin vain odottaa, että kello tulisi määrättyyn pykälään, joka ainakin kaikissa elokuvissa on tasan 12.00. Koettaisin ehkä vielä tapailla mielessäni rukousta, tai sitten ajattelisin vain, että ”se on menoa nyt”. Sulkisin myös silmäni. Sitten vankilanjohtaja antaisi merkin, vanginvartija kääntäisi vipua ja sen jälkeen kehoni läpi menisi ensin 2300 voltin sähkövirta kahdeksan sekunnin ajan, sitten seuraisi 1000 volttia 22 sekuntia ja lopulta 2300 volttia vielä toiset kahdeksan sekuntia. Sähköiskua seuraava sydämen kammiovärinä ja sähköšokin aiheuttama sydänlihaksen kouristus johtavat lääketieteen mukaan välittömästi tajuttomuuteen, joten en tuntisi tuskia, vaikka ruumiini kouristelisi rajusti sähkötuolissa.
        Kun sähkövirta olisi kytketty pois päältä, vankilan lääkäri tai joku sairaanhoitajista avaisi paidannappini, painaisi stetoskoopin paljaaseen rintaani ja tutkisi pulssini sekä sydän- ja keuhkoäänet. Mitään ei tietenkään enää kuuluisi, joten minut julistettaisiin kuolleeksi. Niin minusta olisi tullut vainaja. Entä mitä se merkitsisi käytännössä? Tietysti fyysisten elintoimintojeni lopullista päättymistä, mutta minun uskoni mukaan myös siirtymistä parempaan maailmaan, jos olisin kuollut kristittynä.
        Voidaan tietysti kysyä onko mitään järkeä kuolla missään uskossa. Entä jos onkin vaikka uskonut ” väärään äijään ”? Useimmissa uskonnoissa ” väärään äijään ” uskominen ei kuitenkaan edes aiheuta pahaa rangaistusta. Buddhalaisuudessa ja hindulaisuudessa uskotaan jälleensyntymiseen, monissa uskonnoissa taas kaikki menevät kuoltuaan samaan paikkaan. Islamilaisuudessa monijumalaisuus on suurin synti, mutta juutalaisille ja kristityille ei ” kirjan kansoina ” tule niin kovaa rangaistusta tuonpuoleisessa. ”Väärään äijään ” uskomisen riskin voi siis melko huoletta ottaa. Sitä paitsi ”väärään äijään” uskominen on paljon riskialttiimpaa ei-kristityille, sillä perinteisesti kristinusko on opettanut, etteivät muunuskoiset voi pelastua.
        Ateistit voivat myös kysyä mitä hyötyä on kuolla uskossa, jos mitään kuolemanjälkeistä palkintoa ei tulekaan. Mutta mitä kuolemassa silloin menettäisikään? Jos kuolema lopettaisi kaiken tietoisuuden (mitä en itse usko), niin sehän olisi vain syvä uni ilman unennäköjä. Kuolemahan olisi silloinkin tavallaan voitto, erityisesti silloin jos olisin kuolemaantuomittu, ja iäisyys olisi vain yksi ainoa yö. Jos taas kristityn kuolema on (kuten uskon) muutto täältä parempaan paikkaan, missä oikeudenmukaisuus vallitsee ja missä voi kohdata kaikki hurskasta elämää viettäneet ihmiset niin voiko suurempaa onnea ollakaan. Siksi voin sanoa ehdottomalla varmuudella, että uskossa kuoleva kristitty ihminen voittaa joka tapauksessa. Kyseessä on siis eräänlainen win-win-tilanne.

