Vuonna 2010 Wikileaks-internetsivusto vuosi julkisuuteen salaisia asiakirjoja, jotka paljastivat satoja tapauksia, joissa Yhdysvaltojen johtamat joukot olivat tulittaneet sodassa myöhemmin viattomiksi siviileiksi paljastuneita henkilöitä.
Sotilasraportit kertovat 195 aiemmin tuntemattomasta siviilikuolemasta, joita Yhdysvallat pyrkivät piilottelemaan julkisuudelta.[32] Uhrien määrää peiteltiin jakamalla uhrien omaisille rahaa ja ruokaa.[33]
Erityisen räikeitä siviileihin kohdistuvia rikkeitä paljastui dokumentista, joka oli otsikoitu nimellä "Tapaus, joka saattaa aiheuttaa negatiivista julkisuutta". Raportti paljasti Yhdysvaltojen johtaman liittoutuman pommittaneen hääjuhlaa kranaattitulella. Iskussa aiheutui kolmen siviilinaisen kuoleman, joista yksi oli raskaana. Lapsi ja nainen saivat iskussa surmansa. Kaikkiaan pommituksessa tapettiin kuusi siviiliä. Samana vuonna Yhdysvaltojen joukot tulittivat siviilien linja-autoa aiheuttaen neljän kuoleman ja yhdentoista loukkaantumisen.[33]
Yhdysvallat pyrkivät vaikuttamaan ihmisten mielikuviin Afganistanin sodasta julkaisemalla propagandakuvia, joista oli kokonaan poistettu sodan aiheuttama inhimillinen kärsimys. Koska asevoimat hallitsevat tiedotusta, sotilaat kuvattiin usein auttamassa siviilejä.[34]
Taliban-liike on ilmoittanut haluavansa perustaa sodan siviiliuhreja tutkivan komitean, jossa toimisivat edustajat kansainvälisistä kriisinhallintajoukoista, Islamilaisten maiden järjestöstä ja ihmisoikeusjärjestöistä. Yhdysvallat on torjunut aloitteen.
usalaista demokratiaa Afganistanissa.Hyvä usa jippii taas!
usa usa usa usa usa
2
<50
Vastaukset
- usa usa usa usa
usa usa usa usa usa usa usa usa
- Hail Satan
In Satan we trust.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1342016Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.291065- 69880
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?261768Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65759- 14739
- 83689
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132687Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.213676- 26672