Suomalaisten arvot näyttävät koventuneen. Suvaitsemattomuus kohdistuu kansainvälisyyteen, kaksikielisyyteen, monikulttuurisuuteen, erilaisuuteen ja maahanmuuttoon.
Vaikka yhteisöllisyys, huolenpito ja välittäminen ovat keskeisiä asioita, joita kotikunnalta kaivataan, suvaitsevaisuus ja tasa-arvo eivät siihen näytä kuuluvan.
Asia tulee ilmi Toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n kuntakyselystä. Siinä kysyttiin internetin kautta lähes 12 000 suomalaiselta, minkälaisessa kunnassa he haluaisivat asua.
– Kun julkisuudessa keskustellaan leikkauksista, lisää se tunnetta niukkuudesta. Tämä nostaa osaltaan esille suvaitsemattomuutta. Suvaitsemattomuus on myös lisääntynyt edellisestä kyselystämme neljän vuoden takaa, arvioi tuloksia tiistaina esitellyt STTK:n pääsihteeri Leila Kostiainen.
Tärkeimmäksi nousivat odotetusti terveys- ja sosiaalipalvelut. Seuraavina ovat turvallisuus sekä nuorten- ja vanhustenpalvelut.
– Vastausten perusteella yhteisöllisyydessä korostetaan huolenpitoa kansalaisista ja välittämistä. Sivistyspalveluissa puolestaan puhutaan ennen kaikkia kouluista ja kirjastopalveluista, Kostiainen kertoo.
SUOMALAISTEN ARVOISSA TAPAHTUMASSA MUUTOS
OPSERVERI
1
<50
Vastaukset
- varmaan sen
takia että heitä hyysätään ja annetaan etuisuuksia, ja suomalaiset jätetään oman onnensa nojaan. Kauppa ja yritykset ne tässä on epäreiluja palkkausten ja työtuntien suhteen palkkaamalla työvoimaa pilkkahintaan köyhistä maista tulleilla mamuilla! Svedupellet itse tahtovat eritellä itsensä suomalaisista sillä pitävät suomalaisia liian rahvaana. Joskus niin onkin mutta asia pahenee jättämällä suomalaiset syrjään!!! Muutakoon svedut Ruotsiin tai puhukoon täällä enemmistön kieltä Suomea sen verran hyvin, että pärjää palvelutilanteissa!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341979Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.29989- 69868
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?261747Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65740- 12718
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132683- 80674
- 26662
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.207655