        Kun minut olisi julistettu kuolleeksi teloituksen jälkeen, odotettaisiin jonkin aikaa, että sähkötuolissa kuumentunut ruumiini jäähtyisi. Sitten sairaanhoitajat nostaisivat velton ruumiini huoneessa odottavalle pyörillä varustetulle metallipöydälle kuin säkin. Mikäli teloitus olisi sujunut normaalisti, ruumiissani ei olisi pahoja vammoja. Päässä olisi toki hieman palovammoja, ja kasvoni olisivat sinipunertavat. Silmäni olisivat kiinni, mutta suuni olisi todennäköisesti auki, ja kieli olisi työntynyt jonkin verran ulos suusta. Todennäköisesti myös ruumiini jalkoväli olisi märkä, koska olisin todennäköisesti teloituksen aikana virtsannut alleni. Tällaisena hoitajat työntäisivät ruumiini vankilan ruumishuoneeseen.
        Vankilan ruumishuoneella hoitajat sulkisivat kunnioittavasti auki jääneen suuni ja riisuisivat sen jälkeen ruumiini alastomaksi. Siinä kookas ruumiini sitten makaisi metallipöydällä rinnat ja alapää paljaana hoitajien töllisteltävänä, mutta kuolleena minulle ei olisi mitään merkitystä sillä, että hoitajat näkisivät minut alasti. Enhän ajattelisi enkä tuntisi siitä enää mitään, koska siinä olisi vain maallinen tomumajani ja sieluni olisi toivottavasti paremmassa paikassa.Toivoisin silti, ettei kenelläkään ruumiini riisuneista hoitajista olisi lesbon taipumuksia, sillä en haluaisi kenenkään omaa sukupuoltani olevan henkilön kiihottuvan, jos saa nähdä kuolleen ruumiini tissit ja pillu paljaana.
        Kun ruumiini olisi riisuttu, joku tai jotkut hoitajista laittaisivat kumihanskat käteen ja pesisivät ruumiini. Erityistä huomiota kiinnitettäisiin varmaan alapään pesuun, koska olisin teloitukseni aikana virtsannut alleni. Ruumiinpesun jälkeen yksi hoitajista ottaisi esiin mittanauhan ja mittaisi ruumiini pituuden sekä hartioideni ja vatsani leveyden. Sitten hän ilmoittaisi mittani hautaustoimistoon. Tämän jälkeen varpaaseeni kiinnitettäisiin lappu, jossa olisi nimeni sekä syntymä- ja kuolinaikani, ja hoitajat peittäisivät ruumiini suojapaperilla ja työntäisivät sen kylmäkaappiin.
        Teloitukseni jälkeen vankilan johtaja pitäisi tiedotustilaisuuden, jossa hän kertoisi teloitukseni syyn, ajan, kuolleeksi julistukseni ajankohdan sekä mahdolliset (mutta eivät toivottavat) ongelmat teloituksen aikana. Teloitustani seuranneen vankilanjohtajan tiedotustilaisuuden jälkeen kohtaloni herättäisi varmasti ihmisissä voimakkaita tunteita puolesta ja vastaan, mutta mitäpä se enää minua liikuttaisi, kun ruumiini lepäisi vankilan ruumishuoneen kylmäkaapissa tietämättä enää mitään tästä maailmasta.
        Teloitustani seuraavana päivänä ruumiilleni tehtäisiin kuolinsyyn tutkimus ja ruumiinavaus. Kyseisen tutkimuksen tekisi oikeuslääkäri. Ruumiinavauksessa tukkani skalpeerattaisiin, kalloni sahattaisiin auki, aivoni punnittaisiin, viipaloitaisiin ja tutkittaisiin, rintalastani viillettäisiin auki ja levitettäisiin, sisäelimeni tutkittaisiin yksitellen ja selkärankani hakattaisiin halki. Ruumiinavauksen jälkeen sisäelimeni ja aivoni laitettaisiin sekalaisessa järjestyksessä vatsaonteloon ja pääkoppani täytettäisiin vessapaperilla. Sen jälkeen ruumiini ommeltaisiin kiinni siten, että vartalooni tulisi tavallinen Y:n muotoinen ruumiinavausjälki, ja myös päänahkani ommeltaisiin kiinni. Lopulta ruumiini työnnettäisiin takaisin kylmäkaappiin.
        Kun minulle olisi kirjoitettu kuolintodistus, ruumiini olisi valmis haudattavaksi. Hautaustoimiston ihmiset tulisivat, puettaisivat ruumiini kuolinkaapuun ja laittaisivat arkkuun. Näin siis yksinkertaisessa tapauksessa. Yhdysvaltalaiseen tapaan ruumiini voitaisiin myös palsamoida, mutta en tiedä palsamoidaanko kuolemaantuomittujen ruumiita. Kun tomumajani olisi arkutettu, luovutettaisiin ruumiini ehkä sukulaisilleni tai ystävilleni, jos he suostuisivat ottamaan sen vastaan ja miksipä eivät suostuisi. Omaiseni ja ystäväni voisivat sen jälkeen päättää hautajaisteni yksityiskohdista sekä hautapaikastani. Toivoisin tietysti, että he kuljetuttaisivat tomumajani jenkeistä Suomeen, vaikka se tulisikin hieman kalliiksi. Ruumiini siunauksen toimittaisi sitten joku tuttavapiiriini kuuluvista pastoreista minkä jälkeen maalliset jäännökseni laskettaisiin haudan lepoon.


