Kfar Qasem

lueskelin juuri Kfar Qasemin palestiinalais alueella sattuneesta joukkomurhasta 29.10.1956,juutalaiset tappoivat raasti 43 palestiinalaista kotiovilleen.
7239
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Tapaus oli todella valitettava ja tuomittava sellaisenaan.

Se tapahtui kuitenkin v. 1956, jolloin Israel oli sodassa arabivaltioiden aloittaman hyökkäyksen johdosta ja sodan lait olivat voimassa. Silti siviileihin kohdistuva väkivalta ei ole oikein.

Kfar Qasem on arabikylä Israelin valtion alueella maan keskiosissa.

Sivut, joilta "tiedotusta" tästä asiasta löytyy, ovat lähes yksinomaan palestiinalaissivuja, ja aihetta käytetään 48 vuotta tapahtuneen jälkeen tarkoituksella mustamaalata Israel ja sen kansalaiset. Sivut ovat muutenkin täysin Israel-vastaisia. Niiltä löytyvät syytökset Israelia vastaan Deir Jassinista (kyseenalaista tietoa), Sabrasta ja Shatilasta (etelä-libanonilaisten tekoja), Jeninistä (monien lähteiden mukaan täysin liioiteltuja arabitietoja).

Kfar Qasemista löytyy myös tuoreempaa tietoa:

The New York Times 25.06.2003:

"Israelin poliisi löysi ja myös turvallisesti räjäytti ison pommin ja pidätti kaksi epäiltyä Israelin arabikaupungissa Kfar Qasemissa, keskellä Israelia, lähellä Länsirannan rajaa."

News & Media 24.02.2004:

"Ari Dicter, Israelin Turvallisuuspalvelun johtaja, sanoi, että tunkeutumiset Israelin alueille ovat jatkuneet niillä siellä, missä turva-aitaa ei ole vielä olemassa, kuten Kfar Qasemissa ja Jerusalemissa. Hän lisäsi, että Israelin kaupungit, jotka ovat olleet lukuisten terrori-iskujen kohteina aiemmin - esimerkiksi Kfar Sava, Natania ja Hadera - ovat rauhallisia aidan rakentamisen jälkeen."

ISRAEL ANTAA RUOKA-APUA KFAR QASEMIIN:

http://taayush.tripod.com/new/marda-giri.html

Ei Israel niin julma ole, kuin tämän alkuperäisen kirjoittajan selvä tarkoitus oli osoittaa!

Äänestä

  • Tämä nyt ei liity mitenkään Samin kommenttiin, mutta tuli vaan mieleen...

    Mikä ihmeen juttu tämä nyt sitten oli loppujen lopuksi? Veikkaan, että tässä tehtiin korkealla poliittisella tasolla joku ihme diili. Asiat painettiin villaisella..

    Äänestä

Lueskelin vähän nettiä ja havaitsin arabien räjäyttelevän päivittäin ihmisiä taivaan tuulii.

Luonnollista, että väkivalta lisää väkivaltaa ja että sodan ensimmäinen uhri on tunnetusti totuus.

Äänestä

Voisit löytää uutistasi edeltävältä vuosikymmeneltä myös aika hurjia murhalukuja, jotka tosin silloin kohdistuivat juutalaisiin.

Katsot ehkä kuitenkin, että 40-luku on niin paljon kauempana historiassa kuin 50-luku? ;)))

Äänestä
  • juutalaisten todellakin oppineen jotain 40 luvulta,vai kannaittaisiko asiat painaa villaisella.

    Äänestä

  • ope kirjoitti:

    juutalaisten todellakin oppineen jotain 40 luvulta,vai kannaittaisiko asiat painaa villaisella.

    ... pitäisi oppia jotakin 40-luvulta, rakas ope?

    Eikö muun maailman tule oppia mitään 40-luvulta?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


sami kirjoitti:

lueskelin juuri Kfar Qasemin palestiinalais alueella sattuneesta joukkomurhasta 29.10.1956,juutalaiset tappoivat raasti 43 palestiinalaista kotiovilleen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu