Perussuomalaisten viisainta käsitellä Halla-ahoa itse

järki peliin Nyt

Perussuomalaiset ovat todenneet, että kansanedustaja Jussi Halla-Ahon asemaa hallintovaliokunnan puheenjohtajana ei tulla käsittelemään puolueen sisällä. Politiikan tutkija ja Tampereen yliopiston dosentin Rauli Mickelssonin mielestä se olisi kuitenkin puolueen kannalta viisainta.

- Jos perussuomalaiset ottaisi asian itse käsittelyyn, se herättäisi närää vain muutamassa ihmisessä eduskuntaryhmän sisällä. Jos taas asia menisi puhemiesneuvoston käsittelyyn ja Halla-aho päätettäisiin erottaa, herättäisi se katkeruutta paljon laajemmin, Mickelsson arvelee.

Hänen mielestään on kuitenkin selvää, että Halla-ahon tulisi astua alas hallintovaliokunnan puheenjohtajan paikalta.

- On outoa, että perussuomalaisten kaltainen lainkuuliaisuutta ja kuria arvostava puolue sallii Halla-ahon asenteen. Se vähentää puolueen uskottavuutta ja vaikuttaa heikentävästi sen yhteistyökykyyn muiden puolueiden kanssa. Halla-aho olisi viisainta laittaa niin sanotusti kiertoon.

Siihen Mickelsson ei ota kantaa, olisiko Halla-aho erkanemassa perussuomalaisista. Rationaalista se ei hänen mielestään olisi, sillä vaikuttamismahdollisuudet ovat puolueen sisällä paremmat.

Hän kuitenkin toteaa, että perussuomalaiset on jo valmiiksi kuin käymistilassa. Puolueen sisällä vaikuttaa konkaripoliitikkojen ydinjoukko, kun suurin osa eduskuntaryhmästä koostuu uusista, vähemmän kokeneista tekijöistä. Perussuomalaisilla ei sen vuoksi ole kovin vahvaa sosiaalista verkostoa.

Puolueen kannattaisikin nyt hänen mielestään normalisoida työskentely ryhmän sisällä sekä välttää ylilyönnit ja puolueen sisäinen repeily jatkossa.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini on kieltäytynyt kommentoimasta Halla-ahon kohua, mikä ei yllätä Mickelssonia.

- Soinilla on sellainen linja, että hän väistää negatiivisia aiheita. Kun pitäisi kommentoida ongelmia, hän ottaa toisen asian esille. Hän hyväksyy äänentuojat, mutta ei tahtoisi puuttua vaikeuksiin, Mickelsson toteaa.

lähde: http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012061215699506_uu.shtml

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • wanha peruSSnazi

      Soini on antanut Sisulaisille avoimen valtakirjan öyhöttää kuten parhaaksi näkee. Halla-aho on vain käyttänyt tätä Soinilta saamaansa oikeutta tehokkaasti. Seuraavaksi persujen hakusessa on riittävä määtä katkerutta, jonka turvin Soini ja Halla-aho voivat mielensä pahoittamisen kautta tehdä itsestään SS väen keskuudessa marttyyrin. Tyypillistäkin selkeämpi perusnatsikuvio.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1987
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      1021
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      872
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      261
      757
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      65
      749
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      12
      721
    7. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      685
    8. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      83
      680
    9. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      666
    10. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      208
      663
    Aihe