      • BigBlonde -78
        BigBlonde -78 kirjoitti:

        Kun minut olisi julistettu kuolleeksi teloituksen jälkeen, odotettaisiin jonkin aikaa, että sähkötuolissa kuumentunut ruumiini jäähtyisi. Sitten sairaanhoitajat nostaisivat velton ruumiini huoneessa odottavalle pyörillä varustetulle metallipöydälle kuin säkin. Mikäli teloitus olisi sujunut normaalisti, ruumiissani ei olisi pahoja vammoja. Päässä olisi toki hieman palovammoja, ja kasvoni olisivat sinipunertavat. Silmäni olisivat kiinni, mutta suuni olisi todennäköisesti auki, ja kieli olisi työntynyt jonkin verran ulos suusta. Todennäköisesti myös ruumiini jalkoväli olisi märkä, koska olisin todennäköisesti teloituksen aikana virtsannut alleni. Tällaisena hoitajat työntäisivät ruumiini vankilan ruumishuoneeseen.
        Vankilan ruumishuoneella hoitajat sulkisivat kunnioittavasti auki jääneen suuni ja riisuisivat sen jälkeen ruumiini alastomaksi. Siinä kookas ruumiini sitten makaisi metallipöydällä rinnat ja alapää paljaana hoitajien töllisteltävänä, mutta kuolleena minulle ei olisi mitään merkitystä sillä, että hoitajat näkisivät minut alasti. Enhän ajattelisi enkä tuntisi siitä enää mitään, koska siinä olisi vain maallinen tomumajani ja sieluni olisi toivottavasti paremmassa paikassa.Toivoisin silti, ettei kenelläkään ruumiini riisuneista hoitajista olisi lesbon taipumuksia, sillä en haluaisi kenenkään omaa sukupuoltani olevan henkilön kiihottuvan, jos saa nähdä kuolleen ruumiini tissit ja pillu paljaana.
        Kun ruumiini olisi riisuttu, joku tai jotkut hoitajista laittaisivat kumihanskat käteen ja pesisivät ruumiini. Erityistä huomiota kiinnitettäisiin varmaan alapään pesuun, koska olisin teloitukseni aikana virtsannut alleni. Ruumiinpesun jälkeen yksi hoitajista ottaisi esiin mittanauhan ja mittaisi ruumiini pituuden sekä hartioideni ja vatsani leveyden. Sitten hän ilmoittaisi mittani hautaustoimistoon. Tämän jälkeen varpaaseeni kiinnitettäisiin lappu, jossa olisi nimeni sekä syntymä- ja kuolinaikani, ja hoitajat peittäisivät ruumiini suojapaperilla ja työntäisivät sen kylmäkaappiin.
        Teloitukseni jälkeen vankilan johtaja pitäisi tiedotustilaisuuden, jossa hän kertoisi teloitukseni syyn, ajan, kuolleeksi julistukseni ajankohdan sekä mahdolliset (mutta eivät toivottavat) ongelmat teloituksen aikana. Teloitustani seuranneen vankilanjohtajan tiedotustilaisuuden jälkeen kohtaloni herättäisi varmasti ihmisissä voimakkaita tunteita puolesta ja vastaan, mutta mitäpä se enää minua liikuttaisi, kun ruumiini lepäisi vankilan ruumishuoneen kylmäkaapissa tietämättä enää mitään tästä maailmasta.
        Teloitustani seuraavana päivänä ruumiilleni tehtäisiin kuolinsyyn tutkimus ja ruumiinavaus. Kyseisen tutkimuksen tekisi oikeuslääkäri. Ruumiinavauksessa tukkani skalpeerattaisiin, kalloni sahattaisiin auki, aivoni punnittaisiin, viipaloitaisiin ja tutkittaisiin, rintalastani viillettäisiin auki ja levitettäisiin, sisäelimeni tutkittaisiin yksitellen ja selkärankani hakattaisiin halki. Ruumiinavauksen jälkeen sisäelimeni ja aivoni laitettaisiin sekalaisessa järjestyksessä vatsaonteloon ja pääkoppani täytettäisiin vessapaperilla. Sen jälkeen ruumiini ommeltaisiin kiinni siten, että vartalooni tulisi tavallinen Y:n muotoinen ruumiinavausjälki, ja myös päänahkani ommeltaisiin kiinni. Lopulta ruumiini työnnettäisiin takaisin kylmäkaappiin.
        Kun minulle olisi kirjoitettu kuolintodistus, ruumiini olisi valmis haudattavaksi. Hautaustoimiston ihmiset tulisivat, puettaisivat ruumiini kuolinkaapuun ja laittaisivat arkkuun. Näin siis yksinkertaisessa tapauksessa. Yhdysvaltalaiseen tapaan ruumiini voitaisiin myös palsamoida, mutta en tiedä palsamoidaanko kuolemaantuomittujen ruumiita. Kun tomumajani olisi arkutettu, luovutettaisiin ruumiini ehkä sukulaisilleni tai ystävilleni, jos he suostuisivat ottamaan sen vastaan ja miksipä eivät suostuisi. Omaiseni ja ystäväni voisivat sen jälkeen päättää hautajaisteni yksityiskohdista sekä hautapaikastani. Toivoisin tietysti, että he kuljetuttaisivat tomumajani jenkeistä Suomeen, vaikka se tulisikin hieman kalliiksi. Ruumiini siunauksen toimittaisi sitten joku tuttavapiiriini kuuluvista pastoreista minkä jälkeen maalliset jäännökseni laskettaisiin haudan lepoon.

        Jos minut olisi teloitettu Yhdysvalloissa, olisi mahdollista sekin, että minut tuhkattaisiin tai haudattaisiin vankilan hautausmaalle. Tuhkausta en itse mielelläni haluaisi, mutta vankilan hautausmaa ei loppujen lopuksi olisi sen pahempi vaihtoehto kuin mikään muukaan hautausmaa. Siellä haudalleni ei vain merkittäisi nimeäni syntymä- ja kuolinajasta puhumattakaan vaan pelkkä numerotunnus. Kunnollisen hautaansiunaamisen saisin todennäköisesti silloinkin, vaikka minut haudattaisiin vankilan hautausmaalle.
        Entä miksi haluaisin tulla nimenomaan haudatuksi enkä tuhkatuksi? Ensinnäkin pidän hautaamista soveliaampana tapana kristitylle ja lisäksi haluaisin ruumiini tulevan mahdollisimman täysimääräisesti osaksi luonnon kiertokulkua. Jos kuolisin nykyisissä mitoissani hieman ylipainoisena, madoille riittäisi ruumiistani paljon syötävää ennen kuin minusta olisi jäljellä pelkkä luuranko. Ei se minua enää haittaisi, kun madot menisivät sisään ruumiini aukoista, luikertelisivat vatsassani ja tonkisivat varpaitani. Mutta jos ruumiini olisi palsamoitu, se säilyisi maan povessa muuttumattomana kenties maailman tappiin asti mikä ei tosin välttämättä olisi luonnon kannalta hyvä asia.
        Yhdysvalloissa monet kuolemaantuomitut lahjoittavat ruumiinsa tieteelle. Itse en sellaista tekisi, jos olisin kuolemaantuomittu. En haluaisi, että ruumiini silvottaisiin kappaleiksi kuin joku eläin. Se ei ole ihmisen arvon mukaista. Lääketiede toki hyötyy tällaisista tutkimuksista, mutta omaa ruumistani en niiden materiaaliksi tahtoisi.
        Edellä kertomani ajatusleikki teloitetuksi joutumisestani voi ehkä antaa jollekin sellaisen käsityksen, että kyseessä olisi jotenkin miellyttävä fantasia. Sitä se ei missään nimessä ole. Kuvittelin vain teloitukseni mahdollisimman ”inhimilliseksi”. En yksinkertaisesti saattanut kuvitella siihen karmeampia yksityiskohtia. Tiedän toki, ettei Yhdysvalloissakaan kuolemaantuomituilla ole aina kovin hyvät elinolosuhteet ennen teloitustaan, joten kuvittelin vankilan olosuhteet ajatusleikissäni ehkä liian ihanteellisiksi.


      • Anonyymi
        BigBlonde -78 kirjoitti:

        Kun minut olisi julistettu kuolleeksi teloituksen jälkeen, odotettaisiin jonkin aikaa, että sähkötuolissa kuumentunut ruumiini jäähtyisi. Sitten sairaanhoitajat nostaisivat velton ruumiini huoneessa odottavalle pyörillä varustetulle metallipöydälle kuin säkin. Mikäli teloitus olisi sujunut normaalisti, ruumiissani ei olisi pahoja vammoja. Päässä olisi toki hieman palovammoja, ja kasvoni olisivat sinipunertavat. Silmäni olisivat kiinni, mutta suuni olisi todennäköisesti auki, ja kieli olisi työntynyt jonkin verran ulos suusta. Todennäköisesti myös ruumiini jalkoväli olisi märkä, koska olisin todennäköisesti teloituksen aikana virtsannut alleni. Tällaisena hoitajat työntäisivät ruumiini vankilan ruumishuoneeseen.
        Vankilan ruumishuoneella hoitajat sulkisivat kunnioittavasti auki jääneen suuni ja riisuisivat sen jälkeen ruumiini alastomaksi. Siinä kookas ruumiini sitten makaisi metallipöydällä rinnat ja alapää paljaana hoitajien töllisteltävänä, mutta kuolleena minulle ei olisi mitään merkitystä sillä, että hoitajat näkisivät minut alasti. Enhän ajattelisi enkä tuntisi siitä enää mitään, koska siinä olisi vain maallinen tomumajani ja sieluni olisi toivottavasti paremmassa paikassa.Toivoisin silti, ettei kenelläkään ruumiini riisuneista hoitajista olisi lesbon taipumuksia, sillä en haluaisi kenenkään omaa sukupuoltani olevan henkilön kiihottuvan, jos saa nähdä kuolleen ruumiini tissit ja pillu paljaana.
        Kun ruumiini olisi riisuttu, joku tai jotkut hoitajista laittaisivat kumihanskat käteen ja pesisivät ruumiini. Erityistä huomiota kiinnitettäisiin varmaan alapään pesuun, koska olisin teloitukseni aikana virtsannut alleni. Ruumiinpesun jälkeen yksi hoitajista ottaisi esiin mittanauhan ja mittaisi ruumiini pituuden sekä hartioideni ja vatsani leveyden. Sitten hän ilmoittaisi mittani hautaustoimistoon. Tämän jälkeen varpaaseeni kiinnitettäisiin lappu, jossa olisi nimeni sekä syntymä- ja kuolinaikani, ja hoitajat peittäisivät ruumiini suojapaperilla ja työntäisivät sen kylmäkaappiin.
        Teloitukseni jälkeen vankilan johtaja pitäisi tiedotustilaisuuden, jossa hän kertoisi teloitukseni syyn, ajan, kuolleeksi julistukseni ajankohdan sekä mahdolliset (mutta eivät toivottavat) ongelmat teloituksen aikana. Teloitustani seuranneen vankilanjohtajan tiedotustilaisuuden jälkeen kohtaloni herättäisi varmasti ihmisissä voimakkaita tunteita puolesta ja vastaan, mutta mitäpä se enää minua liikuttaisi, kun ruumiini lepäisi vankilan ruumishuoneen kylmäkaapissa tietämättä enää mitään tästä maailmasta.
        Teloitustani seuraavana päivänä ruumiilleni tehtäisiin kuolinsyyn tutkimus ja ruumiinavaus. Kyseisen tutkimuksen tekisi oikeuslääkäri. Ruumiinavauksessa tukkani skalpeerattaisiin, kalloni sahattaisiin auki, aivoni punnittaisiin, viipaloitaisiin ja tutkittaisiin, rintalastani viillettäisiin auki ja levitettäisiin, sisäelimeni tutkittaisiin yksitellen ja selkärankani hakattaisiin halki. Ruumiinavauksen jälkeen sisäelimeni ja aivoni laitettaisiin sekalaisessa järjestyksessä vatsaonteloon ja pääkoppani täytettäisiin vessapaperilla. Sen jälkeen ruumiini ommeltaisiin kiinni siten, että vartalooni tulisi tavallinen Y:n muotoinen ruumiinavausjälki, ja myös päänahkani ommeltaisiin kiinni. Lopulta ruumiini työnnettäisiin takaisin kylmäkaappiin.
        Kun minulle olisi kirjoitettu kuolintodistus, ruumiini olisi valmis haudattavaksi. Hautaustoimiston ihmiset tulisivat, puettaisivat ruumiini kuolinkaapuun ja laittaisivat arkkuun. Näin siis yksinkertaisessa tapauksessa. Yhdysvaltalaiseen tapaan ruumiini voitaisiin myös palsamoida, mutta en tiedä palsamoidaanko kuolemaantuomittujen ruumiita. Kun tomumajani olisi arkutettu, luovutettaisiin ruumiini ehkä sukulaisilleni tai ystävilleni, jos he suostuisivat ottamaan sen vastaan ja miksipä eivät suostuisi. Omaiseni ja ystäväni voisivat sen jälkeen päättää hautajaisteni yksityiskohdista sekä hautapaikastani. Toivoisin tietysti, että he kuljetuttaisivat tomumajani jenkeistä Suomeen, vaikka se tulisikin hieman kalliiksi. Ruumiini siunauksen toimittaisi sitten joku tuttavapiiriini kuuluvista pastoreista minkä jälkeen maalliset jäännökseni laskettaisiin haudan lepoon.

        Mieleeni tuli että jos olet suomen kansalainen, joka ilmeisesti myös kuvitelmassasi olet. Päätellen siitä että haluaisit että ruumiisi kuljetettaisiin Suomeen. Niin todennäköisesti et viruisi Amerikassa kuolemansellissä vaan sinut siirrettäisiin Suomeen vankilaan, sillä suomen hallitus ei hyväksyisi että heidän kansalaisensa tapetaan Amerikassa.


    • 13ref

      Eikö akateemisesti koulutettu sinkkunainen ole koskaan kuullut kappalejaosta?

      • Anonyymi

        Kuka käyttää kunnollista kappalejakoa suomi24:ssä? Ei kukaan. Ei tämä ole mikään kirja joten älä nillitä tollasesta pikku jutusta.


      • Anonyymi

        Täyskymppikommentti. - Nm. Twelve points


    • Anonyymi

      Tosiaankin 3kyppinen ei usko olevansa kuolevainen, kuolemaantuomittu.
      Itse olen hiukan vanhempi ja olen äääärettömän kiitollinen että tämä ei ole ikuista.

      Tämä mitä on vielä jäljellä on päivä päivältä mielenkiintoisempaa juuri sen vuoksi mitä aloittaja tekisi jos tietäisi olevansa kuolevainen. Pitäisin ystäväpiiriini hyvät suhteet, varoisin loukkamasta muitakaan, kuvittelisin olevani avuksi niissä toimissa joita vielä hyvinkin osaan ja hallitsen. Ennenkaikkea annan anteeksi jopa olemassaoloni jolloin myös hiilijalanjälkeni tiedostaisin mutta en syyllisty. Elämä on pelkkää juhlaa.

      Hyvinkin monet ovet ovat sulkeutuneet kohdaltani helpottaen päivittäisiä valintojani.
      Vaikka huomenna heittäisin ruumiini haudan lepoon tiedän olleeni avuksi moinille ja eniten itselleni.
      Kiitos hyvästä avauksesta sieltä muinaiselta 2012 luvulta silloinhan oli se mayojen maailmanloppu, kuka vielä muistaa

    • "Jos olisin kuolemaantuomittu"

      Olet kuolemaan tuomittu.

      Klassikon mukaan ihmisen täytyy a) maksaa veroja ja b) kuolla :-))))))

    • Anonyymi

      Tavallaan me kaikki ollaan täällä kuolemantuomittuja. Joka päivä kuollaan vähän kerrallaan, kunnes eräänä päivänä tämä prosessi nimeltä kuolema päättyy. Kannattaisi siis miettiä miten parhaiten käyttää tämän lyhyen ajan.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      297
      6844
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      2069
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      175
      1797
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      15
      1287
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1257
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      169
      1190
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1156
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      54
      1066
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1031
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      982
    Aihe